Nimi: Dearly, Departed
Trilogia/sarja: Gone with the Respiration, #1
Kirjailija: Lia Habel
Kustantaja: Del Rey/Ballantine Books
Julkaisuvuosi: 2011
Sivuja: 467 + 14 englanninkielisessä pokkarissa
Luettavaksi: Omasta hyllystä
Tähdet: ★★★★☆
Juonikuvaus: Eletään vuotta 2195 maailmassa, jossa ihmisten sosiaaliset normit, pukeutuminen ja käytössäännöt mukailevat vanhaa viktoriaanista mallia ja teknologia on huippuluokkaa. Kuusitoistavuotias Nora Dearly ei ole kiinnostunut naisten tiukasta käytösetiketeistä vain pukeutua nätisti ja olla hiljaa, vaan sitä enemmän häntä kiinnostavat Uuden-Viktorian poliittinen levottomuus ja rajakahakkauutiset.
Nora on juuri toipumassa isänsä vuodentakaisesta kuolemasta, kunnes hänen elämänsä kääntyy täysin päälaelleen yhdessä yössä. Hänet kaappaa joukko eläviä kuolleita, jotka vannovat olevansa oikealla asialla Noran isän lähettämällä tehtävällä. Zombijoukkoa johtaa kapteeni Abraham Griswold, komea, urhea ja kuollut nuorukainen, joka on yhä kosketuksissa ihmisyytensä kanssa. Kun Nora alkaa hitaasti muodostaa luottamussuhdetta hänet kaapanneisiin kuolleisiin, alkaa hänelle selvitä asioita hänen isästään sekä taudista, jota hallitus on peitellyt ja joka muuttaa ihmisiä kannibalistisiksi zombeiksi uhaten koko ihmiskunnan tulevaisuutta...
Ajatukseni: Olen pahoillani, että minulla kesti näin kauan tämän viimeisen haastekirjan kanssa. Olin lähes koko viime viikon aika pahassa oksennustaudissa, jonka aikana tein tärkeän havainnon: zombikirjat – vaikkakin romanttiset sellaiset – ja oksennustauti? Ei hyvä yhdistelmä. Ei sitten ollenkaan. Oksun jälkeinen voimattomuus yhdistettynä erityisen rankkaan työviikkoon ovat saaneet minut niin irti poikki väsyksiin, että tämän kirjan lukeminen eteni todella hitaasti. Vasta tänä aamuna sain viimeiset parisataa sivua loppuun lukaistua.
Minä en vieläkään tiedä, kuinka zombeihin oikein suhtautuisin. En kovinkaan paljon ole kosketuksissa zombiaiheisiin, koska yltiömaallinen suolenpätkillä mässäileminen ei minua hirveästi innosta (olen enemmän psykologisen kauhuilun ystävä). Mutta koska olen jollakin tasolla hieman outo, hakeudun aina sitten tilanteisiin, joissa joutuisin kohtaamaan zombeja. Tämänhetkinen tilanne onkin The Walking Deadin katsominen. Hyvä sarja!
No, anyway, sitten asiaan. Dearly, Departed oli niin suloinen kirja kaikkine vikoineenkin. Hahmot olivat ihastuttavia, tarina oli mukavan toiminnallinen ja ahdistava, romanssi oli ihan jees ja tapahtumaympäristö erittäin mielenkiintoinen. Olen ihastunut jo pelkästään tämän kirjan kanteen ja fyysiseen olomuotoon – kannet ovat pehmeät ja joustavat ja aukeama pysyy auki ilman erikseen sen pitelemistä. Kyllä, olen pikkutarkka ja kiinnitän huomiota kaikkeen. Sekä hyvässä että pahassa.
Nora Dearlyn isä, tohtori Victor Dearly, on kuollut vuosi sitten ja Nora on joutunut asumaan kylmäkiskoisen tätinsä luokse. Isänsä sosiaalisen statuksen ja rahavarojen ansiosta Noralla on koulupaikka maan arvostetuimmassa tyttökoulussa. Samaa koulua stipendillä käy alemassa sosiaaliluokassa oleva Pamela Roe, Noran paras ystävä. Eräänä yönä Noran elämä mullistuu, kun hänen kimppuunsa hyökkää lauma eläviä kuolleita. Hyökkäyksen estävät kuitenkin joukko toisia zombeja, jotka väittävät olevan oikealla asialla ja tohtori Dearlyn puolella. Juuri tuo jälkimmäinen zombipoppoo nappaa Noran mukaansa.
Salaisessa zombitukikohdassa Nora tutustuu kapteeni Abraham ”Bram” Griswoldiin, kuollessaan ja henkiin palatessaan 16-vuotiaaseen nuorukaiseen, joka on yksi niistä onnekkaista zombeista, joilla on yhä järki päässä, herrasmiehen käytöstavat tallessa ja urhean sotilaan rohkea sydän. Nora oppii Lasarussyndroomaksi kutsutun, ihmisiä eläviksi kuolleiksi muuttavan taudin todellisen jylläämisen maailmalla. Nora saa tietää, että hänen isänsä työskenteli samaisessa zombitukikohdassa ja oli yksi Lasarussyndrooman päätutkijoista, jotka yrittävät kehitellä koko ihmiskunnan tulevaisuuden pelastavan rokotteen. Kahdenlaiset kuolleet, hyvät sellaiset sekä pahat ihmissyöjäzombit ottavat yhteen samalla kun tavalliset tietämättömät ihmiset jatkavat sosiaaliluokkaista hienosteluelämäänsä turvassa kaupunkeja ympäröivien muurien sisällä. Mutta kun tauti pääsee valloilleen Noran kotikaupungissa, romahtaa ympäriltä kaikki tuttu.
