The Distance Between Us - Kasie West

Nimi: The Distance Between Us

Kirjailija: Kasie West

Kustantaja: HarperTeen

Julkaisuvuosi: 2013

Sivuja: 312 englanninkielisessä e-kirjassa

Luettavaksi: Omasta hyllystä 
Tähdet: ★★★★☆

27. A book you can finish in a day

Juonikuvaus: Seventeen-year-old Caymen Meyers studies the rich like her own personal science experiment, and after years of observation she’s pretty sure they’re only good for one thing – spending money on useless stuff, like the porcelain dolls in her mother’s shop.

      So when Xander Spence walks into the store to pick up a doll for his grandmother, it only takes one glance for Caymen to figure out he’s oozing rich. Despite his charming ways and that he’s one of the first people who actually gets her, she’s smart enough to know his interest won’t last. Because if there’s one thing she’s learned from her mother’s warnings, it’s that the rich have a short attention span. But Xander keeps coming around, despite her best efforts to scare him off. And much to her dismay, she's beginning to enjoy his company.

      She knows her mom can’t find out – she wouldn’t approve. She’d much rather Caymen hang out with the local rocker who hasn’t been raised by money. But just when Xander’s attention and loyalty are about to convince Caymen that being rich isn’t a character flaw, she finds out that money is a much bigger part of their relationship than she’d ever realized. And that Xander’s not the only one she should’ve been worried about.

Ajatukseni: Olen halunnut lukea Kasie Westin kirjoja jo vaikka kuinka kauan, joten kun tilaisuus ladata The Distance Between Us alennuksesta käveli vastaan, tokihan se täytyi heti napata mukaan. Luin tämän yhdeltä istumalta viime yönä, sillä oli mahdotonta jättää kirja kesken. Ensimmäinen Kasie West -kokemukseni osoittautui todella positiiviseksi.

Caymen Meyers työskentelee äitinsä omistamassa posliininukkeliikkeessä, jonka asiakaskunta koostuu pääasiassa vanhoista, rikkaista ihmisistä. Rikkaat ovat Caymenille eräänlainen antipatian kohde heidän lavean, tuhlailevan ja välinpitämättömän elämänasenteidensa vuoksi. Kun eräänä päivänä kauppaan astelee nuori, komea ja sikarikas Xander Spence, osoittaa Caymen charminsa sarkastisilla kommenteilla ja tekee yllättäen vaikutuksen. Xander palaa kauppaan ja näiden välille alkaa muodostua ystävyyttä ja vähän enemmänkin, ja vastoin kaikkea uskomaansa Caymen huomaa olevansa todella ihastumassa tuohon rikkaaseen, mutta mukavaan ja aitoon poikaan. Caymen ja Xander ovat varallisuudessa täysin päinvastaisia toisistaan, mutta ne yllättävät yhtäläisyydet niin monissa asioissa ajavat heitä aina vain lähemmäs toisiaan.

The Distance Between Us oli todellinen hyvän mielen kirja. Alku oli hieman erikoinen ja erityisesti Caymeniin kesti hetken totutella hänen erikoisen persoonallisuutensa vuoksi. Sitten minua alkoi naurattaa, kuinka paljon pystyin samaistumaan häneen ja erityisesti hänen sarkasmiinsa. Caymen oli humoristinen ja hieman outo hahmo ja juuri siksi niin viehättävä ja pidettävä.

Tämä kirja toi mieleeni Jennifer E. Smithin This Is What Happy Looks Liken, josta myös pidin kovasti. Näissä tarinoissa on vähän samanlaisia piirteitä ja asetelma on tavallaan samantyyppinen, mutta ei niin paljon, että se olisi häirinnyt. Molemmissa on rikas, tunnettu poika ja köyhempi, tavallinen tyttö, joiden välille syttyy romanssi. Tämä ei ole mikään ainutlaatuinen asetelma, mutta tärkeämpää onkin se, kuinka tarina kerrotaan. Sekä Smith että West onnistuivat kertomaan tarinansa todella onnistuneella tavalla.

Romanssi Caymenin ja Xanderin välillä ei yllättävää kyllä tuntunut ollenkaan niin kliseiseltä tai geneeriseltä mitä olisi voinut luulla. Heidän välinen dialoginsa oli hupaisaa luettavaa ja nauroin monta kertaa ääneen Caymenin letkautuksille ja Xanderin valmiudelle nakata aivan yhtä nokkelia tokaisuja takaisin. Nämä kaksi toimivat niin hyvin yhdessä ja he ovat uskottavia yhdessä! Tällaista romanssia on mukava lukea.

Uskoisitteko minua jos väittäisin, että kirja ei turhaa dramaattista likapyykkiä myllää? Tiedän, tiedän, se kuulostaa uskomattomalta! Siis contemporary, joka onnistu välttämään sen tyypillisen draaman, jonka tavallisesti onnistuu ennustamaan jo kirjan alusta? Toki draamaa löytyy, mutta se ei ollut sitä tyypillistä ylilyöntiä mitä tavallisesti tämäntyyppiset kirjat tarjoilevat. Mutta että West ei tuhlaa sivuja turhuuksiin? Ennenkuulumatonta, mutta silti totta!

The Distance Between Us jätti niin hyvän maun suuhun, että haluan lukea Westin muutkin kirjat. Tämä on kiva tunne, kun kirjailija tekee niin vaivattomasti hyvän vaikutelman. Tällaisia YA contemporary -kirjoja haluan lukea enemmänkin.

Suosittelen tätä kirjaa mielelläni!

