perjantai 24. kesäkuuta 2016

Hyvää juhannusta!

Irnijärven autio ranta.
Kiipesin vaaran päälle ja johan oli upeat maisemat!
Shutter Island was here.

Hyvää juhannusta kaikille!

sunnuntai 19. kesäkuuta 2016

Kun suljen silmäni - S.J. Watson

Nimi: Kun suljen silmäni
Alkuteos: Before I Go to Sleep
Kirjailija: S.J. Watson
Kääntäjä: Laura Beck
Julkaisuvuosi: 2011 (suomeksi 2012, Bazar)
Sivuja: 385 suomenkielisessä kovakantisessa
Luettavaksi: Kirjastosta
Tähdet: ★★★★☆

Juonikuvaus: Christine herää joka aamu vieressään vieras mies, joka kertoo olevansa hänen aviomiehensä. Lisäksi mies kertoo, että Christine on 47-vuotias ja että hän oli 20 vuotta sitten auto-onnettomuudessa, joka vaurioitti hänen muistiaan pahasti. Joka ilta kun Christine nukahtaa, hänen muistonsa kuluneesta päivästä pyyhkiytyvät pois.
      Menneisyys alkaa hahmottua, kun Christine aloittaa päiväkirjan kirjoittamisen salassa mieheltään.

Ajatukseni: Mitä jos joka aamu herätessäsi muistosi elämästäsi olisivat pyyhkiytyneet pois ja joudut joka päivä rakentamaan ne uudelleen? Aika ahdistava ajatus.

Tämä on 47-vuotiaan Christine Lucasin todellisuus. Hän herää joka aamu tuntemattoman miehen vierestä, joka kertoo olevansa hänen aviomiehensä Ben. Mies myös väittää, että parikymmentä vuotta sitten Christine oli onnettomuudessa, jossa hän sai niin pahoja vaurioita päähänsä, että se vaikuttaa hänen muistiinsa ja estää uusien muistojen keräämisen. Christine tapaa salaa neuropsykologia, tohtori Nashiä, joka on kehoittanut häntä kirjoittamaan päiväkirjaa. Joka päivä Christine lukee edelliset merkintänsä ja alkaa huomaamaan elämästään outoja asioita, aivan kuten aviomiehestään Benistä. Christine alkaa päästä aina vain lähemmäksi totuutta, mutta se saattaa olla liikaa hänelle käsiteltäväksi.

Muistin etäisesti puhetta Watsonin Kun suljen silmäni -teoksesta ja kun näin kirjan kirjastossa, päätin ottaa sen mukaani ja aloittaa pikaisesti. Olen edelleen psykologisten mysteeri-trillereiden tuulella, joten Kun suljen silmäni vaikutti juuri sopivalta tähän hätään.

Minä todella pidin tästä kirjasta. Tarinan lähtökohdat olivat todella kiehtovat ja Christine on esimerkkitapaus epäluotettavasta kertojasta. Hän joutuu nojautumaan muiden kertomuksiin sekä päiväkirjamerkintöihinsä muodostaakseen jonkinlaisen käsityksen itsestään ja menneisyydestään. Christine saattaa kokea muistonomaisia välähdyksiä, jotka eivät ollenkaan vastaa Benin kertomuksia tapahtumista. Kuinka Christine (tai lukija sen puoleen) voi olla ollenkaan varma, että hatarat muistot tai edes päiväkirjamerkinnät ovat totta, kun muistot pyyhkiytyvät aina yön aikana ja päivät toistavat suunnilleen aina samaa kaavaa? Epäluotettavaa kerrontaa parhaimmillaan!

Tarina kuvataan kolmessa osassa: ensimmäisessä osassa Christine herää taas muistamatta lainkaan omaa historiaansa, kunnes hän alkaa lukea päiväkirjaansa, toinen osa käydään takautuvasti läpi päiväkirjamerkintöjen kautta ja kolmannessa osassa ollaan taas nykypäivässä, kun Christinelle on selvinnyt paljon asioita hänen menneisyydestään. Tämä kerrontaratkaisu toimi tässä amnesiatarinassa erinomaisesti.

Flynnin Dark Places sekä Hawkinsin Nainen junassa olivat minulle molemmat melko ennalta-arvattavia tapauksia, joten vaikka viihdyinkin niiden parissa yllätyksiä ne eivät juurikaan jaelleet. Tämän teoksen suhteen ilmiselvyydet eivät läimineet – ainakaan pahasti – kasvoille. Minulla oli alusta asti whodunnit???-epäilykseni ja pääsin varsin lähelle totuutta, mutten kuitenkaan osannut ennakoida käännettä, jonka Watson lopussa tarjoili. Kirjailija onnistui kynäilemään tarinaansa todella tehokkaan tunnelman, sukeltamaan syvälle Christinen mieleen sekä hämäämään minua juonenkäänteillään.