Dearly, Departed oli erittäin viihdyttävä steampunk-post-apokalyptinen kirja. Tarinassa vallitsevat viktoriaanisen ajan käytös- ja pukeutusnormit, ihmiset käyttävät todella modernia teknologiaa – digitaalisia päiväkirjoja, hologrammivideoita, supertietokoneita. Minusta tämän kirjan maailma oli vahvasti ja fiksusti rakennettu. Steampunk on alkanut minua viime aikoina kovasti kiinnostaa, joten siksi tämä kirja onnistui viihdyttämään minua. Pidin tavasta, jolla Habel yhdisti viktoriaanisen jäykistelyn ja modernin teknologian.
Nora oli yksi tarinan viidestä kertojasta. Hän oli napakka ja tulinen päähenkilö eikä hän ollut sellainen hysteerinen kana, joka ei vielä kahdensadankaan sivun jälkeen pysty saamaan päänuppiaan asioista selvyyteen. Hän tiesi, milloin oli aika alkaa luottaa ja keneen. Minä pidin Norasta, lukuun ottamatta yhtä seikkaa, mikä häiritsi hiukan hänessä: vaikka oli hyvä, että Nora oppi luottamaan Bramiin ja kumppaneihin, minua hieman häiritsi kuinka nopeasti se romanssi alkoi kipinöidä Noran ja Bramin välillä. Nimittäin ihmeen vähän Noraa lopulta vaivasi, että Bram oli kuollut.
Bram oli herttainen, kaiken kaikkiaan todella mukava tyyppi. Mutta kuollut. En tiedä, miksi se oli minusta jotenkin niin koomista, mutta Bram oli todella, todella kuollut. Mutta noh, ajatus zombiromanssista taitaa olla minulle nyt vielä vähän vieras, joten ehkä tämä alkujäykkyys menee sitten ohi tutustuessani siihen enemmän. Bram oli kaiken kaikkiaan oikein suoraselkäinen herrasmies, joka tietää kuinka pitää huolta tytöstä. Hän ja Nora olivat oikein suloinen pari.
Koko kirjan tähtihahmo oli ehdottomasti Pamela Roe, Noran paras ystävä! Hän oli niin värikäs ja räiskyvä persoona, että oksat pois, ja hän laittoi kunnolla kampoihin pahiszombeille. Pamela oli aina jäänyt vähän sosiaaliluokassa ylempänä olevan Noran varjoon, mutta tämän kirjan aikana Pam kyllä astui pois tuosta varjosta ja muuttui huikaisevaksi hahmoksi. Pamelassa oli todellista asennetta.
Lia Habelilla on mielenkiintoinen kirjoitustyyli. Hän yhdistää sellaista vähän vanhanaikaista sanastoa nykyaikaiseen kirjoitukseen. Se oli minusta hiukan erikoista aluksi, mutta ajan myötä ihastuin kirjoitukseen. Eniten minua tässä kirjassa mätti kuitenkin kirjoituksen eräänlainen sekaisuus. Jouduin muutamaan otteeseen palaamaan taaksepäin ja lukemaan kohtauksia uudelleen, koska en aina ihan tiennyt, missä mennään ja kuka tekee ja missä ollaan. Tällaiset ongelmat ilmenivät eniten toimintakohtauksissa.
Tästä kirjasta löytyi sellaisia hyvin ahdistavia piirteitä. Kuvitelkaa tilanne, jossa seisotte illan hämärissä rakennuksen katolla ja katselette alas porttien läpi vyöryviä zombeja, jotka käyvät jokaisen elävän kimppuun kynsin ja hampain. Ei ole mitään pakokeinoa eikä pelastusta tiedossa. Ajatuksena zombiepidemiat ja niiden käsistä riistäytyminen on aika ahdistava, ja sellaisen ilmapiirin Lia Habel onnistuu kyllä luomaan.
Minä viihdyin erittäin hyvin tämän kirjan parissa, vaikka tämän lukeminen kestikin. Näin ollen tartun mielelläni jatko-osaan, Dearly, Belovediin. Odotan mielenkiinnolla zombien ja ihmisten kanssaelämistä ja sosiaalisten normien vaikutusta tuohon yhteiseloon. Tutustun ylipäätään mielelläni enemmänkin zombiromansseihin, joten saa suositella! Ja zombiromansseista pitäville sekä niihin tutustumista miettiville suosittelen tätä kirjaa.
Ja näin saatamme haasteen onnellisesti loppuun! Voittajafiilis!
Lukunäyte: Luku 3, Nora, sivu 32
Once the constables passed, I saw no one until I came upon the man in black.
Living in my head, as I was, I didn't even really comprehend that it was a man I was coming upon. I saw only a shadow lurking beneath the flickering gas lamp at the last turn before my house. As I drew nearer, I saw that it was a tall figure, draped in a full black-hooded cloak. It was difficult to see his face in the murky light.
I steadied my shoulders and kept walking. Ours was a safe neighborhood, and it was only common sense that gave me any pause. I had never been accosted in my life, truth be told.
The hooded figure turned my way. ”Miss Dearly?”
I stopped.
Politeness and weariness warred in my hear, but school-bred politeness found itself winning out. ”Yes?” I replied.
The man came closer, with a shuffling gait. If he was planning to jump me, he wasn't going to do very well at it. ”I apologize for my boldness, but if I could beg a moment of your time, I promise not to abuse it.” His voice was slow and dry, but something in it was surprisingly lovely. Calming. Like the autumn wind blowing through leaves.
Gone with the Respiration –trilogia
Dearly, Departed (2011)
Dearly, Beloved (2012)
-3. osa nimeämätön-
