Fallen - Lauren Kate

Nimi: Fallen

Trilogia/sarja: Fallen, #1

Kirjailija: Lauren Kate
Kustantaja: Delacorte Press

Julkaisuvuosi: 2009

Sivuja: 452 englanninkielisessä pokkarissa
Luettavaksi: Omasta hyllystä

Tähdet: ☆☆☆☆☆

Haastekirja 3/20

Juonikuvaus: Daniel Grigorissa on jotakin tuskallisen tuttua. 

      Salaperäinen ja varautunut Daniel kiinnittää ensimmäistä päiväänsä Sword & Crossin sisäoppilaitoksessa viettävän Luce Pricen huomion. Daniel on ainoa piriste paikassa, jossa kännykät on kielletty, muilla oppilailla viiraa päästä ja turvakamerat vahtivat jokaista liikettä.

      Mutta Daniel ei halua olla missään tekemisissä Lucen kanssa; hän tekee sen harvinaisen selväksi. Luce ei kuitenkaan voi antaa asian olla. Tuntien vetoa poikaan kuin yöperhonen liekkiin, Lucen täytyy saada jopa oman henkensä uhalla selville, miksi Daniel haluaa niin epätoivoisesti säilyttää salaisuutensa.

Ajatukseni: Fallen kuuluu samaan epätoivottuun sisaruskatraaseen Twilightin, Hush Hushin ja Evermoren kanssa. Kaikki neljä sisarusta ovat saaneet alkunsa, kun fantasiagenrellä on ollut salasuhde teinityperyyden kanssa – hei, te kaksi, eikö vieläkään ole tullut selväksi, että rakkautta ei pidä sekoittaa himoon ja joskus on yksinkertaisesti parempi pysyä toisesta erossa, oli tämä sitten kuinka hyvännäköinen tahansa? Voisiko joku nyt vihdoinkin kertoa heille, että jos ei millään pysty pitämään näppejä erossa toisesta niin kannattaa edes sitä ehkäisyä käyttää, ettei tulisi lisää näitä monisataasivuisia uusia suita ruokittavaksi?

Minä tuhlasin elämästäni juuri kolme tuskallista iltaa ja tämän päivän rämpien läpi yhdysvaltalaisen Lauren Katen niistämää ikivihreää, New York Times bestseller -listalle päässyttä Fallenia. Tämä kirja ei ollut edes hauskaa huonoutta, vaan ihan oikeasti, yksinkertaisesti vain huono. Ilman mitään muita adjektiiveja edessä. Pelkästään huono. Ja tylsä, voi hyvä luoja...

Tästäkin on tullut luettua arvosteluja, mutta en loppujen lopuksi ollut tarinasta mitenkään kummoisesti perillä. Tiesin vain, että tarinassa on enkeleitä, varjoja ja romantiikkaa. En edes allekirjoita noita, sillä kahden ensimmäisen roolit olivat naurettavan pienet ja viimeinen oli juuri sitä himokasta, en-tunne-sinua-mutta-olen-silti-valmis-kuolemaan-puolestasi, minä-näin-hyvännäköisen-pojan-mutta-poika-ei-halua-olla-kanssani-missään-tekemisissä-joten-minä-alan-stalkkaamaan-häntä –tyylistä juttua. Älkää vain ottako mallia seurustelujuttuihin näistä kirjoista!

Mikä siinä on, että jos poika on täys mulkku koko jätkä niin se on muka niin haluttavaa ja toivottavaa? Miten ihmeessä tuollainen menee edes läpi kustantajille? Mitä ihmettä kirjailijat oikein miettivät kirjoittaessaan täydellisiä kusipäitä rakkaudenkohteiksi, jotka käyttävät hyväksi päähenkilöä miten vain mielivät, jotka polkevat tytön itsetunnon maahan, jotka yhdellä hetkellä tunkevat kieltään tytön kurkkuun ja toisella häipyvät paikalta täysin kylmästi? Mikä ihmeen viesti tässä oikeasti nuorille välitetään: ”On täysin hyväksyttävää antaa pojan käyttäytyä kuin kusipää, käyttää hyväksi ja pahoinpidellä henkisesti, koska kyllä hän ihan varmasti syvällä sisällä rakastaa sinua, kunhan vain unohdat itsekunnioituksen ja otat kaiken vastaan silmät loistaen”? Mikä piru tässä hommassa onkaan oikeasti niin hienoa ja haluttavaa? Ja miksi tytöt kuvataan täysin selkärangattomina miesten heittopusseina? Miten tämä on romanttista? Selittäkää joku nämä minulle!

