tiistai 30. syyskuuta 2014

Syyskuussa tuli ostettua vähän kirjoja

MarikaOksa haastoi ostamaan syyskuun aikana kirjoja ja tekemään niistä kuun lopussa postauksen. Sanomattakin selvää, että hyppäsin iloissani mukaan haasteeseen.

Minä olen hommannut tässä kuussa niin paljon kirjoja, että melkein jo hävettää. Mutta vain melkein :D Uuden kännykän myötä innostuin sekä Google Playn että Amazonin kirjavalikoimista, minkä seurauksena olen ladannut yhteensä 98 e-kirjaa. Kyllä, luitte oikein. 98 kirjaa.

Mutta ei, en todellakaan ole ostanut noita kaikkia. Ostelen paljon kirjoja, mutta joku raja se minullakin on :D Suurin osa on ladattu ilmaiseksi ja olen todellisuudessa maksanut vain murto-osasta noista. Niistä, mistä olen maksanut ovat olleet hinnaltaan yleensä 0.99-3.99 dollaria. Monet kovasti haluamani kirjat ovat irtonneet todella halvalla, joten niitä olen lataillut paljon.

Olen käynyt myös kirjakaupoissa ja antikvariaateissa. Yleensä tilailen kirjani mieluummin nettikaupoista, koska siten ne ovat reilusti halvempia, mutta kyllä siinä on joku hohto käydä ostamassa kirja ihan kaupasta ja saada se mukaan heti. Sitä kirjaa on kiva hypistellä käsissä kassajonossa ja se on mukava viedä kotiin heti. Lisäksi kirjakaupat saavat suuren plussan siinä, että hyllyjä selatessa voi löytää vaikka minkälaisia aarteita, joiden luota ei yksinkertaisesti voi vain kävellä pois. Ne on pakko ottaa mukaan.

Syyskuun kirjahankintani kaikessa komeudessaan.

Akateemisesta ostamani kirjat:

x J. R. R. Tolkien: Taru Sormusten Herrasta -trilogia
x Dmitri Gluhovski: Metro 2033 ja Metro 2034
x Rainbow Rowell: Fangirl
x Liz de Jager: Banished

Vihdoinkin ostin Sormuten Herrasta -trilogian itselleni! Entinen pokkaripainos on niin piesty ja sydäntäsärkevässä kunnossa, etten uskalla enää edes koskea siihen. Mutta nyt minulla on tämä ihana järkäle, jota en voi lakata selailemasta (ja halailemasta).

En voinut enää vastustaa Fangirlin kutsuhuutoa. Ihmiset ovat oikealla ja vasemmalla laonneet kumarrukseen Rainbow Rowellin jalkoihin ja ylistykset hänen kirjoistaan ovat kaikuneet kautta valtakuntain. Tunnen oloni melkein ulkopuoliseksi. Siispä ostin Fangirlin.

Antikvariaatista mukaan tarttui:

x Philip Pullman: His Dark Materials -trilogia
x Cornelia Funke: Rosvoruhtinas

Löysin tämän iiiihanan Pullmanin trilogian painoksen, enkä voinut jättää sitä jälkeen. En vain voinut. Kannen kuvitus on niin ihana – miljoona kertaa upeampi mitä elokuvakannet, jotka löytyvät hyllystä. Nyt sitten kipeästi haluan lukea tämän trilogian uudelleen. Rosvoruhtinas on ihastuttava tarina ja sijoittuu lempikaupunkiini, joten sekin tarttui mukaan.

Adlibriksen kirjatilaukseni:

x William Ritter: Jackaby
x M. R. Carey: The Girl with All the Gifts
x Christian Schoon: Zenn Scarlett ja Under Nameless Stars
x Kat Ellis: Blackfin Skyn

Jackabya olen odottanut jo kesäkuusta lähtien, joten tilasin kirjan heti kuin mahdollista. The Girl with All the Gifts on saanut todella mielenkiintoisia arvosteluja ja kansi on todellinen katseenvangitsija, joten haluan ehdottomasti kirjan lukea. Schoonin kirjat sekä Ellisin Blackfin Skyn lisäsin tilaukseen hetken mielijohteesta.

