Hysteria - Megan Miranda

Nimi: Hysteria

Kirjailija: Megan Miranda

Kustantaja: Simon & Schuster

Julkaisuvuosi: 2013

Sivuja: 323 + 19 englanninkielisessä pokkarissa

Luettavaksi: Omasta hyllystä

Tähdet: ★★★★☆

Kirjankansibingo: Nainen

Juonikuvaus: Mallory killed her boyfriend, Brian. She can't remember the details of that night but everyone knows it was self-defense, so she isn't charged. But Mallory still feels Brian's presence in her life. Is it all in her head? Or is it something more? In desperate need of a fresh start, Mallory is sent to Monroe, a fancy prep school where no one knows her... or anything about her past. But the feeling follows her, as do her secrets. Then, one of her new classmates turns up dead. As suspicion falls on Mallory, she must find a way to remember the details of both deadly nights so she can prove her innocence-to herself and others.

      In another riveting tale of life and death, Megan Miranda's masterful storytelling brings readers along for a ride to the edge of sanity and back again.

Ajatukseni: Siinä meni viimeinen lukematon Megan Mirandan kirjani... Huoh, mitä minä nyt teen kun tekee mieli tämän naisen teoksia lukea? :\ Joo olen tosissaan hurahtanut hänen kirjoihinsa ja nyt sitten pitää aina odottaa niin tuhottoman kauan uusia julkaisuja. Ei kiva...

Mallory Murphy tappoi poikaystävänsä Brianin ja selvisi ilman tuomiota, koska teon katsottiin olleen itsepuolustusta. Mallory ei kuitenkaan muista tarkalleen, mitä tuona yönä tapahtui, mutta joutuessaan Monroen sisäoppilaitokseen, joku muu tuntuu tietävän enemmänkin. Mallorya vainoaa Brianin omituinen läsnäolon tuntu, mutta kun fyysiset vihjeet hänen ympärillään tapahtuvista omituisista asioista alkavat ilmetä, outuu Mallory palaamaan muistoissaan tuohon kamalaan iltaan ja muistaa, mitä todella tapahtui.

Minua hiukan jännitti lukea tämä, sillä kaikista Mirandan kirjoista tämä on saanut Goodreadsissä alhaisimman pisteytyksen. Hysteria on neljäs sekä omistamani että lukemani kirjailijan teos, joista kaksi (Fracture ja Soulprint) ovat olleet aivan huikaisevan hyviä teoksia ja yksi (Vengeance, Fracturen jatko-osa) ei nyt ihan lumonnut. Suureksi helpotukseni Hysteria kuitenkin nappasi heti mukaan tarinaan ja tykästyin jälleen kerran kerrontaan ja kirjoitukseen.

Mallory on aika jännä päähenkilö, sillä en osaa päättää, pidänkö hänestä vai en. Koska hän ei muista mitä tuona kohtalokkaana yönä oikein tapahtui, Mallorysta ei tahdo saada selvää, oliko hänen tekonsa todella itsepuolustusta vai ei. Lisäksi kerronnan taustalla häilyy sellainen erikoinen tuntu, mikä pistää aina vain enemmän kyseenalaistamaan tapahtunutta ja Mallorya. Hän on juuri sellainen epäluotettava kertoja, jollaisista niin kovasti pidän, sillä emme voi täysin luottaa hänen sanaansa tai olla varmoja hänen muistoistaan. Hän ei itsekään osaa sanoa, oliko teko pelkkää itsepuolustusta vai ei.

Olen aikaisemmissa Mirandan kirjojen arvioissa jo hehkuttanut kylliksi kirjoitusta, joten pidän sen minimissä tässä näin. Minä pidän Megan Mirandan kirjoistuksesta, lyhyesti ja yksinkertaisesti. Pidän hänen tavastaan kertoa tarinaa ja sukeltaa hahmojen persoonallisuuteen. Hän osaa kirjoittaa mielenkiintoisia hahmoja, jotka herättävät kysymyksiä ja ajatuksia. Teksti soljuu mukavasti eteenpäin ja vetää mukaan tarinaan. Osuu ja uppoaa ainakin minuun.

Mysteeri Malloryn muistamattomuuden, Brianin kuoleman ja Monroen sisäoppilaitoksessa Mallorya vainoavan uhan ympärillä oli aika simppeli, mutta mielenkiintoinen. Tiesin, että tämä ei ole mikään yliluonnollisia elementtejä sisältävä tarina, mutta silti kaiken yllä häilyi sellainen outo tuntu, jota Mallory kuvaa Brianin sykkiväksi läsnäoloksi ja ääniharhoiksi, että se pisti miettimään, oliko tässä kyse todellakin enemmän Malloryn päänsisäisistä ongelmista ja posttraumaattisesta stressireaktiosta vai saattaisiko mukana olla sittenkin jotain yliluonnollista.

Tapahtumaympäristönä Monroen sisäoppilaitos ja hämärä metsä sen tiluksilla toimivat erittäin hyvin. Suljetut/ahtaat/rajatut ympäristöt ovat yksiä suosikkejani tapahtumapaikkoina, ja kun mukaan heitetään mysteeriä ja trillerinkin aineksia, saadaan kokoon tarina, joka hyvin todennäköisesti maittaa minulle.

Hysteria on näppärä mysteeri, jonka lentää nopeasti läpi. Helpotuksekseni pidin tästä reilusti enemmän mitä Vengeancestä, mutta ihan Fracturen tai Soulprintin tasolle tämä ei yltänyt. Onnekseni Megan Mirandalta pitäisi ilmestyä tänä vuonna vielä yksi kirja ja on sanomattakin selvää, että aion sen lukea. Luen kaiken, mitä tämä nainen kirjoittaa.

Lukunäyte: Chapter 1, sivut 15-16

I heard it coming, same as every night. Far away at first. Downstairs somewhere.

      Boom, boom, boom.

      Coming closer. Slow and steady, in that place between sleep and wake. Like I was half hearing, half imagining.

      I couldn't keep my eyes open any longer. I didn't want to, anyway.

      Because it was here.

      Boom, boom, boom.

      My whole room throbbed with it.

      The beating of his hideous heart.

      And the there was nothing but the dream. Same as every night. One moment, streched out to fill the hours. A breath. A blink. Infinity in a heartbeat.

      Amber eyes clouding with confusion. A raspy voice pleading, ”Mallory, wait.” The word ”no” dying on his mouth.