Tämän lukeminen oli niin raskasta, ensinnäkin koska Katen kirjoitustyylissä oli vain jotain niin rasittavaa ja minä inhosin sitä, toiseksi koska henkilöt olivat kaikki perästä läpi vedettyjä stalkkaajia, kusipäitä ja tyhjäpäisiä bimboja, ja kolmanneksi koska tässä kirjassa ei tapahtunut käytännössä yhtään mitään ensimmäisen 4/5-osan aikana. Kirjan ensimmäiset 42 sivua kuvataan sisäoppilaitoksen seiniä ja ylikasvanutta nurmikkoa, kaltereita ikkunoissa ja muurahaisjonoa nurmikon seassa. En edes tiedä, miksi inhosin Katen kirjoitustyyliä niin paljon, mutta se ei tosiaankaan auttanut ”nauttimaan” tästä kirjasta yhtään sen enempää.

Luce Price, olet idiootti. Lyhyesti ja yksinkertaisesti. Idiootti. Jos jätkä kertoo sinulle, että pysy kaukana, niin pysy perkele kaukana. Se ei ole mitään käänteistä viestintää, jossa kielteinen tarkoittaa myönteistä ja päinvastoin, vaan mikäli poika sanoo selkeästi ja ymmärrettävästi, että pysy kaukana, älä seuraa häntä, hän ei halua olla kanssasi missään tekemisissä, niin sopii totella eikä ottaa sitä kehoituksena stalkkaamisen jalon taidon harjoittamiseen. Jos jätkä sanoo, että jokin asia ei kuulu sinulle, niin se ei kuulu sinulle. Lisäksi kun ensikohtaamisella jätkä tervehti sinua keskisormella, ja silti sinä juokset hänen perässään? Voi hyvää päivää. Mikä pirun Twilight-syndrooma niin moneen tarinaan paranormaalissa romantiikassa on iskenyt, että päähenkilön tulee olla keskellä kolmiodraamaa, olla täydellisen aivoton palikka, mutta ah, niin haluttava ja niellä kaikki paska, mitä miehet kurkusta alas tunkevat. Miten stalkkaamisesta on tullut nykyään ihannoitavaa? Mikä piru siinä on, että kusipäät ovat nykyään ihania ja haluttavia ja suosittuja? En käsitä. Argh, tämä homma, voi hitto oikeasti!

Jos joku tyyppi olisi minulle samanlainen kusipää ja sanoisi samoja juttuja, olisin hyvin nopeasti tarjonnut hänelle kansainvälistä käsimerkkiä, jonka merkitys ei voi jäädä kenellekään epäselväksi, ja kävellyt pois pää itsekunnioituksesta korkealla. Minä en olisi niellyt kaikkea ja juossut kuin koiranpentu tyypin perässä ja anellut huomiota. Daniel Grigori, olisitko ystävällinen ja tulisit vastaanotolleni, jotta voisin kastroida sinut hitaasti ruosteisella, tylsällä lusikalla – puudutus ei sisälly hoitoon. Tätä mieltä minä olen sinusta ja käytöksestäsi. Muuta sanottavaa minulla ei ole. Niin, ja sitten, mikä siinä on, että se toinen, oikeasti ihan jees tyyppi, pitää lopussa pakollisesti demonisoida ja muuttaa pahikseksi, vaikka siihen ei periaatteessa ole edes mitään syytä? Koska siten on helpompi porata ikuista himoa päähenkilöiden välillä? Koska se on se helpoin tapa kirjailijoille pyyhkäistä mahdollinen romanttinen valinta maton alle ja mennä sieltä, mistä aita on matalin? Plääh.

Ja mikä onkaan romanttisempaa kuin se, että aluksi jätkä tunkee intohimoa puhkuen kielensä tytön kurkkuun ja sitten riistäytyy irti, heittää melodramatian piirteitä mukaillen käden silmilleen ja ulvaisee yöhön: ”Eih, tämä ei ole oikein! Sinä et voisi koskaan ymmärtää!” ja juoksee pois paikalta jättäen tytön ällistelemään niille sijoilleen. Mahtaa tytöstä tuntua hyvältä. Itsetunto nousee pilviin. Varsinkin kun tätä tapahtuu useampaankin otteeseen. Ja vielä tämänkin jälkeen Luce juoksee Danielin perässä.

Tuntui kuin koko enkelit-varjot-aspekti olisi kokonaan unohdettu tarinasta, mutta sitten juuri ennen kustantajalle kopion lähettämistä Kate tajusi, että ”ai niin, tässähän piti olla tosiaan jotain yliluonnollista ja muka-vaarallista”, ja heitteli näitä juttuja sinne tänne täysin mielivaltaisesti. Tässä myös yritetään tökkiä vähän katolista tarinaa langenneista enkeleistä, mutta sekin epäonnistui aika surkeasti, koska sitä ei oikeasti edes käytetty avuna tarinan eteenpäin viemiseen. Se oli muka niin salaperäistä ja suuntaa antavaa, ”vink, vink, joko tajusit, häh?” -juttua. Ja ei, Luce ei tajunnut.