En hetkeksikään tylsistynyt tämän teoksen parissa, mutta ainoa vain että koin lopun jääneen vajavaiseksi. Hetkinen, miten tässä nyt sitten edes kävikään? Miten koko tuon amnesiakuvion kanssa? Ei tätä näin voinut vain jättää!

Ei hemmetti että olen pettynyt elokuvaan. Pidän Kidmanistä ja Firthistä paljon, mutta he eivät mielestäni yhtään sopineet rooleihin. Koko tarina sutaistiin läpi todella tyhjästi ja tunteettomasti, Christinen hahmoa tai historiaa ei sen enempää käyty läpi ja muutenkin koko elokuva oli todella ontto kyhäelmä. Plääh...

Suosittelen kirjaa mutta skipatkaa elokuva!

Lukunäyte: Ensimmäinen osa, Tänään, sivut 14-15
Palaan makuuhuoneeseen. Kuva on yhä kädesäni – kuva minusta ja miehestä, jonka vieressä olen nukkunut – ja pitelen sitä edessäni.
      ”Mitä tämä on?” minä kysyn. Minä huudan, kyyneleet valuvat kasvoillani. Mies istuu sängyssä silmät puoliummessa. ”Kuka sitä olet?”
      ”Olen miehesi”, hän sanoo. Hänen kasvonsa ovat uniset mutta eivät harmistuneet. Hän ei silmäile alastonta vartaloani. ”Olemme olleet naimisissa jo vuosia.”
      ”Mitä tarkoitat?” minä kysyn. Haluaisin paeta mutta en tiedä minne. ”Naimisissa jo vuosia? Mitä sinä sillä tarkoitat?”
      Hän nousee seisomaan. ”Tässä”, hän sanoo, ojentaa minulle aamutakin ja odottaa kun puen sen päälleni. Hänellä on yllään liian isot pyjamahousut ja valkoinen hihaton t-paita. Hän muistuttaa isääni.
      ”Menimme naimiin vuonna -85”, hän sanoo. ”22 vuotta sitten. Sinä
      ”Mitä –?” Tunnen veren karkaavan kasvoiltani ja huone alkaa pyöriä. Kello tikittää jossakin kovaa kuin vasaraniskuin. ”Mutta ” Hän astuu askeleen minua kohti. ”Kuinka –?”

torstai 16. kesäkuuta 2016

Nainen junassa - Paula Hawkins

Nimi: Nainen junassa
Alkuteos: The Girl on the Train
Kirjailija: Paula Hawkins
Kääntäjä: Oona Timonen
Julkaisuvuosi: 2015 (suomeksi 2015, Otava)
Sivuja: 382 suomenkielisessä kovakantisessa
Luettavaksi: Kirjastosta
Tähdet: ★★★☆☆

Juonikuvaus: Rachel matkustaa joka päivä samalla paikallisjunalla. Junan ikkunasta hän alkaa seurata radanvarren talossa asuvaa pariskuntaa. Hän nimeää heidät Jessiksi ja Jasoniksi ja kuvittelee mielessään heille täydellisen onnen, kuin vastakohdan omalle sotkuiselle elämälleen. Kunnes eräänä päivänä hän näkee jotakin, mikä muuttaa kaiken. Pian sen jälkeen Jess katoaa. Rachel haluaa auttaa, mutta samalla hän tulee kietoutuneeksi yhä kohtalokkaammalla tavalla pariskunnan elämään.

Ajatukseni: Nyt on tämä seuraavaksi Gone Girliksi povattu teos sitten luettu. Mentiinkö Gillian Flynnin tasoisen psykologisen trillerin tasolla? Ei, ei menty. Itse asiassa koko tuo vertaus Flynniin on pelkkä täky, sillä samanlaisia nämä teokset eivät ole.

Rachel Watson on töistä potkut saanut alkoholisti, mutta huijatakseen kämppiksensä uskomaan ettei ole ihan niin pahasti rappiolla hän matkustaa joka aamu junalla Lontooseen muka töihin, vaikka todellisuudessa istuukin kirjastossa, kahvilassa tai puistonpenkillä gin tonicia röpötellen. Rachelilla on lennokas mielikuvitus; hän tykkää katsella ihmisiä ja kuvitella heille erilaisia elämiä ja mahdollisuuksia. Junan ikkunasta Rachel seuraa erästä pariskuntaa, jonka hän mielessään on nimennyt Jessiksi ja Jasoniksi ja kuvittelee heille mitä täydellisimmän elämän. Mutta sitten eräänä päivänä hän näkee jotain järkyttävää eikä mene aikaakaan kun "Jess" katoaa. Rachel kokee pakolliseksi sekaantua asiaan ja valehtelee itsensä samalla todella pahaan pulaan.

