The Last of the Spirits - Chris Priestley

Nimi: The Last of the Spirits

Kirjailija: Chris Priestley

Kustantaja: Bloomsbury

Julkaisuvuosi: 2014

Sivuja: 165 + 30 englanninkielisessä kovakantisessa

Luettavaksi: Kirjastosta

Tähdet: ★★★★☆

45. A book set during Christmas

Juonikuvaus: Sam and Lizzie are freezing and hungry on the streets of Victorian London. When Sam asks a wealthy man for some coins, he is rudely turned away. Months of struggle suddenly find their focus, and Sam resolves to kill the man. Huddling in a graveyard for warmth, Sam and Lizzie are horrified to see the earth around one of the tombs begin to shift, shortly followed by the wraithlike figure of a ghostly man. He warns Sam about the future which awaits such a bitter heart, and so begins Sam's journey led by terrifying spirits through the past, present and future, after which Sam must decide whether to take the man, Scrooge's, life or not.
      A perfectly layered, tense and supremely satisfying twist on one of Dickens' most popular books, cleverly reinvented to entice a younger readership.

Ajatukseni: Tänään minun teki mieli lukea jokin lyhyt ja nopea kirja. Olin kantanut useamman teoksen kirjastosta kotiin tällä viikolla, joten The Last of the Spirits valikoitui pinosta luettavaksi eikä tämän kanssa tuntia paria kauemmin mennytkään.

The Last of the Spirits on uudelleenkerronta Charles Dickensin kuuluisasta Joulutarinasta, joka kerrotaan kahden orvon katulapsen näkökulmista. Kolmetoistavuotias Sam on katkeroitunut julmasta maailmasta eikä hän pysty näkemään enää valoa tunnelin päässä, toisin kuin hänen pikkusiskonsa, kymmenvuotias Lizzie. Nämä kaksi lasta kohtaavat kadulla kylmäsydämisen Ebenezer Scroogen, joka tyrmää heidän pyyntönsä kolikosta, vaikka onkin jouluaatto. Tyrmäys tuntuu olevan Samille viimeinen pisara ja hän päättää murhata tuon julman miehen ja ryöstää tämän. Sitten Sam kohtaa Joulun hengen, joka varoittavasti näyttää miltä hänen ja Lizzien tulevaisuudet näyttävät, mikäli Sam toteuttaa suunnitelmansa.

En ole Dickensin alkuperäistä kertomusta lukenut, mutta olen sentään vuoden 2009 Saiturin joulu -elokuvan nähnyt, joten tarina oli sen perusteella tuttu. Chris Prestley päättää kuvailla tuon klassikon eri kertojan silmin ja näyttää, kuinka Scroogen sydämen sulaminen lopulta vaikuttaa kahden orvon katulapsen elämiin.

Pidin kovasti tarinan yksinkertaisuudesta ja Prestleyn kerrontatyylistä. Liian monta jäätävää yötä viktoriaanisen Lontoon kaduilla pikkusiskonsa kanssa viettäneen Samin ääni huokuu katkeruutta kaikkea kohtaan ja Scroogen kohtaaminen kadulla on viimeinen naula hänen arkkuunsa. Sam haluaa vain pitää huolta Lizziestä, mutta talven armottomuus alkaa olla enemmän mitä he enää kestävät. Priestleyn kerronta on surumielistä ja tuo esille onnistuneesti Samin tunteman katkeruuden kaikkea heidän kokemaansa vääryyttä kohtaan.

Minulle tuli aivan ensimmäisenä kannesta mieleen Corpse Bride. Se suorastaan henkii timburtonmaisuutta ja heijastaa myös onnistuneesti kirjan yleistä sävyä. Ottaisin tämän kannen julisteena seinälleni, sillä se on meinaan niin kaunis!

The Last of the Spirits on katkeransuloinen ja kaunis Joulutarinan mukaelma, joka jättää hyvän maun suuhun. Alkoi tehdä kovasti mieli lukea Dickensin alkuperäinen teos ja katsoa Saiturin joulu uudelleen. Tuli myös sellainen vähän surumielinen joulun kaipuu... Tämä tarina on mitä luultavimmin voimakkaimmillaan nimenomaan joulun aikana, jona ihmisten kuuluu olla suopeita ja hyväsydämisiä eli mitä tämä tarina opettaa. No, ehkä ensi jouluna on Dickensin vuoro!

Suosittelen tätä kaikille!

Lukunäyte: Chapter 2, sivut 23-24

Sam woke with a start, bumping his head on the stone slab above him. He took a few seconds to remember where he was, but he could see nothing in the gloom that shouldn't have been there. Lizzie was still breathing gently beside him. All seemed as well as could be, so he settled back down to sleep.

      But no sooner had he closed his eyes than a low moan emanated from somewhere nearby. Yes – that was the noise that had woken him, he realised. Was it the gate? he wondered. Was a constable or church warden coming to turf them out? On Christmas Eve? Unlikely. They would all be snugly at home with their loved ones.

      The moan sounded again, more loudly this time, and Sam knew straight away it was not the old hinges of any gate. For one thing, it was coming from under the ground. He could feel it, as well as hear it.