Kuoleman asetelma - Douglas Preston & Lincoln Child

Nimi: Kuoleman asetelma

Alkuteos: Still Life with Crows

Trilogia/sarja: Pendergast, #4 (toinen suomennettu osa)

Kirjailija: Douglas Preston & Lincoln Child

Kääntäjä: Pekka Marjamäki

Julkaisuvuosi: 2003 (suomeksi 2010, Gummerus)

Sivuja: 616 suomenkielisessä kovakantisessa

Luettavaksi: Omasta hyllystä

Tähdet: ★★★★★

10. A mystery or thriller

Kirjankansibingo: Siluetti

Takakannesta: Tällä kertaa kukaan ei ole turvassa.

      Kuolema kulkee Medicine Creekin elokuisilla maissipelloilla. Kansasilaisen pikkukaupungin šeriffi Dent Hazen löytää ensimmäisen ruumiin. Nenätön, huuleton ja korvaton nainen on aseteltu maissikasvuston keskelle raivattuun kehään, ja ruumista ympäröi intiaaninuoliin seivästettyjen varisten vartio.

      Kun Hazenin pakeille ilmestyy mustapukuinen, kalmankalpea, syvän etelän murretta puhuva herrasmies, joka esittäytyy FBI:n erikoisagentti Pendergastiksi, kelpo šeriffillä on epäilyksensä. Niinpä Pendergast värvää avukseen kylän toisen kummajaisen, mustiin pukeutuvan teinitytön nimeltä Corrie Swanson. Kaksikon tutkimukset vievät heidät syvälle paikkakunnan menneisyyteen, intiaanien ja valkoisten välillä käytyyn veriseen taisteluun – ja takaisin 2000-luvulle, geenimuunteluun erikoistuneen elintarvikeyrityksen tarkoin varjeltujen salaisuuksien äärelle.

      Mutta pelloilla ääneti kulkeva viikatemies ei lepää. Maissintähkien keskeltä löytyy yhä uusia lakoon tallattuja kehiä ja niiden keskeltä sama, kammottava kuoleman asetelma.

Ajatukseni: Tämän kirjan oikea tuomio on 4.5 tähteä.

Voi Pendergast, miten paljon minä sinusta pidänkään. En voisi olla iloisempi, että kolme vuotta sitten otin Ihmeiden kabinetin äitini hyllystä ja aloin lukea. Kirja vei minut täysin mennessään, lumosi minut ja liimasi kiinni sivuihin enkä kyennyt laskemaan sitä käsistäni hetkeksikään. Kannoin kirjaa kaikkialle, sillä en raaskinut missata pienintäkään rakosta edetä paria sivua. Heti loppuun päästyäni ryntäsin kirjastoon hakemaan jatko-osan, Kuoleman asetelman. Nämä kirjat ovat aivan tajuttoman hyviä.

Kansasin pienessä maissipeltojen ympäröimässä tuppukylässä Medicine Creekissä korppikotkat liihottelevat jonkin yllä. Kun paikallinen seriffi Dent Hazen menee vilkaisemaan, mikä kiinnittää lintujen huomion, tekee hän järkyttävän löydön: maissin keskelle on raivattu aukio, jonka keskellä makaa tunnistamattomaksi silvottu nainen ympärillään vanhoja cheyenne-intiaanien nuolia. Pian kaupunkiin ilmestyy mustapukuinen, hyvin kalpea mies, joka esittelee itsensä FBI:n erikoisagentti Pendergastiksi. Pelko leviää Medicine Creekissä, kun ruumiita omituisten asetelmien keskellä ilmestyy lisää. Pendergast on päättäväinen murhaajan kiinnisaamisesta ja pestaa avustajakseen kaupungin hylkiön, 18-vuotiaan goottityttö Corrie Swansonin. Murhaajan jäljittäminen kuljettaa Pendergastin syvälle Medicine Creekin menneisyyteen ja puheet kaupunkilaisten kesken kammottavasta kirouksesta nostavat päätään.

Pendergastit ovat kaikkien aikojen suosikkikirjojani ja Jeffery Deaverin Luunkerääjä sai minut halajamaan taas rakkaiden kirjojen pariin. Kyseessä on siis toinen kertani Kuoleman asetelman parissa ja ilokseni totesin, että hyvin myös kesti sen. Kirjan mysteeri on niin vetävä, tunnelma aivan huikea, tapahtumaympäristö todella tehokas ja hahmot loistavasti kehitettyjä ja persoonallisia.

