sunnuntai 29. maaliskuuta 2015

Hullujen päivien kirjasaldo

En ole mikään yletön hullujen päivän fani enkä ollut siellä käynyt muutamaan vuoteen, mutta tänään kuitenkin käväisin Akateemisen puolella hakemassa edellisen päivän kirjatilauksen sekä vilkaisin samalla, mitä muuta sieltä löytäisin.

Ensimmäisenä kun sisään pyöröovista astuin, mitä näinkään: Niin. Paljon. Ihmisiä. Ihan kuin kepillä sohaistuun muurahaispesään olisin astunut (tässä syy, miksi en käy liiemmin hulluilla päivillä) ja siinähän sitten meni aikansa ennen kuin Akateemiseen edes pääsin.

Kieltämättä hulluissa päivissä parasta on kirja-alennukset. Kiistatta parasta, IMO. En tietenkään kävellyt kaupasta ulos tyhjin käsin ja on kyllä niin hyvä mieli, sillä seitsemän kirjaa noin kolmellakympillä oli kyllä todella huokeaa. Pokkarit hintaan 3,90 kappale ja yksi kovakantinen hintaan 9,90.

Tässäpä kirjallinen saaliini!

Hullujen päivien saldo (kaksi puuttuu) sekä Kasper.

x Hugh Howey: Siirros (Siilo, #2)
Jouduin keräämään leukani lattialta, kun tämän näin hintaan 9,90. Viime syksyn uutuuskirja, näin halvalla! Olen edelleen häkeltynyt. Siilon ostin viime kesänä Adlibriksen kesäalennuksesta ja totta kai halusin myös tämän jatko-osan itselleni, mutta kuvittelin jo, että joutuisin vähintään kesään tai jopa ensi vuoteen alennusta odotella. Näytin varmaan kulta-aarteen löytäneeltä kaupasta ulos kävellessäni.

x Lars Kepler: Hypnotisoija (Joona Linna, #1)
Olen halunnut lukea tämän kirjan aina siitä asti, kun elokuva ilmestyi. Minun oli tarkoitus myös käydä elokuva katsomassa, mutta se sitten syystä tai toisesta jäi. Ajatus kirjan lukemisesta on kuitenkin jäänyt takaraivoon pyörimään. Nyt kun se istui niin sopivasti hyllyllä, nappasin sen mielissäni mukaan.

x Vera Vala: Kuolema sypressin varjossa (Arianna de Bellis tutkii, #1)
Vera Valan kirjoja on luettu paljon blogimaailmassa ja minäkin olen kiinnittänyt huomioni niihin. Italia on sydänmaani ja sinne sijoittuvaa kirjallisuutta on kiva lukea aina silloin tällöin.

x Anne Frank: Päiväkirja
Luin tämän jo yläasteella, mutta pitäisi lukea kyllä uudestaan. Muistan ensimmäisellä lukukerrallani kirjan tehneen minuun niin suuren vaikutuksen, erityisesti kun Anne oli samanikäinen kuin minä lukiessani kirjaa ja ajatus siitä, mitä Anne kävi niin nuorena läpi sai kyllä palan nousemaan kurkkuun. Luettuani kirjan loppuun itkin koko loppuillan ja yön. Se taisi olla myös se hetki, jona toinen maailmansota iskostui mieleeni pysyvästi ja on yhä edelleen antiikin ja keskiajan rinnalla se ajanjakso, joka kiinnostaa minua kaikkein eniten.

x Ville Kivimäki: Murtuneet mielet: Taistelu suomalaissotilaiden hermoista 1939-1945
Kun tämä kirja ilmestyi ensimmäisen kerran tiesin, että tämä on pakko lukea. Minulta löytyy muutama talvisotaa ja jatkosotaa käsittelevää kirjaa, mutta itse sotien lisäksi minua kiinnostaa se psykologinen vaikutus, mikä niillä oli sotilaisiin. Mitä olen kuullut, monet veteraanit sanovat ettei sodista haluttu puhua ja että haluttiin vain yrittää jatkaa normaalia elämää, mutta voi vain kuvitella millainen myrsky heidän mielissään sodan jälkeisinä vuosina oli. Pelko, viha, katkeruus... Tämä kirja käsittelee kuulemma todella mittavasti ja taitavasti noiden vuosien aiheuttamia psyykkisiä jälkiä.

