Maaliskuun kooste

Alun perin suunnittelin, että tekisin näitä koostepostauksia kahden kuukauden välein, mutta nyt kun on aikaa ja olen pelkästään maaliskuussa ehtinyt lukemaan niin paljon niin miksipäs en tekisi tälle kuulle omaa koostetta :)

Maaliskuu on lennähtänyt ohi todella nopeasti. Päivät pitenevät kovaa vauhtia ja nyt kun kellotkit siirrettiin taas kesäaikaan, tuntuu hämmästyttävältä katsoa seitsemältä aamulla ulos ikkunasta ja nähdä kirkastuvan taivaan. En edelleenkään osaa suhtautua miten nopeasti talvi taas meni ohitse! Joulustakin on jo yli kolme kuukautta. Mihin tämä aika oikein kuluu? :o

Purkki täytyy hyvää vauhtia!

Olen ehtinyt lukemaan tässä kuussa normaalia enemmän, nimittäin kymmenen kirjaa, joista osa aika pitkiä. Syynä tälle paljoudelle on se, että lopetin työt helmikuun lopussa ja olen nyt maaliskuun keskittynyt kirjaimellisesti vain lukemiseen. Huhtikuussa kuitenkin aion jättää nämä omavalintaiset kirjat aika lailla pois ja keskittyä täysillä olennaiseen, eli yliopistojen pääsykokeisiin.

Ehdin käväistä myös Stockmannin hulluilla päivillä ja tokihan sitä mukaan muutama kirja tarttui. Täältä löytyy postaus, jossa esittelen hullujen päivien hankintani.

Maaliskuun lukemistoni:

Michael Morpurgo: Private Peaceful

Hieno kasvutarina, jota suosittelen sota-ajankuvauksista kiinnostuneille.

Sarah Cross: Kill Me Softly (Beau Rivage, #1)

Hah, lol. Yksi yököttävimmistä romansseista mitä olen vähään aikaan lukenut, mutta jatko-osa kiinnostaa silti. Go figure.

Colleen McCullough: Troijan laulu

Aaaah, rakastan tätä kirjaa niin paljon! Yksi ikuisista suosikeistani ja tulen lukemaan tämä tasan varmasti vielä monta kertaa tulevina vuosina. Suosittelen!

Jennifer L. Armentrout: Origin (Lux, #4)

Viihdyttävä ja hyvä kirja Lux-sarjassa, joka kohotteli mielenkiintoisella tavalla jännitystä viimeistä osaa varten. Armentroutin kirjat ovat hupaisaa luettavaa!

Lisa Genova: Edelleen Alice

Koskettava ja ahdistava kirja varhaiseen alzheimerintautiin sairastuvasta naisesta, joka kannattaa ehdottomasti lukea. Kirjasta on tehty myös elokuva, joka pyörii tällä hetkellä teattereissa.

Natalie Whipple: Relax, I'm a Ninja (Relax, I'm a Ninja, #1)

Luin tämän puhtaasta halusta kokea jokin koominen ninjailutarina. Kirja oli ihan hyvä ja nopeasti luettu, mutta ei mitään tajunnanräjäyttävää.

Colleen Clayton: What Happens Next

Minulle tämä oli pienoinen pettymys, sillä odotin kirjalta paljon enemmän.

Libba Bray: The Sweet Far Thing (Gemma Doyle, #3)

Vihdoinkin sain tämä trilogian loppuun. Tämä viimeinen osa oli melkoisen työläs, sillä kirjalla oli liikaa turhaa pituutta, joka häiritsi itse tarinaa. Lyhyempänä olisi toiminut paljon paremmin. Oli kuitenkin hyvä lopetus Gemma Doyle -trilogialle, josta kyllä olen pitänyt kovasti.

Jennifer L. Armentrout: Opposition (Lux, #5)

Hyvä lopetus yllättävän hyvälle sarjalle. Olen tyytyväinen, että tartuin syksyllä tähän sarjaan, sillä olisin missannut monet naurut. Armentorutilla on sellainen mielenkiintoinen kirjoitus- ja kerrontatyyli, jotka koukuttavat ja pakottavat lukemaan häneltä lisää.

Sarah J. Maas: Crown of Midnight (Throne of Glass, #2)

Aivan tajuttoman hyvä jatko-osa! Niin. Hyvä. Vau :D Throne of Glass ei ollut mielestäni se kaikkien huikein kirja, mutta Crown of Midnight luutusi ensimmäisellä osalla lattiat ja vei pisteet niin kirkkaasti kotiin.

10 kirjaa / 4158 sivua

Sain kaksi sarjaa luettua loppuun ja siitä olen aivan erityisen tyytyväinen. Yksi tämän vuoden ykköstavoitteistani on saada luetuksi keskeneräisiä sarjoja loppuun, erityisesti niitä joiden jatko-osat löytyvät jo omista hyllyistäni.

Maaliskuu on ollut kaiken kaikkiaan minulle hyvä lukukuukausi.

Sellaista tänne, mites sinne? Miten teillä muilla sujui maaliskuu? :)

Crown of Midnight - Sarah J. Maas

Nimi: Crown of Midnight

Trilogia/sarja: Throne of Glass, #2

Kirjailija: Bloomsbury USA Childrens

Kustantaja: Sarah J. Maas

Julkaisuvuosi: 2013

Sivuja: 418 + 16 englanninkielisessä pokkarissa

Luettavaksi: Omasta hyllystä

Tähdet: ★★★★★

Juonikuvaus: Celaena Sardothien is the king's Champion – yet she is far from loyal to the crown, for the man she serves is bent on evil. But working against her master in secret is no easy task. As Celaena tries to untangle the mysteries buried within the glass castle, she can trust no one, not even her supposed allies Crown Prince Dorian, Captain of the Guard Chaol, and foreign princess Nehemia.