Olen tällä hetkellä aivan valtavassa psykologisten mysteeri-trillereiden kaipuussa. Flynnin Dark Places jätti minut roikkumaan tyhjän päälle, sillä hänen seuraavasta kokopitkästä teoksestaan ei ole vielä tietoakaan. Olen oudolla tavalla todella koukussa hänen teoksiinsa. Tässä kaipuussa päätin sitten vihdoinkin lukea Paula Hawkinsin kovasti kohutun Naisen junassa. Kirja ei kyllä mielestäni ollut kaiken sen hypetyksen arvoinen, mutta ihan menevä trilleri siitä huolimatta.

Minä viihdyn aina epäluotettavien kertojien parissa, sillä koen niiden luovan todella tehokasta jännitettä mysteeriin. Lukija ei voi koskaan olla varma, onko tapahtunut totta vai epäluotettavan kertojan subjektiivinen, todella värittynyt näkemys tapahtumista. Kun kertoja on itsekin ihan sekaisin, saamme kyseenalaistaa lähes kaikkea mitä tapahtuukaan. Rachel on alkoholisti ja hänellä on hyvin lennokas mielikuvitus, joten emme voi olla täysin varmoja onko hän luotettava kertoessaan tapahtumista. Puhuuko hän totta vai onko alkoholihuuruilla vaikutus näkemykseen? Tätä oli mielenkiintoista pohtia.

Mutta Rachel oli pidemmän päälle myös melko rinse-and-repeat-tyyppinen hahmo. Hän vetää kännit, tekee jotain äärimmäisen typerää, herää seuraavana aamuna morkkikseen, unohtelee mitä tuli tehtyä, valehtelee itsensä pahaan jamaa, vetää kännit, tekee jotain typerää etc. Rinse and repeat. Tämä kaava alkoi vähän kyllä rasittaa. Lisäksi haluaisin sanoa Racheliä täysin irrationaaliseksi, mutta alkoholismi hämärtää hänen arvostelukykyään, joten kaipa hänen harkitsematon typeryytensä on sinänsä ihan ymmärrettävää.

Olin aika pettynyt tähän mysteeriin. Haluaisin sanoa olleeni yllättynyt lopusta, mutta en ollut. Osasin arvata sen sekä ison pahan pahiksen jo ennen puoliväliä. Minusta se oli vain aika ilmiselvää. Ei hahmolle muuten olisi annettu niin isoa roolia. Mitä pidemmälle tarinassa edettiin, sitä harmistuneemmaksi vain tulin, sillä olin toivonut niin kovasti yllätyksellisempää, jännittävämpää ja psykologisempaa trilleriä mitä todellisuudessa sain.

Mutta ihan menevä teos Nainen junassa silti oli. Luin tämän käytännössä päivässä ja pidin kyllä tarinasta sellaisenaan. Olin pettynyt etten saanut niin napakkaa trilleriä mitä toivoin ja olin pettynyt ettei Hawkins käyttänyt koko sitä potentiaalia mitä olisi voinut. Tarinalla oli niin hyvät lähtökohdat, mutta se oli liian keskinkertainen ja valitettavan ilmiselvä. Vaikka odotukseni eivät sinänsä korkealla olleet, koen silti vähän pettyneeni. En kuitenkaan kadu mitään.

Olen tämän vuoden aikana lukenut enemmän suomennoksia mitä pitkiin aikoihin. Luen pääasiassa englanniksi useasta syystä, mutta yksi niistä syistä on se, että koen suomennosten tason heikentyneen viime vuosien (5-10 vuoden?) aikana. Tämä näkyy eniten nuorten- ja nuorten aikuisten kirjojen puolella, mutta olen melkoisen heikkoa käännöstekstiä lukenut myös aikuisten kirjoissa. Tämän teoksen kohdalla voin kyllä kehua suomennosta. Käännöksen sanotaan olevan parhaimmillaan silloin kun lukija ei lukiessaan sitä huomioi. Oona Timoselle annan kiitosta hyvästä työstä.

Nainen junassa on blogini 300. postaus. Hurraa!

Pyyntö teille: suositelkaa minulle hyviä psykologisia mysteeri-trillereitä! Englanniksi tai suomeksi, ei väliä! Olisin hyvin kiitollinen :)

