Kaksisenttiseni kirjablogikohusta

Tämä Helsingin Sanomien Nyt-liitteen kirjoituksen aikaansaama kohu kirjablogien ympärillä on sangen kummallinen, ja haluan heittää oman kaksisenttiseni mukaan keskusteluun, vaikkakin vähän myöhässä. Millä tavalla kirjablogi eroaa muoti-, meikki- tai musiikkiblogeista niin paljon, että kirjablogeja ylläpitävien motiiveja ja puolueetonta kirjojen lukua pitää kritisoida tai arvostella? Eikö vain ole mahdollista, että ihminen pitää lukemisesta ja haluaa ilmaista mielipiteensä lukemastaan kirjasta? Pitääkö tästäkin yrittää vääntää jokin suuri ongelma?

Itse olen kirjabloggailussa ollut mukana vain alle puoli vuotta, joten en ole vielä liittynyt suurten bloggaajien hall of fameen, jolla astelevat ovat pitäneet omia blogejaan jo vuosia. Omat syyni blogin aloittamiseen olivat hyvin yksinkertaiset: pidän lukemisesta ja haluan anonyyminä kertoa kiinnostuneille, mitä luen ja mitä lukemastani pidän. Erityisesti tämä salaliittoilu kustantajien ja kirjablogien välillä tuntuu keskittyvän juuri näihin pidempään olemassaolleisiin kirjablogeihin. Onko siis olemassa jokin ajallinen rajaviiva, jonka ylitettyä joutuu sitten kokemaan aggressiivista rähinää itselle rakkaasta harrastuksesta? Toivottavasti ei, koska minulla ja tuskin monilla muillakaan on halua kokea sellaista.

Oma historiani lukemisen kanssa on aika perinteinen. Aloin ahkerasti lukemaan joskus kahdeksan-yhdeksänvuotiaana luettuani ensimmäisen Harry Potterin. Muutimme uuteen kaupungiin ollessani yksitoistavuotias. En tuntenut ketään, joten käännyin lähikirjaston puoleen ja aloin tehdä tuttavuuksia ja ystäviä kirjan sanojen ja hahmojen kanssa. Kuitenkin lukemiseni alkoi laantua joskus kahdeksannella luokalla. Minulle tuli eräänlainen lukublokki, joka kesti jonkun puolitoista vuotta. Blokin mentyä ohi aloin taas lukea lukion ensimmäisellä ja siitä lähtien olen lukenut todella ahkerasti aina tähän päivään asti. Siinäpä se sitten lyhyesti olikin. Minä luen, koska pidän siitä. Erityisesti lukion ensimmäisellä vanhempieni hankalan avioeron jälkeen sukelsin mielelläni kirjojen maailmaan unohtaakseni, että paskamyrsky ei ole vieläkään laantunut kotipuolessa. Kirjat antavat mahdollisuuden paeta todellisuutta ja unohtaa itsensä ja omat ongelmat. Ja tämähän on hyvä asia, toisin kuin monet kirjablogeja kritisoivat tuntuvat ajattelevan.

Väite siitä, että kirjablogit kirjoittavat aina vain uusista, samoista kirjoista ei ainakaan minun kohdallani pidä paikkansa. Minun lukemani kirjat ovat hyvin pitkälle sellaisia, joiden olemassaolosta moni tuskin tietääkään. Pidän kovasti dystopiasta ja post-apokalyptiikasta, ja kirjastoista näitä löytyy harmillisen vähän ja ne, mitkä kirjakaupan hyllyllä keikkuvat, ovat usein turhan kalliita minulle. Luen arvosteluja Goodreadsistä ja jos jokin kiinnostava teos tulee vastaan, tarkistan mistä nettikaupasta (Suomalainen kirjakauppa, Adlibris) se löytyy ja kuinka kalliilla, ja mahdollisesti hankin sen. Haluan uskoa, että nämä englanninkielisistä vähemmän tunnetuista kirjoista kirjoittamani arvostelut ovat avuksi niille, jotka etsivät uusia tuttavuuksia samoista genreistä, joita minä itsekin luen. Olen iloinen, jos olen arvostelullani vaikuttanut muutamaan ihmiseen, mutta en halua saada kokonaista kansajoukkiota asettumaan jonkin kirjan puolesta tai vastaan – sehän ei ole minun työtäni.