      Then, an unspeakable tragedy shatters Celaena's world. She must decide once and for all where her loyalties lie... and whom she will fight for.

Ajatukseni: Jep, Crown of Midnight oli silkkaa kidutusta alusta loppuun. Minä rakastin sitä.

Celaena Sardothien on nyt kuninkaan salamurhaaja, mutta ei täysin tämän määräysvallassa. Hän tekee salamurharetkillään ratkaisuja, jotka voivat saattaa vaaraan ei vain hänet itsensä, mutta myös läheisimmät ystävänsä. Kun Celaena saa seuraavan kohteensa, tajuaakin hän astuvansa pian juonittelun, petturuuden, selkäänpuukotuksen ja salaisuuksien verkkoon, jonka kiristyessä joutuu hän nyt miettimään, mitkä hänen lojaliteettinsa ovat.

Aivan ensimmäinen reaktioni kirjan alusta oli suunnaton hämmästys, että minä yhtäkkiä pidinkin Celaenasta. Edellisessä osassa Celaenan mahtailu ärsytti minua, mutta nyt suureksi ilokseni hän vaikuttikin enemmän inhimilliseltä olennolta, jollaisesta on paljon helpompi pitää. Olen tällä hetkellä niin Team Celaena, etten malta odottaa, mitä jatko-osat hänen osalleen vielä lupailevat!

Nyt kun luin Celaenan tarinaa lähemmin, huomasin miten hieno hahmo on kyseessä. Hän on niin loistavasti kehitetty! Olin aivan häkeltynyt, miten monitasoinen hahmo on kyseessä ja kuinka voimalla hän elää tunteidensa mukaan. Kun Celaena lähtee vähän puolivälin jälkeen metsästykselle (kirjan lukeneet tiedätte, mitä kohtausta tarkoitan...), olin oikeasti niin jäätynyt paikoilleni enkä pystynyt repimään silmiäni irti kirjan sivuista.

Minua hirvitti, miten pimeitä kolkkia Celaenasta löytyy, mutta samalla minua ihastutti, miten voimakkaasti hän antaa myös intohimon elää sisällään, erityisesti vielä kaiken sen jälkeen mitä hän on käynyt läpi. Hän tekee myös aivan mammuttimaisia mokia juuri tuon luonteensa vuoksi, mutta ne tekevät hänestä nimenomaan inhimillisen ja siten myös uskottavan. Vau, olen täysin häkeltynyt Celaenan hahmosta.

Tämän kirjan juoni oli niin jännittävä, että kun vauhtiin pääsee on tämä pakko lukea loppuun käytännössä yhdeltä istumalta. Yksi suurimmista valituksenaiheistani Throne of Glassissa oli juonen ennalta-arvattavuus, mutta tässä osassa mikään se ei ollut ongelmana. Crown of Midnight oli hengästyttävän jännittävä alusta loppuun ja tarjoilee pari niin järkyttävää juonenkäännettä, etten voinut muuta kuin tuijottaa kirjaa täysin jäätyneenä. Ja kuinka tämä loppui? Oumaigaad...

Olen niin Chaolin puolella, ettei Dorian mahdu edes viereen. Ei, Dorian ei mahdu edes samaan huoneeseen Chaolin kanssa. Aaaah, Chaol oli tässä kirjassa niin armottoman ihana! Ja miten paljon hänenkin hahmonsa avautuu lukijoille. Edellisessä osassa oli jo minulle selvää, että Chaol all the way, mutta jäin silti kaipaamaan enemmän syvyyttä hänen hahmoonsa ja sitä minä nyt todellakin sain. Chaol ja Celaena yhdessä ovat kuin raastinrauta sydämelleni.

Sarah J. Maas tietää, miten draamaa ja romanssia kirjoitetaan. Hän kiduttaa lukijaa herkullisella draamalla, pistää kiemurtelemaan tuolilla, anelemaan armoa, että Maas päästäisi hänet viimeinkin tuskistaan, vapauttamalla edes hieman sitä julmaa, tukahduttavaa tunnelmaa, jotta lukija saisi hieman vedettyä henkeä. HAHAHHAA, mutta ei! Armoa ei anneta! Maas hykertelee itsekseen tuntiessaan sen lukijoiden tuskan, mitä hän tarinallaan saakaan aikaan. Crown of Midnight polkee lukijan sellaiseen henkiseen monttuun, että itsensä kokoaminen tämän jälkeen on valtava haaste.

Crown of Midnight oli todellinen vuoristorata ja aivan loistava jatko-osa, joka ei pysähdy hetkeksikään. Olin täysin tämän kirjan pauloissa, nautin aivan suunnattomasti juonikuvioista, draamasta sekä Celaenasta ja Chaolista. Rakastin tätä kirjaa niin paljon!

Kolmas osa, Heir of Fire, täytyy lukea heti kun sen käsiini saan. En uskalla edes lähteä arvailemaan, mitä Maas tarinallaan vielä tekee. Olen vältellyt spoilereita kuin ruttoa, koska en halua edes pientä vihjettä siitä, mitä tuleman pitää. En malta odottaa!

