Incarnate - Jodi Meadows

Nimi: Incarnate

Trilogia/sarja: Newsoul, #1

Kirjailija: Jodi Meadows

Kustantaja: Katherine Tegen

Julkaisuvuosi: 2012

Sivuja: 374 + 15 englanninkielisessä pokkarissa

Luettavaksi: Omasta hyllystä

Tähdet: ★★☆☆☆

Haastekirja 14/30

Juonikuvaus: New soul 
      Ana is new. For thousands of years in Range, a million souls have been reincarnated over and over, keeping their memories and experiences from previous lifetimes. When Ana was born, another soul vanished, and no one knows why.

      No soul 
      Even Ana’s own mother thinks she’s a nosoul, an omen of worse things to come, and has kept her away from society. To escape her seclusion and learn whether she’ll be reincarnated, Ana travels to the city of Heart, but its citizens are afraid of what her presence means. When dragons and sylph attack the city, is Ana to blame?

      Heart 
      Sam believes Ana’s new soul is good and worthwhile. When he stands up for her, their relationship blooms. But can he love someone who may live only once, and will Ana’s enemies – human and creature alike – let them be together? Ana needs to uncover the mistake that gave her someone else’s life, but will her quest threaten the peace of Heart and destroy the promise of reincarnation for all? 

Ajatukseni: Kuinka voi pettyä kirjaan, jolta ei edes varsinaisesti odottanut mitään? Se on mysteeri, erittäin todellinen sellainen.

Ana on sielultaan upouusi, ainutlaatuinen ja vasta 18-vuotias kaikkien muiden 5000-vuotiaiden, kuollessaan uudestisyntyvien keskellä. Anan äiti vihaa tytärtään, koska syyttää tätä vieneen paikan Cianalta, sielulta, joka tuntuu olevan kuollut lopullisesti. Ana päättää lähteä kohti Heartia, kaupunkia jossa suurin osa jälleensyntyneistä sieluista asuvat, sillä hän haluaa selvittää syntyperänsä arvoituksen. Matkalla hän kohtaa monenlaisia ongelmia, jotka johtavat Samin, herkän pianistipojan kohtaamiseen. 

En halua listata tätä kirjaa dystopiaksi, koska sitä en kokenut tämän olevan. Jos yrittäisin uskotella itselleni tämän olevan dystopia, tykkäisin tästä vieläkin vähemmän enkä halua yrittämällä yrittää inhota tätä. Pidän tämän siis mielessäni korkean fantasian ja paranormaalin romanssin sekoituksena, jollaisena tämä lankesi jonnekin plaah ja meh-kategorioiden välille. 

Turhauduin koko ajan enemmän mitä pidemmälle tarinassa edettiin. Jos ei muuta, niin ainakin Incarnaten asetelma uudelleensyntyvistä sieluista ja yhdestä ainoasta uudesta sielusta fantasiamaailmassa oli suhteellisen uniikki ja kiinnostava. Siksi onkin todella sääli, ettei tarinalla ollut varsinaisesti mitään kunnollista juonta ja että tämä oli vain romanssi erittäin ohuella maailmalla ja lähes olemattomalla taustoituksella. Tämä on todella valitettavaa, sillä Incarnate olisi pystynyt paljon parempaankin. 

Anasta en pitänyt missään vaiheessa, mutta en myöskään inhonnut häntä aluksi. Hän oli vain niitä hahmoja, joista ei vain välitä ja joita sietää lähinnä siksi, että haluaa tietää mitä kirjassa tulee tapahtumaan, sillä hehän kuljettavat lukijaa tarinassa eikä ilmankaan voi olla. Mutta sitten kun tarinassa edettiin, alkoi Ana todella kiristää hermojani, sillä hän valitti. Ihan. Koko. Ajan. Hän vähän väliä antoi tunnekuohujen, itkukohtausten ja itsessäälissä rypemisten voittaa itsensä ja se oli niiiiin ärsyttävää.

Kyllä toki varmaan turhauttaisi olla hänen asemassaan, mutta sellaista on todella ärsyttävää lukea useampi sata sivua. Ana oli niin tajuttoman vakuuttunut, että kaikki hänessä ja hänen olemassaolossaan oli negatiivista ja huonoa. Hänen päähänsä on iskostunut ajatus siitä, että hän on ”nosoul” eikä hänen uskomustaan muuta mikään, ei vaikka kuinka hänelle vannotaan muuta. Ana piti huolta siitä, että minulla oli vaikeaa pitää hänestä.

Varsinaista juonta tässä ei ollut, vaan sen sijaan saamme romanssin, joka varmasti kyllä löytää lukijansa. Minut se valitettavasti jätti aika kylmäksi. Jotenkin koin romanssin melko karmivana... meinaan, että Sam on 5000 vuotta vanha sielu teini-ikäisen ruumiissa ja Ana on 18-vuotias teini. Sam herätti minulla aluksi vähän creepyn fiiliksen, mutta kyllä häneenkin tottui, sillä hän oli sen verran lälly ettei kauan jaksanut liikuttaa.

Koko Anan olemassaolon ympärillä pyörivä salaisuus oli niin antiklimaattinen, pliisu ja todellinen pettymys, etenkin kun sen oli ilmeisesti tarkoitus olla koko tarinan (ja kenties trilogiankin) ratkaiseva tekijä. Ensimmäinen ajatukseni oli: ”Siinäkö kaikki?” Seuraava oli: ”Miksi ihmeessä minun pitäisi edes lukea seuraava osa, kun tuo mysteeri oli niin täysin mitäänsanomaton eikä antanut minulle rahtustakaan syytä jatkaa?” Eiiii hyvä, ei ollenkaan.

Onneksi Meadowsin kirjoitus oli kaunista ja sen lukeminen oli viihdyttävää ja nopeaa, vaikka itse tarina ei onnistunutkaan voittamaan minua puolelleen. Olisi ollut ihan kiva, jos maailmaa ja sen sisältöä olisi kehitetty enemmän tai jos mysteeri Anan olemassaolon ympärillä olisi ollut, tiedättehän, mysteerimpi.

En voi sanoa olevani tällä hetkellä mitenkään järin kiinnostunut jatkamaan sarjan parissa. Incarnate ei jättänyt minulle lukijana minkäänlaista koukkua, mikä hoututtelisi ottamaan selvää jatkosta. Minulle tämä kirja oli turhake. 

Lukunäyte: 1, Snow, sivu 15

Sylph moaned and wept, closing in as I avoided a snow-covered fir. Heat billowed on the back of my neck. I hurtled over a log and skidded at the edge of a cliff overlooking the lake. Snow slipped under my boots as I threw myself to my knees to stop before falling over the rim. My flashlight wasnt so lucky. It clattered from my mittened hands and plummeted into the lake with a splash. Three seconds. A long drop.

      Wind gusted up from the water as I climbed to my feet. Sylph floated by the woods, seven or eight of them, creatures twice my height made of shadows and smoke. They glided forward, melting snow as they trapped me between them and a cliff over Rangedge Lake.

      Their cries were of anger and hopelessness, ever-burning fire.

      I glanced over my shoulder, the lake a stretch of darkness and nothing behind me. If there were rocks or chunks of ice, I couldn't see them. Drowning would be a better end than burning in sylph fire for weeks or months.

     ”You won't have me.” I spun and leaped off the cliff. Death wuld be fast and cold; I wouldn't feel a thing.

Newsoul –trilogia

Incarnate (2012)

Asunder (2013)

    2.5 Phoenix Overture (2013)

Infinite (2014)