Back in Business

Missed me? 'Cause I sure missed you!

Olen ollut M-I-A viimeiset kaksi viikkoa, sillä velvollisuudet piti hoitaa alta pois. Pääsykokeet ovat nyt ohi ja kesäni on alkanut.

Kävin viime viikolla Turussa tekemässä kaksi koetta, historian ja uskontotieteen/kansatieteen/folkloristiikan (kolmen aineen materiaali siis yhdessä kokeessa). Haluaisin opiskella uskontotieteitä, sillä uskonnot kiinnostavat minua kovasti maailmanlaajuisena ilmiönä ja nimenomaan se tutkimuksellinen ja maallisempi lähestymistapa niihin on minulle tärkeää (teologia on liian uskonnollista minulle ja minä olen liian sekulaari teologialle. Emme tulisi toimeen keskenämme.). Minulle on toisaalta ihan sama, olisiko pääaineeni uskontotiede vai historia, sillä molemmista pääsisin unelma-ammattiini, joka on uskontohistorian tutkija (kuulostanko siis vähän tylsältä :D).

Pääsykokeista jäi vähän paha maku suuhun. Aika loppui kesken toisen kokeen. Panostin liikaa muihin tehtäviin ja yhden tekstin kirjoittamiseen jäi liian vähän aikaa. Jouduin jossain viidessätoista minuutissa vääntämään vastauksen, jonka tietosisältö oli päin helvettiä ja jonka rakenne olisi saanut lukion äidinkielenopettajani itkemään katkeria kyyneliä. Hävetti joutua palauttamaan niin kamala vastaus. Se on myös se vastaus, joka ihan satavarmasti tulee hylkäämään koko suoritukseni siinä kokeessa. Mutta jooh, eipä kai siinä. En ole luovuttamassa, koska uskontotiede ja historia ovat ne minun juttuni.

Turku on kiva kaupunki ja tiedän, että osotteeni tulee vielä jossain vaiheessa olemaan siellä. Vietin tuolla visiitillä neljä yötä Omppuhotellissa ja parasta oli, että pääsin katsomaan jääkiekon mm-kisojen kulta- ja pronssiottelut isosta ruudusta. Jep, seuraan lätkän ja futiksen arvokisoja aktiivisesti. Tuli taas näiden mm-kisojen aikana nautittua helkkarin hyvästä pelistä ja myös ”hieman” kirottua jälleen tuomarointia (viime vuoden finaali ei ollut kaunista katsottavaa... saatika kuunneltavaa, ainakaan minun osaltani). Tuomarointi oli välillä ihan umpisuolesta. Sääli, että Suomi putosi sellaisen pelin jälkeen... Jääkiekko tosiaankin kuumentaa tunteet.

Aloitin virallisen kesäni maanantaina käymällä kaupungissa kavereiden kanssa. Tuli pääkirjastolla käytyä ja löysin juuri sen kirjan, mitä etsinkin, nimittäin Koushun Takamin Battle Royalen. Samalla reissulla tein ilahduttavan löydän: olin vajaa kuukausi sitten hukannut lempikirjanmerkkini ja löysin nyt sen palauttaessani yhtä kirjaa. Joo, se oli siellä välissä, missä muuallakaan :D Onneksi en palauttanut kirjaa vilkaisematta kannen alle... Olisin menettänyt suosikkini. Kävimme myös kahvilla ja kirjakaupassa, josta kävelin ulos tyhjin käsin. Siinä on sitä itsehillintää, mitä tarvitsen. Yritän rajoittaa uuden luettavan hankintaa ja olen onnistunut aika hyvin, muutamaa poikkeusta lukuun ottamatta.

Battle ja rakas kirjanmerkkini ♥

Ja näin tyylikkäästi (ja itselleni anteeksiantavasti) liu'un kirja-aiheeseen... Kävin tänään hakemassa postista kauan odottamani paketin. Olen haikallut Anthony Doerrin teoksen perään jo syksystä asti, sillä se vaikuttaa juuri minun kirjaltani. Lisäksi toissa viikolla ilmestyi viimeinkin Susan Een Penryn and the End of Days -trilogian viimeinen osa, End of Days. Olen odottanut kirjaa puolitoista vuotta. Puoli. Toista. Vuotta. Ette voi kuvitellakaan miltä tuntui saada se kaksi viikkoa sitten käsiin, mutta olla vielä lukematta muiden velvollisuuksien puskiessa edelle. Musertavaa, voin luvata. Nyt kiireet ovat sitten ohi ja saan vihdoin tarttua näihin kauan odottamiini teoksiin. En voisi olla iloisempi!

Näitä olen odottanut niin kauan.

On siis lienee sanomattakin selvää, että aion omistaa kesäni kaiken muun kivan lisäksi myös lukemiselle. Listasin huhtikuun alussa kesän TBR-listani ja yritän parhaani mukaan – mutta stressiä ottamatta – lukea läpi nuo kirjat. Olen spontaani lukija ja menen tunteen mukana, mutta minulla on myös työpöydän reunalla kirjapino, joka kiljuen odottaa päästä luettavaksi. Tein siis myös touko-kesäkuulle oman listan, jonka kirjat ainakin yritän kahlata läpi.