Suosittelen tätä sarjaa aivan ehdottomasti!

Lukunäyte: Chapter 3, sivut 17-18

Celaena sprinted through the darkness of the secret passageway, her breathing ragged. She glanced over her shoulder to find Cain grinning at her, his eyes like burning coals.

      No matter how fast she ran, his stalking gait easily kept him just behind her. After him flowed a wake of glowing green Wyrdmarks, their stange shapes and symbols illuminating the ancient blocks of stone. And behind Cain, its long nails scraping against the ground, lumbered the ridderak.

      Celaena stumbled, but remained upright. Each step felt like she was wading through mud. She couldn't escape him. He would catch her evetually. And once the ridderak got hold of her... She didn't dare glance again at those too-big teeth that jutted out of its mouth or those fathomless eyes, gleaming with the desire to devour her bit.

      Cain chuckled, the sound grating on the stone walls. He was close now. Close enough that his fingers against the nape of her neck. He whispered her name, her true name, and she screamed as he –

Throne of Glass –sarja

    0.1-0.5 The Assassin's Blade (2014)

Throne of Glass (2012)

Crown of Midnight (2013)

Heir of Fire (2014)

Queen of Shadows (2015)

5. osa (2016)

6. osa (2017)

Hullujen päivien kirjasaldo

En ole mikään yletön hullujen päivän fani enkä ollut siellä käynyt muutamaan vuoteen, mutta tänään kuitenkin käväisin Akateemisen puolella hakemassa edellisen päivän kirjatilauksen sekä vilkaisin samalla, mitä muuta sieltä löytäisin.

Ensimmäisenä kun sisään pyöröovista astuin, mitä näinkään: Niin. Paljon. Ihmisiä. Ihan kuin kepillä sohaistuun muurahaispesään olisin astunut (tässä syy, miksi en käy liiemmin hulluilla päivillä) ja siinähän sitten meni aikansa ennen kuin Akateemiseen edes pääsin.

Kieltämättä hulluissa päivissä parasta on kirja-alennukset. Kiistatta parasta, IMO. En tietenkään kävellyt kaupasta ulos tyhjin käsin ja on kyllä niin hyvä mieli, sillä seitsemän kirjaa noin kolmellakympillä oli kyllä todella huokeaa. Pokkarit hintaan 3,90 kappale ja yksi kovakantinen hintaan 9,90.

Tässäpä kirjallinen saaliini!

Hullujen päivien saldo (kaksi puuttuu) sekä Kasper.

x Hugh Howey: Siirros (Siilo, #2)

Jouduin keräämään leukani lattialta, kun tämän näin hintaan 9,90. Viime syksyn uutuuskirja, näin halvalla! Olen edelleen häkeltynyt. Siilon ostin viime kesänä Adlibriksen kesäalennuksesta ja totta kai halusin myös tämän jatko-osan itselleni, mutta kuvittelin jo, että joutuisin vähintään kesään tai jopa ensi vuoteen alennusta odotella. Näytin varmaan kulta-aarteen löytäneeltä kaupasta ulos kävellessäni.

x Lars Kepler: Hypnotisoija (Joona Linna, #1)

Olen halunnut lukea tämän kirjan aina siitä asti, kun elokuva ilmestyi. Minun oli tarkoitus myös käydä elokuva katsomassa, mutta se sitten syystä tai toisesta jäi. Ajatus kirjan lukemisesta on kuitenkin jäänyt takaraivoon pyörimään. Nyt kun se istui niin sopivasti hyllyllä, nappasin sen mielissäni mukaan.

x Vera Vala: Kuolema sypressin varjossa (Arianna de Bellis tutkii, #1)

Vera Valan kirjoja on luettu paljon blogimaailmassa ja minäkin olen kiinnittänyt huomioni niihin. Italia on sydänmaani ja sinne sijoittuvaa kirjallisuutta on kiva lukea aina silloin tällöin.

x Anne Frank: Päiväkirja

Luin tämän jo yläasteella, mutta pitäisi lukea kyllä uudestaan. Muistan ensimmäisellä lukukerrallani kirjan tehneen minuun niin suuren vaikutuksen, erityisesti kun Anne oli samanikäinen kuin minä lukiessani kirjaa ja ajatus siitä, mitä Anne kävi niin nuorena läpi sai kyllä palan nousemaan kurkkuun. Luettuani kirjan loppuun itkin koko loppuillan ja yön. Se taisi olla myös se hetki, jona toinen maailmansota iskostui mieleeni pysyvästi ja on yhä edelleen antiikin ja keskiajan rinnalla se ajanjakso, joka kiinnostaa minua kaikkein eniten.

x Ville Kivimäki: Murtuneet mielet: Taistelu suomalaissotilaiden hermoista 1939-1945

Kun tämä kirja ilmestyi ensimmäisen kerran tiesin, että tämä on pakko lukea. Minulta löytyy muutama talvisotaa ja jatkosotaa käsittelevää kirjaa, mutta itse sotien lisäksi minua kiinnostaa se psykologinen vaikutus, mikä niillä oli sotilaisiin. Mitä olen kuullut, monet veteraanit sanovat ettei sodista haluttu puhua ja että haluttiin vain yrittää jatkaa normaalia elämää, mutta voi vain kuvitella millainen myrsky heidän mielissään sodan jälkeisinä vuosina oli. Pelko, viha, katkeruus... Tämä kirja käsittelee kuulemma todella mittavasti ja taitavasti noiden vuosien aiheuttamia psyykkisiä jälkiä.