Erikoisagentti Pendergast... Olen hehkuttanut tyyppiä jo vaikka kuinka paljon, mutta minun täytyy hehkuttaa häntä vielä lisää, sillä hän on lumonnut minut täysin. Pendergast on täyden mysteerin mies, jonka taustoja valotetaan lukijalle hitaasti. Sarjan edetessä saamme aina vähän enemmän tietää hänestä, mikä ylläpitää mielenkiintoa hahmoa kohtaan. Pendergastia voidaan kenties kritisoida liian mahtavana hahmona, mutta minä en näe sitä niin. Kyllä, hän on todella älykäs ja todellinen multitalentti, mutta mikään yli-inhimillinen hän ei ole. Hän on paremminkin paljon kokenut ja nähnyt, joista viljelee hyödyllistä tietotaitoa elämäänsä. Pendergast on harvinaislaatuisen hyvin kehitetty, vahva ja mielenkiintoinen hahmo, jonka taustoista haluan saada tietää enemmän.

(Tai ehkä olen vain puolueellinen, sillä rakastan hahmoa aivan valtavasti.)

Kuoleman asetelmassa tapahtumaympäristö on parasta antia tässä kirjassa. Medicine Creek on pieni tuppukylä keskellä puolikuollutta Kansasia, jota ympäröi valtavat maissipellot ja kuiva hiekka kilometri tolkulla. Preston ja Child onnistuvat herättämään eloon tuon tunkkaisen ja kuivan ympäristön ja lukiessa sitä suorastaan tunsi tomun iholla ja eristäytyneisyyden ympärillä. Tapahtumaympäristö on erittäin onnistunut, tunnelmasta puhumattakaan.

Preston ja Child ovat velhoja kirjoittamaan todellisia painajaiskuvia. He terrorisoivat lukijaa, polttavat verkkokalvoille jäätäviä mielikuvia tapahtumista ja ahtaanpaikankammoisille antavat aihetta hengenahdistukseen viedessään lukijan hyvin syvälle maan alle. En koskaan unohda erästä kohtausta, jonka luin keskellä yötä mökillä ukkosen aikaan tai kun kaverini kanssa käveltiin yöllä eräällä metsäpolulla keskustellen tästä kirjasta ja kuullessamme yhtäkkiä omituisia ääniä metsiköstä. En koskaan unohda niitä mielikuvia, jotka kirja läiskäisee silmille tai niitä ääniä, joita melkein alkaa itsekin kuulla. Nämä kaksi kirjailijaa ovat kerta kaikkiaan loistavia työssään.

Yksi asia, josta aivan erityisesti Pendergasteissa pidän on tanssahtelu realismin ja yliluonnollisuuden välillä. Nämä kirjat eivät ole yliluonnollisia, mutta antavat vaikutelman sellaisesta. Aivan kuten edellisessä osassa, tässäkin annetaan lukijalle omituisia tiedonjyväsiä ja puhutaan vanhasta kirouksesta, joka vainoaisi Medicine Creekiä. Puhutaan aavesotureista ja löydetään vanhoja cheyenne-intiaanien välineitä lähes täydellisessä kunnossa. Ruumiit on silvottu alkeellisilla työvälineillä ja niiden ympärille on rakennettu erikoisia muodostelmia. Todellisuuden kyseenalaistaminen tehostaa kirjan tunnelmaa ja mysteeriä ja tekevät tästä sarjasta todella vetävää luettavaa.

Olen kolme vuotta miettinyt kummasta pidän enemmän, tästä vai Ihmeiden kabinetista. Kirjat ovat keskenään hyvin erilaisia, joten vertaaminen on vaikeaa, mutta kyllä se on nyt fifty-fifty. Jaettu ykkössija näiden välillä.

Jos et ole vielä Pendergasteja lukenut, tartu kirjoihin nyt heti. Siis ihan niin kuin nyt heti. Nämä kirjat ovat niin hyviä. Suosittelen kaikkia kokeilemaan.