      The blood on the floor, the blood on my hands.

      The door as I pushed through it, staining it red.

      The dark. The night.

      Even in my dream I ran.

      I always ran.

Second Chance Summer - Morgan Matson

Nimi: Second Chance Summer

Kirjailija: Morgan Matson

Kustantaja: Simon & Schuster

Julkaisuvuosi: 2012

Sivuja: 468 englanninkielisessä pokkarissa

Luettavaksi: Omasta hyllystä

Tähdet: ★★★★☆

38. A book that made you cry

Kirjankansibingo: Keltainen

Juonikuvaus: Taylor Edwards’ family might not be the closest-knit—everyone is a little too busy and overscheduled—but for the most part, they get along just fine. Then Taylor’s dad gets devastating news, and her parents decide that the family will spend one last summer all together at their old lake house in the Pocono Mountains.

      Crammed into a place much smaller and more rustic than they are used to, they begin to get to know each other again. And Taylor discovers that the people she thought she had left behind haven’t actually gone anywhere. Her former best friend is still around, as is her first boyfriend… and he’s much cuter at seventeen than he was at twelve.

      As the summer progresses and the Edwards become more of a family, they’re more aware than ever that they’re battling a ticking clock. Sometimes, though, there is just enough time to get a second chance—with family, with friends, and with love.

Ajatukseni: Morgan Matsonin kirjat ovat olleet viime aikoina todella kovassa nosteessa, etenkin kun Since You've Been Gone viime vuoden toukokuussa ilmestyi. Senkin aion kyllä lukea, mutta päätin aloittaa kovasti kehutusta Second Chance Summerista. Pidin tästä kovasti, mutta en olisi uskonut itkeväni silmiäni turvoksiin. Edellisestä kerrasta onkin aikaa.

Taylor Edwardsin isä on kuolemassa haimasyöpään ja lääkärit ovat antaneet aikaa kesän loppuun. Perhe päättää viimeiseksi kesäkseen mennä ensimmäistä kertaa viiteen vuoteen viettämään laatuaikaa kesähuvilalle Pennsylvaniaan Lake Phoenixille. Taylor odottaa kauhulla tulevia kesäkuukausia jätettyään edellisellä käynnillään taakseen sellaisen sotkun, ettei viisi vuotta millään tunnu riittävältä asian hälvenemiseen. Hän tapaa entisen ihastuksensa, todella komeaksi muuttuneen Henryn sekä entisen parhaan ystävänsä Lucyn, joiden kanssa törmäilee tuon tuostakin. Menneisyys alkaa ottaa heitä kiinni ja pian Taylor huomaa saavansa toisia mahdollisuuksia samalla kun hänen isänsä kunto huononee ja kesä lähestyy loppuaan.

Tämä kirja kyllä osui ja upposi, mursi padot ja särki sydämeni. Luin tämän loppuun oman isäni syntymäpäivän vastaisena yönä ja ajatuskin päähenkilön kenkiin joutumisesta otti koville. Morgan Matson ansaitsee kaikki ne ylistyssanat, mitä hänen kirjoistaan sanotaan. Kaunista, yksinkertaisesti kaunista.

Asetelma on jo itsessään todella surullinen, mutta tarinan edetessä tilanne muuttu vääjäämättä vain tukalammaksi ja katkeransuloisemmaksi. Taylorin ja hänen isänsä kahdenkeskeiset keskustelut ja hassut sanaleikit saavat Taylorin tajuamaan, ettei juurikaan tunne isäänsä ja nyt on viimeinen kesä tutustua tähän. Kun kesä lähenee loppumaan, aikaisemmin vaikeita asioita paennut Taylor huomaa nyt olevansa epätoivoinen viettääkseen aikaa isänsä kanssa ja pitämään tämän luonaan edes vielä hetken.

Saapuessaan huvilalle Taylor kohtaa ensimmäisen menneisyyden haamunsa: Henryn, hänen lapsuudenihastuksensa, joka on muuttunut hyvin komeaksi viiden vuoden aikana. Henryn näkeminen on sekä mahtavaa että tuskaista samaan aikaan, sillä poika tuntuu todella inhoavan häntä viiden vuoden takaisen välirikon vuoksi. Toinen menneisyyden haamu onkin sitten entinen paras ystävä Lucy, joka sattuu työskentelemään samassa rantatyössä Taylorin kanssa. Hänkään ei ole riemuissaan Taylorin näkemisestä.

Second Chance Summer käsittelee monia tärkeitä asioita, kuten ystävyyttä, perheen tärkeyttä, rakastumista, kasvua ja menestystä. Viihdyin todella hyvin sekä iloisten että surullisten tapahtumien parissa, kokien voimakkaasti itsekin hahmojen tunteet ja mielialat. Tässä oli pari oikein kunnolla musertavaa kohtausta... Niin kauniisti kuvattuja, niin surullisia ja kivuliaita.

Totta puhuakseni olin hiukan pettynyt siihen niin kamalaksi ja traagiseksi asiaksi povattuun tapahtumaan, joka viisi vuotta aikaisemmin rikkoi niin läheisen kolmikon välit. Ensireaktioni oli että siinäkö kaikki? Eihän tuo nyt niin vakavaa ole! Puhelin kouraan ja asiaa selvittämään. Odotin jotain paljon pahempaa... No mutta kenties se 12-vuotiaille hahmoille oli juuri niin kamala tragedia mitä tarinassa kuvattiin.

Second Chance Summer on kaunis kirja, jonka lukemista suosittelen kovasti kaikille. Henkilökohtaisesti olen täysin vakuuttunut, että muutkin Morgan Matsonin teokset ihastuttaisivat aivan yhtä kovasti mitä tämäkin.

Lukunäyte: The Lake House, Chapter 1, sivut 12-13

I smiled at that, and when we arrived, followed my dad into Stanwich Deli. Since the deli was packed, I hung back and let him order. As my eyes roamed over the shop, I noticed Amy Curry standing toward the front line, hilding hands with a tall, cute guy wearing a Colorado College T-shirt. I didn't know her well – she'd moved with her mother and brother down the street from us last summer – but she smiled and waved at me, and I waved back.

