tiistai 5. huhtikuuta 2016

Taru Sormusten Herrasta - J.R.R. Tolkien

Nimi: Taru Sormusten Herrasta
Alkuteos: Lord of the Rings
Trilogia/sarja: Taru Sormusten Herrasta, #1-3
Kirjailija: J.R.R. Tolkien
Kääntäjä: Kersti Juva, Eila Pennanen, runot Panu Pekkanen
Julkaisuvuosi: 1954-1955 (suomeksi 1973-1975/2012, WSOY)
Sivuja: 1182 (sis. liitteet) suomenkielisessä yhteissidoksessa
Luettavaksi: Omasta hyllystä.
Tähdet: ★★★★★

Takakannesta: Taru Sormusten Herrasta on kaikenikäisten fantasiaklassikko, tarina, joka on tulvillaan seikkailuja, jännitystä ja huumoria. Se sijoittuu Keski-Maahan ja sen muinaisuuteen, jolloin maata asuttivat uljaat haltiat, pelottomat ihmiset, sitkeät kääpiöt — ja hobitit.
      Hobitit ovat vähäpätöinen kansa, joka rakastaa elämän yksinkertaisia iloja, maalaisruokaa, olutta ja kessua. He ovat pienikasvuisia ja iloluontoisia, laiskojakin, mutta pohjimmiltaan sisukkaita. Kun tummat pilvet alkavat kerääntyä Keski-Maan taivaalle ja vihollinen uhkaa, pienet ja hiljaisetkin joutuvat tekemään sankaritöitä.
      Hobitti Frodo Reppuli saa haltuunsa näkymättömäksi tekevän taikasormuksen, josta riippuu koko Keski-Maan kohtalo. Hänen on lähdettävä pimeyden valtakuntaan Mordoriin tuhoamaan sormus. Pitkälle, vaaralliselle matkalle hän saa seurakseen ystävänsä Samin ja suojakseen saattueen.

Ajatukseni: Nyt on aika puhua yhdestä hienoimmasta koskaan kirjoitetusta kirjasta sekä minun kaikkien aikojen henkilökohtaisesta lempikirjastani. Pahoittelen jo etukäteen, sillä tuskin pääsen edes lähelle sitä mitä haluaisin sanoa tai mitä kirja edes ansaitsee.

Lienee kaikki tuntevat tämän tarinan, joten pidän lyhyenä ja yksinkertaisena kuvailun juonen osalta. On olemassa Mahtisormus, johon paha Sauron on sitonut voimansa. Sormus katosi tuhansiksi vuosiksi, kunnes muutamien käsien kautta päätyi hobitti Frodo Reppulille. Paha on alkanut kerätä voimiaan ja valmistautuu kaiken hyvän tuhoamiseen Keski-Maassa. Frodo kumppaneineen lähtee viemään Sormusta Mustaan Maahan, Mordoriin, pudottaakseen sen Orodruiniin, Tuomiovuoren sisuksiin, tuhotakseen Sauronin voimat lopullisesti.

Yritän nyt kirjoittaa puhtaasti tästä kirjasta enkä sekoittaa mukaan näkemyksiäni elokuvista. Se on hyvin vaikeaa, sillä näen hahmot mielessäni sellaisina millaisina näemme heidät elokuvissa, näen maiseman niin elävästi mielessäni puhumattakaan niin lukemattomista yksityiskohdista. Puhun kirjasta myös yhtenä isona kokonaisuutena Tolkienin tarkoituksen mukaan jakamatta tätä kolmeen erilliseen osaan.

Vaikka Frodo on Sormuksen kantaja, minulle Aragorn on koko tarinan sydän ja Samvais Gamgi sielu. Heidän hahmonsa ovat niin upeasti kirjoitettu. Minun ja kahden isoveljeni välillä suosikkihahmojako on seuraava: vanhin veljeni kiinnostui eniten Gimlistä ja kääpiöiden maailmasta, toinen veljeni puolestaan Legolasista ja haltioista ja minä nuorimmaisena hullaannuin täysin Aragornista ja ihmisten valtakunnasta. Kiinnostuin niin paljon Aragornista ja hänen menneisyydestään, sekä hullaannun aina vain enemmän hänen upeasta sankarillisuudestaan ja hyvästä sydämestään. Ja Sam! Puhutaanko vähän hahmokehityksestä häh! Kirjan alussa hän on löysä kuin pullataikina ja niin herkkä, mutta mitä pidemmälle tarinassa mennään Frodon heikentyessä Sam vain voimistuu. Mikään ei voi tulla hänen ja hänen rakkautensa Frodoa kohtaan ystävänä välille. Olen niin ylpeä hänestä!

