lauantai 25. marraskuuta 2017

Superlukumaraton | Ohi on!

Halusin osallistua tänä vuonna edes yhteen lukumaratoniin, joten kun aika koitti jälleen Hogwarts Libraryn Lotan ja Carry On Reading -blogin Hennan luotsaamassa superlukumaratonissa, päätin osallistua.

Aloitan oman 24-tuntisen maratonini tämän iltapäivän/alkuillan aikana. Luen siis lauantaista 25.11. sunnuntaihin 26.11. asti. Koska olen yöihminen, lukemiseni tulee todennäköisesti tapahtumaan pääasiassa illalla/yöllä, kun häiriötekijöitä on vähiten. Pitänee päivällä tehdä koulujuttuja ensin, että voin sitten maratoonailla hyvillä mielin.

Maratonipinkka:


x Rick Riordan: Hirviöidenmeri (Percy Jackson, #2)
x Douglas Preston & Lincoln Child: Kuolleiden kirja (Pendergast, #7)
x Jennifer Lynn Barnes: The Naturals (The Naturals, #1)
x Clare Mackintosh: I See You
x Justine Larbalestier: My Sister Rosa

Lukupinkka koostuu tällä kertaa sekä suomen- että englanninkielisistä teoksista. Yleensä suunnistan aina enkunkielisten kirjojen pariin, mutta tällä kertaa yritän myös suomeksi lukea. Olen valikoinut suomenkielisiksi teoksiksi sekä Pendergastia että Riordania ja luulen kyllä niitä lukevani. Percy Jacksonit ovat kyllä aivan täydellistä maratoniluettavaa; se on kevyttä, humoristista ja todella nopealukuista. Kuolleiden kirjan aloitin keväällä ja jäin sivulle 59, joten jatkan siitä sitten eteenpäin. Jännä olla Pendergasteissa jo seitsemännessä osassa menossa. Sarjasta on ehtinyt ilmestyä suomeksi Kuolleiden kirjan jälkeen vissiin kolme osaa, että ainakin minulla on jatkossakin mitä lukea. Pendergastit ♥

My Sister Rosa jäi minulla viime keväänä valitettavasti kesken, vaikka olin odottanut teoksen ilmestymistä lähes vuoden päivät. Se vaikutti niin hyvältä, mutta sitten plaaaah, lukuinto kuoli pois ja palautin teoksen keskeneräisenä kirjastoon. Olen nyt sen valmis saattamaan loppuun. Clare Macintoshin I See You on taas näitä mysteeri-trillereitä ja arvioiden perusteella se on kuulemma ihan menevä teos. Olenko muuten ihan täysin väärässä jos heitän veikkaa, että se olisi ilmestymässä suomeksi ensi vuoden puolella? Barnesin The Naturalsista olen kuullut paljon hyvää, joten sen kun kirjastosta löysin täytyi se napata mukaan. Toivottavasti on hyvä.

Tämä postaus tulee toimimaan myös päivittyvänä postauksena. Palailen asiaan lähempänä iltaa!

~ ~ ~ ~ ~

Klo 17:00 - Aloitetaan!
Aloitan maratoonamisen tasan klo 17 ja jatkan huomiseen klo 17 asti. Ensimmäiseksi kirjaksi valikoitu Hirviöidenmeri. Kahvi on keitetty ja on aika palata peiton alle kirjan kanssa.

Klo 19:10 - Hyvin on lähtenyt liikkeelle.
Hirviöidenmerestä yli puolet luettu. Kirjassa etenee todella nopeasti. Tätä sarjaa on ihan sairaan kiva taas lukea, sillä edellisestä kerrasta on vuosia. On tosin jäänyt jostain syystä sellainen olo, että Hirviöidenmeri ei olisi ihan niin hyvä mitä muut osat. En ole varma, miksi olen aina niin ajatellut, sillä tämähän on tosi hyvä.
Sivuja luettu: 160