x Blaine Harden: Leiri 14: Pako Pohjois-Koreasta

Leiri 14 on sanottu olevan yksi kammottavimmista Pohjois-Koreaa käsittelevistä kirjoista, mitä on kenties koskaan julkaistu. Luin Kim Hyun Heen ravistelevan Sieluni kyyneleet viime syksynä ja minulle sitten suositeltiin myös tätä kirjaa, joten halusin lisätä tämän Pohjois-Korean ”kokoelmaani”. Nyt kun hieman tämän kirjan taustoista otin selvää, törmäsinkin tähän artikkeliin, jossa Shin Dong-hyuk (jonka pakomatkasta Leiri 14 kertoo) tunnustaakin, ettei kirja olekaan täysin paikkansa pitävä. Mutta tästäkin huolimatta Shin Dong-hyukin tarina on varmasti aivan järkyttävä ja kuvaa sitä todellisuutta, mitä tuhannet vangit Pohjois-Korean vankileireillä joutuvat kokemaan ja kärsimään. Tämä kirja puuttuu tuolta yllä olevasta kuvasta, koska Akateemisen jälkeen kävin isäni luona ja lainasin hänelle tämän sillä reissulla.

x Alex Kershaw: Dachaun vapauttaja: Pitkä marssi Sisilian maihinnoususta keskitysleirin porteille

Jatkamme sarjassa toinen maailmansota ja sen kärsijät ja toteuttajat. Kyseessä on elämäkerrallinen tarina yhdysvaltalaisesta upseerista Felix Sparksista, joka oli osana Sisiliaan vuonna 1943 tehtyä maihinnousua, siirtymistä Italiasta Ranskaan ja Saksan rajoille taistellen SS-joukkoja vastaan, päätyen lopulta vapauttamaan Dachaun keskitysleirin vangit ja teloittamaan sitä vartioineet natsit. Voin sanoa jo tässä vaiheessa, että tämä kirja tulee olemaan todella rankkaa luettavaa. Taisin Dachaun tarinan lukea ensimmäisen kerran Tieteen kuvalehden pikkusiskosta eli Historia-lehdestä ja se on jäänyt mieleeni. Tämäkin kirja puuttuu kuvasta, sillä jätin sen isälleni lainaan.

~ ~ ~ ~ ~

Tulipa vakavahenkisiä kirjoja hommailtua. No, nämä tuovat sopivaa vastapainoa fantasialle sun muulle, mitä hyllyistäni riittävästi kyllä löytyy. Olen edelleen hämilläni, miten halvalla nämä kaikki irtosivat ja kyllä ne hullut päivät pisteet kotiin veivät hintojen puolesta. Hyvä päivä siis :D

Tuliko teillä käytyä hulluilla päivillä ja tuliko hommailtua mitään kirjoja?

Opposition - Jennifer L. Armentrout

Nimi: Opposition

Trilogia/sarja: Lux, #5

Kirjailija: Jennifer L. Armentrout

Kustantaja: Hodder & Stoughton

Julkaisuvuosi: 2014

Sivuja: 456 + 179 sivun Shadows-prequel englanninkielisessä e-kirjassa

Luettavaksi: Omasta hyllystä

Tähdet: ★★★★☆

7. A book with nonhuman characters

Juonikuvaus: From Jennifer L. Armentrout, author of the Covenant series, comes the stunning, hotly-anticipated climax to the New York Times bestselling Lux series.

      In this stunning series climax, Daemon and Katy join forces with an unlikely enemy to ensure the survival of not only their love for each other, but the future of all mankind. Opposition will bring forth a new dawn to the Lux universe, where man must stand with alien to survive, and the future, no matter the outcome, will never be the same.

Ajatukseni: Puolisen vuotta sitten päätin lukea kirjan, joka ei ollut aikaisemmin herättänyt minussa mitään mielenkiintoa. Olin täysin vakuuttunut, että tulisin inhoamaan kirjaa mikäli edes aloittaisin. Kannetkin ovat niin pahannäköisiä...

Obsidian tuli kuitenkin vastaan ilmaiseksi Google Playn valikoimissa ja jonkin tajunnan sumentumisen hetkellä aloitin lukemaan sitä, ja kuinka kävikään: kirjahan oli aivan pirun viihdyttävä ja yllättävän koukuttava. En suhtautunut lukemaani todellakaan vakavasti, sillä kirja henki niin voimakasta Twilight-ivaa että sekös oli ratkiriemukasta.

Koukutuin kuitenkin tähän sarjaan niin pahasti, että luin ensimmäiset kolme osaa viikossa. Olin aidosti yllättynyt, kuinka minulla kävikään tämän sarjan kanssa. Sen sijaan, että olisin inhonnut lukemaani, minä viihdyinkin niin hyvin ja pidin näistä kirjoista, vikoineen ja kaikkineen. Harvemmin minulla käy näin päin!

Jätä seuraava kappale lukematta, mikäli et ole edellisiä osia lukenut!