Post Scriptum: Kuten olette varmasti huomanneet, blogi on saanut uuden ilmeen. Pidin edellisestä ulkoasusta kovasti, mutta halusin kuitenkin kokeilla jotain uutta ja päädyin jälleen valikoimaan taustan Elegian upeasta valikoimasta. Kertokaa mielipiteenne! Pidättekö tästä uudesta vai oliko entinen ulkoasu parempi? Löytyykö jostain jotain korjattavaa? Risuja ja ruusuja, kiitos! :)

Lukunäyte: Chapter 4

His grandma says something that makes him smile. The smile. What is it about that smile anyway? Maybe it’s his perfectly straight and white teeth that make it so amazing. But it’s more than that. It’s a little crooked, one side going up more than the other. And once in a while his top teeth bite his bottom lip. It’s a very unguarded smile, unlike the rest of his appearance, which is a fortress.

      ”Well, hey, Grammy, I gotta go. Caymen is staring at me, probably wondering if I’m ever going to leave her store so she can get back to work.”

      It’s weird to hear him say my name. It makes him seem like more than just some random customer. Almost like we know each other now.

      He pockets his phone. ”Caymen.”

      ”Xander.”

      ”Does this mean I won the game?”

      ”I didn’t realize we were playing a game.”

      He picks up the doll and backs away with his lower-lip-biting smile. ”I think you did.”

The Promise of Amazing - Robin Constantine

Nimi: The Promise of Amazing

Kirjailija: Robin Constantine

Kustantaja: Balzer + Bray

Julkaisuvuosi: 2013

Sivuja: 371 englanninkielisessä e-kirjassa

Luettavaksi: Omasta hyllystä
Tähdet: ★★★☆☆

Juonikuvaus: Wren Caswell is average. Ranked in the middle of her class at Sacred Heart, she’s not popular, but not a social misfit. Wren is the quiet, “good” girl who's always done what she's supposed to – only now in her junior year, this passive strategy is backfiring. She wants to change, but doesn’t know how.

      Grayson Barrett was the king of St. Gabe’s. Star of the lacrosse team, top of his class, on a fast track to a brilliant future – until he was expelled for being a “term paper pimp.” Now Gray is in a downward spiral and needs to change, but doesn’t know how.

      One fateful night their paths cross when Wren, working at her family’s Arthurian-themed catering hall, performs the Heimlich on Gray as he chokes on a cocktail weenie, saving his life literally and figuratively. What follows is the complicated, awkward, hilarious, and tender tale of two teens shedding their pasts, figuring out who they are – and falling in love.

Ajatukseni: Amazonin daily dealsit ovat hyvin vaarallisia sellaiselle, joka yrittää nyt välttää kirjojen hankkimista että saa edelliset luettua alta pois. Olen onnistunut yrityksessäni varsin hyvin, mutta silloin tällöin on joku dollarin kirja lipsahtanut omaan kokoelmaan. The Promise of Amazing on yksi niistä.

Wren Caswell pitää itseään keskivertona kaikessa – niin koulussa, ulkonäössä kuin kiinnostuksenkohteissa. Hän ei usko itsestään mitään sen suurempaa tai näe tulevaisuudelleen oikein mitään suuntaa, kunnes hän pelastaa Grayson Barrettin tukehtumiselta ja ajautuu romanssiin tämän kanssa. Grayson sai kenkää koulustaan jäätyään kiinni koevastauksien myyntibisneksestä ja on nyt välitilassa tietämättä oikein itsekään, mihin suuntaan lähteä. Wrenin tapaaminen muuttaa hänen näkemystään monista asioista ja innostaa häntä muuttamaan elämänsä suuntaa ja parantaa tapansa. Ongelmia kuitenkin syntyy, kun Graysonin menneisyys alkaa ottaa heitä kiinni ja uhata lopullista välirikkoa nuorten kyyhkyläisten välillä.

The Promise of Amazing on peruskaikkea. Perushahmot, perusjuoni, perusromanssi... Kepeä, nopeasti luettu kirja, joka ei tarjoa mitään uutta, mutta jonka lukee ihan mielellään huumorimielellä. Toisin sanoen täysin samantyyppinen, mitä lukemattomat muutkin ja tulee lopulta katoamaan harmaaseen massaan.

Jos voisin, vaihtaisin tämän kirjan nimeksi The Promise of Bullshit. Nimittäin sen tason huttua tässä pyöriteltiin ja niin innokkaasti Grayson sitä omaa hautaansa tässä kaivoi, ettei turhautumisellani ollut rajoja. Ehkä se on se idealisti joka minussa puhuu, mutta eikö olisi paljon helpompaa välttää turha draama ja kertoa vain totuus? Tai no toki, täytyyhän kirjalla olla se likapyykkimylly pyörimässä että jotain sisältöä saataisiin, mutta c'moon.

Ehkä olen vain liian suoraviivainen ihminen useimmille YA-contemporarylle enkä kykene asettamaan itseäni hahmojen asemaan. Olen in real life täysin kyllästynyt kaikkeen turhaan draamaan ja vältän sitä parhaani mukaan, joten minun täytyy varmaan opetella nakkaamaan suoralta kädeltä aivot narikkaan kun alan näitä lukemaan. Säästyisinpähän kipeiltä silmiltä niiden taukoamattoman pyörittelyn jälkeen.

Päähenkilömme Wren ja Grayson ovat ihan jees. Wrenillä on enemmän sympaattisia hetkiä ja Graysonia taas tekisi mieli hieman ravistella, sillä niin innokkaasti hän omaa hautaansa on kaivamassa. Tekisi mieli paljastaa yksi kohta tästä sillä se oli niin tajuton aivopieru, mutta en halua pilata kenenkään iloa. Sanon vain etten oikeasti pysty kuvittelemaan, että kukaan pitäisi hyvänä ideana sitä mitä Grayson teki!