Lukunäyte: Rachel, Keskiviikko 10. heinäkuuta 2013, Aamu
En minä häntä tietenkään oikeasti näe. En tiedä, harrastaako hän maalausta tai millainen nauru Jasonilla on, saati sitten millaiset ovat Jessin poskipäät. En näe hänen kasvojensa muotoa tänne asti enkä ole koskaan kuullut Jasonin ääntä. En ole koskaan nähnyt heitä lähietäisyydeltä. He eivät asuneet talossa vielä silloin kun minä asuin samalla kadulla. He muuttivat sinne sen jälkeen, kun minä lähdin kaksi vuotta sitten, en tiedä tarkalleen, milloin. Luulen, että aloin kiinnittää heihin huomiota suunnilleen vuosi sitten, ja pikkuhiljaa, kuukausien saatossa, heistä tuli minulle tärkeitä.
      En tiedä heidän nimiäänkään, joten minun piti keksiä heille sellaiset itse. Jason on Jason, koska hän on komea brittiläisiä filmitähtiä muistuttavalla tavalla, ei mikään Depp eikä Pitt, vaan ennemminkin Firth tai Jason Isaacs. Ja Jess vain sopii hyvin yhteen Jasonin kanssa, ja hänelle itselleenkin. Se sopii hänen nättiin ja huolettomaan olemukseensa. He kuuluvat yhteen, he ovat hyvä pari. He ovat onnellisia, sen näkee. He ovat juuri sitä, mitä minäkin joskus olin, he ovat minä ja Tom viisi vuotta sitten. He ovat kaikkea sitä, mitä minä haluaisin olla.

tiistai 14. kesäkuuta 2016

Slammed - Colleen Hoover

Nimi: Slammed
Trilogia/sarja: Slammed, #1
Kirjailija: Colleen Hoover
Kustantaja: Colleen Hoover
Julkaisuvuosi: 2012
Sivuja: 317 englanninkielisessä e-kirjassa
Luettavaksi: Omasta hyllystä
Tähdet: ★★☆☆☆

Juonikuvaus: Following the unexpected death of her father, 18-year-old Layken is forced to be the rock for both her mother and younger brother. Outwardly, she appears resilient and tenacious, but inwardly, she's losing hope.
      Enter Will Cooper: The attractive, 21-year-old new neighbor with an intriguing passion for slam poetry and a unique sense of humor. Within days of their introduction, Will and Layken form an intense emotional connection, leaving Layken with a renewed sense of hope.
      Not long after an intense, heart-stopping first date, they are slammed to the core when a shocking revelation forces their new relationship to a sudden halt. Daily interactions become impossibly painful as they struggle to find a balance between the feelings that pull them together, and the secret that keeps them apart.

Ajatukseni: On sinänsä sääli, että tämä ensimmäinen Colleen Hoover kokemukseni epäonnistui näin surkeasti. Pitää varmaan kokeilla joskus uudelleen...

Layken on 18-vuotias nuori, joka muuttaa äitinsä ja pikkuveljensä kanssa uuteen osavaltioon. Purkaessaan muuttokuormaa hän tutustuu pari vuotta vanhempaan mieheen, joka hyvällä tuurilla asuu heitä vastapäätä. Will vaikuttaa mitä kiehtovimmalta tyypiltä, jonka kanssa Laykenillä synkkaa erinomaisesti. Mutta sitten selviääkin, että Will onkin hänen opettajansa. Hups. No ei kai siinä, please continue.

Colleen Hoover on niitä kirjailijoita, joiden kuulemisesta ei voi välttyä kun BookTuben puolella seikkailee. Ihan oikeasti, tämä nainen on ihan joka paikassa! Olipa kyseessä sitten tämä, Ugly Love, Hopeless tai Confess, porukka pääasiassa rakastaa Hooverin teoksia. Goodreadsissä tyyliin jokainen hänen teoksistaan on reilusti yli 4.00 keskiarvossa. Tämä on oikeasti todella hieno suoritus.

Mutta Slammed ei kyllä mielestäni ollut noin korkean keskiarvon arvoinen. Ei vain ollut. Hahmot olivat sietämättömiä ja niin typeriä ja juupas-eipäs-soutavia ja lyhytnäköisiä ja ARGHHH!!! Minua turhautti niin paljon! Meinasi palaa käämi Laykenin ja Willin tohelointiin ja olisin halunnut takoa järkeä heidän päähänsä.

Laykenin käytös oli pahimmillaan niin kakaramaista etten meinannut edes kestää. Etenkin jälki-istuntokohtauksessa meinasin menettää järkeni. Layken?

description

Ja Will ei ole yhtään sen parempi! Hän on täysin edesvastuuton ja niin typerä juupas-eipäs-soutamisessaan. Will ei riskeeraa vain omaa tulevaisuuttaan vaan myös pikkuveljensä.

description

Tästä syystä en juurikaan lue puhtaasti romanttisia kirjoja. Koska minulla on vaikeuksia päästä samalle aaltopituudelle niiden kanssa. Tai päästä edes samaan ulottuvuuteen niiden kanssa. Totta kai poikkeuksia löytyy ja olen lukenut todella hyviä romanttisia kirjoja, mutta pääasiassa en yleensä hakeudu niiden luokse. Puhdas romantiikka ei ole oikein minun juttuni. Minua ei myöskään sytytä nämä opettaja-oppilas-romanssit, että sekin taisi olla osasyynä miksi Slammed floppasi kohdallani.