x Blaine Harden: Leiri 14: Pako Pohjois-Koreasta
Leiri 14 on sanottu olevan yksi kammottavimmista Pohjois-Koreaa käsittelevistä kirjoista, mitä on kenties koskaan julkaistu. Luin Kim Hyun Heen ravistelevan Sieluni kyyneleet viime syksynä ja minulle sitten suositeltiin myös tätä kirjaa, joten halusin lisätä tämän Pohjois-Korean ”kokoelmaani”. Nyt kun hieman tämän kirjan taustoista otin selvää, törmäsinkin tähän artikkeliin, jossa Shin Dong-hyuk (jonka pakomatkasta Leiri 14 kertoo) tunnustaakin, ettei kirja olekaan täysin paikkansa pitävä. Mutta tästäkin huolimatta Shin Dong-hyukin tarina on varmasti aivan järkyttävä ja kuvaa sitä todellisuutta, mitä tuhannet vangit Pohjois-Korean vankileireillä joutuvat kokemaan ja kärsimään. Tämä kirja puuttuu tuolta yllä olevasta kuvasta, koska Akateemisen jälkeen kävin isäni luona ja lainasin hänelle tämän sillä reissulla.

x Alex Kershaw: Dachaun vapauttaja: Pitkä marssi Sisilian maihinnoususta keskitysleirin porteille
Jatkamme sarjassa toinen maailmansota ja sen kärsijät ja toteuttajat. Kyseessä on elämäkerrallinen tarina yhdysvaltalaisesta upseerista Felix Sparksista, joka oli osana Sisiliaan vuonna 1943 tehtyä maihinnousua, siirtymistä Italiasta Ranskaan ja Saksan rajoille taistellen SS-joukkoja vastaan, päätyen lopulta vapauttamaan Dachaun keskitysleirin vangit ja teloittamaan sitä vartioineet natsit. Voin sanoa jo tässä vaiheessa, että tämä kirja tulee olemaan todella rankkaa luettavaa. Taisin Dachaun tarinan lukea ensimmäisen kerran Tieteen kuvalehden pikkusiskosta eli Historia-lehdestä ja se on jäänyt mieleeni. Tämäkin kirja puuttuu kuvasta, sillä jätin sen isälleni lainaan.

~ ~ ~ ~ ~

Tulipa vakavahenkisiä kirjoja hommailtua. No, nämä tuovat sopivaa vastapainoa fantasialle sun muulle, mitä hyllyistäni riittävästi kyllä löytyy. Olen edelleen hämilläni, miten halvalla nämä kaikki irtosivat ja kyllä ne hullut päivät pisteet kotiin veivät hintojen puolesta. Hyvä päivä siis :D

Tuliko teillä käytyä hulluilla päivillä ja tuliko hommailtua mitään kirjoja?

10 kommenttia:

  1. Hulluilla päivillä tosiaankin ihmisvilinää riittää! Tampereen Stockmann on nykyään sen verran suuri, että onnistuin puikkelehtimaan Akateemiseen nopeasti huolimatta ihmispaljoudesta. Enemmän oli taistelua itsehillinnän kanssa, sillä olin kuolemaisillani nälkään ja se munkin tuoksu kaikkialla... :D

    Minä kävin tosiaan Hulluilla päivillä jo keskiviikkona, sillä bongasin katalogista Teemestarin kirjan hintaan 9,90 ja lähdin siis selkeät tavoitteet mielessä matkaan ;) Mukaan tarttui kyllä muutakin, minäkin hommasin Anne Frankin päiväkirjan itselleni. :) Aloitin kirjaa pari kesää sitten, mutta silloin jäi kesken ja nyt haluan yrittää uudelleen. Pokkarihyllyllä en myöskään voinut vastustaa Conn Igguldenin Myrskylintua, koska se oli niin kultainen :D Hyvää kansisuunnittelua!

    Mutta loppuun pakko sanoa, että kissasi on kyllä niin söpö! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minä ajattelin, että sunnuntaina lähellä sulkemisaikaa kun siellä pistäytyisin, ei sakkia enää niin paljon olisi liikkeellä - VÄÄRIN. Siellä sitten lähinnä kyynärpäätaktiikalla eteenpäin vain menemään niin lopulta pääsi Akateemisen puolelle :D

      Minäkin mietin, olisinko Teemestarin kirjan ostanut, mutta päätin sitten jättää väliin. Saan sen kirjastosta kun sitten joskus pääsen siihen asti lukemaan :D Niin monet pokkarit jätin pois, mutta lohduttaudun tosiaan sillä, että kirjastot on olemassa!