Huumoria tästä kirjasta kyllä ihan kivasti löytyy. Sain hymyillä hahmojen hetkille ja taisin jopa nauraa pariin otteeseen. Myös tahatonta komiikkaa The Promise of Amazing tarjoili sylikaupalla. Romanssipuoli meinasi kallistua uhkaavasti instaloven puolelle, mutta ei se minua niinkään haitannut. Se oli hupaisaa luettavaa yhtä kaikki ja sopi riittävän hyvin kirjan yleiseen hupsuuteen.

The Promise of Amazing on hyvin geneerinen kirja, joka ei poikkea kliseiden polulta hetkeksikään. Jos lukee contemporary-kirjoja yhtään enemmän, on myös tämän kirjan lukenut. Tämä ei kuitenkaan tarkoita sitä, että tämä olisi ihan sysihuono kirja – ei suinkaan, tämä oli ihan ok ja viihdyttävä omalla tasollaan.

Kokeilkaa pois, jos kirja vastaan jossain kävelee!

Lukunäyte: One, Wren

I dropped my tray and wrapped my arms around him from behind. The words fist, thumb in, right above the navel came out from the recesses of my brain, and I squeezed upward several times to no avail. Someone yelled for help. There was desperate movement around me, but I continued pushing my fist into Gray’s abdomen until I felt his body release. Just as the band finished playing “The Girl from Ipanema,” a gooey mass tumbled out of his mouth and landed with a splat on the cocktail table in front of him. Someone groaned. Gray gripped the table, head down, and coughed. Sound. A good sign. My arms fell from around his waist, and I stepped back.

      His navy-blue jacket stretched taut across his back with each breath. Brown-suit guy put a glass of water in front of him, but Gray waved it off. He stood up straight and turned toward me, mouth dropped open like he had something to say.

      His dark brown eyes held mine for a second. Open. Honest. Longing. As if the hot-dog-tossing tool was just some mask he’d put on for the party. A wave of recognition coursed through me. Did I know him? No. I’d never seen him before... but... I took a step toward him.

      He blinked and lurched forward.

      ”Are you okay?” I asked.

      Then he hurled all over my black Reeboks.

A long time ago in a galaxy far, far away...

Hyvää nostalgian täyteistä vappua!

Miksi nostalgian? Koska sovimme kavereiden kesken viettävämme vapun elokuvien merkeissä ja arvatkaa mitä katsomme... Alkuperäisen Star Wars -trilogian!

Sitä nostalgian määrää mitä tulen huomenna kokemaan... En malta odottaa :') Alkuperäinen Star Wars -trilogia oli ihkaensimmäinen fanituksen kohteeni. Oli aika ennen Taru Sormusten Herraa ja aika kauan ennen Harry Potteria. Oli kuusivuotias minä ja Star Wars. Nuo leffat ovat koko lapsuuteni pohja ja kaiken alku! Ja nyt pääsen pitkästä aikaa katsomaan ne taas. En. Malta. Odottaa.

Kaverit eivät ole näitä leffoja vielä kertaakaan nähneet (…) ja he kielsivät minua ottamasta varaslähtöä ja katsomasta niitä etukäteen. He haluavat nähdä minut tunnerauniona, sillä en ole vuosiin tätä trilogiaa katsonut. Varta vasten nyt tilasin nämä leffat CDON.comista (toivoen salaa, etteivät nämä olisi niitä remasteroituja versioita...). Kyllä, tulen todennäköisesti olemaan täysi ihmisraunio jo ekan leffan ensimmäisen puolikkaan aikana. Luke Skywalker. Ensirakkauteni. Binary sunset. 'Nuff said. (Aragorn on hyvänä kakkosena.)

Ja se on muuten vain se alkuperäinen, vuosien 1977-1983 Star Warsit mitä rakastan. ”Prequel”-trilogia eli The Phantom Menace (jonka luulin pitkään tarkoittavan Aavemajoneesia), Attack of the Clones ja Revenge of the Sith eivät ole ikinä mieltäni lämmittäneet. Ne ovat minusta liian tekemällä tehtyjä, liian koreografioituja ja rahastuksen puolelle kallistuvia ilman sitä fiilistä ja tunnelmaa alkuperäisistä.

Mutta sen sijaan olen todella innoissani joulukuussa ilmestyvästä uudesta leffasta! Uusi Star Wars -leffa! Joka vielä jopa näyttää todella lupaavalta teaser trailereiden perusteella! Ja jossa alkuperäinen trio on mukana! Oumaigaaaad .O___O. On silkkaa kidutusta odottaa joulukuuhun...

Että tällaista tänne kuuluu ;) Hyvää vappua kaikille ja olkoon voima kanssanne! Terveisin Star Wars -nörtti. Pitäisiköhän muuten muuttaa Britteihin ja liittyä jedikirkkoon...

The Last of the Spirits - Chris Priestley

Nimi: The Last of the Spirits

Kirjailija: Chris Priestley

Kustantaja: Bloomsbury

Julkaisuvuosi: 2014

Sivuja: 165 + 30 englanninkielisessä kovakantisessa

Luettavaksi: Kirjastosta

Tähdet: ★★★★☆

45. A book set during Christmas

Juonikuvaus: Sam and Lizzie are freezing and hungry on the streets of Victorian London. When Sam asks a wealthy man for some coins, he is rudely turned away. Months of struggle suddenly find their focus, and Sam resolves to kill the man. Huddling in a graveyard for warmth, Sam and Lizzie are horrified to see the earth around one of the tombs begin to shift, shortly followed by the wraithlike figure of a ghostly man. He warns Sam about the future which awaits such a bitter heart, and so begins Sam's journey led by terrifying spirits through the past, present and future, after which Sam must decide whether to take the man, Scrooge's, life or not.
      A perfectly layered, tense and supremely satisfying twist on one of Dickens' most popular books, cleverly reinvented to entice a younger readership.