Yrittäkää saada selvää käsialastani :D

Tällaista listaa olisi tiedossa. En kuitenkaan aio ottaa paineita kaikkien lukemisesta. Lista antaa vain osviittaa, mitkä teokset odottavat vuoroaan.

Oi hei jei, sain takaisin Game of Thronesin kolmosseasonini puolen vuoden lomailulta! Tehtiin kaverin kanssa jo suuret suunnitelmat useamman vuorokauden kestävästä GoT-maratonista. Edellisen pidin hänen kanssaan viime kesänä ja tuli valvottua pari yötä putkeen. Oltiin vähän kuolleita jälkeenpäin, mutta hauskaa oli :D Sarja. On. Niin. Hyvä. Toivottavasti kirjatkin ovat!

Tässä meille maratoonattavaa. Neloskausi olisi vielä aika jees.

Eipä minulla muuta pointtia tässä postauksessa ollut kuin infota olevani elossa, päivittää blogi ajan tasalle ja kertoa, mitä olen touhunnut ja mitä suunnittelen touhuavani.

Mikä niissä pahvilaatikoissa kissoja oikein viehättää? :D

Oikein hyvää kesää siis kaikille! :)

Kirjankansibingo! (päättynyt)

Kirjakaapin kummitus -blogin Jonna keksi laittaa kesäksi pystyyn kirjabingon ja päätin viime vuoden tavoin ottaa osaa (viime kesänä bingoa emännöi Le Masque Rouge -blogin Emilie). Tällä kertaa kirjabingon ideana on tutkiskella kirjojen kansia ja ruksia ruutuja niiden perusteella.

Kyllä, tunnustan, I judge books by their covers. Kauniit ja mielenkiintoiset kannet nyt vain tuppaavat vetämään katsettani puoleensa tehokkaammin ja tavallisesti hankin omaan hyllyyni mieluummin kansia, joita on kiva katsella :D

Tämä haastehan on siis aivan omiaan minulle, sillä pääsen nyt ihan tositarkoituksella arvostelemaan kansia ja valikoimaan myös niiden perusteella luettavani ;)

Haasteaika: 15.5.2015 – 15.8.2015

• Luonto: The Vanishing Season – Jodi Lynn Anderson
• Siluetti: Kuoleman asetelma – Douglas Preston & Lincoln Child
• Mies: Wayward Pines: Ei pakotietä – Blake Crouch
• Sininen: Dream Boy – Mary Crockett & Madelyn Rosenberg
• Piirroskuva: An Ember in the Ashes – Sabaa Tahir
• Keltainen: Second Chance Summer – Morgan Matson
• Nainen: Hysteria – Megan Miranda
• Lapsi: Harry Potter ja viisasten kivi – J.K. Rowling
• Monta henkilöä: Harry Potter ja salaisuuksien kammio – J.K. Rowling
• Mustavalkoinen: Gone Girl – Gillian Flynn
• Pariskunta: Fangirl – Rainbow Rowell
• Kasvokuva: Behemoth – Scott Westerfeld
• Eläin: Harry Potter ja Azkabanin vanki – J.K. Rowling
• Värikäs: Open Road Summer – Emery Lord

Bingo on virallisesti päättynyt! Sain bingoiltua itselleni yhden bingon ja pari kappaletta jäi yhtä ruutua vaille vajaaksi. Kahdesta teoksesta en ole vielä ehtinyt kirjoittaa, mutta liitin ne mukaan tuohon listaan. Kesäinen bingoilu oli oikein mukavaa taas, joten suurkiitokset Jonnalle tämän järjestämisestä!

I Was Here - Gayle Forman

Nimi: I Was Here

Kirjailija: Gayle Forman

Kustantaja: Viking

Julkaisuvuosi: 2015

Sivuja: 270 englanninkielisessä kovakantisessa

Luettavaksi: Kirjastosta 
Tähdet: ★★★☆☆

Juonikuvaus: Cody and Meg were inseparable.

      Two peas in a pod.
      Until... they weren’t anymore.

      When her best friend Meg drinks a bottle of industrial-strength cleaner alone in a motel room, Cody is understandably shocked and devastated. She and Meg shared everything—so how was there no warning? But when Cody travels to Meg’s college town to pack up the belongings left behind, she discovers that there’s a lot that Meg never told her. About her old roommates, the sort of people Cody never would have met in her dead-end small town in Washington. About Ben McAllister, the boy with a guitar and a sneer, who broke Meg’s heart. And about an encrypted computer file that Cody can’t open—until she does, and suddenly everything Cody thought she knew about her best friend’s death gets thrown into question.

      I Was Here is Gayle Forman at her finest, a taut, emotional, and ultimately redemptive story about redefining the meaning of family and finding a way to move forward even in the face of unspeakable loss.

