perjantai 17. marraskuuta 2017

The Problem with Forever - Jennifer L. Armentrout

Nimi: The Problem with Forever
Kirjailija: Jennifer L. Armentrout
Kustantaja: Harlequin Teen
Julkaisuvuosi: 2016
Sivuja: 480 englanninkielisessä e-kirjassa
Luettavaksi: Omasta hyllystä
Tähdet: ★★★☆☆

Juonikuvaus: A story about friendship, survival and finding your voice.
      Growing up, Mallory Dodge learned that the best way to survive was to say nothing. And even though it's been four years since her nightmare ended, she's beginning to worry that the fear that holds her back will last a lifetime. Now, after years of homeschooling, Mallory must face a new milestone—spending her senior year at a public high school. But she never imagined she'd run into Rider Stark, the friend and protector she hasn't seen since childhood, on her very first day.
      It doesn't take long for Mallory to realize that the connection she shared with Rider never really faded. Yet soon it becomes apparent that she's not the only one grappling with lingering scars from the past. And as she watches Rider's life spiral out of control, Mallory must make a choice between staying silent and speaking out—for the people she loves, the life she wants and the truths that need to be heard.

Ajatukseni: The Problem with Forever on seitsemäs lukemani Jennifer L. Armentroutin kirja. Kertoo lienee, että olen hyvin kiinnostunut hänen teoksistaan.

Mallory Dodgella ei ollut mikään paras lapsuus: hän ja hänen kasvattiveljensä Ryder elivät väkivaltaisessa sijaiskodissa, jossa heitä pahoinpideltiin lähes päivittäin. Lopulta Mallory joutuu onnettomuuteen, joka tarjoaa hänelle tien pois tuosta kodista ja löytää itselleen rakastatavat sijaisvanhemmat. Samalla hän kuitenkin menettää yhteytensä Ryderiin. Vuosia myöhemmin Mallory edelleen kärsii vaikeuksista puhua ääneen opittuaan jo pienenä olemaan hiljaa oman turvallisuutensa vuoksi, mutta on valmis yrittämään lukioon menoa. Ensimmäisenä päivänään hän kuitenkin kohtaa Ryderin, ja pian synkät lapsuudenmuistot alkavat hiipiä takaisin hänen painajaisiinsa.

Tarvitsiko tämän oikeasti olla näin pitkä? Tuntui, että kirja oli väkisillä sullottu täyteen fillerillä, jota ei olisi oikeasti tarvittu. Minua harmitti, että vaikka molempien päähenkilöiden taustat ovat niin surulliset, saimme hyvin vähän oikeasti sitä kuvailua heidän lapsuudestaan. Pari flashbackia, mutta siinä se. Sen sijaan saamme paljon vääntämistä heidän välillään. Meh.

Minä pidin tästä, mutta jotain jäi puuttumaan. Jotain, mikä olisi tehnyt minuun vaikutuksen. Ottaen huomioon kuinka rankkoja aiheita teos käsitteli, oli valitettavaa, ettei lukemani sen suuremmin jättänyt minuun minkäänlaista jälkeä itsestään. En ajatellut tarinaa jälkeenpäin, en kokenut tarvetta tietää enemmän hahmoista, en tuntenut juurikaan yhteyttä koko kirjaan.

Tämä oli aivan äärimmäisen valitettavaa. Armentrout osaa selvästi kertoa hyvän tarinan ja hänen kirjoituksensa on todella nappaavaa ja viihdyttävää, mutta tämän teoksen kohdalla en onnistunut löytämään yhteistä säveltä. Mallory tuntui hahmona jotenkin tyhjältä. Minua ei vaivannut hänen tyylinsä puhua, sillä se oli relevanttia ja eräänlaisen post-traumaattisen stressireaktion jättämä jälki hänessä. Sen sijaan minua vaivasi hänen sisäinen äänensä. 480 sivua hänen sisäistä monologiaan pääasiassa Ryderista – joka muuten on näitä aika tyypillisiä YA-hunkseja – oli jotain sellaista, mikä sai pyörittelemään päätään. Olisin kaivannut syvällisempää katsausta heidän lapsuutensa sen sijaan, että olisin lukenut heidän toisiaan kohtaan roihahtaneista tunteista.

Mutta The Problem with Forever on jopa vähän heikompana teoksena reilusti parempi, mitä useat muut lukemani sosiaalisia ja mielenterveydellisiä ongelmia käsittelevät teokset. Kyseessä ei siis missään nimessä ole huono kirja – ei, se ei vain kolahtanut juuri minuun niin hyvin mitä toivoin.

En ole varma, haluanko lukea muita Armentroutin contemporary-romansseja. Sanoisin hänen olevan parhaimmillaan humoristisen, piikittelevän dialogin ja sarkastisten hahmojen parissa, ja ne puuttuivat tästä teoksesta aika lailla kokonaan. En minä tarkoituksella halua olla pitämättä hänen teoksistaan.

Lukunäyte: Chapter 2
I couldn't believe he was here. My heart was trying to claw itseld out of my chest as lips – lips fuller than I remembered – tilted up, and a knot formed in my belly as the dimple formed in his right cheek. The only dimple he had. No mathing set. Just one. My mind raced back through the years, and I could only think of a handful of times I'd seen him relaxed. Leaning back in the cahir that seemed too small for him, he slowly turned his head toward me. Eyes that were brown with tiny flecks of gold met mine.
      Eyes I'd never forgotten.
      The easy, almost lazy smile I'd never seen on his face before froze. His lips parted and a paleness seeped under his tawny skin. Those eyes widened, the gold flecks seeming to expand. He recognized me; I had changed a lot since then, but still, recognition dawned in his features. He was moving again, leaning forward on his seat toward me. Four words roared out of the past and echoed in my head.
      Don't make a sound.
      ”Mouse?” he breathed.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Jaa mietteesi!