Immortal Beloved - Cate Tiernan

Nimi: Immortal Beloved

Trilogia/sarja: Immortal Beloved, #1

Kirjailija: Cate Tiernan
Kustantaja: Little, Brown & Company

Julkaisuvuosi: 2010

Sivuja: 407 + 13 englanninkielisessä pokkarissa
Luettavaksi: Omasta hyllystä

Tähdet: ★★★★★

Haastekirja 8/20

Juonikuvaus: Uusi nimi, uusi kaupunkin, uusi elämä. 

      Mikään ei oikeasti pääty, kun on kuolematon. Nastasya on aloittanut alusta lukemattomat kerrat eikä loppua ole vieläkään näkyvissä.

      Nyt hän on lopullisesti väsynyt turhaan juhlijan elämäänsä, ja hän päättää lähteä River's Edgeen, tuuliajolla olevien kuolemattomien turvasatamaan. Hän vaihtaa merkkivaatteet farkkuihin ja flanellipaitoihin, ja vahvin juoma saatavilla on tee. Siellä hän tapaa ”Viikinkikuninkaan”, upean ja seksikkään Reynen. Hän on vastustamaton, mutta hänessä on myös jotain epämukavan tuttua, ja se saa Nastasyan varuilleen, pysymään kaukana hänestä. Mutta se on vaikeaa. 

      Pian Nastasya tajuaa, että River's Edge on avain hänen pelastukseensa – ja hänen mahdolliseen tuhoonsa. Onko hän River's Edgessä ainoa, jolla on synkkiä salaisuuksia? Voivatko salaisuudet olla kuolettavia jopa kuolemattomalle?

Ajatukseni: Päätinpäs sitten vihdoinkin tarttua härkää sarvista ja ottaa projektiksi suoriutua kuolemattomista kertovasta kirjasta takaraivossa leijuvasta epämukavasta Evermoren kuolemattomien katastrofin muistoista huolimatta. Tutustuin tähän kirjaan (jälleen kerran) Goodreadsissä ja päätin tilata, vaikka hieman nihkeästi positiivisista arvosteluista huolimatta tähän suhtauduin. Tulipahan nyt sitten tämä luettua ennen kuin lähdimme juhannuksen viettoon porojen ja oravien keskelle hevonkuuseen tuonne itärajan tuntumaan – enkä voi sanoa muuta kuin HOLY SHIT, GUYS!

Tämä kirja sai kyllä sukat pyörimään jaloissa ja ärsyttämään aamulla aikaisin töihin lähteviä äiti- ja veli-parkoja, jotka joutuivat kuuntelemaan nauruani yön pikkutunneille asti lukiessani tätä mestariteosta. Sain muutamaan otteeseen murhaavan katseen kissaltakin, koska se ei saanut rauhassa nukkua kun minä en nukkunut. Tämä kirja sai siis monen elämät raiteiltaan muutamaksi yöksi. Mutta siitä minä en ole pahoillani, koska tämä kirja oli vain niin hyvä.

Nastasya on 459-vuotias kuolematon, joka on ollut satoja vuosia tuuliajolla, juhlinut, juonut, matkustellut kaikkialla, tehnyt suunnilleen kaikkea, mitä ihminen voisi kuvitella tekevänsä – eikä mikään enää tunnu miltään. Kun on elänyt satoja vuosia ja kokenut suunnilleen kaiken, tuntenut kipua ja tuskaa jokaisessa mahdollisessa muodossa, nähnyt ja kokenut jo niin paljon, asiat ja tapahtumat alkavat menettää merkitystä eivätkä enää muut kuin suuret tapahtumat tunnu miltään. Nastasya ei enää osaa välittää itsestään tai ulkonäöstään eikä hän enää osaa nähdä asioiden erilaisia sävyjä ja merkityksiä. On siis parempi tukahduttaa tunteet ja paeta itseään ja menneisyyttään, koska niiden kohtaaminen sattuisi liikaa.