Ajatukseni: Gayle Formanin kirjat (tai ainakin nämä kaksi mitä olen lukenut) ovat minulle jonkinasteinen tenkkapoo, sillä en millään tunnu löytävän yhteistä säveltä näiden kanssa. Niin tunteella latautuneita kirjoja, mutta jättävät minut sivurajalle seisomaan.

Codyn paras ystävä Meg on tehnyt itsemurhan ja jättänyt koko lähipiirinsä täysin järkyttyneen tyhjiön reunalle. Cody ei pysty ymmärtämään, mitä tapahtui ja kuinka hän ei nähnyt merkkejä Megin aikomuksesta tappaa itsensä. Codyn mennessä Megin collegeen pakkaamaan hänen huoneensa, löytää hän Megin kannettavalta tietokoneelta epäilyttävän, koodisuojatun tiedoston. Cody päättää ryhtyä jäljittämään Megin askelia ja ottaa selvää, mitä todella tapahtui ja mikä ajoi Megin niin lopulliseen ratkaisuun.

I Was Here käsittelee rankkaa aihetta – itsemurhaa ja läheisten selviytymistä – joten kannattaa varautuneesti tämä kirja lukea. En olisi itsekään tätä lukenut ellei olisi kirjastosta löytynyt, sillä mikään mukava aihe ei ole kyseessä. En myöskään pidä siitä tunteesta, jossa kyseenalaistan että olenko tosiaan näin tunnevammanen kun kirja ei välttämättä iskekään suoraan tunteisiin.

Meh, rankasta aiheestaan huolimatta minusta tämä kirja oli aika kuivakka. Sama fiilis tuli kun luin If I Stayta, että kyllä nyt varmasti pitäisi silmien hikoilla kyyneliä, mutta kun ei vain kolahda. Ai että etteikö tämä olisi myös ollut aika pitkäveteistä luettavaa, erityisesti keskivaiheilla. Viidesosa jos kirjasta olisi editoitu pois niin olisin todennäköisesti onnistunut löytämään enemmän tarttumapintaa tähän tarinaan.

Yksi suurimmista ongelmistani oli se, että emme pääse tutustumaan hahmoihin oikein mitenkään. Kyllä, Cody on yllättäen menettänyt parhaan ystävänsä ja kyllä, hän on surun murtama, mutta emme pääse tutustumaan häneen millään tavalla kun koko hänen hahmonsa rakentuu tuon tragedian ympärille. Olisin nähnyt mielelläni enemmän takaumia Codyn ja Megin ystävyydestä, jotta olisin paremmin ymmärtänyt sen laatua ja vähemmän Codyn ailahtelevaa romanssia tyypin kanssa, joka oli suuressa roolissa tönäisemässä Megin lähemmäs kuilun reunaa. Ei Ben huono ihminen ollut, mutta vieroksuin heidän romanssiaan.

Kun Cody ryhtyy jäljittämään Megin verkkojalanjälkeä aloin jo luulla, että hänen kuolemassaan olisi jotain muutakin ollut meneillään. Että ehkä se ei ollutkaan itsemurha, vaan joku teki sen päätöksen Megin puolesta. Odotin jo hieman hämmentynein fiiliksin, että olisiko tämä sittenkin jokin trilleri tai vastaavaa ja hetken aikaa Forman johdatteli minua harhaan. En tiedä, mitä tästä ajattelin. Melkein ihan toivoin, että tämä kirja olisi ollut sittenkin trilleri.

Mutta tällä kirjalla oli myös hetkensä. Kun Cody viimein löytää äitinsä kanssa yhteisen sävelen, kun hän viimein vuodattaa ulos kaikki tunteensa, kun hän viimein pääsee sinuiksi kaiken kanssa... Ja kissat. Alussa Cody löytää Megin kissanpennut ja inhosin niin syvästi ajatusta, että Cody vain hylkäisi ne johonkin eläinkotiin, mutta onneksi ne saivat hyvän kodin. Se oli minulle tärkeämpää kuin mikään muu. Jep, eläimet ovat heikko kohtani enkä voi sietää niiden kaltoinkohtelua. Mutta koska kissat saivat hyvän kodin, annan tähden pelkästään sille.

I Was Here ei aiheeltaan välttämättä sovi kaikille, mutta uskoisin Gayle Formanin fanien pitävän tästä kirjasta. Minulle I Was Here oli vähän niin ja näin, mutta ei tämä laisinkaan ole mistään huonoimmasta päästä. Keskivertoinen YA contemporary, joka varmasti kyllä löytää lukijansa.

Lukunäyte: Chapter 9, sivut 55-56

I see some people are crying. I made them cry. I've become toxic. Drink me and die. ”I'm sorry,” I say before I bolt.

      I run off the grassy area, back to the road, heading out of the park, toward the main street. I need to get out of here. Out of Tacoma. Out of Meg's world.

      I hear footsteps behid me. It's probably Alice or possibly Stoner Richard, but I have nothing to say to them, so I keep running, but whoever's behind me is faster than I am.