Luxenit ovat saapuneet maapallolle ja ovat aloittaneet valloituksen. Kaupunkeja on tuhottu, ihmisiä tapettu ja alienit ovat asuttaneet tärkeiden johtohenkilöiden ruumiita aloittaakseen suunnitelmansa maanvalloitukseen. Luxenin saapumisen hetkellä Daemon, Dee ja Dawson joutuivat saapuneiden tovereidensa imuun ja ovat olleet kadoksissa useamman päivän, Katyn, Archerin, Lucin ja Bethin jääden odottamaan heitä. Kun Katy ja Archer lähtevät ulos hakemaan tärkeitä tarvikkeita, joutuvat he kamppailun keskelle ja Katy joutuu todella miettimään, taisteleeko hän Daemonin kanssa eri puolilla tuossa lajien lopullisessa selviytymiskamppailussa.

Nyt on turvallista jatkaa!

Kävipä vähän hassusti tämän kanssa. Olin noin 65% kohdalla tätä lukemassa, suuri taistelukohtaus oli juuri ottanut osansa ja minä ajattelin, että oliko tuo äskeinen sittenkin vain joku kyläkahakka ja jotain vielä suurempaa tulisi tapahtumaan. Yli 30% kirjasta oli vielä jäljellä. Odotin jännityksen ja malttamattoman odotuksen sekaisin tuntein, mitä vielä tulisi tapahtumaan, klikkasin seuraavan sivun auki ja mitä näenkään? 

Epilogue

MITÄ?! Tuijotin hämmentyneenä tuota sivua. Olinko todellakin lukenut tämän loppuun tajuamatta sitä lainkaan? Vai oliko tämä tiedosto pakattu jotenkin oudosti ja epilogi heittäytynyt kirjassa täysin väärään kohtaan? Selasin epilogin ja huomaan, että viimeiset ~30% kirjasta on Shadows-prequel, eli sarjan esiosa joka kertoo Dawsonin ja Bethin tarinan.

En ollut ollenkaan valmistautunut näin äkilliseen loppuun. Kun sanon äkillinen, tarkoitan kirjaimellisesti kirjan loppuneen ennen kuin tajusinkaan. Tuntuu kuin tiiliseinään olisin kävellyt. Tai kävellyt jyrkänteeltä. Ikinä ennen sarjan loppu ei ole tullut näin puun takaa ja onnistunut yllättämään minua niin perusteellisesti. Jestas, jouduin asennoitumaan tähän kirjaan täysin uudelleen ja arvioimaan tunnetilaani tuon lopun perusteella, mitä sitten sain. Jep, olen tyytyväinen Oppositioniin ja kuinka se päätti tämän sarjan. Se oli riittävän rankka, katkeransuloinen ja surullinen palvelemaan tätä koko sarjaa kunnialla.

Toimintaa ja muuta ryminää ei tästä puuttunut. Olin huolissani, olisiko Armentroutista tekemään todella rankkoja ratkaisuja ja olisiko tämä osa ylipäätään riittävän eeppinen päättämään tapahtumia, jotka näin suuressa mittakaavassa (alieni-invaasio) ottavat osansa. Mutta minusta Armentrout onnistui hyvin. Sakkia kuoli oikealla ja vasemmalla, kaupunkeja meni palasiksi eikä tässä päitä kenelläkään silitelty.

Kun miettii, mitä kaikkea hahmot ja aivan erityisesti Katy ovat käyneet läpi, huomaa miten pitkän matkan he ovat kulkeneet. Katy on saanut kyllä todellakin monen litran kauhalla iloja ja suruja niskaansa ja muutaman kohtaukset todella olivat vaikeita lukea. Edelleenkään en Daemonista välttämättä oikein pidä, mutta on hän ihan jees hahmo, joka myös osaltaan on kasvanut ja muuttunut näiden kirjojen myötä todella paljon. Olen varma, että hardcore-Daemon-fanit saivat hänen hahmostaan paljon enemmän irti mitä minä, mutta hei, ainakaan tyyppi ei enää herättänyt minussa halua lyödä häntä jollain kovalla jonnekin todella herkkään paikkaan.

Kenties ainoa huono puoli tässä kirjassa oli se, että ensimmäinen puolikas oli vähän hitaammanpuoleinen ja minulla jumitti siinä vaiheessa. Ei tylsä, mutta hidas ja täynnä Daemonin ja Katyn romanttisia hetkiä, joten niiden lukeminen oli minulle hieman tylsistyttävää. Lisäksi minua edelleen pistää silmään kaikki ne viittaukset populaarikulttuuriin, sillä jotenkin ne minusta tuntuvat niin... teennäisiltä. En osaa sanoa miksi, mutta minussa herää sellainen väen väkisin väännetyn huumorin tunne niistä viittauksista.

Opposition oli hyvä sarjan päätösosa. Se oli riittävän rankka ja armoton, mutta samaan aikaan paljon draamaa ja romanssia sisältävä kirja. Minä viihdyin hyvin ja koen, että Lux-sarja on saanut kiitettävän päätöksen.

Jep, edelleen sanon, ettei tämä sarja mistään vakavimmasta päästä ole eikä tätä kannata todellakaan lukea odottaen jotain maailmanmullistusta. Huumorilla vain!

Minulta löytyy tällä hetkellä muutama muukin (krhm, neljätoista) Jennifer L. Armentroutin e-kirjaa ja olen täysin varma, että tulen nekin lukemaan. Pidän hänen kirjoitus- ja kerrontatyylistään ja jos voin samalla tavalla hänen muitakin kirjojaan lukea, tiedän tulevani viihtymään niiden parissa.

Lukunäyte: Chapter 2, Katy

I saw him.