Olin huolissani, että sarjan kääntäminen olisi lopetettu kun viime vuonna ei uutta Pendergastia ilmestynyt, mutta ilokseni uusi suomennos on tulossa tänä syksynä. Olen helpottunut, sillä haluan kerätä sarjan suomeksi ja kovakantisina. Kolme osaa löytyy jo omasta hyllystä ja kaksi pitää vielä etsiä käsiin. Siinä onkin urakka, sillä ainakin Tulikiven kaikki kovakantiset painokset on loppuunmyyty. Pitää mennä kirppareilta kirjaa metsästämään kun antikvariaateista ei sitä ole löytynyt. Veljensä vartijasta on taannoin otettu ihan uudet painokset, joten pääsen viimein sen lisäämään kokoelmaani. Suosittuja nämä Pendergastit :D

Lukunäyte: Luku 4, sivut 38-39

”Miten ihmeessä kuulit murhasta?”

      Pendergast pysähtyi. ”Minulla on virastossa eräs kollega, joka valvoo eri poliisilaitosten viestiliikennettä. Saan heti tiedon, jos jossain päin maata tapahtuu rikos, joka käyttää tietyt tunnuspiirteet. Mutta kuten sanoin, tuloni syyt ovat henkilökohtaiset. Sain nimittäin äskettäin päätökseen erään peri uuvuttavan tutkimuksen New Yorkissa. Pohjimmiltaan minua kuitenkin kiinnostavat, eräät tämän tapauksen, hm, mielenkiintoiset piirteet.”

      Kylmät väreet kulkivat pitkin Tadin selkäpiitä, kun hän kuuli omituisen painotuksen miehen viimeisessä lauseessa.

      ”Millaisista piirteistä mahtaa olla kyse?” Seriffin äänesä kuulsi selvästi sarkastinen sävy.

      ”Sellaisista, jotka sopivat sarjamurhiin.”

      ”Jassoo. Minä kun luulin, että täällä on sattunut vain yksi murha.”

      Agentti kääntyi hitaasti ympäri. Hänen viileänharmaiden silmiensä katse kohdistui terävästi seriffi Hazeniin. ”Pitää paikkansa – tähän mennessä”, hän sanoi hiljaa.

Pendergast –sarja

Relic (1995)

Reliquary (1997)

The Cabinet of Curiosities | Ihmeiden kabinetti (2001/2009)

Still Life with Crows | Kuoleman asetelma (2003/2010)

Brimstone | Tulikivi (2004/2011)

Dance of Death | Veljensä vartija (2006/2012)

The Book of the Dead | Kuolleiden kirja (2006/2013)

The Wheel of Darkness | Pimeyden pyörä (2007/2015)

Cemetery Dance | Kuoleman naamio (2009/2016)

Fever Dream (2010)

Cold Vengeance (2011)

Two Graves (2012)

    12.5 Extraction (2012)

White Fire (2013)

Blue Labyrinth (2014)

Crimson Shore (2015)

The Obsidian Chamber (2016)

The Vanishing Season - Jodi Lynn Anderson

Nimi: The Vanishing Season

Kirjailija: Jodi Lynn Anderson

Kustantaja: Harper Teen

Julkaisuvuosi: 2014

Sivuja: 258 englanninkielisessä kovakantisessa

Luettavaksi: Kirjastosta
Tähdet: ★☆☆☆☆
Kirjankansibingo: Luonto

Juonikuvaus: Girls started vanishing in the fall, and now winter's come to lay a white sheet over the horror. Door County, it seems, is swallowing the young, right into its very dirt. From beneath the house on Water Street, I've watched the danger swell.

      The residents know me as the noises in the house at night, the creaking on the stairs. I'm the reflection behind them in the glass, the feeling of fear in the cellar. I'm tied—it seems—to this house, this street, this town.

      I'm tied to Maggie and Pauline, though I don't know why. I think it's because death is coming for one of them, or both.

      All I know is that the present and the past are piling up, and I am here to dig.I am looking for the things that are buried.

      From bestselling author Jodi Lynn Anderson comes a friendship story bound in snow and starlight, a haunting mystery of love, betrayal, redemption, and the moments that we leave behind.

Ajatukseni: Aivan valtava pettymys. The Vanishing Season kiinnitti huomioni mielenkiintoisella juonikuvauksellaan, joka antoi kuvan erilaisesta ja tunnelmallisesta kummitustarinasta, johon sekottuisi myös murhamysteeri. Oliko kirja sitä? Ei. Ei todellakaan ollut.