      When my dad made it to the front of the line, I watched him rattling off our order, saying something that made the counter guy laugh. To look at my father, you wouldn't be able to tell that anything was truly wrong. He was a little thinner, his skin tone just slightly yellow. But I was trying not to see thisas I watched him drop some change into the tip jar. I was trying not to see how tired he looked, tring to swallow the lump in my throat. But most of all, I was trying not to think about te fact that we had been told, by experts who knew these things, that he has approximately three months left to live.

An Ember in the Ashes - Sabaa Tahir

Nimi: An Ember in the Ashes

Trilogia/sarja: An Ember in the Ashes, #1

Kirjailija: Sabaa Tahir

Kustantaja: Razorbill

Julkaisuvuosi: 2015

Sivuja: 446 englanninkielisessä kovakantisessa

Luettavaksi: Omasta hyllystä

Tähdet: ★★★★★

Kirjankansibingo: Piirroskuva

Ajatukseni: Laia is a slave.

      Elias is a soldier.

      Neither is free. 

      Under the Martial Empire, defiance is met with death. Those who do not vow their blood and bodies to the Emperor risk the execution of their loved ones and the destruction of all they hold dear.

      It is in this brutal world, inspired by ancient Rome, that Laia lives with her grandparents and older brother. The family ekes out an existence in the Empire’s impoverished backstreets. They do not challenge the Empire. They’ve seen what happens to those who do.

      But when Laia’s brother is arrested for treason, Laia is forced to make a decision. In exchange for help from rebels who promise to rescue her brother, she will risk her life to spy for them from within the Empire’s greatest military academy.

      There, Laia meets Elias, the school’s finest soldier—and secretly, its most unwilling. Elias wants only to be free of the tyranny he’s being trained to enforce. He and Laia will soon realize that their destinies are intertwined—and that their choices will change the fate of the Empire itself.

Ajatukseni: Pitäisi purkaa tavaroita, mutta sen sijaan koko eilisen päivän makasin sohvalla puolikuolleena lahnana ja katsoin Serranon perhettä (aivan mahtava sarja!). Nukuin kuolleenunta sinne kahdeksaan asti kunnes joku ihana remontti-Reiska/Raija päätti alkaa porata seinää jatkaen nikkarointiaan sinne puolille päivin asti. Ohuet seinät ♥

Kyllä tämä tästä :D Jaksoin eilen illalla lukea jotain kymmenen sivua Melissa Greyn The Girl at Midnightia, kunnes nukahdin kännykkä kädessä. Nyt kun alan olla tässä kaaoksessa voiton puolella lukuhaluni ovat heränneet oikein kunnolla. Tekisi mieli lukea kaikkea mahdollista ja värkkäillä täällä bloginkin puolella yhtä sun toista. Tunnen hieman huonoa omaatuntoa siitä, että blogi on ollut koko kesän näin hiljainen ja vaikka syitä sille löytyykin, harmittaa etten ole tehnyt läheskään kaikkea sitä, mitä haluaisin. Onneksi on aikaa tässä vielä tehdä kaikenlaista ennen kuin yliopistojutskat alkavat.

Ja sitten asiaan. An Ember in the Ashes oli osana kesäistä lukumaratoniani ja luin kirjaa jotain 150 ja risat sivua. Iskin silmäni tähän teokseen jo talvella (sanat 'antiikki' ja 'Rooma' voittivat minut heti puolelleen) ja ilmestymistä odotellessa odotukseksi nousivat tähtitieteellisiin lukemiin. Halusin pitää tästä ja pidinkin – paljon. Pidin täysien viiden tähden edestä.

Elias Veturius on Mask ja Martial, kasvatettu soturiksi pahamaineisessa Blackcliffin militaarikoulussa hyvin ankaran kurin alaisena maailmassa, missä Scholar-luokka on sorrettu orjuutta vastaavaan asemaan valtakunnassa ja jossa Martial-luokka pitää valtaa hyvin julmalla kädellä. Vuosia Blackcliffissä on kiertänyt huhu, jonka mukaan vanha keisarisuku syrjäytetään ja uusi hallitsija ottaisi paikkansa. Eräänä iltana mystiset Augur-olennot ilmestyvät koululle ilmoittamaan oikean hetken koittaneen ja valitsevat neljä ehdokasta koetuksiin tulevasta keisaruudesta.

Laia taasen on köyhä Scholar-tyttö, jonka isovanhemmat murhataan ja veli vangitaan syytettynä maanpetturuudesta. Hän löytää tiensä valtakuntaa vastaan kapinoivan joukon luokse ja tekee heidän kanssaan sopimuksen: Laia menee Blackcliffiin orjatytöksi vakoilemaan julmaa komentaja Veturiusta, Eliaksen äitiä, ja kapinalliset auttavat vapauttamaan hänen veljensä. Blackcliffissä Eliaksen ja Laian polut kohtaavat ja kumpikin alkaa kyseenalaistamaan rooliaan kaikissa noissa tapahtumissa. Kenties heidän kohtalonsa ei ole yksinkertainen käskyjen totteleleminen vaan jotain aivan muuta.

Tämän kirjan lukeminen todellakin oli yhtä jännitysnäytelmää alusta loppuun. Missään vaiheessa en kokenut oloani pitkästyneeksi ja paloin halusta aina tietää, mitä seuraavaksi tapahtuisi. Sabaa Tahir kuljettaa tarinaansa eteenpäin ankaralla kädellä eikä anna armoa hahmoilleen, tehden näin kunniaa luomalleen maailmalle. Antiikin Rooma oli karu paikka ja sellainen tunnelma toimi tässäkin kirjassa.

Elias Veturiuksen nimi herätti minussa sellaista hilpeyttä, etten voinut lakata nauramasta sille keskellä yötä univeloissa. Kun vihdoinkin pääsin yli siitä hilpeyskohtauksesta totesin hahmon olevan kaiken kaikkiaan miellyttävä ja hänen päänsä sisällä oli mukava seurata tapahtumia. Elias on vakaa hahmo, jonka taustoista ymmärtää helposti, miksi hän on päätynyt pisteeseen, jossa kirjan alussa on. Pidin kovasti siitä ristiriidasta, joka tarinan edetessä rakentuu hänen sisällään, Laian lailla.