Ajatukseni: Tänään minun teki mieli lukea jokin lyhyt ja nopea kirja. Olin kantanut useamman teoksen kirjastosta kotiin tällä viikolla, joten The Last of the Spirits valikoitui pinosta luettavaksi eikä tämän kanssa tuntia paria kauemmin mennytkään.

The Last of the Spirits on uudelleenkerronta Charles Dickensin kuuluisasta Joulutarinasta, joka kerrotaan kahden orvon katulapsen näkökulmista. Kolmetoistavuotias Sam on katkeroitunut julmasta maailmasta eikä hän pysty näkemään enää valoa tunnelin päässä, toisin kuin hänen pikkusiskonsa, kymmenvuotias Lizzie. Nämä kaksi lasta kohtaavat kadulla kylmäsydämisen Ebenezer Scroogen, joka tyrmää heidän pyyntönsä kolikosta, vaikka onkin jouluaatto. Tyrmäys tuntuu olevan Samille viimeinen pisara ja hän päättää murhata tuon julman miehen ja ryöstää tämän. Sitten Sam kohtaa Joulun hengen, joka varoittavasti näyttää miltä hänen ja Lizzien tulevaisuudet näyttävät, mikäli Sam toteuttaa suunnitelmansa.

En ole Dickensin alkuperäistä kertomusta lukenut, mutta olen sentään vuoden 2009 Saiturin joulu -elokuvan nähnyt, joten tarina oli sen perusteella tuttu. Chris Prestley päättää kuvailla tuon klassikon eri kertojan silmin ja näyttää, kuinka Scroogen sydämen sulaminen lopulta vaikuttaa kahden orvon katulapsen elämiin.

Pidin kovasti tarinan yksinkertaisuudesta ja Prestleyn kerrontatyylistä. Liian monta jäätävää yötä viktoriaanisen Lontoon kaduilla pikkusiskonsa kanssa viettäneen Samin ääni huokuu katkeruutta kaikkea kohtaan ja Scroogen kohtaaminen kadulla on viimeinen naula hänen arkkuunsa. Sam haluaa vain pitää huolta Lizziestä, mutta talven armottomuus alkaa olla enemmän mitä he enää kestävät. Priestleyn kerronta on surumielistä ja tuo esille onnistuneesti Samin tunteman katkeruuden kaikkea heidän kokemaansa vääryyttä kohtaan.

Minulle tuli aivan ensimmäisenä kannesta mieleen Corpse Bride. Se suorastaan henkii timburtonmaisuutta ja heijastaa myös onnistuneesti kirjan yleistä sävyä. Ottaisin tämän kannen julisteena seinälleni, sillä se on meinaan niin kaunis!

The Last of the Spirits on katkeransuloinen ja kaunis Joulutarinan mukaelma, joka jättää hyvän maun suuhun. Alkoi tehdä kovasti mieli lukea Dickensin alkuperäinen teos ja katsoa Saiturin joulu uudelleen. Tuli myös sellainen vähän surumielinen joulun kaipuu... Tämä tarina on mitä luultavimmin voimakkaimmillaan nimenomaan joulun aikana, jona ihmisten kuuluu olla suopeita ja hyväsydämisiä eli mitä tämä tarina opettaa. No, ehkä ensi jouluna on Dickensin vuoro!

Suosittelen tätä kaikille!

Lukunäyte: Chapter 2, sivut 23-24

Sam woke with a start, bumping his head on the stone slab above him. He took a few seconds to remember where he was, but he could see nothing in the gloom that shouldn't have been there. Lizzie was still breathing gently beside him. All seemed as well as could be, so he settled back down to sleep.

      But no sooner had he closed his eyes than a low moan emanated from somewhere nearby. Yes – that was the noise that had woken him, he realised. Was it the gate? he wondered. Was a constable or church warden coming to turf them out? On Christmas Eve? Unlikely. They would all be snugly at home with their loved ones.

      The moan sounded again, more loudly this time, and Sam knew straight away it was not the old hinges of any gate. For one thing, it was coming from under the ground. He could feel it, as well as hear it.

Soulprint - Megan Miranda

Nimi: Soulprint

Kirjailija: Megan Miranda

Kustantaja: Bloomsbury

Julkaisuvuosi: 2015

Sivuja: 353 englanninkielisessä pokkarissa

Luettavaksi: Omasta hyllystä

Tähdet: ★★★★★

Juonikuvaus: Two girls. One is a victim, the other a criminal. They are the same person.

      Soul-printing is now a reality. Every life a soul has ever lived is logged, recorded, watched – you can never be free from old evil.

      And yet, somehow Alina Chase manages to escape from prison and uncover the vital clues to her past. Can she change her future or is she fated to repeat her past forever, and be forever punished?

Ajatukseni: Tämän kirjan oikea tuomio on 4.5 tähteä.

Noin vuosi sitten luin Megan Mirandan Fracturen ja se yllätti minut täysin. Olin valmistautunut todella keskinkertaiseen lukukokemukseen, mutta sen sijaan kirja onnistuikin todella lumoamaan minut. Syksyllä luin jatko-osan, Vengeancen, mutta se floppasikin hieman. Turha jatko, mutta ei siitä sen enempää.

Kun sain sitten kuulla Mirandan uudesta kirjasta, en malttanut odottaa sen ilmestymistä. Meinasin vähän, että lukisin tämän vasta kesällä, mutta en sitten jaksanutkaan enää odottaa. Tämän naisen kirjoissa on vetovoimaa, jota en pysty vastustamaan ja kun kemiat kohtaavat niin ai että lukeminen tuntuu hyvältä!