Nastasya oli aivan mahtava. Minä rakastin häntä, lyhyesti ja yksinkertaisesti. On tyypillistä, että kirjailijat kynäilevät päähenkilön menneisyyteen jonkinlaisen tragedian tai onnettomuuden, joka selittäisi päähenkilön käytöstä, suhtautumista ja näkemystä asioihin, mutta harmillisen usein kirjailijat eivät oikein osaa tehdä sitä uskottavasti. Nastasyalla oli kyllä todellinen tragedia menneisyydessään, eli siinä 1500-luvulla, kun hän oli kymmynenvuotias. Itse asiassa hänellä on ollut yhden jos toisenkinlaista tragediaa ja onnettomuutta niiden neljän ja puolen vuosisadan ajan, mitä hän on elänyt. Nastasya oli koominen, sarkastinen ja suojamuuriensa taakse piiloutuva, menneisyyttään pakeneva, syvästi haavoittunut tyttö, kaikkea samaan aikaan. Hän ei halua eikä osaa näyttää todellista minäänsä muille, koska hän on vuosien saatossa sen kadottanut ja haudannut hyvin syvälle.

Nastasya on viimeiset sata vuotta hengaillut Innocencio-nimisen kuolemattoman kanssa ja he ovat tehneet kaiken yhdessä. Mutta sitten eräänä yönä Lontoossa Nastasya todistaa Innocencion käyttävän todella julmaa mustaa magiaa ja lähes tulkoon tappaa taksikuskin, ja Incy tekee tämän täysin silmääkään räpäyttämättä. Nastasya järkyttyy tästä, mutta lopullisesti hän ottaa jalat alleen, kun Incy näkee Nastasyan niskassa paloarven, jota Nasty on piilotellut koko ikänsä. Joten Nastasya pakenee Yhdysvaltoihin, Massachussetsin osavaltioon River's Edgeen, pieneen kuolemattomien ”vieroitushoitolaan”. Kahdeksankymmentä vuotta aikaisemmin Ranskassa Nastasyalle ja Incylle sattui auto-onnettomuus, jonka tapahtumapaikalle sattui kuolematon nainen nimeltään River, joka tarjoaa Nastasyalle vaihtoehtoa parempaan elämään ja kutsuu tämän River's Edgeen. Kestää 80 vuotta ennen kuin Nastasya tarttuu tarjoukseen ja päättää yrittää pelastaa itsensä loputtomalta merkityksettömältä tuuliajoelämältään, vaikka alku River's Edgessä ei sujukaan kuin rasvattu.

Luonnollisesti Nastasyalla on alkuun vaikeuksia River's Edgessä. Paikka on melko syrjäinen, kuolemattomat siellä keskittyvät maanviljelyyn, lehmien lypsämiseen, oman ruoan kasvattamiseen ja valmistamiseen, uusien asioden oppimiseen ja itsensä etsimiseen, kaikki tapahtuvat tietyssä järjestyksessä ja asiat hoidetaan tietyllä tavalla. Nastyn mielestä paikka on hänen henkilökohtainen helvettinsä, koska hän ei tunne kuuluvansa joukkoon, eikä tilannetta helpota, kun eräs jumalallisen komea kuolematon suhtautuu häneen niin nihkeästi ja sanoo suoraan Nastylle, ettei tämä kuulu sinne ja että tämän pitäisi lähteä:

    ”It's clear that you don't belong here,” he [Reyn] said with Teutonic stolidness, and handed me another plate. ”I know you've come to the same conclusion. Obviously, you're horrified by our life here.” He shrugged. ”It's not for everyone. Most people, in fact, wouldn't be able to hack it. It doesn't mean you're – weak, or anything.” He handed me another plate with a bit more force, while I seethed.

       ”Let me guess,” I said, rinsing the plate. ”You're using reverse psychology on me, trying to piss me off and make me feel unwelcome so I'll be determined to stay and prove you wrong. Right?”

       ”Oh, no.” His golden eyes, bewitchingly slanted a bit at the ends, looked down at me. ”No, I'm really not,” he said with an insulting definitiveness. ”I really do think you should leave. We've got a good life here, with our lessons and work, and we don't need some screwed-up tornado whipping through here, tearing it to pieces.”