Laian sen sijaan herätti minussa hieman närkästystä hänen naiiviutensa ja helppouskoisuutensa vuoksi. Välillä hänellä oli vaikeuksia laskea kaksi plus kaksi yhteen. Toisaalta hän on vähän pumpulissa kasvanut eikä ”todellinen maailma” ollut ennen kirjan alun järkyttäviä tapahtumia iskenyt kynsiään häneen. Kyllä Laia siitä kehittyy, etenkin kun joutuu Blackcliffiin ja joutuu koville orjatytön roolissaan. Loppua kohden hänen rohkeuttaan sai jopa ihaillakin.

Pidin kovasti myös siitä, ettei tässä mitään romanssia alettu väkisillä tunkemaan lapiolla lukijan kurkusta alas. Tietynlaista kolmio-/neliödraamaa tästä löytyy, mutta se ei ollut väkinäistä ja väkisillä tehtyä. Tässä draamassa Helene, Eliaksen lapsuudenystävä ja valtakunnan sääntöjä pilkulleen noudattava, lähes sokean uskollinen soturi, oli se kaikkein mielenkiintoisin yksilö. Hänen hahmonsa oli todella mielenkiintoinen ja vaikka hänen kanssaan ei millään voinut olla samaa mieltä, häntä silti kunnioitti. Odotan kovasti, että pääsen näkemään miten hän jatko-osissa tulee kehittymään.

Sabaa Tahirin kirjoitus on todella vaivatonta ja sopivan kuvailevaa tuodakseen esille komeasti luodun maailman ja harkitut yksityiskohdat. Maailma oli todella huolellisesti mietitty ja rakennettu, mikä teki siitä eloisan ja visuaalisen. Lisäksi kirjan alusta löytyy pari karttaa, jotka auttavat hahmottamaan vielä paremmin ympäristöä.

An Ember in the Ashes on täynnä toimintaa, juonittelua, hahmokehitystä ja draamaa sopivalla kädellä höystettynä. Tämä osa jäi niin kutkuttavaan kohtaan, etten millään malttaisi odottaa ensi vuoden huhtikuuhun nähdäkseni, mitä tulee vielä tapahtumaan.

Tätä kirjaa suosittelen mielelläni kaikille niille, jotka pitävät historiallisesta tapahtumaympäristöstä, toiminnasta, hyvinkehitetyistä hahmoista ja ankarasta maailmasta!

Lukunäyte: V: Laia, sivut 38-39

”You – you're –” I can't get the words out. Keenan's eyes fall on the tattoo, and he swears.

      ”Now you've done it”, he says to Sana. ”We can't leave her. If she tells them she saw us, they'll flood these tunnels until they find us.”

      He puts out the torch with brute swiftness and grabs my arm, pulling me after him. When I stumble into his hard back, he jerks his head around, and for a second, I catch the angry shine of his eyes. His scent, sharp and smoky, wafts over me.

      ”I'm sorr --”

      ”Keep quiet and watch your step.” He's closer than I realized, his breath warm against my ear. ”Or I'll knock you senseless and leave you in one of the crupts. Now move.” I bite my lip and follow, trying to ignore his threat and instead focus on Sana's tattoo.

      Izzat. It's Old Rei, the language spoken by Scholars before the Martials invaded and forced eveyone to speak Serran. Izzat means many things. Strenght, honor, pride. But in the past century, it's come to mean something specific: freedom.

      This is no band of thieves. It's the Resistance.

An Ember in the Ashes –sarja

An Ember in the Ashes (2015)

A Torch Against the Night (2016)

A Reaper at the Gates (2018)

4. osa (2019)

Dream Boy - Mary Crockett & Madelyn Rosenberg

Nimi: Dream Boy

Kirjailija: Mary Crockett & Madelyn Rosenberg

Kustantaja: Sourcebooks Fire

Julkaisuvuosi: 2014

Sivuja: 327 englanninkielisessä e-kirjassa

Luettavaksi: Omasta hyllystä

Tähdet: ★★☆☆☆

42. A book you own but never read

Kirjankansibingo: Sininen

Juonikuvaus: Annabelle Manning feels like she’s doing time at her high school in Chilton, Virginia. She has her friends at her lunchtime table of nobodies. What she doesn’t have are possibilities. Or a date for Homecoming. Things get more interesting at night, when she spends time with the boy of her dreams. But the blue-eyed boy with the fairytale smile is just that—a dream. Until the Friday afternoon he walks into her chemistry class.

      One of friends suspects he’s an alien. Another is pretty sure it’s all one big case of deja vu. While Annabelle doesn’t know what to think, she’s willing to believe that the charming Martin Zirkle may just be her dream come true. But as Annabelle discovers the truth behind dreams—where they come from and what they mean—she is forced to face a dark reality she had not expected. More than just Martin has arrived in Chilton. As Annabelle learns, if dreams can come true, so can nightmares.

Ajatukseni: Olen täyden muuttokaaoksen keskellä täällä ja siksi blogi on ollut hiljainen. Pahoittelen! Muutan sunnuntaina 600 kilsaa etelämpään ja maanantaina pitää mennä Ikeaan ja niin edelleen. Paljon hommaa vielä edessä...

Tiesitkö, että unessa näkemäsi henkilö on sellainen, jonka olet nähnyt myös valveilla ollessasi? Näemme elämämme aikana kymmeniä tuhansia kasvoja ja vaikka emme aktiivisesti niitä muistaisikaan, ne jäävät alitajuntaamme ja josta ne sitten heijastuvat uniimme. Alitajunta ei rakenna henkilöitä täysin tyhjistä. Viehättävä ajatus, eikö vain.

Annabelle uneksii joka yö omasta prinssistään, jonka kanssa seikkailee unimaailmassa tehden kaikkea, mikä ei ole tosielämässä mahdollista. Josh pitää Annabelleä kauniina ja on kiinnostunut hänestä, mutta todellisuudessa Annabelle on ulkopuolinen sosiaalisessa elämässä ja omaa vain pari ystävää, joista lähin on lapsuudenystävä Will. Eräänä päivänä Annabellen maailma mullistuu, kun Josh hänen unistaan ilmestyy hänen kouluunsa käyttäen nimeä Martin Zirkle. Samaan aikaan omituiset painajaiset alkavat vainota häntä eikä Annabelle enää tiedä, kehen tai mihin luottaa.

Tämänkin kirjan lukeminen oli vain hetken mielijohteen päätös. Luen e-kirjoja silloin kun fyysisten kirjojen lukeminen jumittaa, mutta haluan kuitenkin lukea jotain. Silloin valitsen jonkun e-kirjan, jonka lukee tyyliin yhdessä yössä. Näin myös Dream Boyn kanssa, vaikka en tätä nyt varsinaisesti aikonut lukea. No jaa, onpahan taas yksi e-kirja vähemmän pinossa odottamassa.