      I feel a hand on my shoulder. I spin around. His [Ben's] eyes, this time, look the color of a sky after sunset, almost violet. I've never seen someone whose eyes change colors, like some moon ring to the soul. If he even has a soul.

      We stare at each other for a minute, catching our breath.

      ”I can tell you things. If you want.” His voice has that growl, but there's also a hesitancy.

      ”I dont want to know those things.”

      He shakes his head. ”Not that. But I can tell you things. If you want. About her [Meg's] life here.”

Kirjasta valkokankaalle

Kävin tänään katsomassa Insurgentin ja se pisti hieman miettimään näitä viime vuosina ilmestyneitä YA-adaptaatioita ja niiden laatua. Luin Divergentin lähes kaksi vuotta sitten ja pidin siitä kovasti, mutta en edelleenkään ole edennyt jatko-osiin. Olen ikään kuin menettänyt kiinnostukseni koko tarinaa kohtaan. Ei sillä, että se olisi huono, vaan olen vain siirtynyt muiden pariin.

Olin siis skeptinen mennessäni katsomaan Insurgentin. Edellinen leffa oli muistini mukaan aika uskollinen kirjalle lopun hienosäätöä lukuunottamatta (korjatkaa jos olen väärässä, sillä en muista enää tarkasti) ja olin kuullut, että tämä toinen leffa olisi melkoisen erilainen kuin kirjansa. Minua epäilytti olisiko Insurgentista palauttamaan kiinnostustani tätä tarinaa kohtaan.

Pidin Insurgent-leffasta ihan kohtuullisesti. Jälki oli laadukasta, näyttelytyö onnistunutta ja Uriahkin viimein esiteltiin. Nämä kaksi Divergent-sarjan leffaa ovat mielestäni nyt kallistuneet keskiverron paremmalle puolelle. En tiedä, kuinka erilainen tämä oli kirjaan verrattuna, mutta leffan ottama suunta oli minusta varsin mielenkiintoinen. Jätti myös tunteen, että ehkäpä sittenkin pitää lukea kirjat vain nähdäkseni, kuinka erilaisia versioita nämä ovat.

Oliko teidän mielestänne Insurgent mistään kotoisin?

YA-adaptaatiot ovat selvästi hyvin suosittuja ja niiden tekemistä kannattaa jatkaa, mutta tapa, kuinka tarinaa aletaan lähestyä on kriittisen tärkeä. Mikä on mielestänne parasta antia viimeaikaisissa kirjojen pohjalta tehdyissä elokuvissa? Minulle ensimmäisenä tulevat mieleen Harry Potterit tai Nälkäpelit. Ne on yksinkertaisesti hienosti tehty. Lähdemateriaalia on kunnioitettu, mikä jättää ainakin minulle hyvän mielen leffasta. Tekijät ovat selvästi ymmärtäneet kirjojen maailman ja teemat, joita ne pyörittelevät ja tutustuttavat katsojan hahmoihin rapakkoa syvällisemmin. Tällaisia versioita pitäisi olla enemmänkin!

Sitten on niitä todellisia floppeja. Ajatelkaapa kaikkea sitä hukattua potentiaalia, mikä Percy Jackson -leffoissa on nakattu menemään. Ne kaksi tehtyä elokuvaa olivat kamalia. Lyhyesti ja yksinkertaisesti kamalia. Niistä herää minulla ainoastaan yksi kysymys: miksi? Miksi? En pysty ymmärtämään, mitä noiden elokuvien tekijöiden päissä liikkui jo kun pelkkää käsikirjoitusta valmisteltiin. Lukivatko he edes kirjoja? Mitä ihmettä tapahtui? Siinä tuhlattiin mahdollisuudet mammuttimaiseen, kenties Harry Potterin tasoiseen menestystarinaan. Kaksi epäonnistunutta elokuvaa on ajanut koko PJ-sarjan filmatisointimahdollisuudet lopulliseen romukoppaan, jota tuskin tullaan enää pelastamaan. Tämä on aivan valtavaa potentiaalin tuhlausta.

Nämä järkyttävimmät flopit ovat sellaisia, jotka voivat pettää sekä kirjojen ystävät että ne katsojat, jotka saattaisivat innostua lukemaan ne kirjat. Kuvitelkaapa tilannetta, jossa Harry Potterit olisi tehty samalla tyylillä mitä Percyt. Monet päättivät lukea kirjat nimenomaan elokuvien perusteella ja jos leffoissa olisi ryssitty, olisi moni varmasti jättänyt Potterit lukematta. Huonot adaptaatiot ovat kaksiteräinen miekka: kirjojen ystävät joutuvat kestämään järkyttävän huonoja leffaversioita ja monet voivat jättää kirjat lukematta kun näkevät todella surkean leffan.