Kirjassa on mukana niin paljon ystävyyttä ja uskollisuutta ettei minun sydänparkani ollut sitä kestää. Olen useasti tämän jo sanonut, mutta minä arvostan kirjoissa kaikkein eniten hyvin kirjoitettuja ystävyyssuhteita sekä uskollisuutta hahmojen välillä. Mikään ei satu minuun enemmän kuin petturuus. Taru Sormusten Herrasta tarjoaa niin paljon bromanssia; on Legolas ja Gimli, on Aragorn ja Éomer, on Aragorn ihan kaikkien kanssa, on Frodo ja Sam, Merri ja Pippin, on Gandalf, Faramir, jopa Boromir... Friendships to die for.

Naishahmoja tarinassa ei ole mukana niin paljon kuin kenties haluaisin, mutta ne jotka ovat sentään kykenevät seisomaan omilla jaloillaan ja olemaan vahvoja. Arwenilla ei ole kirjoissa mitenkään suurta osaa, mutta hänen hahmostaan saa paljon paremman käsityksen liitteitä lukiessa. Sieltä löydämme Aragornin ja Arwenin tarinan, jota lukematta ei välttämättä saa pahemmin irti romanssista. Mutta Galadriel ja Éowyn puolestaan ovat näkyvässä roolissa. Éowyn on melkoisen traaginen hahmo, joka tekee ihan huikean urotyön Kuninkaan paluussa. Hänen ikoniset sanansa ovat vahvan naishahmon lippulaiva, ja on tuskin ketään joka ei olisi niitä muodossa tai toisessa kuullut. Te tiedätte, mistä sanoista minä puhun.

Pitipä Tolkienin kirjoitustyylistä, kerronnasta ja kuvailusta tai ei, kukaan tuskin kiistää hänen töidensä arvoa tai niiden roolia fantasiagenren ja erityisesti korkean fantasian alalajin kehityksessä. Taru Sormusten Herrasta on sitä mitä minä kutsun herrasmiesfantasiaksi. Se kertoo tarinan rohkeista, kunniakkaista ja arvokkaista miehistä ja naisista, jotka uhraavat henkensä taistellakseen pahuutta vastaan. Tapahtumat keskittyvät kunniakkaisiin tekoihin, sivut eivät tihku seksiä eivätkä hahmojen kuvailut keskity vatsalihasten nuoleskeluun tai pelkkään ulkonäön palvontaan. Tärkeintä on kertoa eeppinen tarina mahdollisimman arvokkaasti eikä mässällä groteskeilla yksityiskohdilla.

Kaverini on usein valittanut ettei pääse ensimmäistä lukua pidemmälle, koska meno on niin tylsää kaikkine tietoiskuineen hobiteista ja syntymäpäiväjuhlista. Olen todennut hänelle, että silloin hän kyllä ikään kuin luulee lukevansa ihan eri kirjaa mitä todellisuudessa lukee. Taru Sormusten Herrasta ei ole sellainen, jonka lukee tyyliin yhdeltä istumalta tai jonka läpi voi lentää tuosta noin vain. Homman pointtina ei ole mikään toimintarytistys jossa juostaan pää kolmantena jalkana paikasta toiseen. Ei, Tolkienin teoksiin tarttuessa on syytä valmistautua henkisesti ja tietää, mitä on aloittamassa. Täytyy valmistautua siihen massiiviseen tarinaan, maailmaan ja yksityiskohtiin, jotka Tolkien on luonut. Luvassa on sen verran eeppistä menoa, ettei siihen voi loikata kovinkaan kevein mielin.

Muistan ensimmäisen kertani tämän trilogian parissa kuutisen vuotta sitten. Oli kesäloma ennen lukion alkua ja olin mökillä seuranani kaikki kolme kirjaa enkä kirjaimellisesti tehnyt mitään muuta kuin luin. Luin laiturilla, verannalla, grillikatoksella, huonolla kelillä saunalla, illalla ja yöllä sängyssä... Vietin viikkokausia täysin uppoutuneena näihin kirjoihin, kykenemättä tekemään mitään muuta. Olin aina rakastanut elokuvia ja katsonut niitä ihan pienestä asti, mutta kun kirjat ensimmäisen kerran luin niin rakkauteni sai aivan uuden ulottuvuuden. En voi pukea sanoiksi sitä miten paljon Taru Sormusten Herrasta minulle merkitsee.