Dream Boy oli aika typerä kirja, näin rehellinen ollakseni. Kliseinen, täynnä turhaa, huokauksenomaista teinidraamaa ja jälleen kerran laiska über komea, ”täydellinen” jätkä. Unifantasiat ovat kyllä ihan mielenkiintoisia, mutta tämä ei nyt tehnyt minuun mitään suurta vaikutusta. Luin kirjan nopeasti aivot narikkaan -fiiliksellä todeten lopussa, että unholaan pidemmällä juoksulla tämä kirja jää.

Tiettyjä ihan taitavasti kirjoitettuja kohtauksia tarinassa löytyi. Erityisesti painajaisosuudet olivat hyvin vaikuttavia ja onnistuineita hakiessaan sitä pientä kauhun vivahdetta juuri oikeilla hetkillä. Muista osuuksista en sitten saanutkaan hirveästi mitään irti. No mutta hei, jos ei mitään muuta sitten niin ainakin kaunis kansi kirjalla on. Se on se myös joka veti minua puoleensa joskus talvella kun kirjan ilmaiseksi Amazonilta latasin.

Eipä minulla mitään sanottavaa tästä kirjasta ollut, halusin vain ilmaista näin olevani hengissä ja päivitellä vähän taas blogia. Ei siis kyse ole mistään blogin hylkäyksestä, vaan ihan vain muuttokaaoksesta ja -stressistä. Onneksi parin päivän päästä homma helpottaa ja voin ottaa iisimmin. Odotan sitä että voin vain lojua tekemättä mitään ilman painetta jostain hommasta joka täytyy hoitaa hetimmiten... Odotan myös sitä että voin ihan vain nukkua... lukea... ja katsoa Serranon perhettä.

Kuulemme seuraavan kerran siis todnäk 22. päivä tai vähän sen jälkeen, kunhan saan netin käyttöön uudessa kotisatamassani. Seuraavat postaukset tulevat käsittelemään paria todella hyvää kirjaa, jotka olen tässä heinäkuun aikana ehtinyt lukemaan. Stay tuned!

Lukunäyte: Chapter 1

”Like… homecoming,” I said, remembering last year when Daniel Kowalski spent half the night looking at other girls’ butts and half the next morning telling me I was delusional. ”If neither one of us is seeing anybody by then, we go to homecoming.”

      ”That’s like, what… ten days from now? I think I’ll still be free.”

      I tapped out G-O-O-D in Morse code on his knee.

      A-N-Y-T-I-M-E he tapped back.

      It was something we’d learned during our secret agent phase. I like to think of it as “pre-texting.”

      Will grinned down at me. There were times his eyes seemed to say things without him saying them out loud. And right now was one of those times. But I wasn’t totally sure what he wasn’t saying. It was almost like in his mind, he was just saying my name. Annabelle.

      ”Anyway, I’m just asking you as, you know, as friends. Like this,” I said, feeling my mouth go dry.

      ”Of course,” he said.

      It looked like poor Will was going to have to wear a tie instead of a T-shirt. Because the chances of me dating someone else by homecoming were less than slim.

      There was Josh, of course. Only there wasn’t. Because he wasn’t just out of my league. He was out of my universe.

      On paper – or papyrus or bone or whatever – it might seem like he was the perfect guy to whisk me away for a fairy-tale homecoming. But Will had one slight edge that made him the more viable candidate: Will was a real person. And Josh?

      Josh was a dream.

Wayward Pines: Ei pakotietä - Blake Crouch

Nimi: Wayward Pines: Ei pakotietä

Alkuteos: Pines

Trilogia/sarja: Wayward Pines, #1

Kirjailija: Blake Crouch

Kääntäjä: Ilkka Rekiaro

Julkaisuvuosi: 2012 (suomeksi 2015, Tammi)

Sivuja: 330 suomenkielisessä pokkarissa

Luettavaksi: Kirjastosta

Tähdet: ★★★★☆

49. A book based on or turned into a TV show

Kirjankansibingo: Mies

Takakannesta: Tervetuloa Wayward Pinesiin, aitoamerikkalaiseen unelmaan!

      Ja agentti Ethan Burken pahimpaan painajaiseen.

      Salaisen palvelun agentti Ethan Burke saapuu Wayward Pinesin pikkukaupunkiin etsimään kadonneita kollegojaan ja joutuu rajuun kolariin. Tultuaan tajuihinsa Ethan huomaa, että kaikki hänen tavaransa ovat kadonneet. Kukaan ei tunnu uskovan, kuka hän on. Tilanne mutkistuu entisestään, kun Ethan huomaa, ettei hän saa yhteyttä kaupungin ulkopuoliseen maailmaan. Outo sattumus seuraa toistaan, kunnes Ethan on varma, että jotakin on pahasti vialla. Mitä lähemmäksi totuutta hän pääsee, sitä selvemmäksi käy, ettei idyllinen pikkukaupunki ole ollenkaan sitä miltä näyttää. Mutta ei ole Ethan Burkekaan.

Ajatukseni: Wayward Pines osui silmiini muutama kuukausi sitten Amazonin alennuksessa ja jokin kirjassa kiinnitti huomioni. Ilahduin kovasti kuullessani suomennoksesta ja vieläkin iloisemmaksi minut teki uutinen kirjan pohjalta tehdystä tv-sarjasta. Pines otti aikansa saapua kirjastosta, mutta onneksi sain sen käsiini parahiksi maratonia varten.

Salaisen palvelun agentti Ethan Burke herää tiedottomuuden tilasta joen penkalta keskeltä metsää ilman henkilöllisyystodistusta, kännykkää tai muistikuvia siitä, missä on ja miksi. Hän vaeltaa pieneen aitoamerikkalaiseen kaupunkiin, Wayward Pinesiin, löytääkseen apua. Pian Ethan kuitenkin huomaa, että kaupungissa on jotain outoa meneillään, kukaan ei tunnu uskovan hänen tarinaansa ammatistaan, identiteetistään tai tehtävästään etsiä kadonneet kollegansa eikä pakoon lähteminen olekaan ihan niin yksinkertainen asia.