Toinen aika epäonnistunut elokuvaversio oli City of Bones, mikä oli sääli, koska tarinaahan sarjassa riittää todella paljon. Mutta se, mikä pelasti tämän sarjan Percyjen kohtalolta oli ymmärtää, että on parempi aloittaa alusta ja lähestyä tarinaa tv-sarjan muodossa. Olen tästä ratkaisusta varsin mielissäni! On sellaisia kirjoja, jotka toimivat paremmin tv:ssä ja Claren sarja on yksi niistä. TMI:ssä on meneillään niin paljon ja maailma on aika laaja, että tv-sarja antaa niille reilusti aikaa kehittyä ja avautua katsojalle, toisin kuin elokuvassa se kaikki ahdetaan pariin tuntiin tehden siitä sekavantuntuisen. TMI tarvitsee aikaa ja tilaa toimiakseen kunnolla, joten tv-sarja on erittäin fiksu ratkaisu.

Delirium-tv-sarjan yritelmä on toisaalta yksi "hyvä" esimerkki siitä, miten tarina toisaalta voidaan pilata myös sitä kautta. Ensimmäisen jakson perusteella (joka löytyy YouTubesta) en ollenkaan ihmettele, miksi sarja hylättiin. Siinä oli tungettu koko ensimmäinen kirja yhteen 40 minuutin jaksoon. Erittäin huono ratkaisu, selvistä syistä! Jakso oli ahdas, sekava, pinnallinen ja tuntui pelkältä pikakelaukselta.

Ymmärrän kyllä, että tekijöiden täytyy välillä ottaa taiteellisia vapauksia saadakseen tarinan toimimaan paremmin valkokankaalla. Tähän vaikuttavat monet tekijät, kuten esimerkiksi kirjassa käytetty kerrontamuoto. Ensimmäisessä persoonassa kerrottu tarina voi olla haastava muuttaa kiinnostavasti valkokankaalle, mutta Nälkäpelit ovat onnistuneet tässä oikein hyvin. Kyllä, näemme tarinan pääasiassa Katnissin näkökulmasta, mutta samalla pääsemme ymmärtämään tapahtumia laajemmalla rintamalla näyttämällä pätkiä muiden hahmojen tekemisistä. Tällaiset ratkaisut toimivat.

Taiteelliset vapaudet ovat täysin hyväksyttäviä, kunhan mopo ei täysin karkaa tekijöiden käsistä ja lopputulos ole jotain aivan katastrofaalista. Uskollisuus on mielestäni kaiken A ja O. Ainakin minä arvostan sitä, että elokuva edes pyrkii olemaan uskollinen lähdemateriaalille. Percy Jacksoneissa tehtiin jotain niin käsittämätöntä etten varmaan ikinä pysty ymmärtämään miksi.

Uskon, että monet lukijat haluavat nähdä enemmänkin kirjoja valkokankaalla ja uskon myös, että monet lukijat haluavat nähdä nimenomaan laadukkaita filmatisointeja. Laadukkaat kuvat palvelisivat kaikkia: lukijat saisivat nauttia hyvästä leffaversiosta, monet voisivat innostua lukemisesta hyvän adaptaation jälkeen ja laadukkaita leffoja yleensä mennään enemmän katsomaan ja siten tekijät saisivat tulonsa. Kaikki voittaisivat!

Tämä aihe on tietenkin sellainen, joka jakaa paljon mielipiteitä. Se mikä on toiselle hyvä leffa ei välttämättä ole sitä toiselle ja taas toisin päin. Nämä ovat vain minun mietteitäni.

~ ~ ~ ~ ~

Joitakin kirjoja, joita haluaisin nähdä valkokankaalla tai tv-sarjana:

x Neal Shusterman: Unwind

Tästä sarjasta saisi varmasti aivan upean leffasarjan, jos tekijät vain kunnioittaisivat lähdemateriaalia ja tutustuisivat hahmoihin riittävän hyvin. Ilmeisesti tämän leffaversio on aktiivisessa tilassa, mutta uutisia ei ole kuulunut eikä suuntaan tai toiseen ole tuotanto edennyt, joten saa nähdä tuleeko tästä mitään. Toivottavasti tulisi, sillä haluan nähdä Connorin ja Risan ilmielävänä enkä vain mielessäni!

x Laini Taylor: Daughter of Smoke & Bone

Tämä trilogia on yksi ehdottomista suosikeistani ja Laini Taylor yksi lempikirjailijoistani ikinä. Hän kirjoittaa niin tajuttoman kauniisti! Tämä trilogia olisi upea elokuvina, kunhan projekti luovutettaisiin oikeiden tekijöiden käsiin. Tämänkin oikeudet on ostettu, mutta ilmeisesti mitään ei tässä olla vielä tehty.

x Bernard Beckett: Genesis

Todella vaikuttava kirja, joka jätti täysin häkeltyneeksi ja sanattomaksi. Tämän filmatisointi olisi todella haastava tehtävä monesta syystä (joita en paljasta spoilereiden vuoksi), mutta kunhan todella keskityttäisiin laadukkaaseen jälkeen, olisi elokuvakin varmasti todella puhutteleva ja tyhjentävä kokemus. Liikaa ei katsojalle kuitenkaan saa näyttää ettei vain pilaisi yllätystä.