Alina Chase on viettänyt koko seitsentoistavuotisen elämänsä lukkojen takana yksityisellä saarella, jossa häntä vahditaan ympäri vuorokauden. Alina itse ei ole tehnyt mitään väärää, mutta hän sattui syntymään sisällään June Calahanin sielu. Seitsemäntoista vuotta sitten June yhdessä rikoskumppaninsa Liam Whiten kanssa onnistui murtautumaan läpäisemättömäksi tituleerattuun tietokantaan ja saamaan käsiinsä salaista tietoa sielujen uusista identiteeteistä sukupolvien ajan. Nuo tiedot he vuotivat julki saattaen monet ihmiset vaaraan. Junen kuoltua päätettiin hänen jälleensyntynyt sielunsa paikantaa ja pistää lukkojen taakse, koska kantajan pelätään seuraavan tämän jalanjäljissä ja uusivan nuo rikokset. Viimein Alinalle tarjoutuu mahdollisuus pakoon ja lähteä jäljittämään Junen jättämiä vihjeitä selvittääkseen, mitä seitsemäntoista vuotta sitten todella tapahtui.

Soulprint on dystopiaa henkivä mysteeri, jossa lähdetään liikkeelle ajatuksella, että sielujen olemassaolo on nyt todistettua ja tieteellistettyä. Sielut syntyvät uudelleen ja niiden elinkaarta seurataan ja tiedot talletetaan erityiseen tietokantaan. Jotkut uskovat, että edellisessä elämässä rikoksia tehneet sielut toistavat ne uudessakin. Tällä periaatteella yritetään minimoida riski ja lukita Alina pois ihmisten ilmoilta.

Megan Mirandan kirjoissa on se kuuluisa se jokin joka kolahtaa minuun niin lujaa. Mirandan kirjoitus ja kerronta on sellaista mistä nautin aivan suunnattomasti. Se on kiireetöntä, vakaata, pohdiskelevaa ja sukeltaa syvälle hahmojen persoonallisuuteen tehden heistä monisävyisiä ja aivan äärimmäisen mielenkiintoisia. Aivan kuten Fracturessa, tässäkin kirjassa hahmot tekivät minuun niin suuren vaikutuksen. Alinan kertojanääni imaisi minut heti mukaan tarinaan, aivan kuten Delaneynkin. Ja aivan kuten Decker, Cameron onnistui rakastuttamaan minut täysin. Niin. Suuria. Tunteita.

Alina tasapainottelee jatkuvasti sekä omansa että Junen sielun välillä. Hän on koko elämänsä ajan yrittänyt kieltää junemaiset piirteet itsestään osoittaakseen vartijoilleen, ettei ole mitään tämän kaltaista. Mutta silti Alinassa on ihmisiä ja heidän käytöstään tutkiva, laskelmoiva ja älykäs puoli. Kun hän tutustuu Cameroniin ja Caseyihin, oli aivan äärimmäisen mielenkiintoista nähdä heidän kanssakäymistään ja miettiä samalla, kuinka aitoa se on. Sitä ei voinut olla toivomatta parasta noille hahmoille.

Kyllä se vain niin on, että joidenkin kirjailijoiden kanssa ne kemiat vain kohtaavat niin täydellisesti. Joillakin on kyky kirjoittaa tiensä suoraan lukijan sydämeen. Laini Taylor on tehnyt tämän jo minulle ja Megan Miranda tulee perässä. Nautin niin paljon siitä, kuinka vaivattomasti hän kuvailee tapahtumia ja paikkoja, miten tehokasta tunnelmaa ja kiehtovia hahmoja hän kirjoittaa. Kolmen kirjan perusteella voin kyllä sanoa, että Mirandan kirjat ovat minulle taattua viihdettä.

Pidin Soulprintista aivan valtavasti. En halunnut kirjan päättyvän, vaan toivoin sen jatkuvan vielä pitkään saadakseni tietää, mitä hahmoille vielä tapahtuisi. Halusin tietää, löytäisikö Alina etsimänsä ja mitä hänelle ja Cameronille vielä kävisi. En kuitenkaan toivo jatko-osaa. Vengeance oli jo niin turha jatko, etten toivo tälle samanlaista. Soulprint oli hyvä näin.

Hysteria on vielä Mirandan jo ilmestyneistä kirjoista minulla lukematta (mikä täytyy korjata mahdollisimman pian) ja tänä vuonna pitäisi ilmestyä häneltä vielä toinen teos, Disappear. Aion lukea kaiken mitä häneltä vain julkaistaan.

Suosittelen sekä Soulprintia että Fracturea kovasti!

Lukunäyte: Chapter 2, sivut 19-20

He [Cameron] lowers me onto the cold tile, and I lie back. My head is on the hard floor. He's leaning over me, his breath on my chest. Dangerously close. I feel his fingers trace the ribs as he counts them, then he takes a breah and the metal slides into my flesh. It stings in a shocking, sudden way, and I have this moment where I realize that, though this place has kept everything from me, it has also kept pain from me.

      The blade slides under the bone and I feel it scraping at something, at the inside of me, and then I understand the need for the shower. For sound of it.

      I'm crying.

      I grit my teeth into the towel, trying, trying, trying not to make this sobbing sound that seems to come from the deepest place inside me. Trying not to make noise at all. But the pain builds, and it will smother me if I don't let it out. If I don't scream out. ”It will be worse if I take a break,” he says, I guess as an apology.

      But he doesn't stop. And I feel the pain, and I bite back the scream until it tastes like vomit, and it chokes me from the inside until everything turns gray.