Olin yllättävän kiinnostunut tästä kirjasta. Luen kyllä mysteeri-trillereitä aina silloin tällöin, mutta Pendergasteja lukuun ottamatta en ole ennen tuntenut näin voimakasta paloa päästä niihin käsiksi. Wayward Pines ei kauan työpöytäni reunalla ehtinyt odottaa, kun lukumaratoniin sen halusin jo mukaan. Itse lukemiseenkaan ei montaa tuntia kauemmin mennyt, sillä kirjaa oli vaikea laskea käsistä.

Aina uutta teosta aloittaessani joudun hetken aikaa totuttelemaan uuteen kirjoitustyyliin. Hyppään uusien hahmojen kenkiin, uusiin juonikuvioihin ja kertojanäänet ovat aina erilaisia, ja kaikkeen tähän tottuminen vie aina jonkun aukeaman verran. Niin tässäkin tapauksessa. Mutta Pinesissa siihen kirjoitukseen tottuminen vei vähän kauemmin. Tyyli oli niin yksinkertaistettua ja kertojan persoonallisuus luihin asti riisuttua, että mietin hetken, oliko tämä kirja kirjoitettu kenties tv-sarjan pohjalta markkinointitarkoituksiin eikä päin vastoin. Olen pari näitä movie/tv-sarja-tie-in-kirjoja lukenut ja yleensä ne ovat aika kalseaa tavaraa.

Mutta kun sain sitä tuulta purjeisiin ja lukeminen rupesi luistamaan, kirjoitustyyli alkoi tuntua luonnollisemmalta ja sopia tarinaan. Päähenkilö on sekaisin kuin seinäkello eikä juurikaan muista elämäänsä, joten se tyhjiö persoonallisuuden kohdalla oli ihan ymmärrettävää. Ei Wayward Pines mikään kirjallinen taidonnäyte ollutkaan, vaan lähinnä kujanjuoksu adrenaliinipiikin voimiinnuttamana.

Syy, miksi epäilin tämän aluksi olleen tie-in-teos oli kirjoitustyylin lisäksi tarinan hyvin trillerimäinen eteneminen. Juoni jyskytti eteenpäin pikajunan vauhtia eikä paljon jääty paikoilleen seisomaan ja asioita kertaamaan. Eteneminen oli sen verran yksioikoista eikä liiemmin kuvailuun keskittyvää, että se toi mieleeni lähinnä pintasilauksen, joka valmistaa lukijan tv-sarjan jännitysnäytelmään.

Mutta olin väärässä ja tämä onkin julkaistu ihan pari vuotta ennen tv-sarjaa. No jaa. Viihdyttävä teos yhtä kaikki ja liimasi onnistuneesti sivuihin. Wayward Pinesin pikkukaupunki ja sen asukkaat saivat kylmät väreet juoksemaan selkäpiitä pitkin ja minua aidosti karmi tapahtumaympäristö ja se kummallinen tunnelma, joka kaiken yllä leijui. Tästä pidin aivan erityisesti.

Loppu on kuitenkin sitten edelleen hieman kysymysmerkin alla. En ole varma, mitä siitä ajattelen. Toisaalta olin ehkä hieman pettynyt, mikä ratkaisu mysteeriin annettiin, mutta toisaalta taas se oli niin uniikki etten voi muuta kuin kovalla jännityksellä odottaa jatko-osia päästäkseni muodostamaan paremman mielipiteen kokonaisuudesta. Tällaisenaan edelleen oudoksun erikoista päätöstä.

Suosittelen Wayward Pinesia mielelläni, sillä nopealukuinen ja näppärä jännäri tämä on eikä loppuratkaisu varmasti ole mistään ennalta-arvattavimmasta päästä.

Tv-sarja täältä tullaan!

Lukunäyte: Ensimmäinen luku, sivu 17

Minä muistan numeroni.

      Ennen kuin otti luurin käteensä hän näppäili numeron muutaman kerran varmuuden vuoksi, ja se tuntui lähtevän sormenpäästä lihasmuistin varmuudella.

      Hän soitti vastapuhelun. Toivottavasti joku olisi kotona, sikkäli kun hän ei asunut yksin. Hän ei tietenkään osaisi sanoa nimeään, ainakaan oikeaa nimeään, mutta että vastaaja tunnistisi häen äänensä ja suostuisi maksamaan puhelun.

      Hän nosti luurin korvalle.

      Vei sormea kohti nollanäppäintä.

      Ei valintaääntä.

      Hän kilkutti luurin koukkua monta kertaa, mutta mitään ei tapahtunut.

      Hän hämmästyi, miten äkkiä kiukku leimahti. Hän paiskasi luurin koukkuun. Pelon ja vihan kuohahdus paisui nopeasti purkautumiskanavaa etsien. Hän vei oikean käden taakse iskeäkseen lasin läpi – viis rystysistä – mutta kylkiluiden kipu peitti alleen kaiken ja pakotti hänet kyyristymään kaksin kerroin puhelinkopin lattialle.

      Nyt kallontyven tykytys hyökyi yli.

      Hän näki kaiken kahtena, sitten maailma sumeni ja lopulta pimeni...

Wayward Pines –trilogia

Pines | Wayward Pines: Ei pakotietä (2012/2015)

Wayward | Salaisuus (2013/2015)

The Last Town | Viimeinen kaupunki (2014/2016)

Muukalainen - Diana Gabaldon

Nimi: Muukalainen

Alkuteos: Outlander

Trilogia/sarja: Matkantekijä, #1

Kirjailija: Diana Gabaldon

Kääntäjä: Anuirmeli Sallamo-Lavi

Julkaisuvuosi: 1991 (suomeksi 2002/2013, Gummerus)

Sivuja: 825 suomenkielisessä pokkarissa

Luettavaksi: Omasta hyllystä

Tähdet: ★★★★☆

29. A book set somewhere you've always wanted to visit

Takakannesta: Toinen maailmansota on juuri ohi, kun Claire ja Frank Randall lähtevät lomalle Frankin esi-isien synnyinseudulle Skotlannin ylämaalle. Sillä aikaa kun Frank tutkii vanhoja papereita, Claire vaeltelee nummilla ja keräilee lääkekasveja. Pahaa aavistamatta Claire astuu muinaisen kivikehän halkeamaan. Yhtäkkiä hän löytää itsensä keskeltä 1700-lukua ja klaanisotien riepomaa Skotlantia.