x Douglas Preston & Lincoln Child: Pendergast–sarja

Nauttisin suunnattomasti, jos tämä sarja tehtäisiin elokuviksi tai tv-sarjaksi. Molemmat kävisivät. Olen jo valinnut Paul Bettanyn mielessäni täydelliseksi Pendergastiksi. Nyt siis vauhtia huopatossuihin ja tätä projektia suunnittelemaan!

x Marissa Meyer: Cinder

Tämä sarja on niin luova, että näkisin tämän enemmän kuin mielelläni valkokankaalla. Kyseessä on niin häikäisevä kirjasarja, että elokuvat varmasti löytäisivät laajan yleisön... kunhan alkuperäismateriaalia kunnioitettaisiin. Erityisesti nyt kun klassikkosadut ovat kovassa huudossa, Cinder sopisi tähän porukkaan loistavasti.

x Elizabeth Wein: Code Name Verity

Yksi kaikkien aikojen lempikirjoistani, joka särki sydämeni perusteellisesti. Oi voi :( Toisen maailmansodan kuvaukset ovat todella suosittu leffa-aihe, mutta näitä elokuvia tehdään enemmän miesvoittoisella hahmokaartilla. CNV sen sijaan kuvaa kahden tytön ystävyyttä ja uskollisuutta sodan keskellä. Haluan tämän elokuvaksi niin kovasti. Kyseessä on nimittäin niin tajuttoman koskettava ja kivulias tarina.

Tässä näin muutama kirja, jonka näkisin mielelläni valkokankaalla tai telkkarissa. En lähde luettelemaan kaikkia, sillä listasta tulisi piiiiitkä :D

~ ~ ~ ~ ~

Nyt odottelen mielenkiinnolla muutamia tulevia elokuvia, joista tammikuussa 2016 julkaistava The 5th Wave on kenties ykkösenä. Pidän Chloe Moretzista näyttelijänä ja pidän häntä onnistuneena valintava Cassien rooliin. Totta kai sitten odotan viimeistä Nälkäpeli–leffaa, jonka toivon tekevän kunniaa edellisille osille ja päättävän sarjan samalla hyvällä nuotilla.

Tämä on nyt tällainen tajunnanvirtamainen kirjoitus, mutta halusin purkaa hieman ajatuksiani näistä filmatisoinneista.

Mitä mieltä olette näistä viimeaikaisista leffoista? Mitä tulevia elokuvia odotatte? Mitkä kirjat toivoisitte filmattaviksi? Jakakaa ajatuksianne!

The Distance Between Us - Kasie West

Nimi: The Distance Between Us

Kirjailija: Kasie West

Kustantaja: HarperTeen

Julkaisuvuosi: 2013

Sivuja: 312 englanninkielisessä e-kirjassa

Luettavaksi: Omasta hyllystä 
Tähdet: ★★★★☆

27. A book you can finish in a day

Juonikuvaus: Seventeen-year-old Caymen Meyers studies the rich like her own personal science experiment, and after years of observation she’s pretty sure they’re only good for one thing – spending money on useless stuff, like the porcelain dolls in her mother’s shop.

      So when Xander Spence walks into the store to pick up a doll for his grandmother, it only takes one glance for Caymen to figure out he’s oozing rich. Despite his charming ways and that he’s one of the first people who actually gets her, she’s smart enough to know his interest won’t last. Because if there’s one thing she’s learned from her mother’s warnings, it’s that the rich have a short attention span. But Xander keeps coming around, despite her best efforts to scare him off. And much to her dismay, she's beginning to enjoy his company.

      She knows her mom can’t find out – she wouldn’t approve. She’d much rather Caymen hang out with the local rocker who hasn’t been raised by money. But just when Xander’s attention and loyalty are about to convince Caymen that being rich isn’t a character flaw, she finds out that money is a much bigger part of their relationship than she’d ever realized. And that Xander’s not the only one she should’ve been worried about.

Ajatukseni: Olen halunnut lukea Kasie Westin kirjoja jo vaikka kuinka kauan, joten kun tilaisuus ladata The Distance Between Us alennuksesta käveli vastaan, tokihan se täytyi heti napata mukaan. Luin tämän yhdeltä istumalta viime yönä, sillä oli mahdotonta jättää kirja kesken. Ensimmäinen Kasie West -kokemukseni osoittautui todella positiiviseksi.