Maggie muuttaa pikkukaupunkiin ja tutustuu pian naapuriinsa Paulineen ja tämän lapsuudenystävään Liamiin, joiden kanssa hän alkaa viettää paljon aikaa. Samaan aikaan kaupungissa liikkuu murhaaja, joka metsästää tyttöjä ja jättää heidän ruumiitaan ihmisten löydettäväksi. Maggien tietämättä heidän talossaan asustaa myös aavemainen olemus, joka tarkkailee häntä ja hänen ystäviään, pohtii omaa olemustaan ja tarkoitustaan kaikkien noiden tapahtumien keskellä.

The Vanishing Seasonia ei olisi tällaisenaan pitänyt julkaista. Tarinalla olisi riittänyt potentiaalia niin paljon enempään, mutta sen sijaan näin laiha versio julkaistiin täysin ennen aikojaan. Juoni oli täysin hakusessa ja tarinankin olemassaolo voidaan kyseenalaistaa hyvin rajusti. Kummitustarina tämä ei ole eikä todellakaan mikään murhamysteeri. Pariin otteeseen vain viitattiin kadonneisiin tyttöihin eikä ”mysteeri” edes ratkea kunnolla.

Minua turhautti niin paljon. Minua turhautti, että lukiessa piti ikään kuin jahdata sitä olematonta punaista lankaa yrittäessä saada tarttumapintaa edes jostakin. Kerronta oli niin ponnetonta, että olisi tehnyt mieli vain jättää koko tekele kesken. Kirja ei tuntunut oikein missään vaiheessa tietävän, mitä yritti olla. 'Hengetön' lienee paras sana kuvaamaan tätä kirjaa alleviivaten samalla sen ironisuutta.

Päähenkilömme Maggie on niin selkärangaton kynnysmatto, että olisi tehnyt mieli ravistella häntä. Hän antaa ”ystäviensä” kävellä ylitseen mennen tullen ja käydä vielä pyyhkimässä jalkansakin, hän ei puolusta itseään vaan antaa kaiken anteeksi. Voi juma että ärsytykselläni ei ollut rajoja. Tämä on myös loistava esimerkki siitä, kun kirjailija ei oikein tuntuisi tietävän, mitä hahmoillaan tekisi tai kuinka heitä käyttäisi tarinassaan. Hän vain nakkelee randomeita elementtejä yhteen ja pakottaa hahmot mukaan miettimättä ollenkaan, heidän roolejaan kokonaisuuteen nähden. Lukeminen tuntui niin väkinäiseltä ja vaikealta kaiken tämän takia.

Huokaus... Olen niin pettynyt. Odotin niin kovasti tämän kirjan lukemista ja olin ihan mielissäni, että kirjasto hankki tämän kokoelmiinsa. On niin ikävä joutua pettymään teokseen, joka on kiinnostanut kovasti pitkän aikaa. Olen vain nyt iloinen, etten tullut hankkineeksi tätä itselleni, sillä siinä olisi rahat menneet hukkaan.

Jodi Lynn Andersonin kirjoitusta on kehuttu kauniiksi ja tunnelmanomaiseksi, mutta siihen en nyt osaa sanoa mitään puoleen tai toiseen, sillä en juurikaan keskittynyt kirjoitukse tarkkailuun. Haluaisin kyllä lukea hänen toisen teoksensa, Tiger Lilyn, joka on mukaelma Peter Panista (Peter Pan on ihana!). Anderson on niitä kirjailijoita, joita en haluaisi hylätä yhden ikävämmän lukukokemuksen jälkeen. Jos löydän Tiger Lilyn jostain, aion antaa sille vielä mahdollisuuden.

Lukunäyte: Chapter 2, 20-21

Maggie crawled into bed that night feeling more at home than she had the night before. Knowing one person made more of a difference than she would have guessed. She liked Pauline already. It usually took her longer to form an opinion of people.

      Unable to sleep, she peered out into the dark yard. Across the field yellow light from the white house's windows shone through the rain, giving off a comforting sense of safety and the feeling that someone else was out there in the world besides just her and her parents.

      Maggie dreamed that night about the lake, black and shining in the dark, with angels spreading their wings on its surface. Open and closed, open and closed like the wings of moths.

Huhti-toukokuun kooste

Kesä on täällä. Vihdoinkin.

