lauantai 30. maaliskuuta 2013

Karou, savun tytär - Laini Taylor

Nimi: Karou, savun tytär (Karou-trilogia, osa 1)
Alkuteos: Daughter of Smoke & Bone
Kirjailija: Laini Taylor
Kääntäjä: Helene Bütrow
Julkaisuvuosi: 2011 (suomeksi 2012, Tammi)
Sivuja: 538 suomenkielisessä kovakantisessa
Luettavaksi: Kirjastosta
Tähdet: ★★★★★

Kansiliepeestä: Karou opiskelee Prahan taidekoulussa ja hengaa kahviloissa kuten kuka tahansa nuori. Mutta Karou ei ole tavallinen tyttö. Hän osaa puhua kahtakymmentä kieltä ja on loistava piirtäjä, jonka luonnoslehtiöt ovat täynnä hirviöiden kuvia.
       Muut eivät tiedä, että kimeerit ovat oikeasti Karoun ystäviä: Issa, joka on käärme vyötäisistä alaspäin ja nainen vyötäisistä ylöspäin; Yasri, jolla on papukaijan nokka ja ihmisen silmät. Ja Brimstone, oinaansarvinen toivomuskauppias, jonka salaperäinen firma on Karoun koti. Ihmeellistä kyllä, ihmiset näyttävät kimeerien silmissä vajavaisilta, sillä tavallinen keho ilman muilta lajeilta lainattuja ominaisuuksia on heidän mielestään hukattu mahdollisuus.
       Karou auttaa Brimstonea ja käy salaisilla matkoilla ympäri maailmaa. Yhdellä näistä matkoista Karou kohtaa Akivan, enkelin. Akivan tarkoitus on surmata Karou, joka kuitenkin pääsee pakoon. Akiva lähtee etsimään häntä ja huomaa pian rakastuneensa palavasti.

Ajatukseni: Ihana, ihana, ihana, ihana! Aivan mahtavan ihana kirja! Aivan ihana! Olen niin äärimmäisen rakastunut tähän kirjaan että oksat pois ja haluan enemmän kuin mitään päästä vain käsiksi seuraavaan osaan! Ihana kirja!

Voi juma, pitäisi yrittää saada muodostettua sekopäisistä ihastuksen kiherryksistä sanoja ja yhdistää ne järkeviksi lauseiksi, että voisin selkeällä suomen kielellä kertoa, kuinka paljon rakastin tätä kirjaa ja kuinka loistavan mahtava se oli. Yrittänyttä ei laiteta, vai mitä?

Kaikki ovat varmasti kohdanneet kirjan, jossa jokin vain työntää pois luotaan, kuten vaikka kansikuva, juonikuvaus, omituiset hahmot ja nimet, kummallinen, ennennäkemätön asetelma... Varmasti jokin tällainen on saanut aikaan sellainen ehhh... en taida... -fiiliksen. No, minulla oli nuo kaikki tuntemukset niinä lukemattomina kertoina, kun pitelin kirjaa käsissä kirjastossa palloillen kahden välillä, otanko nyt mukaan ja luen vai enkö. Jostakin syystä minua ärsyttää, jos hahmoilla on mielestäni omituinen tai ruma nimi. Aika hölmöä, tiedän. Kuitenkin sitten lainasin ja asetin giljotiinin terän alle tuomion lukuun.

Karou oli ehdottomasti omituinen nimi, mutta ei ruma. Karou itsekin oli niin omituinen hahmo, että rakastuin häneen heti ensimmäisestä sivusta lähtien. Aivan mahtava päähenkilö ja niin erilainen! Karoulla on siniset hiukset, tatuointeja ympäri kehoa, hän toimittaa hammaspostia ympäri maailmaa kasvatti-”isälleen” Brimstonelle. Karou on juuri sellanen päähenkilö, jonka silmien kautta on mahtavaa lukea tarinaa. Hän tietää, mikä on oikein ja toimii sen mukaan, hän on uskollinen läheisilleen, hän on vahva, mutta samaan aikaan virheellinen ja niin aito. Karou, olet mahtava, yksinkertaisesti sanottuna.