Slammed käsittelee kuitenkin erästä niinkin mielenkiintoista runouden muotoa kuin slam poetry. En pahemmin runoista perusta, mutta hyvin nopeasti tykästyin slamiin. En ole varma onko se oikea konsepti, mutta todella mielenkiintoista runoutta kuitenkin. Slam poetryn hetkinä nautin lukemisesta ihan oikeasti.

Joo ei, en oikein tykännyt tästä kirjasta. Luin sen kyllä käytännössä yhdeltä istumalta ja halusin tietää mitä tulisi tapahtumaan, mutta minulla ei kuitenkaan ole mitään kiinnostusta lukea jatko-osia; voisivatko hahmot muka muuttua siedettävimmiksi? Minulla ei ole uskoa siihen. Tämä riittää tältä osin, joten thank you and good night Amsterdam.

Mutta Colleen Hoover? Saatan hyvinkin lukea sinulta jotain muutakin. Osaat nimittäin kirjoittaa todella hyvin.

Lukunäyte: Chapter 1
I don't make it far. The second those Darth Vader house shoes meet the snow-dusted concrete, I'm no longer looking at the Jeep in front of me. I'm flat on my back, staring up at the clear blue sky. I immediatly feel the pain in my right shoulder and realize I've landed on something hard. I reach around and pull a concrete garden gnome out from beneath me, half of his red hat broken off and shattered into pieces. He's smirking at me. I groan and raise the gnome with my good arm and pull it back, preparing to chuck the thing, when someone stops me.
      ”That's not a good idea!”
      I immediatly recognize Will's voice. The sound of it is smooth and soothing like my father's was, but at the same time has an authoritative edge to it. I sit upright and see him waking up the driveaway toward me.
      ”Are you okay?” he laughs.
      ”I'll feel a lot better after I bust this damn thing,” I say, trying to pull myself up with no success.
      ”You don't want to do that: Gnomes are good luck,” he says as he reaches me. He takes the gnome out of my hands and gently places it on the snow-covered grass.
      ”Yeah,” I reply, taking in the gash on my shoulder that had now formed a bright red circle on my sweater sleeve. ”Real good luck.”

Slammed –trilogia
Slammed (2012)
Point of Retreat (2012)
This Girl (2013)

sunnuntai 12. kesäkuuta 2016

Blogger Recognition Award


Yöpöydän kirjojen Niina sekä There's no such thing as too many books -blogin Minna Siikilä laittoivat minulle tulemaan tämän Blogger Recognition Awardin, josta kiitän kovasti molempia!

Ohjeet:

x Kirjoita postaus palkinnosta logoineen.
x Kerro lyhyesti, kuinka aloitit bloggaamisen.
x Anna ohjeita aloitteleville bloggaajille.
x Mainitse ja linkitä blogi, joka sinut nimesi.
x Nimeä kymmenen bloggaajaa palkinnonsaajiksi.

Kuinka aloitin bloggauksen

Ajauduin lukion ykkösellä aika pahaan lukujumiin enkä suunnilleen kahteen vuoteen hirveästi mitään lukenut. Luin kyllä jotain, kuten Pullmania, Wardia, Smithiä ja Saintcrowta, mutta en varmaan pariakymmentä kirjaa enempää noiden vajaan parin vuoden aikana lukenut. Keväällä ja kesällä ennen lukion kolmosta aloin kuitenkin löytää kirjoja uudelleen ja pikku hiljaa myös sitä lukemisen iloa. Tutustuin silloin Pendergasteihin ja olin ihan fiiliksissä niistä. Sitten yhtäkkiä löysin netistä kirjojen ihmeellisen maailman, jonka olemassaolosta en ollut aikaisemmin tiennyt. Löysin ensimmäiset kirjablogit (Olipa kerran kirjablogi, Yöpöydän kirjat, kiitokset teille tutustuttamisestani kirjabloggailuun ♥) ja minäkin halusin alkaa tallentaa ajatuksia johonkin.

Alun perin rustasin hajanaisia arvioita paperille, mutta siitä puuttui kokonaan se vuorovaikutus muiden lukijoiden kanssa. Nimenomaan kirjabloggaus vaikutti niin hauskalta puuhalta ja halusin jakaa kirjavinkkejä siinä missä myös vastaanottaa niitä. Puolisen vuotta näitä blogeja sekä Goodreadsiä selasin, kunnes uutena vuotena 2013 päätin yrittää itsekin. Olin todella epävarma, mutta samalla niin jännittynyt koko kirjabloggausideasta. Ajankohta aloitukselle ei kenties ollut paras, sillä loput kirjoitukset sekä ylioppilaaksi valmistuminen olivat sen kevään juttuja, mutta kaikesta selvittiin ja olen bloggaillut aina siitä lähtien. Tykkään puuhasta edelleen aivan valtavasti, ja joka kerta kun joku kertoo kiinnostuneensa jostain esittelemästäni teoksesta minut valtaa riemun tunne. Jotain hyötyä höpötyksistäni sentään on! Kolme ja puoli vuotta tätä hommaa jo takana enkä loppua voi millään nähdä. Lukeminen ja bloggaus ovat kietoutuneet erottamattomaksi yhtälöksi.