Ei tullut isä kotiin: Sotaorpojen kertomuksia - Useita kirjoittajia

Nimi: Ei tullut isä kotiin: Sotaorpojen kertomuksia

Kirjailija: Useita kirjoittajia (toim. Hannu Karhos)

Kustantaja: Atena

Julkaisuvuosi: 2005

Sivuja: 163 suomenkielisessä kovakantisessa

Luettavaksi: Kirjastosta

Tähdet: ★★★★☆

Takakannesta: ”Leikkimökissä oli hämähäkki. Pohdimme, kenen tehtävä olisi tappaa se. Minä sain heti vapautuksen, jotten jäisi täysorvoksi. Olimme kuulleet, että hämähäkin tappajalta kuolee isä tai äiti.”

      Sodan luodit ja kranaatit eivät osuneet vain rintaalla taistelleisiin miehiin. Kun isä kaatui, vaimosta tuli leski ja lapsista sotaorpoja. Tavalliset perheet muuttuivat poikkeusperheiksi.

      Suomen 50 000 sotaorpoa ovat kasvaneet aikuisiksi, tehneet työtä, saaneet omia lapsia ja lapsenlapsia. Isän menettäminen liian varhain jätti kuitenkin lähtemättömän jäljen. Kellastuneet perhevalokuvat ja rintamalta lähetetyt kirjeet ovat korvaamattomia aarteita, jos isästä ei jäänyt omia muistikuvia.

      Kirjan kertojat kuvaavat surua ja sodan jälkeistä raskasta työtä, johon lapset joutuivat äitiensä rinnalla. Yhtä lailla kertomuksissa kuvataan vahvoja imisiä, jotka nauttivat pienistä onnen hetkistä ja vastuksien voittamisen tuomasta ylpeydestä. Yhdessä oli mahdollista kulkea pimeä taival kohti uutta elämää.

Ajatukseni: En suunnitellut lukevani tätä, mutta kirjastossa muistelmahyllyä selaillessani tämä osui silmiini ja päätin pari sivua vilkaista. Siinähän sitten puolet kirjasta samalta seisomalta luin ja pakkohan tämä oli vielä kotiinkin mukaan ottaa ja loppuun lukea kun kerran oli aloittanutkin.

Ei tullut isä kotiin: Sotaorpojen kertomuksia kertoo yli 30 surullista sotaorvon kohtaloa perheen saadessa suruviestin rintamalla kaatuneesta aviopuolisosta ja isästä. Orvot kertovat hetkistä, jolloin suruviestit saivat ja muistelevat, millainen isä heillä onkaan ollut ja kuinka heidän menetyksensä vaikutti perheen ja lasten elämiin.

Tämä kirja koostuu siis sotaorpojen kirjoittamista kertomuksista, kuinka he menettivät isänsä sodassa ja kuinka he yrittivät jatkaa elämäänsä menetyksen jälkeen. Jokainen kertomus on henkilön itsensä kirjoittama, joten vaikka tämän kokoelman kirjallinen anti ei ehkä olekaan mistään kaikkein vaikuttavimmasta päästä, kertomukset tuntuvat näin paljon henkilökohtaisemmilta. Lisäksi mukana on muutama kirje sekä valokuvia.

Lukiessa oli kyllä vaikea pitää tunteet kurissa, sillä meinasin suunnilleen joka toisella sivulla alkaa kyynelehtiä. Ei ollut helppoa lukea toisen ihmisen näin henkilökohtaista tragediaa (tästä syystä olen myös vähän huono elämäkertojen lukija, joita yritän kuitenkin enemmän alkaa lukea). On kuitekin tärkeää tuntea historiaa ja ymmärtää todellisuutta, jossa monet kymmenet tuhannet suomalaiset elivät.

Olen useasti sanonut, että sota-aikaa kuvaavat teokset kiinnostavat minua kovasti ja näitä tuleekin luettua aina silloin tällöin. Suomen sodat ovat varmasti monille tuttuja ainakin yleispiirteiltään, suurimmilta taisteluiltaan ja aikajanoiltaan, mutta kenties harvemmin sitä tulee mietittyä, mitä kaikkea kotirintamalla tapahtui perheissä ja kuinka sodat heitä verottivat. Jokainen rintamalla kaatunut mies on aina jonkun poika, veli tai isä ja tämän kaatuessa häntä jää aina joku kaipaamaan. Tämä kirja kuvasi kertomuksineen tuota kaipausta todella tehokkaasti.

Ei tullut isä kotiin on tällainen nopeasti luettu, lyhyt muistelmateos, joka kokoaan usean sotaorvon kertomuksen isän menettämisestä ja elämästä selviytymisestä. Suosittelen tätä niille, joita aihe kiinnostaa!

Tuli tässä mieleen, että minun pitäisi alkaa ottaa hieman selvää molempien isoisoisieni vaiheista rintamalla. Voisi lähteä liikkeelle vaikka siitä, että veisin äidin puoleisen isoisoisän haastattelun sisältävän C-kasetin digitoitavaksi ennen kuin se on liian myöhäistä. Puoli vuotta arkistotalolla työssä on saanut tutkijanvaistoni heräämään :D

Lukunäyte: Alkusanat

Vuosien 1939-1945 ankarissa taisteluissa Suomi menetti kaatuneina noin 90 000 miestä. Näiden sankarivainajien kohtalo ei ollut ainoa taakka, jota isänmaamme joutui kantamaan. Siten seurauksena maassamme oli noin 30 000 sotaleskeä ja meitä, isättömiä orpoja yli 50 000. Aviopuolison tai isän menettäminen oli jo sinänsä murheellinen tapahtuma, mutta sen tuottamaan suruun ja ahdistukseen liittyi monesti myös taloudellinen ahdinko, jota yhteiskunnan tuki helpotti vain osittain. Toisaalta mikään taloudellinen apu ei pystynyt korvaamaan isän menettämisen aiheuttamaa kaipuuta.