Huhti- ja toukokuu menivät ohi todella nopeasti. En kumpanakaan kuuna lukenut kovinkaan paljon näitä omavalintaisia kirjoja, sillä pääsykokeet häämöttivät toukokuussa edessä ja niihin piti keskittyä. Ja kiitettävästi keskityinkin, vaikka kokeissa sitten itsetunto rapisi. Tein Back in Business -postauksen, jossa kerron tarkemmin toukokuisia kuulumisiani kahden viikon ajalta.

Huhtikuussa suunnittelin kesän TBR-listani ja paljastin tässä postauksessa pohjattoman rakkauteni alkuperäistä Star Wars -trilogiaa kohtaan. Toukokuussa pääsin aloittamaan kesän rullaluistelukauden, mutta sateisen sään vuoksi en ole kovinkaan montaa kertaa päässyt vielä luistelemaan. Plaah, jos päivällä on aurinkoista, mutta muun tekemisen vuoksi en voi lähteä vielä luistelemaan ja päätän illalla mennä niin eiköhän vain silloin vettä tule. Kevät on vaikeaa aikaa ja siksi odotan aika kesää innolla säiden tasaannuttua (viime kesäkuuta lukuun ottamatta. Tuli räntää ja oli pakkasta.).

Otin osaa myös Kirjakaapin kummitus -blogin Jonnan kesäiseen kirjankansibingoon, jossa tarkoituksena on ruksia bingon ruutuja luettujen kirjojen kansien mukaan. Käytyäni katsomassa Insurgentin ja se innosti minua pohtimaan kirjojen pohjalta tehtyjä elokuvia ja niiden laatua tässä postauksessa. Päivitin myös blogin ulkoasun rennompaan ja kesäisempään. Kesti aikansa tottua uuteen värimaailmaan, mutta olen tyytyväinen uuteen ilmeeseen. Vaihtelu tunnetusti virkistää!

Purkki täyttyy hitaasti, mutta varmasti...

Olen pitkästä aikaa viettänyt kunnolla aikaa tv-sarjojen katsomisen parissa. Minulla on aivan tuhottomasti sarjoja ja leffoja need-to-watch-ASAP!!!-listallani ja sitä lyhentääkseni aloin katsoa Drop Dead Divaa. Sarja on niin hyvä oikeasti etten edes kestä :D Olen suunnilleen viikossa katsonut viisi kautta ja yksi on enää jäljellä. Tämän jälkeen pitäisi katsoa niitä tuhatta ja yhtä muuta sarjaa ja leffaa, tietysti kaiken muun tekemisen ohella.

Ja sitten taas kirja-aiheeseen.

Huhtikuussa luettua:

Rachel Caine: Glass Houses (The Morganville Vampires, #1)
Tämä kirja oli todella mitäänsanomaton. Teos on osa pidempää sarjaa ja luulen, että useampi osa pitäisi lukea että pääsisi kunnolla tunnelmaan. Olen vielä epävarma, että tulenko koskaan jatkamaan tämän sarjan parissa.

Mirkka Lappalainen: Jumalan vihan ruoska

Pääsykoekirja, joka oli aivan yllättävän mielenkiintoinen. Teos on hyvin informatiivinen ja hyvin kuvaava, jota luki mielellään. Meinasin tästä kirjoittaa oman arvion tänne blogin puolelle, kunhan saan taas inspiraation kaivaa kirja esille pimeästä kolkasta, johon olen sen nyt tunkenut etten selailisi sitä ja miettisi koko ajan mitä jätin pääsykokeeseen kirjoittamatta, mitä pitäisi lisätä ja mitä muokata.

Courtney Alameda: Shutter

Pidin tästä kirjasta aivan älyttömästi. Alameda käyttää Bram Stokerin Draculaa ihastuttavasti pohjana tarinalleen ja saa viihdearvon nousemaan huippuunsa. Suosittelen Shutteria kovasti!

Useita kirjoittajia: Ei tullut isä kotiin: Sotaorpojen kertomuksia

Tämä tarttui sattumalta kirjastosta mukaan ja pitihän se ottaa kotiin mukaan ja lukea. Surullinen kokonaisuus Suomen sodissa kaatuneiden lapsista.

Megan Miranda: Soulprint

Mirandan kirjat kolahtavat minuun lujaa. Hänen kirjoissaan on se jokin, joka vaikuttaa minuun ja rakastuttaa täysin tarinaan. Soulprint oli yksinkertaisesti upea teos.

