Paljaan taivaan alla - Veronica Rossi

Nimi: Paljaan taivaan alla

Alkuteos: Under the Never Sky

Trilogia/sarja: Paljaan taivaan alla #1

Kirjailija: Veronica Rossi

Kääntäjä: Inka Parpola

Julkaisuvuosi: 2012 (suomeksi 2012, WSOY)

Sivuja: 359 suomenkielisessä kovakantisessa

Luettavaksi: Kirjastosta

Tähdet: ★★★★☆

Takakannesta: Nuori Aria on elänyt koko elämänsä Haave-nimisessä kaupungissa, suljetussa kapselimaisessa tilassa, jonka ruoka, vesi ja jopa hengitettävä ilma tuotetaan muualla. Kaupungin ihmiset elävät arkeaan virtuaalimaailmassa, jossa fyysinen läheisyys on harvinaista: kaikki elämykset kivuntuntemuksia myöten luodaan keinotekoisesti. Aria ei ole koskaan nähnyt oikeaa taivasta, aurinkoa, tulenliekkejä tai metsän puita.

      Ulkopuolella elävä Perry sen sijaan on kamppaillut aina todellisten ja pelottavien haasteiden kanssa. Vaaralliset kulkutaudit, nälkä ja rajut eetterimyrskyt ovat arkipäivää sekä Perrylle että hänen heimolleen. Ekologisen katastrofin kokeneessa maailmassa jokainen taistelee olemassaolostaan ja ihmisyyttä mitataan elämän hinnalla.
      Normaalioloissa heidän tiensä eivät olisi koskaan sivunneet toisiaan, mutta yksi painajaismainen ilta piirtää molempien elämänviivat uusiksi. Ariasta ja Perrystä tulee vastentahtoisia liittolaisia ja yhdessä he kohtaavat maailman, jossa kaikki on totta, tunteet paljaita eikä sattumanvaraisuudelle löydy kaavaa.

Ajatukseni: Kaaos on oikea sana kuvaamaan paria viime päivää. Muuttaminen on nimittäin syvältä. Pakkasin tavarani ja kissani mukaan ja lähdin kolmen kuukauden mittaiseen remppaevakkoon. Ajattelin pakkaamisen olevan nopeasti hoidettu, mutta kuinkas kävikään... Kuinka pirussa sitä roinaa voi oikeasti olla niin paljon!? Pahinta on, etten ole pystynyt edes vilkaisemaan pääsykoejuttuihin puoleen viikkoon, koska tunsin heti valtavaa ahdistusta ja ärsytystä niiden näkemisestä kaiken tämän muun sähläyksen keskellä. Niin huonoon ajankohtaan tuli tuo remppa.

Siksi Paljaan taivaan alla oli juuri sitä, mitä tarvitsin. Kirja johdatteli minut takaisin lukemisen pariin, mutta kepeämmissä tunnelmissa kuin uskontotiede. Pidin tästä kirjasta näin toisella lukukerralla enemmän kuin ensimmäisellä silloin joskus puolitoista vuotta sitten. Silloin kirja oli mielestäni outo enkä päässyt niin hyvin tarinaan mukaan. Tällä kertaa nautin tarinasta niin paljon enemmän ja kiskaisin kirjan kitusiini päivässä.

Tarinan etenemistä oli ilo seurata. Alku oli hiukan hidas, mutta kun Aria nakataan ulkopuolelle, paljaan taivaan alle eetterimyrskyjen armoille, en enää kyennyt laskemaan kirjaa käsistäni. Vaikka alku olikin hidas, pidin kuitenkin siitä, että Rossi näytti molempien päähenkilöiden elämää ennen kuin heidän polkunsa kohtaavat. Saamme nähdä, mistä he ovat kotoisin ja mitkä olivat heidän elämiensä käännekohdat, jotka nakkasivat heidät ulos kodeistaan. Kerronta vaihteli Arian ja Perryn välillä onnistuneesti saattaen lukijan paremmin mukaan heidän tarinaansa.

Aria ja Perry ovat molemmat hyviä, kokonaisia hahmoja. Heillä on omat motiivinsa, jotka ajavat heitä eteenpäin vaikka läpi kallioseinämän. Vaikkeivät he aluksi voi sietää toisiaan, he tietävät, että tarvitsevat toisiaan ja he täydentävätkin toisiaan hyvin mielenkiintoisella tavalla. Oli hienoa nähdä molempien kasvavan ja kehittyvän tarinan aikana. Tässä on myös hyvä esimerkki siitä, ettei romanssia tarvitse kiirehtiä. Pidän paljon enemmän hitaasti kehittyvästä, uskottavasta romanssista, jossa lukijana voin nähdä, miksi he rakastuvat toisiinsa.