      Clairen on pakko hyväksyä uskomaton tosiasia: hän on siirtynyt ajasta toiseen ja hänestä on tullut muukalainen, sassenach. Pian hän tutustuu punatakkikapteeni Jonathan Randalliin ja moneen muuhun Frankin tarinoista tuttuun aikalaiseen. Frankin esi-isät eivät Clairea kuitenkaan viehätä - sen sijaan salskea nuori skotti alkaa vetää Clairea vastustamattomasti puoleensa.

      Claire saa pian vakoojan ja noidan leiman otsaansa, siksi oudolta hän sairaanhoitajan taitoineen vaikuttaa. MacKenzien klaanin suojissa hän kokee pakoretken toisensa perään. Ja pian Claire saa havaita, että hänellä on aviomies yhdellä ja rakastettu toisella vuosisadalla.

Ajatukseni: Tämän kirjan oikea tuomio on 3.5 tähteä.

No nyt nämä kuvioni ovat selkiytyneet riittävästi voidakseni stressata vähän vähemmän ja ottaa kiinni näitä rästipostauksiani. Lähdin yliopistotulokset saatuani vielä samana iltana Turkuun seuraavan päivän asuntonäyttöihin ja sainkin juuri sen kämpän, minkä halusin. Minulla on nyt virallisesti uuden kotini avaimet taskussa ja muutan vajaan kahden viikon päästä. Jännittää... :D

Muukalainen on nyt vihdoinkin luettu. Kesti jotain puolitoista viikkoa suoriutua tästä möhkäleestä. Olihan tuo lukurupeama kyllä melkoinen (nuo yli 800-sivuiset kirjat vaativat niin paljon huomiota), mutta kun niistä ensimmäisistä parista sadasta sivusta selvisi niin veihän se tarina sitten mennessään.

On vuosi 1945, toinen maailmansota on juuri päättynyt ja Claire Randall lähtee aviomiehensä Frankin kanssa Skotlantiin toiselle kuherruskuukaudelle herättääkseen avioliittonsa kipinän pitkän erossaolon jälkeen. Muuta kun Claire vaeltaa Craigh na dunin kivikehälle, huomaa hän yhtäkkiä siirtyneensä ajassa taaksepäin vuoteen 1743. Hän on joutua Frankin esi-isän, Jonathan ”Black Jack” Randallin raiskaamaksi, kun hänet pelastaa kilttiin pukeutunut ylämaalainen. Claire viedään MacKenzien klaanin johtamaan Leochin linnaan, jossa joutuu kehittämään itselleen uuden menneisyyden, palauttamaan mieleensä historiaan intohimoisesti suhtautuneen Frankin kertomuksia tuon ajan tavoista ja yrittää samalla löytää tiensä takaisin kivikehälle ja omaan aikaansa. Kaikki muuttuu kuitenkin monimutkaisemmaksi, kun Claire tutustuu skottinuorukaiseen, Jamie Fraseriin, johon huomaa alkavansa tuntea aina vain enemmän vetoa. Pian ajatus kotiinpaluusta alkaa tuntua vaikeammalta kun elämä menneisyydessä alkaa rakastajan kanssa tuntua paljon houkuttelevammalta.

Olen nähnyt viimeisen vuoden aikana aivan valtavasti hypetystä tästä kirjasta booktubessa tv-sarjan seurauksena ja siksi minulla olikin aika monumentaaliset ennakko-odotukset. No ne odotukseni eivät aivan täyttyneet, mutta toisaalta sain myös enemmän mitä toivoin. Ei, en aivan lumoutunut romanssista tai kirjan Jamiesta, mutta toisaalta ihastuin täysin miljööseen ja Gabaldonin lumoavaan tyyliin kuvailla Skotlantia. Lisäksi kirjailijan kattava tuntemus maan menneisyydestä oli kuin hunajaa historiaa rakastavalle sielulleni. Muukalainen ei kenties ole mistään vakavimmasta päästä otettava kirja, mutta viihdyttävää ja kevyttä luettavaa kyllä.

Tiedättekö niitä minäkertojia, jotka ovat niin näkymättömiä ettei lukiessa heihin juurikaan kiinnitä huomiota? Tällaiset kertojat eivät herätä mielipidettä puoleen eikä toiseen. He vain... ovat. Minulle Claire Beauchamp/Randall/Fraser oli vähän tällainen. Joskus puolivälin tienoilla havahduin siihen, etten ollut muodostanut hänestä minkäänlaista mielipidettä ja etten hahmottanut mitään kunnollista persoonallisuutta hänessä. Hän tuntui sopeutuvan vähän turhan helposti 1700-luvun Skotlantiin ja minua vähän myös ihmetytti, miten nopeasti hän miehensä Frankin unohti Jamien tavattuaan. Clairesta ei juurikaan kerrottu lukijalle ja hänen kokemuksensa sairaanhoitajana toisen maailmansodan myrskyissä jätettiin todella vähälle huomiolle.

Clairea on kyllä kehuttu vahvaksi ja nokkelaksi hahmoksi, mutta minulla ei jäänyt oikeastaan mitään tällaista mieleen. Ehkä olin vain niin kiinnostunut muista seikoista (Jamie, miljöö, juoni näin yleisesti ottaen) etten antanut itse kertojalle sitä hänen tarvitsemaansa huomiota voidakseni muodostaa paremman mielipiteen. Toisaalta sitten kun aloin kiinnittää enemmän huomiota Claire hieman jopa ärsytti minua. Hänen reaktionsa tuntuivat oudoilta ja hän vaikutti vanhemmalta mitä oli. Minun piti vähän väliä muistuttaa itselleni, että hän oli 27-vuotias eikä jotain lähemmäs neljäkymmentä. Hänen kokemusensa lienee vanhentaneet häntä ennenaikaisesti, mutta kun noita kokemuksia ei juurikaan pohdittu, en oikein pystynyt yhdistämään niitä Clairen hahmoon.

Jamie Fraser. Mies, joka on sulattanut niin monien sydämet ja jonka toivoin lumoavan minutkin. Vaikka pidinkin Jamiesta ihan hyvin, sain hänestä silti hieman pösilön kuvan. Syy tähän löytyi lähinnä suomennoksesta, ei siitä millainen hahmo todella oli. Alkuperäinen teksti on kirjoitettu skottiaksentilla, mutta suomennos oli jotain omituista suomalaisten murteiden hybridiä... En oikein pidä puhekielisestä tekstistä kirjoissa. Olisin mieluummin lukenut kirjakielistä tekstiä skottihahmojen suusta, vaikka se olisikin kenties vienyt ”särmää” hahmoista.