Chris Priestley: The Last of the Spirits

Luin tämän, koska kansi on niin mielettömän kaunis. Kirja oli lyhyt ja yhdeltä istumalta luettu, mutta sopi kenties paremmin joulun alle. No, tulipa nyt luettua ja tykättyäkin. Seuraavaksi lienee edessä Dickensin alkuperäinen teos.

6 kirjaa / 1549 sivua

Toukokuussa luettua:

Robin Constantine: The Promise of Amazing

Heh, tämä oli kyllä yhdenlainen kirja. Tyyppi kaivaa kaivurilla omaa hautaansa niin häkellyttävällä tavalla, että se oli suorastaan surkuhupaisaa. The Promise of Amazing oli ihan jees, mutta ei mitään niin erityistä että muistaisin teoksen pitkän aikaa.

Kasie West: The Distance Between Us

Olen halunnut lukea Westin kirjoja kauan ja tämä ensimmäinen kokemukseni oli todella positiivinen. Tykkäsin kovasti.

Gayle Forman: I Was Here

Ei kolahtanut niin kuin toivoin. Kirja käsittelee kyllä vaikeaa aihetta, mutta toteutus meinasi olla vähän puuduttavaa luettavaa. Pidin kirjasta kuitenkin ihan kohtalaisesti. Forman ei vieläkään ole voittanut minua täysin puolelleen.

Jeffery Deaver: Luunkerääjä (Lincoln Rhyme, #1)

Petyin tähän kirjaan, sillä olin odottanut niin paljon enemmän. Myönnän pitäneeni elokuvasta enemmän ja kirja rassasi monella tapaa.

4 kirjaa / 1399 sivua

Toivotan (jälleen kerran) ihanaa kesää kaikille ja hyviä lukusäitä meille ulkolukijoille :)

Luunkerääjä - Jeffery Deaver

Nimi: Luunkerääjä

Alkuteos: The Bone Collector

Trilogia/sarja: Lincoln Rhyme #1

Kirjailija: Jeffery Deaver

Kääntäjä: Ilkka Rekiaro

Julkaisuvuosi: 1997 (suomeksi 1997, Otava)

Sivuja: 446 suomenkielisessä kovakantisessa 
Luettavaksi: Kirjastosta

Tähdet: ★★★☆☆

Takakannesta: Nimetön soittaja oli sanonut toivovansa, että uhri olisi kuollut…

      Konstaapeli Amelia Sachs astelee korkeassa heinikossa löytämättä mitään, valmiina jo panemaan pillit pussiin – kunnes puistattava näky pysäyttää hänet. Maasta törröttää ihmisen käsi. Elävänä haudatun miehen sormista yksi on kaavittu paljaaksi.

      Poliisin avuksi saadaan rikostutkimuksen konkari Lincoln Rhyme. Yhdessä hän ja Sachs muodostavat tehokkaan parivaljakon: työntapaturmassa halvaantunut Rhyme on tutkimuksen aivot, Sachs se joka toimii.

      Jäljet johtavat sarjamurhaajaan. joka tuntee outoa viehtymystä luihin, mutta jota myös älyllinen peli kiehtoo: seuraava uhri pelastuu, jos Rhyme vain ehtii ajoissa ratkaista hänen punomansa arvoituksen.

      Rhymelle kaveri on todellinen haaste. Miehellä on älliä kahden edestä, hän peittää johtolankansa nerokkaasti – ja hän pitää virkavaltaa pilkkanaan.

Ajatukseni: Tämän kirjan oikea tuomio on 2.5 tähteä.

Homman nimi on siis se, että olen nähnyt tämän kirjan pohjalta tehdyn elokuvan useita kertoja ja vaikka kuva ei ole mistään parhaimmasta päästä, on se ihan mukiinmenevä. Odotin kirjan lukemista kovasti, sillä niin monet ovat kehuneet tämän olevan paljon parempi mitä adaptaationsa.

Joten mitä nyt voinkaan sanoa? Son, I am disappointed.