Ja Akiva. Teidän olisi pitänyt olla näkemässä ja kuulemassa, kun luin Akivan ja Karoun kohtauksia. Minä suorastaan hykertelin – kyllä, hykertelin – lukiessani heidän dialogiaan. Akiva on virallisesti Parhammat miespääsankarit top 10 -listani viiden parhaan joukossa. Minun pitäisi kyllä ensin määritellä listani, mutta tiedän jo nyt, että Akiva on vallannut paikan sekä lähellä kärkipäätä että sydäntäni. Tunnen oloni nyt niin fanitytöksi, että haluaisin kihertää ja nauraa kuin aivoton kana. Sille olkoon aika myöhempi. Akiva oli aivan loistava, koska hän oli niin inhimillinen kaikesta kauneudestaan huolimatta eikä missään vaiheessa Laini Taylor yrittänyt muovailla häntä miksikään täydellisyyden perikuvaksi, joka ei koskaan ja ikinä tee virheitä ja jota tulee palvoa kuin jumalaa ja heitellä vertauskuvia Adoniksesta. Luojan kiitos.

On suorastaan ennenkuulumatonta, että yksikään sivuhenkilö ei ärsyttänyt minua. Pidin jopa yli-innokkaasta Zuzanasta, Karourun parhaasta ystävästä ja Kazista, Karoun ensisestä poikaystävästä. Ja Brimstone... Aluksi luulin sinua hirveäksi, mutta sitten aivan lopussa minä todella itkin, kun tajusin, kuinka asiat todella olivat. Saanko minäkin vierailla kaupassasi, ilman hampaita tosin? Ihan vain kurkistaa sisään? Tai vaihtaa edes muutaman sanan eteisessä Issan kanssa? En kerro kenellekään...

Mitä ihmettä tämä kirja teki minulle?! Tuntuu kuin olisin järkeni menettänyt ja kehoni olisi vallannut tyhjäpäinen fanityttö, joka pakottaa minut kirjoittamaan täysin älyvapaata tekstiä, jossa ei ole suunnilleen mitään rakentavaa tai kunnon asiaa, vaan silkkaa ihkutusta ja kikatusta! En edes muista olenko koskaan aikaisemmin tuntenut samanlaista fanaattisuuden ja euforian tunnetta ja suunnilleen seonnut luettuani kirjan. Toki Veljeskunta saa tämän aikaan, mutta ei siitä sen enempää...

Jatketaan. Asetelma. Maailma. Taivaallista. Laini Taylor on aivan uskomaton luomaan fantastisen tapahtumaympäristön tarinansa ympärille. Minä todella näin silmissäni Prahan upeuden kaikkine siltoineen ja katuineen, kujineen ja komeine taloineen. Kaikki maailmat, sekä enkeleiden että kimeerejen olivat niin eläviä ja kauniisti kuvattuja. Jospa vain olisivat vielä aitojakin... Laini Taylor on mestari luomaan tapahtumaympäristöjä ja asetelmia. Niin uutta ja alkuperäistä. Mitään tämän kaltaistakaan en ole koskaan lukenut.

Taylorin kirjoitustyyli oli todella mukavaa luettavaa. Hän ei yrittänyt kirjoittaa teennäisen taiteellista eikä runollista tekstiä, vaan luonnollista ja monisanaisuudessaan kuitenkin yksinkertaista. Karoun ja Akivan omat kerrontaäänet olivat erilaisia toisistaan. He ajattelivat asioita eri tavalla, heidän maailmankatsomuksensa olivat erilaisia. Ja molemmat niin luonnollisen kuuloisia. Lisäksi lukujen väliin kirjoitetut muutaman lauseen olipa kerran -kohdat olivat jotenkin niin surullisia ja ennustavia. Olipa kerran enkeli ja paholainen jotka rakastuivat. Se ei päättynyt hyvin. Niin uskomattoman lumoavaa ja antaa mielenkiintoisen lähtöpotkun tarinalle. Mitä lukijalle tarjoillaan jää nähtäväksi.

Tämä kirja kyllä iski vasten kasvoja niin kovasti, etten saa aikaiseksi mitään kunnon sanottavaa, joka olisi riittävää kuvaamaan tätä kirjaa. Minä. Rakastin. Jokaista. Sivua. Jokainen henkilöhahmo, jokainen paikka, jokainen yksityiskohta – ihan kaikki oli niin kuin loistavassa kirjassa pitikin olla. Voi, miksi minä ostin lahjakorttini tyhjäksi vasta toissapäivänä tilaamalla sylillisen kirjoja Suomalaisesta, kun nyt haluan vain seuraavan osan käsiin vähänniinkuinjuurinythetitännenäin! Kohtalon ivaa.