Tässä on muuten yksi suurimmista syistä miksi Pendergastit ovat niin lähellä sydäntäni ja lukeutuvat lempikirjojen joukkoon. Ne pelastivat minut tuolta tämänastisen elämäni pahimmalta lukujumilta ja saattoivat minut jälleen kirjojen ja lukemisen maailmaan.

Vinkkeja aloittelijoille ja sellaisille, jotka haluaisivat aloittaa mutta eivät vielä syystä tai toisesta aloittaneet

x Aloita ihan rohkeasti. Älä turhia ole huolissani, vaan sen kun luot blogin ja alat postailla mitä tykkäät. Turhaan pyörittelet mielessäsi ajatuksia siitä, lukeeko kukaan edes postauksiasi tai onko tässä mitään järkeä. Kyllä siinä on. Jokainen blogi löytää lukijansa, ja ensimmäinen askel lukijoiden löytämiseen on tehdä rohkeasti oma blogi ja aloittaa.

x Kirjoita juuri niistä kirjoista, mitä tykkäät lukea. Kuten sanottua, jokainen blogi löytää ennen pitkään lukijansa.

x Löydät varmasti oman äänesi. Se voi ottaa aikansa ja kirjoitus voi paikoitellen takellella todella paljon, mutta kyllä se siitä lähtee sujumaan kunhan tahtoa löytyy. Kirjoita myös juuri niin kuin tykkäät ja täysin omilla ehdoilla. Vaikka kokisit tekstiesi olevan ihan kammottavia räpellyksiä, ihminen kehittyy sitä mukaan kun tekee ja yllättäen saattaa huomata löytäneensä juuri sen itselle sopivan tyylin. (Voin vannoa, että omien alkupään tekstien lukeminen herättää allekirjoittaneessa aikamoista häpeää... :D)

x Käy rohkeasti vierailulla muiden blogeissa ja jätä puumerkkisi kommentteihin. Näin tuot blogisi muiden tietouteen ja kirjablogiverkosto laajenee. Vuorovaikutus on (kirja)bloggaamisen suola! Spämmäämistä kannattaa kuitenkin välttää.

Kannustan ihan kaikkia aloittamaan (kirja)bloggauksen jos yhtään ajatus houkuttelee! Tämä on meinaan tosi kivaa puuhaa ;)

Blogger Recognition Award -palkinnon jaan seuraaville blogeille:

Notko, se lukeva peikko 

Toivottavasti ette ole tätä jo tehneet!

perjantai 10. kesäkuuta 2016

Kesän lukupinoa suunnittelemassa

Aloitin lomani jo tiistaina, mutta koen että vasta tänään aloitin virallisesti kesän. Heitin hyvästit fuksivuodelle (ei tule ikävä) ja vaikka edelleen venttaan parin tentin tuloksia, en jaksa uhrata enää ajatustakaan opiskelulle. I'm on vacation.

Minulle tämän kalsean sateisen perjantain kesäloman ensimmäiseksi viralliseksi päiväksi teki käyntini kirjastossa. Aaaaai eeeettä tuntui ihanalta voida käydä kirjastossa ilman ahdistusta, stressiä tai takaraivossa kolkuttavaa ajatusta siitä, miten minun ei missään nimessä pitäisi olla siellä kun tenttejä on huomenna ja ylihuomenna ja ensi viikolla jajajaja...

Tänään olin sitten täysin vapaa tuosta ahdistuskerästä. Astelin kirjastoon heti kello yhdeksältä sen auettua tuntien raukeutta ja intoa päästä noutamaan varauksia sekä uteliaisuutta vilkuilla mitä kaikkea kivaa saattaisin vielä löytää. Löysinkin myös vaikka sun mitä ja sormet nyt syyhyävät päästä käsiksi ensimmäiseen teokseen.

Kesäksi olen varannut jotain tällaista:


Jos suurin ongelmani tälle kesälle on valinnanvaikeus ja tiiliskivimäiset kirjat niin on elämäni kyllä helppoa. Otan tällaiset ongelmat vastaan riemumielin.

En kuitenkaan usko, että kaikkia noita ehdin (tai edes aion) lukea. Nappailin omasta hyllystä, molempien vanhempieni hyllyistä sekä kirjastosta kaikkea mahdollista mikä vähänkin kiinnosti. Katsellessani tuota kasaamaani pinoa minut valtaa lämmön tunne, sillä saan koko kesän ihan oikeasti tehdä ja lukea mitä lystää, etenkin kun on varaa mistä valita.