       My jaw clenched, and the fact that he was pretty much right on the money about everything only made me angrier. (sivu 68)

Reynin ja Nastasyan suhde oli kaikessa kieroutuneisuudessaan ja seksuaalisessa kemiassaan todella mukavaa luettavaa. Nastasya suhtautuu tähän alusta alkaen melkoisen ivallisesti ja keksii vähän väliä jotakin ivallista ja sarkastista sanottavaa. Reyn on jotenkin kummallisen tuttu, aivan kuin he olisivat joskus tavanneet menneisyydessä. Ette muuten koskaan arvaisi, miksi Reyn todella vaikuttaa tutulta – se ei nimittäin ole mitään kovinkaan kaunista luettavaa. Viittaan nyt The Forsakeniin: syy, miksi Liam muka vaikutti tutulta Alennan mielestä oli aivan naurettavan typerä ja älytön, mutta Nastasyalla ja Reynillä on oikea syy sille, ja se on todella verinen, yhteinen muisto menneisyydessä.

Nastasya keksii Reynelle jatkuvasti uusia nimityksiä, joihin lukeutuvat muun muassa Viking God, Viking lord, Herr Kommandant, His Holiness, a pain in the ass, Viking God Odin, god of odiousness ja niin edelleen. Ja näitä nimiä Nasty heittelee sarkasmilla, ei millään kuolaavalla ylistyksellä. Heidän välillään oli muutamia aivan loistavia kohtauksia, joille naureskelin keskellä yötä:

    Please, please be some sexstarved nutcase who wants to kidnap me and make me your love slave, I begged silently. (sivu 33, kun he tapaavat ensimmäistä kertaa.)

 

    If I were Scarlett O'Hara, he'd [Reyn] rush after me, seize me in his manly arms, and sweep me upstairs to make a woman out of me. (sivu 70, sen jälkeen kun Reyn on kehottanut Nastasyaa lähtemään River's Edgestä.)

 

    ”Is Titus one of the horses?” I asked, without any real interest. Nell gave me a condescending smile.

       ”Yes. Reyn is our resident horse master. He has an excellent seat.”

       I grinned. ”I've noticed.”

       Reyn's face tightened and Nell flushed, looking embarrassed. ”It's an equestrian term.”

       ”Really? I thought you were talking about his ass.” (sivut 126-127, Nell on rakastunut Reyniin ja Nastyn ja Reynin välillä on seksuaalista kitkaa.)

 

    ”I'll drive,” Nell's voice said from below, in the front hall. Her light brown head appeared by the stair banister, and next to her Reyn said, ”I can drive.” I had decided he was the Viking god Odin, god of odiousness.

       Nell gave a pretty pout, and the devil grabbed me by the tail. I called down, ”By all means, let him drive, Nell. He has a weenie. It makes a huge difference.”

       Her blue eyes widened and she stared up at me, first as if wondering at my audacity, then in irritation as she realized Reyn was also looking up at me.

       I was bored. Time to stir the pot a little. Sweeping busily, I said, ”I mean, not with driving, it doesn't make a difference. Of course. But in other stuff. Peeing standing up and all.”

       Reyn's voice was tight. ”Your point?”

       ”No real point. Just lobbying for your right to drive. I mean, you're old enough, right? How old are you? Like, thirty?” Most of him looked barely twenty, twenty-two, except his amazing eyes. His eyes looked hundreds of years old.” (sivut 144-145)

Reyn oli melkoisen vaikea hahmo saada selvää. Hän on hiljainen, jännittynyt. Hän ei puhunut kovinkaan paljon tämän kirjan aikana, sillä yhdessä vaiheessa hän ja Nasty välttelevät toisiaan kuin ruttoa, mutta se, mitä hänestä irti sai oli kuitenkin varsin mielenkiintoista, enkä malta odottaa seuraavaa osaa, että saan tietää hänestä enemmän.

Minä pidin tämän kirjan sivuhenkilöistä, joilla jokaisella oli jonkinlainen rooli tässä tarinassa. River on 1300-vuotias kuolematon, joka on paikan pää. Hän oli rauhallinen, seesteinen, lämmin ja jämäkkä, mutta hänen menneisyyttään ei liiemmin kerrottu. Se oli harmi, koska hän oli mielenkiintoinen hahmo. Nell on se aika tyypillinen ämmä, mutta hänen touhunsa teki tästä kirjasta vain entistä hauskempaa luettavaa.

