House of Cards - Michael Dobbs

Nimi: House of Cards

Alkuteos: House of Cards

Trilogia/sarja: Francis Urquhart, #1

Kirjailija: Michael Dobbs

Kääntäjä: Maija Kauhanen

Julkaisuvuosi: 1989 (suomeksi 2015, Otava/Seven)

Sivuja: 390 suomenkielisessä pokkarissa

Luettavaksi: Kirjastosta

Tähdet: ★★★★☆

Juonikuvaus: Poliittisen pelin ja korruption maailmaan imaiseva koukuttava trilleri miehestä, joka ei kaihda mitään keinoja päästäkseen kiinni vallan kahvaan. Kirjaan pohjautuu Netflixin huippusuosittu tv-sarja.

      Pääpiiskuri Francis Urquart valvoo puoluekuria Britannian hallituksessa. Kun pääministeri tekee päätöksen, joka romuttaa Urquartin urasuunnitelmat, nöyryytetty piiskuri aloittaa hiljaisen ja vähittäisen vallankaappauksen kulissien takana. Urquart käyttää häikälemättömästi hyväkseen tietämystään puolueensa jäsenten salaisuuksista ja heikoista kohdista sekä ohjailee lehdistöä mielensä mukaan. Hän ei kaihda likaisimpiakaan keinoja tavoitellessaan poliitikan korkeinta huippua.

Ajatukseni: Vaikka todellisuus on välillä kuin suoraan jostain kieroutuneesta poliittisesta jännäristä, voi sitä menoa kauhistella myös fiktiossa. House of Cards oli erinomainen teos siihen kauhisteluun, jonka kylmä nerous vetosi minuun erinomaisesti.

Francis Urquhart on toiminut jo kauan Britannian parlamentissa pääpiiskurina pitäen asiat mallillaan, valvoen jäsenten työskentelyä ja kaivellen hyvinkin henkilökohtaista tietoa heistä, pitäen heidät näin ruodussa jos niikseen tulee. Pääpiiskuri alkaa kuitenkin kaivata mahdollisuutta edetä poliittisella urallaan, mutta kun puoluevaalit eivät sujukaan niin hyvin, pääministeri ilmoittaa aikovansa pidättäytyä kaikista muutoksista ministerisalkuissa. Pettynyt ja vihastunut Francis vannoo uskollisuuttaan pääministerille, mutta samalla alkaa toteuttaa suunnitelmaansa kulisseissa. Hän tietää mistä naruista vedellä ja kuinka tehdä se niin huomaamattomasti ettei kukaan tajua hänen osuuttaan kaikkiin niihin järkyttäviin puoluesalaisuuksien paljastumisiin ennen kuin on liian myöhäistä.

Jos et ole lainkaan kiinnostunut politiikasta – edes etäisesti – niin vähän epäilen että saattaa olla vaikeaa keskittyä tähän kirjaan. Tässä nimittäin sukelletaan hyvinkin syvälle Britannian parlamenttiin ja rellestetään oikein olan takaa kulisseissa. Myös mediaa ja sen luonnetta tässä tutkitaan kovasti ja yllättävänkin havannoivasti. Kuka uskaltaa olla se vastarannan kiiski kun se ei lainkaan sovi kenenkään poliittiseen agendaan?

Alussa minulla oli hieman vaikeuksia saada selvää kuka hahmoista oli kukin ja yksinkertaisesti yhdistää nimi ja ammatti. Yhdessä vaiheessa pidin viikon tauon lukemisesta enkä meinannut muistaa melkein ketään sivuhahmoista. Hahmoja vilisee sivuilla nimittäin tuhoton määrä, mutta kyllä se siitä kun vauhtiin pääsee ja tärkeimmät heistä alkavat nousta enemmän esiin.

Francis Urquhart on antisankari, josta on vaikea muodostaa mielipidettä. Kiistatta hän on nero ja älykäs, mutta toisaalta hän alkaa touhuta niin tiitterästi häijyjä suunnitelmiaan että on vaikea sanoa, onko hänen puolellaan vai ei. Hänen tv-sarjan vastinettaan näyttelee Kevin Spacey ja aluksi en ollenkaan osannut nähdä häntä Francisina. Mutta sitten pari jaksoa katsottuani en enää osannut nähdä ketään muuta kuin Spaceyn. Hienosti hän on tuon hahmon elävöittänyt tv-sarjaan.

House of Cards on kirjoitettu antaumuksella ja selkeällä ymmärryksellä – ja onhan tämä odotettua, sillä Michael Dobbs on itse mukana politiikassa. Hän on Britannian konservatiivipuoleen jäsen, toiminut kolmen pääministerin neuvonantajana sekä ollut ylisesti ottaen mukana puolueessa kymmeniä vuosia. Luottamuksella voin siis todeta, että hän varmasti tietää mistä puhuu.

Suosittelen kovasti niille, jotka aiheesta ovat kiinnostuneet ja jotka nauttivat aina silloin tällöin kunnon poliittisesta jännäristä. Myös tv-sarjaan tutustuneita suosittelen katsastamaan kirjan. Minä puolestani mielelläni jatkan tämän trilogian parissa.

Lukunäyte: Ensimmäinen osa: Sekoitus, sivu 7

Mikään ei kestä, ei ikuisesti. Ei nauru, ei himo, ei edes itse elämä. Ei ikuisesti. Ja sen vuoksi otamme kaiken irti siitä, mitä meillä on.

      Miksi tuhlata elämäänsä siihen, että saisi haluamansa muistolauseen hautakiveen? ”Rakkaudella kaivattu.” Kenellä muulla kuin aivokääpiöllä on sellaista kaiverrettuna päänsä yläpuolelle? Pelkkää tunnetason pidätyskyvyttömyyttä. Kohdatkaamme tosiasiat: elämä on nollasummapeliä, ja politiikka on tapamme määrittää, kuka voittaa ja kuka häviää. Ja pidämme siitä tai emme, me kaikki olemme mukana pelissä.

      ”Kanssaihmistensä kunnioittama.” Samaa kiveen hakattua ininää. Ei minun kohdallani. Ei ihmisiä motivoi kunnioitus vaan pelko; sen avulla rakennetaan imperiumeja ja käynnistetään vallankumouksia. Se on kaikkien suurmiesten salaisuus. Kun ihminen pelkää, että hänet murskataan, että hänet tuhotaan täysin, hänen kunnioituksensa seuraa aina perässä. Syvä pelko on huumaavaa, pakahduttavaa, vapauttavaa. Se on aina vahvempaa kuin kunnioitus.

      Aina.

Francis Urquhart –trilogia

House of Cards (1989/2015)

To Play the King | Kuninkaantekijä (1992/2015)

The Final Cut | Viimeinen jako (1995/2015)