Heipparallaa kaikille! Uudenvuoden
nimissä, kunniaksi ja lupaukseksi päätin vihdoinkin aloittaa
pitkään harkitun kirjablogin, johon voi kirjoittaa ajatuksiani,
mielipiteitäni ja tunnelmia lukemistani kirjoista. Oman kirjablogin
aloittamisen ajatus on koputellut takaraivoani jo pitkän tovin, ja
vuoden alku tuntui hyvältä saumalta aloittaa sellainen.
Olen lukion viimeistä vuotta suorittava nuori naisenalku, jolla on suuri intohimo kirjoihin. Luen kaikkein eniten fantasiaa, kauhua, mysteerejä, dystopista fantasia-/romantiikka-/scifi-vivahteista kirjallisuutta. Makuni näissä genreissä on hyvin laaja: minulle kelpaa kaikki urbaanifantasiasta korkeaan fantasiaan, murhamysteereistä post-apokalyptiseen kirjallisuuteen. Tällä hetkellä lukuintoni on suuntautunut vahvasti dystopiaan. Pyrin pitämään arvosteluni yllämainittujen genrejen puolella, koska minulla on outo tapa haluta pitää lukemiseni tiettyjen rajojen sisällä.

Minulla
ei ole varsinaisesti suosikkikirjaa tai -kirjailijaa, joka olisi yksi
ylitse muiden, vaan hyvin useita, joista pidän suunnattomasti.
Parhaita kirjoja, mitä muistan lukeneeni ovat ainaki Harry
Potter -sarja, Taru Sormusten Herrasta -trilogia
ja Dante Valentine -sarja. Eli aika peruslukemistoa.
Näiden kirjojen perusteella saa hieman osviittaa siitä, mitä
tykkään lukea. Silloin tällöin tänne lukemistoni joukkoon
voi eksyä erilaisia yksilöitä, joita lukion
kirjallisuusdiplomia varten luen.
Näillä sanoilla polkaisen blogini rattaat pyörimään. Minulla on työpöydälläni monta korkeaa kirjapinoa, jotka suorastaan kiljuvat päästä luettavaksi ja arvostelluiksi. Olen iloinen, että sain tönäistyä itseni tähän suuntaan ja vihdoinkin aloitettua! Toivotan hyviä lukuhetkiä kaikille!
Tervetuloa Tarinoiden syvyyksiin!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Jaa mietteesi!