Muutamia ehdottomia minun-on-pakko-päästä-näihin-käsiksi-teoksia tuosta pinkasta löytyy. Aion varmasti pysyä Preston-Child-linjalla ja jatkaa Pendergastien kanssa, mutta tällä kertaa meinaan lukea myös Thunderheadin. Sitten on muutama jatko-osa, kuten Ääretön meri, The Rose Society, The Death Code ja Heir of Fire, jotka houkuttelevat luokseen. Paula Hawkinsin teos on myös sellainen, jonka aion ihan varmasti lukea ja vielä piankin, sillä Gillian Flynnin Dark Places jätti minut haikailemaan muidenkin trillereiden perään. Sitten on Conn Igguldenin Tasankojen susi jonka haluan lukea koska Mongolia ja historia. Puuman varjo myös koska historia.

Enpähän tosiaankaan voi valittaa ettei minulla ole mitään tekemistä kesäksi. Varmasti keksisin tuohon vielä kaikenlaisia teoksia lisättäväksi, mutta tällä hetkellä olen ihan tyytyväinen näinkin. Saan kyllä lukea ihan riittävästi, se on varma :D

Olen tällä hetkellä todella hyvällä fiiliksellä, vaikkakin melko väsynyt kymmenen tunnin matkustamisen sekä valvotun yön jäljiltä. Mutta pääasiassa olen todella hyvällä tuulella. Tälle kesälle on luvassa kaikkea kivaa ja saan varmasti ajan kulumaan mukavasti! Ensi viikolla olisi sitten vuorossa kolmatta kesää peräkkäin parin vuorokauden mittainen Game of Thrones -maratoni kaverin kanssa ja olisi tarkoitus katsoa kaudet 3-5 sekä kutosesta ne jaksot mitkä ovat ehtineet ilmestyä. Hirvittää kuka kuolee seuraavaksi, sillä kausia 5 ja 6 emme ole vielä  nähneet ja kaikilta spoilereilta ollaan vältytty... :D

Ihanaa kesää kaikille!

keskiviikko 8. kesäkuuta 2016

North and South - Elizabeth Gaskell

Nimi: North and South
Kirjailija: Elizabeth Gaskell
Kustantaja: Penguin Books
Julkaisuvuosi: 1855
Sivuja: 571 englanninkielisessä pokkarissa
Luettavaksi: Omasta hyllystä
Tähdet: ★★★★★

Juonikuvaus: Happiness can come in the most unexpected forms... 
      Margaret's safe existence is turned upside down when she has to move to the grim northern town of Milton. Not only does she have her eyes opened by the poverty and hardship she encounters there, but she is thrown into confusion by stern factory owner John Thornton—whose treatment of his workers brings them into fierce opposition.
      As men and women, workers and masters come into violent conflict, it seems opposites can never meet. But do John and Margaret's power struggles hide deeper feelings? And, when it seems Margaret has lost everything, can she find the one thing she never expected?

Ajatukseni: Olen niin tajuttoman iloinen, että kuulin tästä tarinasta, miten lie se sitten tapahtuikaan. Olen iloinen, että päätin nähdä vaivaa BBC:n minisarjan käsiin saamisen suhteen ja tilasin sen amerikkalaisesta Barnes & Noblesta. Olen niin iloinen, että päätin hankkia vielä kirjankin ja lukea sen nyt kesän alla. North and South on nimittäin niin ihana.

Kun Mr Hale jättää pappisvirkansa omantunnon syistä joutuu 19-vuotias Margaret Hale heittämään hyvästit rakkaalle lapsuudenkodilleen Helstonessa ja muuttamaan vanhempiensa mukana pohjoiseen synkkään teollisuuskaupunkiin Miltoniin. Margaret yrittää nyt löytää jonkilaisen kodintunteen Miltonissa, jossa teollistumisen tuoma pölyisyys ja harmaus näkyvät ilmassa ja jossa ihmisten köyhyys ja huonot olot ovat niin selvät. Margaret joutuu vastakkain puuvillatehtaan omistajan, John Thorntonin, kanssa, joka Margaretille edustaa teollistumista ja epätasa-arvoisuutta johtajien ja työntekijöiden välillä. Kahdeksantoista kuukauden aikana Margaret kuitenkin oppii arvostamaan Miltonia ja sen ihmisiä aivan eri tavalla mitä ennen ja huomaa myös tunteidensa pehmenneen eräitä kohtaan.

Oi että tämä on kyllä niin ihana kirja. Alussa hieman takeltelin tekstin kanssa 1800-luvun englannin (kieliopin, sanaston, lauseiden kantaman nyanssin etc.) ollessa melkoisen erilaista verrattuna nykyenglantiin, johon olen niin kotoisasti tottunut. Siinä jonkun sata sivua luettuani aloin pikku hiljaa tottua tuohon kieleen ja aloin nauttia suunnattomasti siitä. Gaskell kirjoittaa niin ihanan havannoivasti tuon ajan teollisuusympäristöstä ja on luonut mitä hurmaavimmat hahmot.