Tämä kirja onnistui väistämään ja ohittamaan suunnilleen jokaisen toimintakohtauksen jollakin typerällä syyllä. ”Mennään pois, hän huolehtii tästä”, ”Paetaan, he huolehtivat tästä”, ”Meidän täytyy päästä pois täältä”, ja niin edelleen. Siksi loppu oli niin paatoksellisen tylsä. Kun ”suuri” konflikti oli yrittänyt parhaansa lopussa, aloin jo huokaista, että jee, kohta loppuu, mutta sitten selasin eteenpäin ja tajusin, että tarina jatkuu vielä 32 sivua! Ja näiden loppujen sivujen ajan ei tapahtunut yhtään mitään. Pelkkää lässynläätä ja plaaplaaplaata. Ainoa asia, missä tämä kirja onnistui täydellisesti oli, että se ei vastannut yhteenkään kysymykseen, mitä tapahtumista nousi eikä antanut ainoatakaan syytä sille, miksi tapahtui niin kuin tapahtui. Fail! Selityksenä tälle oli: ”We can help,” PIIP said, ”but we can't unload everything on you at once. Like how you're never supposed to shock a sleepwalker into wakefulness. It's too dangerous.” Juuri näin! Tämä varmistaa sen, että jatko-osat on vähän niin kuin pakko lukea, mikäli haluat tietää yhtään mitään.

Ja ne kliseet. Vooooi luoja, ne kliseet... Fallen ei edes yritä mitään uutta. Tyttö joutuu uuteen ympäristöön, tapaa mystisen pojan, mutta ah ja voi! tämä ei haluakaan olla missään tekemisissä tytön kanssa! Mutta äläs! Poika oikeasti rakastui tyttöön heti ensi silmäyksellä ja teki kaiken vain suojellakseen tyttöä! Tämä kirja ei oikeasti edes yritä.

Fallenille on tosiaan kolme virallista jatko-osaa Torment, Passion ja Rapture sekä yksi kolmannen osan novella Fallen in Love. Ja ei, minä en aio lukea jatko-osia. En ainakaan, ellei näitä löydy joskus hamassa tulevaisuudessa kirjastoista. Tähän ensimmäiseen osaan minä tuhlasin 7,10 euroa. Ei ollut rahan arvoista. Mutta jos näitä ei koskaan tule kirjastoon en aio hankkia jatkoja. En välitä koko hommasta ja minulle on täysin yks hailee, mitä vastaukset ovat. En tosiaan suosittele tuhlaamaan aikaa ja aivosoluja tähän kirjaan.

Nyt olen purkanut höyryjä. Olen taas itse seesteisyys.

Edit 2.9.2013: Harkitsin uudestaan muutamien kirjojen tähtiä ja tulin siihen tulokseen, että Fallen oli väärässä paikassa. Fallen lankesi.

Edit 12.3.2015: Tästä on muuten tulossa elokuva. Kaikista niistä vaihtoehdoista... Kaikista niistä maailman YA-kirjoista tämä tehdään elokuvaksi? Miksi? Miksi tätä tehdään? Miksei elokuvia tehdä sellaisista kirjoista, jotka ne todella ansaitsevat (krhmUnwindkrhhmhm), vaan valitaan nämä kaikki Twilightin vanavedessä pulikoivat, ne kaikkein kliseisimmästä päästä olevat oksennukset, joissa päähenkilön selkäranka on vetelää spagettia ja jätkä on täysin nyrkillä tapettava? Ennustan jo etukäteen, että elokuva tulee olemaan tekijöille taloudellinen itsemurha. Mutta hei, teattereissa ensi syksynä ei mitään käryä milloin mutta lienee vielä tämän vuosikymmenen puolella!

Lukunäyte: luku 1, sivut 23-24

”Okay, spill it,” Arriane ordered. Plopping down on the top bleacher and motioning for Luce to join her, she said, ”What'd ya do to get in here?” 

      Arriane's tone was playful, but suddenly Luce had to sit down. It was ridiculous, but she'd half expected to get through her first day of school without the past creeping up and robbing her of her thin facade of calm. Of course people here were going to want to know.

      She could feel the blood thrumming at her temples. It happened whenever she tried to think back – really think back – to that night. She'd never stop feeling guilty about what had happened to Trevor, but she also tried really hard not to get mired down in the shadows, which by now were the only things she could remember about the accident. Those dark, indefinable things that she could never tell anyone about.

      Scratch that – she'd started to tell Trevor about the peculiar presence she'd felt that night, about the twisting shapes hanging over their heads, threatening to mar their perfect evening. Of course, by then it was already too late. Trevor was gone, his body burned beyond recognition, and Luce was... was she... guilty?

Fallen –sarja:

Fallen | Langennut (2009/2015)

Torment (2010)

Passion (2011)

    3.5 Fallen in Love (2012)

Rapture (2012)