Ja sitten olisi e-kirjat. En todellakaan ala listaamaan kaikkia niitä, mutta muutaman tässä nimeän:

x Jennifer L. Armentrout: Obsidian (ilmainen), Onyx, Opal ja White Hot Kiss
x Michael Grant: Gone, Hunger ja Lies
x J.D. Netto: The Whispers of the Fallen
x Michelle Hodkin: The Unbecoming of Mara Dyer
x Teal Haviland: Inception
x Rainbow Rowell: Eleanor & Park
x Samantha Shannon: The Bone Season

Edit 30.9.2014 klo 23.13
Terveiset Thessalonikista! :D

Otan vapauden vielä päivittää kolme kirjaa syyskuussa hankkimieni kirjojen listaan. Löysin täältä paikallisen kirjakaupan, jossa oli laaja englanninkielisten klassikoiden valikoima hintaan kolme euroa kappale. Kolme euroa! Valikoin siis mukaan muutaman opuksen:

x Jane Austen: Sense and Sensibility
x Alexandre Dumas: The Man in the Iron Mask
x Jules Verne: Journey to the Centre of the Earth

Nyt voin virallisesti ilmoittaa, että olen tyytyväinen syyskuun hankintoihin. Aarteita, oi aarteita!

10 kommenttia:

  1. Tuo His Dark Materials -kirjan kansi... ihana! Minulla on jo suomalaisten painosten kovakantiset versiot, mutta tuo sinun painoksesi olisi myös ihana omistaa... :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En voisi olla iloisempi tuosta löydöstä! Todellinen aarre antikvariaatista ja vielä priimakunnossa eikä ollut kuin kympin :D

      Poista
  2. Olen yhä ihan pihalla e-kirjojen kanssa (olen saanut hankittua vain yhden), joten kirjoja ei tule harmillisesti hankittua sen vuoksi omaksi paljonkaan. Kirjoja ei nimittäin meillä oikein mahdu minnekään. Oma ihana e-kirjakirjasto olisi kyllä ihana. :) Täytyisi vaan ensin uskaltautua e-kirjojen maailmaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minä vähän yllätyin, kuinka helppoa (vaarallisen helppoa...) e-kirjojen hommailu onkaan. Rohkeasti vain kokeilemaan latausta niin sen oppii nopeasti :)

      Poista
  3. Ooh The Bone Season, mieletön aarre! ^^ On sinulla tässä kyllä melkoinen määrä hyviä hankintoja :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. The Bone Season on kutsunut nimeäni jo vaikka kuinka kauan ja sitten Amazonilla e-kirja ei ollut kuin 1.99 dollaria, joten latasin heti. Se on myös seuraavana kahvitaukokirjana vuorossa :D Olen kyllä tyytyväinen näihin hankintoihin :)

      Poista
  4. 98 e-kirjalatausta!! :D Ja minä kun luulin olevani innostunut Kobostani. :) Tuo uudenkarhea THS on hienon näköinen... minullakin on aika vanha painos. Alkoi heti tehdä mieli päivitystä. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Haha, joo, minä vähän innostuin kun se lataileminen on niin tajuttoman helppoa ja ilmaseksi ja halvalla monet lähtivät :D Olen niin mielissäni tuosta uudesta Sormusten Herrasta -möhkäleestä. THS on minulle niin rakas, että halusin sen näyttävänä painoksena :)

      Poista
  5. Ainakaan sinulta eivät lopu e-kirjat kesken... Kiitettävästi kirjoja keräilit muutenkin. (Fangirl, Fangirl!! :D)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei tosiaankaan pääse loppumaan kesken... En voi tässä elämässä valittaa, ettei ole mitään luettavaa :D

      Poista

Jaa mietteesi!