Dystopia ja nuorten aikuisten kirjat ovat Nälkäpelin jälkeen hypänneet valtavaan suosioon suomalaistenkin lukijoiden keskuudessa. Kun katson Risingshadow-sivuston tulevia julkaisuja, saatan yllättyä nähdessäni julkaistavan sellaisen kirjan, jonka olen itse kuukautta tai paria aikaisemmin jo omaan hyllyyni englanniksi tilannut; esim. pari viikkoa sitten tilasin Theo Lawrencen Mystic Cityn ja tilauksen jälkeen huomasin, että samainen teos on tulossa alkusyksystä julkaisuun suomenkielisenä painoksena. Hyvähän se sinänsä on, että dystopia saa Suomessakin enemmän huomiota, mutta toisaalta en tiedä, olenko iloinen tästä vai en. Pelkään näet, että valtavan dystopiaryysiksen jälkeen koko genre menettää arvonsa, kun uusia julkaisuja tehdään vähän väliä genren suosittuuden vuoksi. Haluan tavallaan pitää tämänhetkiset suosikkigenreni ominani, ennen kuin menetän kiinnostukseni tai valtava suomenkielisten julkaisujen määrän tuoma hypetys tappaa innostukseni.

Minulla ei ole mitään kiinnostusta eikä halua alkaa tehdä yhteistyötä kustantamoiden kanssa ja pyytää arvostelukappaleita, koska haluan pysyä eräällä tavalla näkymättömänä kirjablogien keskuudessa. En halua esitellä itseäni kustantamoille tai laajalle yleisölle, koska haluan pitää oman lukemistoni täysin omanlaisenani ja päättää täysin itsenäisesti, mitä luen. Toki ilmainen kirja silloin tällöin olisi köyhälle opiskelijalle suuri ilonaihe, mutta saman kirjan saan kuitenkin kirjastosta, mikä passaa minulle vallan hyvin. Saan hyviä lukuvinkkejä kanssabloggaajilta ja ystäviltäni, mutta suurimmaksi osaksi teen kirjaratkaisuni täysin sattumanvaraisten Goodreads-arvostelujen avulla. En oikeastaan halua olla liian tuttavallisissa väleissä kirjailijoiden kanssa, koska negatiivisen arvostelun voi katsoa henkilökohtaisena iskuna vasten kasvoja. En halua joutua tilanteeseen, jossa minun täytyy ylistää jotakin, mistä en todella ajattele niin vaarana se, että saan likaisia katseita ihmisiltä. En myöskään halua kertoa tuntemilleni ihmisille, että pidän kirjablogia, koska minä todella haluan olla anonyymi ja kirjoitella vapaasti, mitä mielin sanoa lukemistani kirjoista. Katson, että minulla on oikeus tähän.

On typerää ja älytöntä, että kirjablogeista pitää nostaa tällainen hirveä haloo ja että ehdotellaan blogeille pelisääntöjen laatimista. Miksi pitää asiat väkisin tehdä näin vaikeiksi? Eikö voi vain kirjabloggaajien antaa kirjoittaa, mistä lukemistosta sitten kukin pitää ja sillä selvä? Meitä bloggaajia on niin paljon erilaisia, että väkisilläkin kirjoista kirjottelu tulee monipuoliseksi, kun bloggaajia on satoja. Minä haluan pitää bloggaamisen harrastuksena enkä saada pakkopullan makua suuhun, jos pitäisi kaikennäköisiä ohjeita ja sääntöjä ruveta noudattamaan. Miksi pilata hyvä harrastus tunkemalla valituksineen ja sääntöineen ihmisen omalle mukavuusalueelle?