      And he saw me.

      He stood at the end of the aisle in his true form, shining as bright as a diamond. He didn’t look any different than the rest of the Luxen, but every ounce of my being knew it was him. The very cells that made me who I was snapped alive and cried out for him. He still was the most beautiful thing I’d ever seen. Tall and shining like a thousand suns, edges shimmering a faint red.

      I took a step forward at the same moment he did, and I reached out to him the way we could, because when he had healed me all that time ago, he’d connected us together. Forever.

      Daemon? I called out to him through the connection.

      He disappeared from in front of me, moving too fast for even me to track.

      ”Kat!” Archer yelled. At the same time, I swore I heard my name echoing in my head in a deeper, smoother voice that caused my belly to flip and the strings attached to my heart to pull taut.

      Warmth traveled across my back and I turned, coming face-to-face with dazzling emerald-colored eyes; skin that seemed to always be tan, no matter the time of year; broad, sweeping cheekbones; and unruly black hair that brushed equally dark eyebrows. Full lips tipped up at the corners tightly.

      It wasn’t Daemon.

Lux –sarja

    0.5 Shadows (2012)

Obsidian (2011)
    1.5 Oblivion (2015)

Onyx (2012)

Opal (2012)

Origin (2013)

Opposition (2014)

The Sweet Far Thing - Libba Bray

Nimi: The Sweet Far Thing

Trilogia/sarja: Gemma Doyle, #3

Kirjailija: Libba Bray

Kustantaja: Delacorte Press

Julkaisuvuosi: 2007

Sivuja: 819 englanninkielisessä pokkarissa

Luettavaksi: Kirjastosta

Tähdet: ★★★☆☆

39. A book with magic

Juonikuvaus: It has been a year of change since Gemma Doyle arrived at the foreboding Spence Academy. Her mother murdered, her father a laudanum addict, Gemma has relied on an unsuspected strength and has discovered an ability to travel to an enchanted world called the realms, where dark magic runs wild. Despite certain peril, Gemma has bound the magic to herself and forged unlikely new alliances.
      Now, as Gemma approaches her London debut, the time has come to test these bonds. The Order -- the mysterious group her mother was once part of - is grappling for control of the realms, as is the Rakshana. Spence's burned East Wing is being rebuilt, but why now? Gemma and her friends see Pippa, but she is not the same. And their friendship faces its gravest trial as Gemma must decide once and for all what role she is meant for.

Ajatukseni: Nyt se on ohi. Vihdoinkin. Gemma Doyle –trilogia, joka alkoi Kauhun ja kauneuden valtakunnalla, joka jatkoi hienoon Rebel Angelsiin ja päättyi lopulta massiiviseen yli 800-sivuiseen hirviöön, The Sweet Far Thingiin. Kyseessä on myös ensimmäinen tänä vuonna loppuun lukemani sarja. Saa onnitella.

Gemmalla on hallussaan nyt kaikki taikuus, jonka hän on luvannut jakaa Valtakuntien kaikkien eri heimojen välillä tasapuolisesti ja jättää Neitokunnan ja Rakshanan osattomaksi. Jokin kuitenkin alkaa pahaenteisesti muuttua Valtakunniss ja kun Spencen sisäoppilaitoksen palanut itäinen siipi aiotaan jälleenrakentaa, maailmojen välinen raja alkaa vuotaa kuin seula. Gemma joutuu nyt selvittämään monia arvoituksia, jotka tuntuvat kietoutuvan aina vain syvemmälle Valtakuntien ja Neitokunnan salaisuuksiin, mutta myös yrittää pitää kassassa sekamelskaa, joka on kovaa vauhtia muodostumassa hänen ympärilleen.

Kun kirjoitin tuota yllä olevaa kappaletta, en ollenkaan tiennyt, mitä sanoisin tai kuinka kuvaisin mahdollisimman yksinkertaisesti juonta. Tämä 800-sivuinen järkäle sisälsi niin paljon kaikennäköisiä tapahtumia pitkin kirjaa -- välillä hyvinkin sekavasti – enkä pitkään aikaan edes hahmottanut, mihin tämä tarina loppujen lopuksi edes pyrki. Juonen seuraaminen on aika hankalaa, kun sitä eteenpäin kuljettavien merkittävien tapahtumien välillä saattoi pahimmillaan olla yli sata sivua ei-niin-tärkeäitä tapahtumia.

Minä pidin tästä kirjasta, mutta tämä oli armottomasti liian pitkä. Pelkästään siinä mielessä, että jo kirjan aloittamisen kynnys on korkeampi, sillä tuntuu kuin siihen tarvitsisi aivan erityisen hetken. Jos sellaiset 200-300 sivua vähän ylimääräisiä, tarinan kannalta turhia tapahtumia ja yksityiskohtia oltaisi karsittu pois häiritsemästä juonta, tämä kirja olisi ollut niin paljon parempi.

Mutta joka kerta kun vain aloin lukea, oli syventyminen helppoa ja tarinaan todella uppoutui. Libba Brayn kirjoitustyyli on todella vetovoimaista ja hänen tapansa kertoa tätä tarinaa sopi todella hyvin 1800-luvun lopun ympäristöön. Näissä kirjoissa on ollut kyllä aivan loistava tunnelma. Viihdyin jälleen kerran Gemman ja kumppanien parissa, vaikka kirjan ensimmäinen puolikas onkin minulla aika sumussa.