NYPD on saanut nimettömän vihjeen elävältä haudatusta uhrista ratapihalla. Passipoliisi Amelia Sachs haravoi aluetta haaveillen samalla kauan odottamastaan siirrosta suhdetoiminnan piiriin, kunnes tekee järkyttävän löydän: maasta törröttää käsi, jonka yksi sormi on kaavittu paljaaksi luuhun asti ja siihen on pujotettu sormus. New Yorkin poliisilla on nyt käsissään tapaus, joka täytyy ratkaista nopeasti ja hiljaa kaupungissa järjestettävän YK:n rauhanseminaarin vuoksi. Poliisit hakevat apua kriminalistina tunnetulta Lincoln Rhymelta, nerokkaalta ex-poliisilta, joka joutui työtapahturmaan ja kuihtuu nyt neliraajahalvaantuneena sängyn pohjalla suunnitellen itsemurhaansa. Erikoinen murha herättää kuitenkin Rhymen sisällä pitkästä aikaa janon poliisintyötä kohtaan ja hän päättää auttaa murhaajan jäljittämisessä raahaten samalla Amelian mukaan tutkimuksiin, jotka ovat täysin ulkona hänen tuntemastaan työstä.

Luunkerääjä ei siis ihan napannut. Mikä mätti? Lähinnä kirjoitus, suomennos, kerrontatyyli, hahmot ja yleinen mitäänsanomattomuuden fiilis, joka velloi lukukokemukseni ympärillä. Ei hyvä! On olemassa ns. ”kirjoittamaton sääntö”, että kirja on lähes poikkeuksetta elokuvaansa parempi, mutta olen ollut muutamaan otteeseen oppositiossa tässä asiassa – ja olen taas. Kyllä, tunnustan! Pidin elokuvasta enemmän.

BÄÄÄM, siinä. Lukukokemustani häiritsi merkittävästi jatkuvasti ajatusteni taustalla pyörivä filmirulla leffasta enkä voinut lakata miettimästä samankaltaisuuksia ja eroavaisuuksia versioiden välillä. Elokuvan tarina onnistui voittamaan minut paremmin puolelleen ja ollakseni ihan rehellinen, hahmot ärsyttivät minua paljon vähemmän leffassa.

En osaa sanoa oliko kyse vain suomennoksesta ja sen huonontavasta vaikutuksesta kirjoituksen laatuun, mutta se rassasi minua. Sekä suomennos että kirjoitus molemmat rassasivat. On ihailtavaa, miten hyvin kirjailija on perillä rikospaikkatutkinnasta ja New Yorkin historiasta, mutta ai että etteikö kerronta olisi myös ollut aika kuivakkaa. Suomennoksen voidaan sanoa olevan silloin onnistunutta, kun lukija ei kiinnitä siihen niinkään huomiota. No tämän suomennoksen kyllä huomasi, nimittäin useiden kirjoitusvirheiden muodossa.

Kerronta tuntui todella ulkopuoliselta ja kaukaiselta, vaikka välillä pääsemme hyvinkin syvälle hahmojen pään sisään. En sinänsä kyllä pitänyt yhtäkään hahmoa järin kiinnostavana, mutta kun edes johonkin pitää tarttua niin kaipa se Lincoln Rhyme oli tarinan kantava voima. Tyyppi on tetroplagikko ja nero, mutta näivettyy sängyssä, täysin turhautuneena elämäänsä ja suunnittelee eutanasiaansa. Sitten vastaan tulee tämä uusi murhamysteeri, joka vetäisee kriminalistin uudelleen mukaan poliisintyöhön, vaikkakin sängystä käsin. Uskallan myös sanoa, että neron lisäksi Rhyme oli aivan helkkarinmoinen pässi. Ja Amelia! Angst. Angstangstangst. ANGST! Aikuinen ihminen... Juu kaipa näille hahmoille olisi pitänyt sympatiaa sankosta kaataa, mutta minusta saatiin nitistettyä lähinnä muutama pisara vain Rhymelle. Sen sijaan Amelia otti vain pannuun. ANGST.

Parhaimmat osiot tästä kirjasta olivat ne mysteerin ja johtolankojen selviämiset. Kun tarina sai viimein kunnolla tuulta purjeisiinsa, alkoi lukeminen sujua ja hieman kiinnostuinkin vielä millaisen lopun Deaver lukijoille tarjoili. Oli mielenkiintoista seurata, kuinka Rhyme ja kumppanit yhdistelevät pisteet toisiinsa ja ”vastaavat” murhaajan pyrkimykseen ”keskustella” heidän kanssaan rikospaikoille jättämiensä vihjeiden avulla. Tämä on kaikki sellaista, mitä on kiinnostavaa lukea. Valitettavasti tätä kiinnostavaa tavaraa ei ollut kirjassa riittävästi vetoamaan minuun enemmän.