Kaikkein paras hahmo oli mielestäni Roar, Perryn pitkäaikainen ystävä. Pidin niin paljon siitä, että Roarilla on oma tarina eikä hän ole pelkkä ohut sivuntäyte. Huudan nyt ääneen sanaa ystävyys. Koska tässä oli aitoa ystävyyttä! Oli mahtavaa, että Arian ja Roarin välille saattoi tulla ystävyyttä ilman romanssia tai mustasukkaisuutta tai muuta turhaa kolmiodraamaa. Koska, uskomatonta kyllä, vastakkaisten sukupuolten edustajat voivat hyvinkin olla ihan vain ystäviä ilman romanttisia tunteita. Kyllä, se on mahdollista. Sitä romanssia ja kolmiodraamaa ei tarvitse tunkea joka paikkaan.

Maailma oli hyvin kiinnostava ja aika karu. Ajatus Arian elämästä, kuvun sisällä asumisesta, virtuaalimaailmoissa aikaansa vietämisestä on ahdistava. Eetterimyrskyjen runtelema ulkomaailma oli hyvin kiehtova. Olisin halunnut saada enemmän infoa menneistä tapahtumista ja kattavampia selityksiä kupukaupunkien synnyistä ja Ykseydestä ja tapahtumista, jotka johtivat tämän kirjan tilanteeseen. Ehkäpä Rossi valottaa näitä seikkoja seuraavissa kirjoissa enemmän.

Oli outoa lukea dystopiaa suomeksi. Sanastoa oli erityisen outoa lukea käännettynä. Olen tainnut joskus aikaisemminkin sanoa, että minä pidän sanastosta dystopioissa. Se tekee maailmasta mielestäni kokonaisemman ja osoittaa, että kirjailija on käyttänyt aikaa ja energiaa kehittelemällä tapahtumaympäristöä ja nimeämällä siihen liittyviä asioita. Tuli mieleen, että olisi hyvin mielenkiintoista lukea tämä trilogia myös englanniksi.

Kaiken kaikkiaan Paljaan taivaan alla oli todella hyvä kirja. Se oli juuri sitä, mitä tällä hetkellä tarvitsin. Minulla on jatko-osa lainassa kirjastossa ja luinkin siitä jo pari ensimmäistä lukua, mutta en aio kiirehtiä sen kanssa. Nyt vain yritän pistää kaiken energian pääsykoemateriaaleihin.

Lukunäyte: Luku 2, Aria, sivut 27-28

Kipu. Kuin hänen aivonsa olisi revitty ulos. Hänen yllään Sorenin naama näytti punaiselta ja epäselvältä. Lämpö levisi hänen poskelleen ja muodosti lammikon hänen korvaansa. Kipu lieventyi ja muuttui värähtelyiksi, jotka sykkivät samaan aikaan hänen sydämensä kanssa.

      ”Sinä olet hullu”, joku sammalsi hänen äänellään.

      Sorenin sormet puristuivat hänen kaulansa ympärille. ”Tämä on totta. Kerro minulle, että tunnet sen.”

      Aria ei edelleenkään saanut riittävästi henkeä. Kivun keihäät iskeytyivät hänen silmiinsä. Hän hiipui, sammui älysilmänsä myötä. Sitten Soren nosti katseensa – pois hänestä – ja hölläsi otettaan. Poika kiroili, ja sitten hänen tukahduttava painonsa nousi pois.

      Aria kompuroi polvilleen ja kiristeli hampaitaan kuullessaan pistävän kirkaisun, joka räjähti hänen korvissaan. Hän ei nähnyt mitään. Hän pyyhki sameutta silmistään, ja hänen jalkansa vapisivat, kun hän nousi seisomaan. Pauhaavia lieskoja vasten hän näki muukalaisen, joka astui aukiolle. Mies oli paidaton, mutta missään tapauksessa hän ei ollut Bane tai Kaiku.

      Hän oli aito villi.

      Ulkopuolisen ylävartalo oli miltei yhtä tumma kuin hänen nahkahousunsa, hänen vaalea tukkansa takussa kuin meduusan verkko. Hänen käsivarsissaan kiemurteli tatuointeja. Hänellä oli eläimen mietteliäät silmät. Ne olivat paljaat silmät, kumpainenkin.

      Hänen kupeellaan roikkuva pitkä veitsi välkähteli tulessa, kun hän astui eteenpäin.

Under the Never Sky | Paljaan taivaan alla –trilogia

    0.5 Roar and Liv (2012)

Under the Never Sky | Paljaan taivaan alla (2012/2012)

Through the Ever Night | Halki ikiyön (2013/2013)

    2.5 Brooke (2013)

Into the Still Blue | Yhä sininen taivas (2014/2014)