Pidin Margaretista ja hänen kehityksestään paljon. Alussa hän pitää Helstonesta lähtöä ja Miltoniin joutumista kauheana asiana. Hän romantisoi etelää ja halveksuu pohjoista yrittämättä sen paremmin ymmärtää sen tehtaanomistajia tai ihmisiä. John Thornton, tuo Marlborough'n puuvillatehtaan omistaja edustaa Margaretille koko Miltonia: kylmää ja epätasa-arvoista teollisuutta, joka kaupunkikuvassa näkyy. Mutta viettäessään aikaa Miltonissa ja saadessaan ystäviä työläisten joukosta Margaret alkaa pikku hiljaa löytää omaa paikkaansa sekä arvostaa Miltonin ihmisiä – puhumattakaan John Thorntonista.

Mr Thornton puolestaan saattaa hieman ihastua Margaretiin tavattuaan tämän ensi kerran, mutta samalla pitää tätä hieman ylimielisenä ja liian kärkkäänä tuomitsemaan pohjoista, jota ei selvästi ymmärrä. Hän kuitenkin myös kunnioittaa Margaretin arvokkuutta ja suorasukaisuutta. Hänenkin terävät särmänsä pehmenevät teoksen aikana, etenkin kun alkaa tehdä lähempää tuttavuutta Nicholas Higginsin – työväenliitossa kovasti mukana olevan hahmon – kanssa.

North and Southissa eittämättä on samanlaisia piirteitä romanssin suhteen mitä Jane Austenin Ylpeydessä ja ennakkoluulossa, mutta kirjat ovat silti niin erilaisia etteivät nuo samankaltaisuudet vaivaa minua ollenkaan. Koen tämän teoksen omaavan laajamittaisemman näkökulman sen tarkastellessa 1800-luvun elinoloja, luokkayhteiskuntaa, sen murtumista ja vastakkainasettelua köyhien ja rikkaiden välillä sekä teollisen vallankumouksen olosuhteita, jossa sivussa tulee sitten se romanssi Margaretin ja Thorntonin välillä.

Uskallanpa melkein sanoa, että North and South on lähempänä sydäntäni mitä Ylpeys ja ennakkoluulo. Luin Austenin teoksen ennen kuin olin edes kuullut Gaskellista, mutta kun BBC:n North and Southista tuottaman minisarjan katsoin, hullaannuin siitä ihan totaalisesti. Siinä on jotain sellaista, joka kolahtaa minuun niin lujaa. Aivan ihana tarina sekä kirjana että sarjana.

Valitettavasti en enää voi DVD:ltä sarjaa katsoa, sillä jouduttani viime syksynä uusimaan läppärini en tajunnut tarkistaa levyaseman olemassaoloa tässä mallissa. Sittemmin DVD-laitteen erikseen hankittuani jouduin ikäväkseni huomaamaan ettei laite suostu pyörittämään North and Southin levyjä niissä ollen eri aluekoodi mitä EU:ssa tuotetuissa levyissä. Nyyh... :( Onneksi sarja nykyään sentään löytyy netistä niin saan edes sieltä jaksoja katsella.

Itse asiassa saatan pitää minisarjasta vielä enemmän mitä kirjasta. Minulle Richard Armitage on aina John Thornton, vaikka monet hänet Thorin Tammikilpenä näkevätkin.

On kyllä huutava vääryys ettei tätä teosta ole suomennettu...

Lukunäyte: 7, New Scenes and Faces, 81-82
Margaret opened the door and went in with the straight, fearless, dignified presence habitual to her. She felt no awkwardness; she had too much the habits of society for that. Here was a person come on business to her father; and, as he was one who had shown himself obliging, she was disposed to treat him with a full measure of civility. Mr Thornton was a good deal more surprised and disfomfted than she. Instead of a quiet, middle-aged clergyman, – a young lady came forward with frank dignity, - a young lady of a different type to most of those he was in the habit of seeing. Her dress was very plain: a close straw bonnet of the best material and shape, trimmed with white ribbon a dark silk gown, without any trimming or flounce; a large Indian shawl, which hung about her in long heavy folds, and which she wore as an empress wears her drapery. He did not understand who she was, as she caught the simple straight, unabashed look, which showed that his being there was of no concern to the beautiful counterance, and called up no flush of surprise to the pale ivory of the complexion. He had heard that Mr Hale had a daughter, but he had imagined that she was a little girl.
      ”Mr Thornon, I believe!” said Margaret, after a half-instant's pause, during which his unready words would not come. ”Will you sit down. My father brought me to the door, not a minute ago, but unfortunately he was not told that you were here, and he had gone away on some business. But he will come back almost directly. I am sorry you have had the trouble of calling twice.”
      Mr Thornton was in habits of authority himself, but she seemed to assume some kind of rule over him at once. He had been getting impatient at the loss of his time on a market-day, the moment before she appeared, yet now he calmly took a seat at her bidding.