      Isän ikävää me sotaorvot olemme kantaneet aina nykypäiviin saakka. Lapsuuden ja nuoruuden vuosina ikävä täytyi peittää, sillä tärkeintä oli yhdessä sotaleskiäitiemme kanssa selviytyä arjesta, suunnitella ja rakentaa elämää ja tulevaisuutta niissä olosuhteissa, jotka sodanjälkeinen Suomi tarjosi. Orpoudestamme emme silloin paljon puhuneet, emme myöskään myöhemmin, sillä se ei jostain syystä tuntunut sopivalta.

Kesän TBR-pinoni

Tiedän olevani hieman aikaisessa tämän postauksen kanssa, mutta ajattelinpa nyt tässä kevätillan ratoksi käydä läpi kirjahyllyäni ja kirjaston tietokantaa ja valikoida kymmenen kirjan + kolmen extran TBR-pinon kesälle.

Olen yleisesti ottaen aika huono TBR-listojen tekemisessä, koska olen niin fiilispohjainen lukija että todennäköisesti vain seilaisin muiden kirjojen luokse jos siltä tuntuu. Mutta nämä valikoimani kirjat ovat sellaisia, mitkä minun pitäisi muutenkin lukea niin toivon nyt tämän pinon inspiroivan minua tutustumaan näihin nyt ihan tositarkoituksella.

Diana Gabaldon: Muukalainen (Matkantekijä, #1)
Valehtelisin jos väittäisin, ettenkö tuntisi tässä vaiheessa jo melkoista painetta etten ole tätä vielä lukenut samaan aikaan kun niin monet kehuvat tätä kirjaa ja Jamie Fraseria maasta taivaisiin. Oikeasti, ihmiset tuntuvat suorastaan hyppivän seinille Jamie Fraserin nimeen ja minä olen tähän mennessä seurannut vain huuli pyöreänä sivusta, että onko tyyppi todella noin ihana ja mitä olenkaan missannut. Olen tehnyt jo päätöksen, että tämä on niitä kesän ensimmäisiä kirjoja, jotka täytyy lukea. Haluan nyt viimeinkin päästä tähän hypetyksen junaan mukaan!

Anthony Doerr: Kaikki se valo jota emme näe
Olen odottanut tätä kirjaa aina siitä lähtien, kun vuoden 2014 puolella Goodreadsissä äänestettiin parhaita kirjoja ja tämä oli historiallisena teoksena ehdokkaana. Kirjan suomennos ilmestyy nyt huhtikuussa, mutta minä voin tämän lukea vasta toukokuun loppupuolella enkä kyllä malttaisi odottaa. Olen varma, että tämä tulee taas kyllä musertamaan minut.

Richard Flanagan: The Narrow Road to the Deep North

Tämä on toinen, jonka bongasin jo viime vuoden puolella, mutta edelleen pidättelen tämän lukemisen suhteen. Pitää vain jaksaa odottaa parempaa hetkeä, vaikka mitenkään ei malttaisi. Luulen, että tämä tulee olemaan myös hyvin vaikuttava tarina, josta toivon kovasti pitäväni.

Marisha Pessl: Yönäytös

Tämä oli joululahja veljeltäni ja odotan niin mielenkiinnolla tämän lukemisen. Anna minun lukea enemmän -blogin Annami on kehunut tätä lempikirjakseen, joten odotan jo todella jännittävää lukukokemusta.

Gillian Flynn: Gone Girl

Olen onnistunut kuin ihmeen kaupalla välttämättään ihan kaikki spoilerit tästä kirjasta. Olen vältellyt kuin ruttoa arvosteluja sekä kirjasta että elokuvasta, koska haluan todellakin kokea tämä tarinan olemalla täysin tiedoton juonikuvioista ja arvuutella vasta lukiessa, mihin tarina tähtääkään.

Rainbow Rowell: Fangirl

Tämä niin täytyy lukea, kunhan sitten ehtii. Olen kuullut tästä todella paljon positiivisia asioita ja kirjakin on odotellut hyllyssäni syksystä asti, joten kesällä pitää tämä saada luetuksi. Oikeasti melkein jo hirvittää miten paljon ihmiset tätä kirjaa rakastavat ja tunnen paineita omasta lukukokemuksestani :D

Stella Gemmell: The City (The City, #1)

Tämä oli viime joulun hankinta ja olen haikaillut tämän perään jo useamman kuukauden. Korkean fantasian suhteen minusta tuntuu aina siltä kuin lukemiselle tarvitsisi jonkun aivan erityisen hetken, jotta voisi rauhassa keskittyä ja syventyä tarinaan. Olen edelleen rakastunut tämän kirjan kanteen, sillä sen metallinhohtoinen pinta on lumoava.

George R. R. Martin: Valtaistuinpeli (Tulen ja jään laulu, #1)

Aijai, tämä on edelleen lukematta hyi häpeä Nina. Mutta oikeasti, rakastan tv-sarjaa niin paljon ja tunnen niin huonoa omaatuntoa, etten ole näitä kirjoja vieläkään lukenut! Kaksi osaa löytyy itseltä ja minä tiedän, että tulen olemaan ihan fiiliksissä tämän kanssa kunhan vain vauhtiin pääsen, mutta tähän pätee sama syy lykkääntymiseen mitä The Cityyn – pitää olla jokin spesiaali ajankohta lukemiseen. Kesä on se ajankohta minulle.