Erityisesti Rebel Angelsissa minua ihastuttivat hahmot ja heidän väliset suhteensa. Pidin Gemmasta ja siitä kuinka paljon hän kasvoi, löysin Felicitystä niin paljon kerroksia ja hänen hahmonsa oli loistava, ja pidin jopa Annista, vaikka hän oli välillä niin selkärangaton lapanen. Mutta pointtina oli kuitenkin se, että näin heidän kaikkien potentiaalinsa kasvaa vielä todella hienoiksi hahmoiksi. Odotin sitä, minä janosin sitä, mutta mitä tapahtui? Ei mitään. Yli 800 sivua tarinaa ja kehitys jämähti täysin paikoilleen tyyliin jokaisen hahmon kohdalla. Erityisesti minua suututti Ann, sillä hän jäi lapaseksi. Hän tekee yhden rohkean teon, mutta meille lukijoille ei kerrota johtaako se edes mihinkään. Ällistyttävää. Ja niin valtava sääli. Potentiaali heitetty ikkunasta...

Voi luoja millainen loppu tällä kirjalla oli...

Loppu oli... *syvä huokaus*. En tiedä, mitä sanoa. En sano olevani pettynyt, koska ei loppu ollut mistään huonoimmasta päästä, mutta samaan aikaan en ole ihan tyytyväinenkään. Ääh, olisin toivonut enemmän päätöksiä ja tietoa, mitä hahmoille lopulta kävikään, mutta kaipa ne avonaiset loputkin joskus toimivat. Olisin kaivannut muutaman vuoden päähän tulevaisuuteen sijoittuvaa epilogia, jossa kerrottaisiin, pääsivätkö hahmot edes mihinkään elämissään.

Minusta tuntuu kuin en mitään positiivista tästä saisi sanottua. Älkää käsittäkö väärin, sillä minusta tämä kirja oli oikeasti hyvä ja kohtuullinen trilogian päätösosa, mutta kompastui valitettavasti omaan pituutensa. Oli hienoa saada tämä trilogia päätökseen, vaikka hieman katkeransuloiselta se tuntuukin.

Suosittelen tätä trilogiaa. Olen viettänyt näiden kirjojen parissa hyviä hetkiä.

Lukunäyte: Chapter 8, sivut 75-76

Upon the roof, the gargoyles sleep. The ground seems to hum beneath my feet. And once again, I am drawn to the turret and the stone there. I step down into the hole. The framing of the East Wing looms above my head, and the night clouds moe like lashes from an angry whip. The crescent eye glows, and in the faint light, I see an outline in the stone that matches the amulet's shape.

      A tingling begins in my fingers. It travels through my body. Something inside me wants release. I can't control it, and I'm afraid of whatever it may be.

      I put my hands to the stone. A surge of power pushes through me. The stone glows white-gold, and the world pitches. It is like looking at the negative of a photograph: Behind me is Spence; before me are the skeletal East Wing, and, farther on, the woods. But if I turn my head, shimmering there is another image of something else that stands between. I blink, trying to clear the image.

      And when I look again, I see the outline of a door.

Gemma Doyle –trilogia

A Great and Terrible Beauty | Kauhun ja kauneuden valtakunta (2003/2007)
Rebel Angels (2005)

The Sweet Far Thing (2007)

What Happens Next - Colleen Clayton

Nimi: What Happens Next

Kirjailija: Colleen Clayton

Kustantaja: Poppy

Julkaisuvuosi: 2012

Sivuja: 313 englanninkielisessä e-kirjassa

Luettavaksi: Omasta hyllystä

Tähdet: ★★★☆☆

Juonikuvaus: How can you talk about something you can’t remember? 
      Before the ski trip, sixteen-year-old Cassidy ”Sid” Murphy was a cheerleader (at the bottom of the pyramid, but still...), a straight-A student, and a member of a solid trio of best friends. When she ends up on a ski lift next to handsome local college boy, Dax Windsor, she’s thrilled; but Dax takes everything from Sid – including a lock of her perfect red curls – and she can’t remember any of it.
      Back home and unable to relate to her old friends, Sid drops her college prep classes and takes up residence in the A/V room with only Corey ”The Living Stoner” Livingston for company. But as she gets to know Corey (slacker, baker, total dreamboat), Sid finds someone who truly makes her happy. Now, if she can just shake the nightmares and those few extra pounds, everything will be perfect... or so she thinks.

      Witty and poignant, Colleen Clayton’s stunning debut is a story about moving on after the unthinkable happens.

Ajatukseni: Tämän kirjan oikea tuomio on 2.5 tähteä.

Minua harmittaa niin paljon. Olisin halunnut pitää tästä kirjasta paljon enemmän, mutta loppujen lopuksi en onnistunut saamaan hirveästi mitään irti. Tämä tunne on kyllä syvältä.

16-vuotias Cassidy ”Sid” Murphy lähtee koulunsa sponssaamalle lasketteluretkelle, jossa tapaa komean ja ystävällisen, vähän vanhemman Dax Windsorin. He lyöttäytyvät yhteen koko päiväksi ja Dax kutsuu Sidin vieläpä illalla juhliin. Sid, joka on aina kokenut olevansa liian isokokoiseksi viihtyäkseen omassa kehossaan, tuntee olonsa nyt halutuksi ja päättää livahtaa tapaamaan Daxia, vain herätäkseen seuraavana aamuna tuntemattomasta sängystä, edellinen ilta pimennossa ja tieto siitä, että jotain kamalaa on tapahtunut. Sid joutuu nyt vaikeaan kierteeseen, jossa hän yrittää päästä yli siitä mitä hänelle tapahtui, mutta tuo ilta ei jätä häntä rauhaan vaan jatkaa kummittelua vielä pitkään.