Caymen Meyers työskentelee äitinsä omistamassa posliininukkeliikkeessä, jonka asiakaskunta koostuu pääasiassa vanhoista, rikkaista ihmisistä. Rikkaat ovat Caymenille eräänlainen antipatian kohde heidän lavean, tuhlailevan ja välinpitämättömän elämänasenteidensa vuoksi. Kun eräänä päivänä kauppaan astelee nuori, komea ja sikarikas Xander Spence, osoittaa Caymen charminsa sarkastisilla kommenteilla ja tekee yllättäen vaikutuksen. Xander palaa kauppaan ja näiden välille alkaa muodostua ystävyyttä ja vähän enemmänkin, ja vastoin kaikkea uskomaansa Caymen huomaa olevansa todella ihastumassa tuohon rikkaaseen, mutta mukavaan ja aitoon poikaan. Caymen ja Xander ovat varallisuudessa täysin päinvastaisia toisistaan, mutta ne yllättävät yhtäläisyydet niin monissa asioissa ajavat heitä aina vain lähemmäs toisiaan.

The Distance Between Us oli todellinen hyvän mielen kirja. Alku oli hieman erikoinen ja erityisesti Caymeniin kesti hetken totutella hänen erikoisen persoonallisuutensa vuoksi. Sitten minua alkoi naurattaa, kuinka paljon pystyin samaistumaan häneen ja erityisesti hänen sarkasmiinsa. Caymen oli humoristinen ja hieman outo hahmo ja juuri siksi niin viehättävä ja pidettävä.

Tämä kirja toi mieleeni Jennifer E. Smithin This Is What Happy Looks Liken, josta myös pidin kovasti. Näissä tarinoissa on vähän samanlaisia piirteitä ja asetelma on tavallaan samantyyppinen, mutta ei niin paljon, että se olisi häirinnyt. Molemmissa on rikas, tunnettu poika ja köyhempi, tavallinen tyttö, joiden välille syttyy romanssi. Tämä ei ole mikään ainutlaatuinen asetelma, mutta tärkeämpää onkin se, kuinka tarina kerrotaan. Sekä Smith että West onnistuivat kertomaan tarinansa todella onnistuneella tavalla.

Romanssi Caymenin ja Xanderin välillä ei yllättävää kyllä tuntunut ollenkaan niin kliseiseltä tai geneeriseltä mitä olisi voinut luulla. Heidän välinen dialoginsa oli hupaisaa luettavaa ja nauroin monta kertaa ääneen Caymenin letkautuksille ja Xanderin valmiudelle nakata aivan yhtä nokkelia tokaisuja takaisin. Nämä kaksi toimivat niin hyvin yhdessä ja he ovat uskottavia yhdessä! Tällaista romanssia on mukava lukea.

Uskoisitteko minua jos väittäisin, että kirja ei turhaa dramaattista likapyykkiä myllää? Tiedän, tiedän, se kuulostaa uskomattomalta! Siis contemporary, joka onnistu välttämään sen tyypillisen draaman, jonka tavallisesti onnistuu ennustamaan jo kirjan alusta? Toki draamaa löytyy, mutta se ei ollut sitä tyypillistä ylilyöntiä mitä tavallisesti tämäntyyppiset kirjat tarjoilevat. Mutta että West ei tuhlaa sivuja turhuuksiin? Ennenkuulumatonta, mutta silti totta!

The Distance Between Us jätti niin hyvän maun suuhun, että haluan lukea Westin muutkin kirjat. Tämä on kiva tunne, kun kirjailija tekee niin vaivattomasti hyvän vaikutelman. Tällaisia YA contemporary -kirjoja haluan lukea enemmänkin.

Suosittelen tätä kirjaa mielelläni!

Post Scriptum: Kuten olette varmasti huomanneet, blogi on saanut uuden ilmeen. Pidin edellisestä ulkoasusta kovasti, mutta halusin kuitenkin kokeilla jotain uutta ja päädyin jälleen valikoimaan taustan Elegian upeasta valikoimasta. Kertokaa mielipiteenne! Pidättekö tästä uudesta vai oliko entinen ulkoasu parempi? Löytyykö jostain jotain korjattavaa? Risuja ja ruusuja, kiitos! :)

Lukunäyte: Chapter 4

His grandma says something that makes him smile. The smile. What is it about that smile anyway? Maybe it’s his perfectly straight and white teeth that make it so amazing. But it’s more than that. It’s a little crooked, one side going up more than the other. And once in a while his top teeth bite his bottom lip. It’s a very unguarded smile, unlike the rest of his appearance, which is a fortress.

      ”Well, hey, Grammy, I gotta go. Caymen is staring at me, probably wondering if I’m ever going to leave her store so she can get back to work.”

      It’s weird to hear him say my name. It makes him seem like more than just some random customer. Almost like we know each other now.

      He pockets his phone. ”Caymen.”

      ”Xander.”

      ”Does this mean I won the game?”

      ”I didn’t realize we were playing a game.”

      He picks up the doll and backs away with his lower-lip-biting smile. ”I think you did.”

The Promise of Amazing - Robin Constantine

Nimi: The Promise of Amazing

Kirjailija: Robin Constantine

Kustantaja: Balzer + Bray

Julkaisuvuosi: 2013

Sivuja: 371 englanninkielisessä e-kirjassa

Luettavaksi: Omasta hyllystä
Tähdet: ★★★☆☆

Juonikuvaus: Wren Caswell is average. Ranked in the middle of her class at Sacred Heart, she’s not popular, but not a social misfit. Wren is the quiet, “good” girl who's always done what she's supposed to – only now in her junior year, this passive strategy is backfiring. She wants to change, but doesn’t know how.