Yksi asia, jota minä inhoan Alyson Noëlin Kuolemattomat -sarjassa on kuolemattomien surkean vähäinen historia ja mytologia. Niiden menneisyyttä ei juurikaan pohjusteta eikä historian selvittämiseen käytetä oikeasti millään tavalla aikaa eikä energiaa. Tämän kirjan kuolemattomilla on oikeasti mytologia ja historia, ja heidän olemassaoloaan tutkitaan ja pohditaan. River's Edgessä kuolemattomille opetetaan erilaisia asioita luonnosta, sen voimista, magiasta ja energiasta, pienten ja mitättömiltä vaikuttavien asioiden arvostamista ja sellaista. Heille opetetaan pahuudesta/pimeydestä, Terävästä, sekä valosta, Tähdestä (kyllä, tässä todella käytetään suomenkielisiä sanoja), joiden välillä kuolemattomat tasapainottelevat, ja siellä heitä opetetaan Tähteen pyrkimistä.

Tämä tarina on sävyltään melkoisen rauhallinen ja vakaa. Tässä ei ole mitään taistelukohtauksia eikä tässä tähdätä varsinaisesti mihinkään valtaisaan mullistukseen, joka järisyttää kansakuntia ja maailmaa. Immortal Beloved on lähinnä yhden kuolemattoman tarina takaisin elämään vieroittumisesta ja itsensä löytämisestä, Terävästä Tähteen pyrkimisestä ja menneisyytensä kohtaamisesta. Itse hieman hämmästyin, miten paljon tästä kirjasta tykkäsin, koska yleensä pidän toimintakohtauksista.

Immortal Belovedia ei voi lokeroida pelkästään young adult -kirjaksi. Tarinan hahmot ovat kymmeniä, jopa satoja vuosia vanhoja, jotka ovat vain jumittuneet nuoren ihmisen kehoon. Aika lailla alussa Nastasya toteaakin, että hän on aikuinen, vaikka hänen kehonsa onkin 17-vuotiaan tasolla. Ikuinen nuoruus on Nastylle eräänlainen rasite, koska hän voi esittää maksimissaan 21-vuotiasta ja silloinkin hän saa epäileviä katseita baarien portsareilta. Hän ei pidä ikuista nuoruutta ja kuolemattomuutta minään hienona asiana. Tästä kirjasta löytyy myös aika paljon härskejä lausahduksia ja sanoja, kiroilua, seksuaalista jännitettä ja raakoja flashbackeja, joten tämä sopii myös vanhemman yleisön silmille.

Kannattaako tämä kirja lukea? Totta hitossa kannattaa. Suosittelen tätä erittäin lämpimästi jokaiselle. Jos etsii hyvää paranormaalia tarinaa höystettynä romanssilla, mutta ei halua lukea mitään yli-imelää rakkausromaania, tähän kirjaan kannattaa tutustua. Tämä taisi maksaa alle seitsemän euroa Suomalaisesta, joten hintakaan ei päätä huimaa. Nyt minä alan tiirailemaan jatko-osia, niin hyvä tämä kirja vain oli. Suosittelen!

Lukunäyte: Luku 1, sivut 14-15

The cold air filled my nose and made it start running, and suddenly the morning was horribly bright, horribly clear. Incy had done something awful last night with powerful magick, out of the blue. And I had done something just as awful, though not with magick. I'd watched Incy break that guy's spine, and then I had just... walked away. I'd walked away and gone dancing in a club. What was wrong with me? How could I have done that? Had someone found the cabbie during the night? Someone had, surely. Even though that neighborhood was mostly deserted. Even though it had been very late. And raining. Still, someone must have happened on him, taken him to the hospital. Right? 

      And on top of that, Incy had actually seen the mark on the back of my neck. And might well remember it. How ironic. I'd been obsessive about keeping my neck covered at all times for the last 449 years, and all at once, one night, that effort had been shot. Would Incy know the significance of what he'd seen? How could he? No one did. No one who was still alive. So why did I feel so afraid?

      And all of these horrible, fevered thoughts bring us back to the beginning:

      Last night my whole world came tumbling down. Now I'm running scared.

Immortal Beloved –trilogia

Immortal Beloved (2010)

Darkness Falls (2011)

Eternally Yours (2012)