On selvää, että kaikki eivät nauti Tolkien valtaisan kuvailevasta ja pohdiskelevasta tekstistä tai hitaasta matkakertomuksenomaisesta tarinoinnista. Jotkut kenties eivät pidä kirjan mustavalkoisesta hyvän ja pahan kuvailusta. Vaikka minä itse tästä kaikesta aivan valtavasti pidänkin, voin silti kyllä ymmärtää, miksi näistä ei välttämättä pidetä. Kaikille ei yksinkertaisesti vain kolahda. Kaikki eivät välttämättä halua lukea satoja sivuja maisemakuvausta tai päättymätöntä taivalta vuoristoissa ja avarilla tasangoilla. Voin sikäli kyllä ymmärtää tämän.

Taru Sormusten Herrasta on eeppinen lukukokemus, joka kertoo tarinan upeista hahmoista ja paljastaa lukijalle häkellyttävän laajan ja yksityiskohtaisen maailman. Minua meinaa itkettää ihan vain kun ajattelen tuota tarinaa nyt kaikkien niiden valtavan hienojen hetkien vuoksi. Voisin siteerata tuhatta ja yhtä kohtaa kirjasta, nostaa esille satoja upeita filosofisia pohdintoja ja velloa niissä hamaan loppuun saakka. Siispä nostan esiin vain yhden, joka kolahtaa minuun joka kerta.

https://i.gr-assets.com/images/S/photo.goodreads.com/hostedimages/1459857039i/18663783._SX540_.jpg

Minun mielestäni jokaisen tulisi ainakin yrittää lukea tämä teos. Taru Sormusten Herrasta on elämys, lyhyesti ja yksinkertaisesti. Yksi kaikkien aikojen hienoimpia kirjoja mitä olen ikinä lukenut.

Lukunäyte: Sivu 9
Kolme sormusta haltiakuninkaille alla auringon,
seitsemän kääpiöruhtinaille kivisaleissaan,
yhdeksän ihmisille jotka vie tuoni armoton,
yksi Mustalle ruhtinaalle valtaistuimellaan
maassa Mordorin joka varjojen saartama on.
Yksi Sormus löytää heidät, se yksi heitä hallitsee,
se yksi heidät yöhön syöksee ja pimeyteen kahlitsee
maassa Mordorin joka varjojen saartama on.

Taru Sormusten Herrasta -trilogia
The Fellowship of the Ring | Sormuksen ritarit (1954/1973)
The Two Towers | Kaksi tornia (1955/1974)
The Return of the King | Kuninkaan paluu (1955/1975)

2 kommenttia:

  1. LOTR on ollut kai inspiraationi kauan–rakastan sitä edelleen vaikka en pitkään aikaan ole lukenut.
    En tiedä lempihahmoani–ehkä Aragorn:)
    Joissain kohdissa tulee mieleen Harry Potter; onhan Joanne saanutkin inspiraatiotaan LOTR:istä.
    Oletko muuten jo teitoinen, että on tulossa uusi Harry Potter–kirjasarjan oheinen kirja (Harry Potter and the cursed child) ja elokuva (Fantastic Beasts and Where to Find Them)! En tiedä miten suhtautuisin–odotan totta kai ja uusi Potter–kirja oli saanut (tähän mennessä) mukavat arvosanat Goodreadsissa. (Jos en sitten katsonut väärää kirja–arvostelua) :)
    Mutta palatakseeni LOTR:ịin, niin pidin. Pitäisi kai lukea uusiksi joskus...:D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sama ehdottomasti minulla. Parasta fantasiaa mitä olen lukenut. Minulle Aragorn on ollut lempihahmo aina siitä lähtien kun ensimmäisen kerran elokuvat ihan kersana katsoin. Ja nyt kun olen kahdesti kirjan lukenut niin lempihahmo aina syvemmin Aragorn on :D

      Olen! Jännittää ihan hulluna, etenkin kirjan puolesta! Uskon että elokuva tulee olemaan hyvä ja sitä odotan luottavaisin mielin, mutta kirja puolestaan... Uskon siis, että kirja tulee olemaan ihan hemmetin hyvä, mutta nyt puhutaan kuitenkin Harry Pottereista ja odotukset ovat auttamassa jossain ihan eri sfääreissä :D En malta odottaa sen lukemista!

      Minun melkein tekisi mieli lukea Lotr nyt heti vielä kolmannen kerran :D

      Poista

Jaa mietteesi!