Klo 21:00 - Eka kirja saatu päätökseen.
Hirviöidenmeri saatu päätökseen. Koska minulla on kolmososakin kirjastosta lainassa, haluan sittenkin jatkaa suoraan siihen. Aaaa nää kirjat on ihan parhautta!
Sivuja luettu: 284

Klo 22:30
Titaanien kirous etenee nopeasti. Tämä on varmaan suosikkini näistä kirjoista. Tämä tai nelososa. Vaikea kuitenkin keskittyä, kun kissa säntäilee pitkin kämppää naukuen ja tullen välillä myös puskemaan ja kehräämään hirmu kovaan ääneen :D
Sivuja luettu: 364

26.11. klo 1:35
Kahdeksan ja puoli tuntia lukemista takana ja noin kolmasosa enää Titaanien kirousta jäljellä. Vielä ei väsytä yhtään, joten luultavasti jatkan samaan malliin vielä muutaman tunnin. Ainakin tämän kirjan luen loppuun. Tämä on parempi mitä oikeasti edes muistin ja harmittaa ihan älyttömästi, etten lainannut nelososaa kirjastosta. Olisin jatkanut muuten siihenkin saman tien. Tämän loppuun saatuani on vuorossa joko Pendergast tai The Naturals.
Sivuja luettu: 503

Klo 2:50 - Toinen kirja saatu päätökseen.
Siinä meni Titaanien kirous. Percy Jacksonit ♥ Jatkan lukemista nyt vielä jonkin aikaa, sillä vieläkään ei väsytä. Kannattaa juoda kahvia puolilta öin. Aloitan seuraavaksi Barnesin The Naturalsin, sillä se vaikuttaa tosi nopealukuiselta.
Sivuja luettu: 596

Klo 5:00 - Hyvää yötä!
Olen nyt lukenut 12 tuntia lähes tulkoon putkeen. Muutamia vähän pidempiä taukoja lukuun ottamatta olen saanut keskityttyä lukemiseen todella hyvin. On kuitenkin aika sanoa heipat ja painua nukkumaan. The Naturalsia olen lukenut about kolmanneksen ja on sen verran kiinnostava, että ellen nyt pistä sitä syrjään saattaisin lukea sen heti loppuun. Mutta kello on kuitenkin jo viisi ja on aika sulkea kirja tälle yölle.
Sivuja luettu: 700

Klo 15:00 - Loppurutistus
Heräsin vähän puolen päivän jälkeen ja lähdin heti aamupalan syötyäni ulos. En millään jaksanut jatkaa heti lukemista. Nyt kotiuduttuani tarvitsen kipeästi kofeiinia, jotta pääsen jatkamaan The Naturalsin parissa.

Klo 17:00 - Ohi on!
Nyt on 24-tuntinen lukumaraton saatu päätökseen. Luin kaksi kirjaa kokonaan ja kolmannesta on jäljellä enää ~50 sivua. Ihan snadisti jäi harmittamaan, etten saanut tuota kolmatta loppuun, mutta olkoon. Olen tyytyväinen tähän :D

Luettua:
x Rick Riordan: Hirviöidenmeri, 284 sivua (kokonaan)
x Rick Riordan: Titaanien kirous, 312 sivua (kokonaan)
x Jennifer Lynn Barnes: The Naturals, 251 sivua (jäi kesken)
Yhteensä: 847 sivua

6 kommenttia:

  1. Antoisaa maratonia! :) Aloitin urakkani samaan aikaan kuin sinäkin. Minun pinkastani löytyy tällä kertaa vain suomenkielisiä teoksia.

    VastaaPoista
  2. Mahtavaa, että pääsit osallistumaan edes tähän yhteen maratoniin! =) PItäisi itsekin jatkaa tota Percy Jacksonia.. oon lukenut vaan Salamavarkaan :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei sun on pakkoa lukea nämä loputkin kirjat :D Nämä on oikeasti ihan sairaan hyviä! Mulla jäi sillon vuosia sitten se uudempi sarja lukematta, joten ainakin minulla on mitä nyt kahlata läpi ♥

      Poista

Jaa mietteesi!