Eikö samalla voitaisi alkaa tökkiä neulalla myös musiikkibloggaajia tai meikkibloggaajia, sillä aivan samalla tavalla hekin ”vievät ammattilaisten työt” kirjoittaessaan harrastuksenaan pitämistään asioista? Lisäksi se, että kirjablogien ylläpitäjiä pidetään kaikkia yhteen isoon lössiin kuuluvina jollakin tapaa kirjallisuuteen liittyvinä, kuten vaikka sen opiskelijoina tai kirjastontäteinä tai vastaavina, on todella iso huti, ainakin omalla kohdallani: henkilökohtaisesti sanon, että minä en aio alkaa opiskella kirjallisuutta. Pelkään, että kirjallisuuden opiskelu tappaa aidon halun lukea omasta vapaasta tahdosta, ja sitä paitsi olen paljon enemmän kiinnostunut historiasta ja uskonnoista. Toki minä joskus haluaisin kirjoittaa oman kirjan, mutta itse kirja-alalle en ole pyrkimässä, vaikka kirjallisuudesta nautinkin.

En siis ole mikään suurkustantamoiden sätkynukke, joka sanoo ja tekee, mitä naruista pitelevät käskevät. Luen sitä, mikä kiinnostaa, pidän kirjablogia puhtaasta nautinnosta, jota saan lukemisesta ja kirjojen arvostelusta. Ja siinä se. Minulla ei ole mitään salaisia motiiveja, agendaa tai aikomuksia pyrkiä suurkustantamoiden palkatuksi pullasorsaksi. Haluan vain kertoa mielipiteeni kirjoista. Sitä paitsi tekstini ja sananvalintani eivät välttämättä ole sellaista, mitä kannattaa kustantamoiden käyttää kirjaa markkinoidessa. Haluan pysyä uskollisena kirjoitustyylilleni ja käyttää sarkasmia ja vähemmän mairittelevia ilmaisuja aina silloi kuin siltä tuntuu ilman, että kukaan tulee editoimaan tekstiä ja poistamaan omaleimaisuuteni. Kun minä näen vaivaa kirjoittaessani arvostelun, en halua, että minun pitää tuntea syyllisyyttä siitä.

Minulla on myös vilkas sosiaalinen elämä, vastoin useiden kirjabloggaajia arvostelevien luuloa. Suurin osa ystävistäni eivät ole lukuihmisiä. Muutaman kanssa tulee rupateltua kirjoista, yhden kanssa lähes jokapäiväisenä aiheena ovat kirjat ja lukeminen. On todella mukavaa jutella kirjoista sellaisen kanssa, joka näkee lukemisen hienouden ja ymmärtää, mitä sanoillani haen takaa. Kirjablogit ovatkin juuri tästä syystä niin hienoja paikkoja, koska niitä ylläpitävät ja niiden seuraajat ovat niin mukavasti hengessä mukana ja näkevät lukemisen hienouden. Onko tämä todellakin asia, josta todella täytyy yrittää repiä negatiivisia asioita? Eikö se ole vain hieno juttu, että on olemassa kirjablogipiiri? Ainakin minä niin luulisin.

Hankin itselleni sellaisia kirjoja, jotka koen kiinnostaviksi ja kirjoitan niistä blogiini. En seuraa kustantamoiden julkaisukatalogeja, koska harvemmin niiden julkaisut herättävät kiinnostukseni. Ja vaikka herättäisivätkin, minä voin hyvin odottaa niiden ilmestymistä kirjastoihin. En ole hyppäämässä kustantamoiden bandvagoniin, vaan kuljen mieluummin omia polkujani ja luen, mitä huvittaa. Onko tässä sitten jotakin väärää? Voi sieluparkaani, jos tämän katsotaan olevan todella niin tuomittavaa.

Siinä minun kaksisenttiseni kohusta. Kiitos ja kumarrus.