      Aw, Kasper kiittää kohteliaisuudesta :)

      Poista
  2. Mielenkiintoisen kirjapinkan oot taas haalinut itselles :). Itse en ole koskaan käynyt hulluila päivillä, mutta mitä olen niistä kuullut niin en usko, että olen ihan heti menossakaan :D. Maksan vaikka sitten enemmän siitä, että saan rauhassa tehdä ostokseni..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, olen itsekin tyytyväinen saldoon :D Joo en ole itsekään oikein hullujen päivien fani juuri tuon ylettömän ihmismäärän takia, sillä tuntuu ettei voi pysähtyä hyllyn eteen katselemaan tarjontaa kun joku jo hönkii niskaan ja vaatii siirtymään eteenpäin. Olen kuitenkin ihan tyytyväinen, että nämä sain näin halvalla ihmismassasta huolimatta.

      Poista
  3. Voin todella suositella noita Lars Keplerin dekkareita! Olen joka osan lukenut lähes siltä istumalta ja tällä hetkellä hyllyssä poltteleekin uusin osa Vainooja (mutta Harry Potterit englanniksi ovat ensin lukulistalla). Lempikirjani sarjasta tähän mennessä on varmaan Tulitodistaja.

    Leiri 14 on yksi mieleenpainuvimmista kirjoista, mitä olen koskaan lukenut. Kirjaa lukiessa oli välillä vaikea käsittää, että tämä kaikki on oikeasti tapahtunut puhumattakaan siitä että nykymaailmassa on vielä tuollainen maa kuin Pohjois-Korea.

    Tuli muuten mieleen onko ostamiesi lukemattomien kirjojen pino korkea? Nimim. Kirjojen ostolakossa

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hypnotisoija vaikuttaa niin mielenkiintoiselta kirjalta ja dekkareita minun pitäisi lukea enemmänkin. Isäni kehaisikin tuota Tulitodistajaa todella hyväksi ja lupasi jo, että voin loput sarjan kirjat häneltä lainata, mikäli Hypnotisoija innostaa jatkamaan.

      Minä niin odotan tuon Leiri 14 lukemista, vaikka jo valmiiksi hirvittää, millainen kirja tulee olemaan kyseessä. Selasin sitä hieman ja näin ne piirrokset, mitä Shin Dong-hyuk oli leirillä piirtänyt. Hyytää selkäpiitä ajatuskin, mitä nykymaailmassa vielä joissain maissa tapahtuu...

      Köh, luulen, että minulla on lukemattomia kirjoja hyllyssä niin paljon, että selviäisin useamman kuukauden ilman lukemisen puutetta, jos lukisin pelkästään noita oman hyllyn kirjojani lisäämättä mitään muuta pinoon :D Tästä päivästä lähtien pitää kyllä mennä ostolakkoon, että saan pienennettyä tuota lukupinoa.

      Poista
  4. Hyviä löytöjä! Minulla on kaikki tähän asti ilmestyneet Vera Valan kirjat hyllyssä, yhden olen lukenut ja toista luen parhaillaan. Kirjat ovat olleet hyviä, niissä piilee hieno tunnelma ja ne kavalasti houkuttelevat matkustamaan Italiaan :D Siirroskin löytyy hyllystä, mutta minua hieman pelottaa jos se ei osoittaudu yhtä hyväksi kuin Siilo. Ristiriitaista palautetta on nimittäin tullut vastaan.

    Ja tosiaan, minäkin kävin hulluilla päivillä ja oli mahdotonta lähtä Akateemisesta tyhjin käsin! Ei kestänyt kauaa kun poikkesin Kirjakassissa ostamassa toisen dekkarin, Stefan Tegenfalkin Vihan ajan erinomaiseen 9,90e hintaan :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! :) Tekee mieli lukea tuo Valan kirja piakkoin, mutta täytyy kyllä ehkä lykätä kesälle sillä nyt alkaa olla todella kiire muiden asioiden kanssa. Sama Siirroksen kanssa. Kesäksi on kyllä jotain miljoona kirjaa minulla luettavaksi, etten ainakaan tylsyyttä koe :D

      Minä yritän nyt vältellä kirjakauppoja, koska sieltä on aina niin vaikea lähteä pois ostamatta yhtäkään kirjaa. Yritän lakkoilla nyt ainakin parisen kuukautta :D

      Poista
  5. Muistatko muiden hintoja? Olisi kiva saada hintatietoja. :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Siirros oli sen 9,90 ja pokkarit maksoivat 3,90 kappaleelta :)

      Poista

Jaa mietteesi!