Uskolliset hahmot voittavat minut aina puolelleen, niin tässäkin tapauksessa, ja kyllähän tuo Jamien persoonallisuus oli välillä hyvinkin herttaista luettavaa. Toki hän teki asioita joista jäi vähän paha maku suuhun, mutta nekin olivat (valitettavasti) ajan henkeen kuuluvaa. Kyllä, näin nykyajan arvomaailmaan tottuneen henkilön on vaikea antaa anteeksi joitain tämän kirjan juttuja, mutta historiallisessa konstekstissaan ne olivat (valitettavan) realistisia. Gabaldon on onnistunut vangitsemaan tarinaansa ajan hengen, sekä hyvässä että pahassa.

Minua ihastutti Gabaldonin laaja tietämys Skotlannin historiasta ja odotan jatko-osia nyt mielenkiinnolla päästäkseni näkemään, kuinka hän käsittelee jakobiittikapinan ja Cullodenin taistelun, niistä seuranneen klaanien alasajon ja skottiperinteiden kieltämisen. Uskaltaako Gabaldon todella alkaa kirjoittaa historiaa uusiksi vai tanssahteleeko hän vain noiden tapahtumien ohi vältellen sitä suurta vastuuta mitä historiallisten tapahtumien uudelleen kirjoittaminen tulisi olemaan? Tätä odotan mielenkiinnolla.

Aluksi suhtauduin tähän pelkkänä toiveidentäyttymysromanssina, jossa hyvin simppelillä fantasiakikkailulla (tässä tapauksessa aikamatkustuksella) saadaan vahva naishahmo urhoollisen skottiherkun sänkyyn komeissa ylämaan maisemissa. Ja sellaistahan tämä tiettyyn pisteeseen asti olikin. Mutta tässä annettiin loppua kohden viittauksia paljon monimutkaisemmasta tarinasta merkittävien historiallisten tapahtumien siivittämänä, joka levittyy sarjan kahdeksan osan mitalle ja useamman vuosikymmenen ajalle. Tästä syystä minulla on uskoa sarjalle vaikka kuinka paljon.

Kenties nämä valituksenaiheeni pohjautuvatkin siihen, että pidän tv-sarjasta aivan valtavasti ja siinä kaikki tuntuu vain niin paljon paremmalta. Sarjan Jamie on niin paljon viehättävämpi ja Claire miellyttävämpi päähenkilö (kunhan häneen totuin). Pidän päähenkilöparin kemiasta reilusti enemmän sarjassa enkä kyseenalaista Clairen tunteita yhtään niin kuin mitä kirjaa lukiessani tein. Ylipäätään uskon koko romanssiin enemmän. Tv-sarja on onnistunut tarinassa mielestäni niin paljon paremmin.

Muukalainen oli viihdyttävä, vaikkei nyt aivan ihastuttanutkaan minua niin kuin toivoin. Pitkäksi kirjaksi tämän kyllä lukee suhteellisen nopeasti ja pääasiassa tarina eteni miellyttävää tahtia eteenpäin. Myönnettäköön, että myös hitaampia, vähän puuduttaviakin jaksoja kirjassa oli ja hieman meinasi välillä tylsistyttää Clairen ja Jamien auvoisen avio-onnen kuvailu monen kymmenen sivun ajan.

Aion erittäin mielelläni lukea jatko-osat ja lähiaikoina mieluiten, mutta veikkaan näiden parin seuraavan viikon olevan niin kiireisiä (pitää muuttaa 600 kilsaa etelämpään ja saada uusi asunto asuttavaan kuntoon) että lukuaika tulee muutenkin olemaan aika kiven alla.

Tämä kirja löi lukkoon haaveeni Skotlannin-matkasta ja The Great Glen Wayn vaelluksesta. Taas yksi matkakohde lisää tähän loputtomaan listaani!

Lukunäyte: Toinen luku, Kivikehä, sivu 54

Olin kerran nukahtanut öiseen aikaan matkustaessani autossa, ja liike ja ääni olivat luoneet harhan suloisesta painottomuudesta. Kun kuljettaja ajoi sillalle liian kovaa ja menetti ajokkinsa hallinnan, heräsin kelluvasta unestani suoraan kirkkaiden ajovalojen loisteeseen ja vauhdilla putoamisen ällöttävään tunteeseen. Tuo äkillinen muutos vastasi lähinnä sitä tunnetta, jonka nyt koin, mutta valitettavan heikko vertaus sekin oli.

      Näkökenttäni tiivistyi yhdeksi tummaksi pisteeksi. Sitten kaikki katosi, enkä ähnyt enää pimeyttä, vaan kirkkaan kuilun. Tunsin pyöriväni huimaavaa vauhtia tai tuntui kuin minut olisi käännetty ylösalaisin. Yksikään kuvaus ei kuitenkaan tee oikeutta kokemalleni täydellisen hajoamisen tunteelle, oli kuin minut olisi isketty valtavalla voimalla jotakin olematonta päin.

      Totuun on, että mikään ei liikkunut, mikään ei muuttunut, mitään ei tuntunut tapahtuvan, ja siitä huolimatta koin niin perustavanlaatuista kauhua, etten enää tiennyt, kuka tai mikä ja missä olin. Olin kaaoksen ytimessä, enkä voinut taistella sitä vastaan sen paremmin mieleni kuin kehonikaan voimin.

Outlander | Matkantekijä-sarja

    0.5 Virgins (2013)

Outlander | Muukalainen (1991/2002)

Dragonfly in Amber | Sudenkorento (1992/2003)

Voyager | Matkantekijä (1993/2004)

Drums of Autumn | Syysrummut (1996/2005)

The Fiery Cross | Tuliristi (2001/2006)

A Breath of Snow and Ashes | Lumen ja tuhkan maa (2005/2007)

An Echo in the Bone | Luiden kaiku (2009/2010)

    7.5 The Space Inbetween (2013)

Written in My Own Heart's Blood | Sydänverelläni kirjoitettu (2014/2014)

    8.5 A Leaf on the Wind of All Hallows (2012)

9. osa