En halua kuulostaa siltä, että koko kirja olisi ollut umpisurkea, koska sitä se ei ollut. Luunkerääjä ei vain toiminut minulla niin kuin toivoin ja halusin ja ne ärsyttävät asiat nyt oikein korostuvat kun tätä mietin. Mielipidettäni kirjasta muokkaa aika paljon mielipiteeni elokuvasta ja kenties juuri tästä syystä teos ei tehnyt minuun nyt oikein vaikutusta. Siispä annoin tämän isälleni luettavaksi saadakseni kuulla myös hänen leffaa näkemättömän mielipiteensä (vaihdamme kirjoja ja lukukokemuksia hyvin usein). Haen omantunnonkevennystä, kun näin kärjistän nyt ajatuksiani.

Mutta hei, en aio luovuttaa tämän sarjan suhteen. Kenties Luunkerääjä ei kolahtanut minuun niin hyvin suuri sen leffafiiliksen vuoksi enkä halua nakata näin mielenkiintoista sarjaa romukoppaan ikävämmän ensimmäisen osan perusteella. Lainasin jo toisen osan, Arkullatanssijan, kirjastosta ja meinasin senkin lukea. Arvioin sitten uudelleen, mitä mieltä tästä sarjasta olen.

Tuli aivan valtava ikävä erikoisagentti Pendergastia, joten aloitin Kuoleman asetelman heti tämän jälkeen. Näin sivumennen sanoen, suosittelen Pendergasteja tämän edelle. Onnistui voittamaan minut puolelleen paljon paremmin.

Lukunäyte: Toinen luku, sivut 38-39

”Jos hän ei kerran tullut tikkaita alas niin miten hän sitten pääsi haudalle?”

      ”Hän talutti uhria ratapölkkyjä pitkin. Todennäköisesti pohjoisesta.”

      ”Kiskoille ei ole tikkaita kummassakaan suunnassa.”

      ”Mutta radan suuntaisia tunneleita siellä on”, Rhyme jatkoi. ”Niistä on yhteys 11. avenuen vanhojen varastorakennusten kellareihin. Muuan kieltolain aikainen gangsteri, Owney Madden, kaivautti tunnelit voidakseen kuormata pontikkaa New York Centralin juniin, jotka menivät pohjoiseen Albanyyn ja Bridgeportiin.”

      ”Miksei hän sitten haudannut uhria tunneliin? Miksi hän otti sellaisen riskin, että raahasi hänet ylikulkusillalle asti?”

      Kärsimättömästi: ”Kai sinä ymmärrät, mitä hän meille sanoo?”

      Banks avasi jo suunsa mutta pudisti sitten päätään.

      ”Hänen oli pakko panna ruumis näytteille”, Rhyme sanoi. ”Hän halusi että se löydetään. Siksi hän jätti käden näkyviin. Hän vilkuttaa meille. Saadakseen huomiomme osakseen. Murhaajia on vain yksi, mutta hänellä on valitettavasti älliä kahden edestä. Jossain lähistöllä on ovi, josta pääsee tunneliin. Etsikää siitä sormenjälkiä. Niitä ei taatusti löydy. Mutta teidän pitää silti etsiä. Lehdistön takia. Kun tarina alkaa vuotaa... Onnea matkaan, hyvät herrat. Teidän on nyt jätettävä minut. Lon, kuulehan.”

      ”Niin?”

      ”Älä unohda päärikospaikkaa. Kävi miten kävi, sinun on pakko löytää se. Ja äkkiä.”

      ”Kiitos, Linc. Muista lukea raportti.”

      Hän sanoi, että tottakai hän muistaisi, ja näki miesten ottavan valheen täydestä.

Lincoln Rhyme –sarja

The Bone Collector | Luunkerääjä (1997/1997)

The Coffin Dancer | Arkullatanssija (1998/1998)

The Empty Chair (2000)

The Stone Monkey (2002)

The Vanished Man (2003)

The Twelfth Card (2005)

The Cold Moon (2006)

The Broken Window (2008)

The Burning Wire (2010)

    9.5 A Textbook Case (2013)

The Kill Room (2013)

The Skin Collector (2014)