Emily St. John Mandel: Station Eleven

Olen halunnut lukea tämän. Niin. Tajuttoman. Kauan. Tein kirjastoon tästä hankintapyynnön ja ilokseni siihen vastattiin myönteisesti ja hankin tämän vielä e-kirjana Amazonin daily dealsistä hintaan $1.99, mutta en vieläkään ole saattanut tätä lukea. Miksi? Koska minusta tuntuu, etten ehdi, en ainakaan vielä. Tämä on tietenkin hieman kyseenalainen syy, sillä ehdinhän pelkästään maaliskuussa lukea kymmenen muuta kirjaa, mutta en tätä sitten. Niiiin, minä tiedän, mutta en osaa paremmin selittää sitä tunnetta, että tällekin kirjalle pitäisi olla jokin erityinen hetki, jotta saisin rauhassa syventyä lukemaani.

Kristin Hannah: The Nightingale

Tämä kirja vaikuttaa taas niin minun kirjaltani. Tarina sijoittuu toisen maailmansodan aikaiseen Ranskaan, joten kuinka voisin tätä vastustaa? Goodreadsin tilastot lupaavat jotain aivan tajuttoman upeaa lukukokemusta ja odotan innoissani, millainen kirja on kyseessä! Lisäksi annan plussaa kannesta, joka vetää katseeni puoleensa todella tehokkaasti.

 

Ja vielä lisäksi:

Extra #1: M.J. Rose: The Witch of Painted Sorrows (The Daughters of La Lune, #1)

Noitia 1890-luvun Ranskassa. Yes please! :) Jos ehdin, haluan mielelläni tämänkin lukea, sillä tarina vaikuttaa todella hyvältä. Olen tällä hetkellä todella vahvassa historiallisen fiktion viennissä, että haluaisin lukea tyyliin kaiken mitä käsiini saisin.

Extra #2: Elizabeth Wein: Black Dove, White Raven

Tämä kirja kuulostaa aivan erityisen hienolta ja olen odottanut tämän ilmestymistä viime kesästä asti luettuani Code Name Verityn. Tämä kuulostaa niin kauniilta teokselta, etten osaa edes pukea sanoiksi sitä pakottavaa tarvetta saada tämä käsiini. Tämä vaikuttaa vain niin minun kirjaltani ja jos se on edes lähellä Verityä, tiedän itkeväni taas ämpärillisen katkeria kyyneleitä sydän täysin murtuneena.

Extra #3: Anthony Ryan: Blood Song (Raven's Shadow, #1)
Olen todellisessa historiallisen fiktion ja korkean fantasian tarpeessa tällä hetkellä. Kun katson tätä listaani en voi muuta kuin huomata siirtäväni aina kesään nämä massiivisemmat teokset, sillä muina vuodenaikoina minulla on yleensä paljon muuta tekemistä milloin luen myös nopeamminluettuja, pienempiä kirjakokonaisuuksia. Toivon totisesti, että ehdin tämän lukemaan, sillä tässäkin on yksi trilogia joka on saanut aivan valtavasti hyvää palautetta Goodreadsin puolella.  

~ ~ ~ ~ ~

Listasin tähän pinoon vain aikaisemmin lukemattomia kirjoja, jotka ovat sekä yksittäisiä osia sekä sarjan aloittajia. Jätin jatko-osat (esim. Susan Een End of Days, jota en voisi enää kipeämmin odottaa) ja mahdolliset uusintaluvut pois. Aion siis kyllä lukea paljon muutakin, mutta nuo tuolla listalla aivan erityisesti täytyy lukea. Toivon totisesti, että olen vielä kesällä näin voimakkaassa historiallisen fiktion ja korkean fantasian kaipuussa, sillä muuten tämä pino tulee olemaan melkoisen vaikea suoriutua :D

En malttaisi odottaa kesää! Kevät on edennyt hurjaa vauhtia ja tuntuu niin häkellyttävältä katsella ulos ja todeta, että kesä todellakin on jo kulman takana. Tuumailin tänään, mitä kaikkea kesällä voinkaan taas tehdä ja totesin kaikkein eniten kaipaavani rullaluistelua. Odotan kovasti, että tiet kuivuvat kunnolla ja siivotaan sorasta ja hiekasta, että pääsisi ottamaan taas vähän tuntumaa rullilla. Tosin tänään vilkaisin renkaiden kuntoa ja auts... Taitaa ensimmäinen homma olla uusien renkaiden+laakereiden tilaaminen ennen kuin voin edes haaveilla mistään luistelusta.

Sain eilen nerokkaan idean ja ilmoitin siitä kaverilleni. Hänen ensimmäinen reaktionsa oli että apua, minun järjenjuoksuani ei kukaan voi arvata ja kun sanon saaneeni jonkin idean, siihen pitää suhtautua aina ensimmäisenä varautuneesti :D Ehdotin, että lähdettäisiin kesäkuussa pyörillä Hailuotoon viikonlopuksi ihan vain oleilemaan. Matkaakaan ei tulisi kuin jotain 25 kilsaa ensin lautalle ja sitten Hailuodolla 20 kilsaa saaren päästä päähän mökeille. Eli vajaa 45 kilsaa yhteen suuntaan. Ei olisi edes paha, kunhan aikaa on. Kaveri ei ollut ihan niin innoissaan tästä neronleimauksestani, mutta luulen että saan lobattua hänet lopulta ajatuksen puolelle (osaan pitää todella vakuuttavia puheita kun haluan kovasti jotain) :D

Tämmöinen on siis minun kesän TBR-pinoni, jonka parhaani mukaan yritän saada kokonaisuudessaan luetuksi. Onhan sitä koko kesä aikaa näiden lukemiseen (ja sitten elokuussa hämmästelen, miten nopeasti kesä on mennyt).

Onko teillä jokin TBR-lista kesäksi vai menettekö vain tunteen mukana? Säästelettekö kenties jotain tiettyä kirjaa kesälle? Kertokaa, mitä aiotte lukea!