Karou, savun tytär oli uskomattoman mahtava lukukokemus. Jessus sentään! Ja minä todella taidan häilyä hulluuden rajamailla nyt. En taida edes yrittää tämän enempää tästä kirjasta kirjoittaa, koska siitä ei nyt tule vain mitään. Kai tästä tekstistä nyt jonkinlaisen käsityksen saa, tykkäsinkö vai en. Saa kysyä, jos jäi epäselväksi!

Ai niin, ja suosittelen tätä kirjaa niin lämpimästi ja sydämellisesti kuin vain mahdollista jokaiselle!

Lukunäyte: luku 2, sivu 20
Mistä sinä keksit kaikki nuo jutut, sekopää?” Zuzana kysyi kateellisen ihmettelevästi.
       Miten niin keksin? Olen sanonut monta kertaa, että kaikki on totta.”
       Just joo. Ihan niin kuin tukkasi kasvaa päästä tuon värisenä.”
       Mitä? Niinhän se kasvaakin”, Karou sanoi sormeillen pitkää sinistä suortuvaa.
       Joopa joo.”
       Karou kohautti harteitaan, sitaisi tukkansa harottavaksi nutturaksi ja työnsi siveltimen sen läpi, jotta se pysyisi niskassa. Hänen tukkansa todellakin kasvoi päänahasta kirkkaan ultramariininsinisenä kuin juuri tuubista puristettu maali, mutta hän kertoi siitä aina vinosti hymyillen, aivan kuin olisi suoltanut päättömyyksiä. Karou oli huomannut vuosien mittaan, että se riitti: jos hän hymyili verkkaisen vinosti, hän saattoi puhua totta ilman pelkoa siitä, että joku ottaisi hänet täydestä. Se oli helpompaa kuin alituinen valehtelu, ja siitä oli tullut osa hänen persoonallisuuttaan: Karou joka hymyili vinosti ja jolla oli hullu mielikuvitus.
       Todellisuudessa hänen mielikuvituksensa ei ollut hullu. Hänen elämänsä kyllä oli, siniset hiukset, Brimstone ja kaikki muukin siinä oli pähkähullua. 

Karou –trilogia:
Daughter of Smoke & Bone | Karou, savun tytär (2011/2012)
Days of Blood & Starlight | Aika taistelun ja tähtivalon (2012/2013)
    2.5 Night of Cake & Puppets (2013)

4 kommenttia:

  1. Tää on niin ihana kirja! Tästä on tulossa kai leffaversiokin. Harmi ettei sitä ohjaa Guillermo del Toro. Del Toro ois mun mielestä ollut täydellinen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin on ♥ Suosikkitrilogioitani! Leffasta ei ole pariin vuoteen vissiin kuulunut uutisia, että vähän luulen ettei sitä saada :\

      Poista
  2. Taidan olla ihan auttamattoman myöhässä, mutta voi hyvä jumala miten voikin ajatukset kulkea niin samaa rataa! Luin kirjan ensimmäisen kerran muutama vuosi sitten, ja pidin siitä, mutta olin sen verran kokematon lukija, että en ihan päässyt näuttimaan siitä täysin rinnoin (rinnoin? Sanotaanko se noin??) Mutta pari viikkoa sitten katselin kirjastossa että hmm mitäköhän sitä lu.. KAROU! Ja en voi sanoa muuta kun että täysi fangirl tuli minustakin. Tämä kirja on yksi ehdoton lemppari! Melkein toivon ettei siitä tulisi elokuvaa, sillä yleensä ne eivät onnistu vangitsemaan samaa tunnelmaa ja tunnetta kuin kirjat. Mutta kiitos kun puit ajatukseni sanoiksi!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä trilogia on yksi kaikkien aikojen suosikkejani. Laini Taylor kirjoittaa ihan hullun kauniisti ja hänen tekstinsä lukemisen kaipuussa tilasin hänen uusimman teoksensa ja haikailen nyt sen lukemisen perään.

      Joo, olen vähän samoilla linjoilla tuon leffan suhteen. Pelkään, että kirjan taika pilattaisiin ihan täysin jonkun umpisurkean teinitekeleen vuoksi. Parempi olla koskematta tähän arteeseen :D

      Poista

Jaa mietteesi!