Yritän lukea realistista fiktiota enemmän, mutta minulla on vaikeuksia löytää mielenkiintoisia contemporary-kirjoja, sellaisia, jotka todella erottuisivat edukseen lukemattomista muista. What Happens Next kiinnitti huomioni sen rankan aiheen takia (raiskaus ja sen jälkimainingit) ja toivoin niin kovasti, että saisin vaikuttavan, koskettavan ja järistelevän lukukokemuksen. Valitettavasti tämä kirja oli kuitenkin huti kohdallani.

Ensimmäinen kolmannes oli vielä kiinnostava ja pidin vielä lukemastani, mutta sitten tarina ikään kuin jämähti paikoilleen. Odotin voimakkaampia tunnetiloja, enemmän kuvausta Sidin sisällä pyörivästä myrskystä, odotin jotain täytettä siihen onttoon tyhjiöön, miltä tämä kirja välillä tuntui. Tai ehkä tämä kirja kuvasi tuota tilannetta täydellisesti, mutta minä en vain onnistunut pääsemään samalle aaltopituudelle kerronnan kanssa.

Sid ei kykene muistamaan, mitä tuona iltana tapahtui, mutta tietää kuitenkin tulleensa raiskatuksi. Hän on aina ollut todella muodokas ja kärsinyt huonoa itsetuntoa kokonsa vuoksi, mutta tuon illan jälkeen hän ajautuu syömishäiriön ja laihdutuksen kierteeseen, joiden kanssa hän sitten kamppailee loppukirjan ajan. Sid ajautuu erilleen parhaista ystävistään eikä hänen elämässään ole pian enää muuta kuin kalorien laskeminen ja juoksu. Hän jäi hahmona minulle liian kaukaiseksi, että olisin onnistunut todella tuntemaan hänen tunteensa.

Selviytymistarinaa enemmän tämä oli minusta romanssi, josta tehdään mahdollisimman hankala lisäilemällä parin kunkin osapuolen taustoille kaikennäköisiä vaikeuksia, mutta jotka sitten lopulta rakkauden parantavan voiman ansiosta kykenevät kääntämään katseensa jälleen tulevaan. Tämä kirja ei tuntunut eroavan oikein millään tavalla muista vaikeita asioita käsittelevistä contemporary-kirjoista. Jos alun ensimmäiset neljäkymmentä sivua oltaisi leikattu pois, koko tarina olisi menettänyt niin sanotusti merkityksensä.

Vasta viimeisillä kolmellakymmenellä sivulla kirjasta puski esiin niin paljon tunteita, että oli kuin hyökyaalto olisi pyyhkäissyt ylitseni. Sellaista toivoin koko kirjan pituudelta, mutta vasta nuo kolmekymmentä sivua sen tekivät. Sitten kirja vain päättyi. Tarina jäi niin pahasti kesken ja niin paljon kysymyksiä jätettiin ilmaan roikkumaan vailla vastauksia tai ratkaisuja. On avoimia loppuja ja sitten on avoimia loppuja. Tämän kirjan loppu oli niin avoin, etten kokenut saavani minkäänlaista oikeaa päätöstä ja tarina vain jätettiin ilmaan roikkumaan.

What Happens Next käsittelee todella rankkaa aihetta, mutta minulle tämä kirja ei kolahtanut. Kemiat eivät kohdanneet. Toivon kuitenkin, että löytäisin joskus jonkun yhtä vakavahenkisen kirjan, joka onnistuu iskemään minua suoraan tunteisiin. Jos tiedätte joitain, saa suositella!

Suosittelen muuten katsomaan David Schwimmerin (Frendien Ross Gellerin) ohjaaman Trust-nimisen elokuvan, joka käsittelee tätä samaa aihetta paljon syvällisemmin sekä uhrin että tämän perheen näkökulmista. Todella hieno elokuva, joka kuuluu vuoden 2010 parhaimmistoon. Kannattaa katsoa.

Lukunäyte: Chapter 2

”But it’s just a couple of years, that’s nothing,” he says, laughing.

      He’s only eighteen, maybe a young nineteen.

      I laugh out loud. Really hard. I cover my mouth and try to stifle the Incomparable Sid Murphy Cackling Guffaw.

      Then I stop short.

      ”But the bar? I mean, if you’re only nineteen --”

      ”Almost nineteen,” he says, raising a finger. “Never heard of a fake ID?”

      Duh, Sid.

      ”Ahhhh. The fake ID,” I say.

      Whew. Okay, just two years. This is good. Great, even. God, what a load off. He gets up and opens the front door, stretching an arm out for me to go in.

      ”Walk into my parlor, mademoiselle. I think Law & Order is about to start.”

      And then he finally remarks on my hair. He didn’t mention it in all the hours that we spent skiing together. He doesn’t give me the compliment directly but says it in kind of a way that comes across as thinking out loud. While I am walking past him, he gently takes a coil of my hair between his thumb and finger and when it is stretched to the limit, he releases it, and back it springs.

      ”Man. Spectacular,” he says. ”These things, they go on forever.”

      And in I go.

      The love of my young life following behind me.