      Grayson Barrett was the king of St. Gabe’s. Star of the lacrosse team, top of his class, on a fast track to a brilliant future – until he was expelled for being a “term paper pimp.” Now Gray is in a downward spiral and needs to change, but doesn’t know how.

      One fateful night their paths cross when Wren, working at her family’s Arthurian-themed catering hall, performs the Heimlich on Gray as he chokes on a cocktail weenie, saving his life literally and figuratively. What follows is the complicated, awkward, hilarious, and tender tale of two teens shedding their pasts, figuring out who they are – and falling in love.

Ajatukseni: Amazonin daily dealsit ovat hyvin vaarallisia sellaiselle, joka yrittää nyt välttää kirjojen hankkimista että saa edelliset luettua alta pois. Olen onnistunut yrityksessäni varsin hyvin, mutta silloin tällöin on joku dollarin kirja lipsahtanut omaan kokoelmaan. The Promise of Amazing on yksi niistä.

Wren Caswell pitää itseään keskivertona kaikessa – niin koulussa, ulkonäössä kuin kiinnostuksenkohteissa. Hän ei usko itsestään mitään sen suurempaa tai näe tulevaisuudelleen oikein mitään suuntaa, kunnes hän pelastaa Grayson Barrettin tukehtumiselta ja ajautuu romanssiin tämän kanssa. Grayson sai kenkää koulustaan jäätyään kiinni koevastauksien myyntibisneksestä ja on nyt välitilassa tietämättä oikein itsekään, mihin suuntaan lähteä. Wrenin tapaaminen muuttaa hänen näkemystään monista asioista ja innostaa häntä muuttamaan elämänsä suuntaa ja parantaa tapansa. Ongelmia kuitenkin syntyy, kun Graysonin menneisyys alkaa ottaa heitä kiinni ja uhata lopullista välirikkoa nuorten kyyhkyläisten välillä.

The Promise of Amazing on peruskaikkea. Perushahmot, perusjuoni, perusromanssi... Kepeä, nopeasti luettu kirja, joka ei tarjoa mitään uutta, mutta jonka lukee ihan mielellään huumorimielellä. Toisin sanoen täysin samantyyppinen, mitä lukemattomat muutkin ja tulee lopulta katoamaan harmaaseen massaan.

Jos voisin, vaihtaisin tämän kirjan nimeksi The Promise of Bullshit. Nimittäin sen tason huttua tässä pyöriteltiin ja niin innokkaasti Grayson sitä omaa hautaansa tässä kaivoi, ettei turhautumisellani ollut rajoja. Ehkä se on se idealisti joka minussa puhuu, mutta eikö olisi paljon helpompaa välttää turha draama ja kertoa vain totuus? Tai no toki, täytyyhän kirjalla olla se likapyykkimylly pyörimässä että jotain sisältöä saataisiin, mutta c'moon.

Ehkä olen vain liian suoraviivainen ihminen useimmille YA-contemporarylle enkä kykene asettamaan itseäni hahmojen asemaan. Olen in real life täysin kyllästynyt kaikkeen turhaan draamaan ja vältän sitä parhaani mukaan, joten minun täytyy varmaan opetella nakkaamaan suoralta kädeltä aivot narikkaan kun alan näitä lukemaan. Säästyisinpähän kipeiltä silmiltä niiden taukoamattoman pyörittelyn jälkeen.

Päähenkilömme Wren ja Grayson ovat ihan jees. Wrenillä on enemmän sympaattisia hetkiä ja Graysonia taas tekisi mieli hieman ravistella, sillä niin innokkaasti hän omaa hautaansa on kaivamassa. Tekisi mieli paljastaa yksi kohta tästä sillä se oli niin tajuton aivopieru, mutta en halua pilata kenenkään iloa. Sanon vain etten oikeasti pysty kuvittelemaan, että kukaan pitäisi hyvänä ideana sitä mitä Grayson teki!

Huumoria tästä kirjasta kyllä ihan kivasti löytyy. Sain hymyillä hahmojen hetkille ja taisin jopa nauraa pariin otteeseen. Myös tahatonta komiikkaa The Promise of Amazing tarjoili sylikaupalla. Romanssipuoli meinasi kallistua uhkaavasti instaloven puolelle, mutta ei se minua niinkään haitannut. Se oli hupaisaa luettavaa yhtä kaikki ja sopi riittävän hyvin kirjan yleiseen hupsuuteen.

The Promise of Amazing on hyvin geneerinen kirja, joka ei poikkea kliseiden polulta hetkeksikään. Jos lukee contemporary-kirjoja yhtään enemmän, on myös tämän kirjan lukenut. Tämä ei kuitenkaan tarkoita sitä, että tämä olisi ihan sysihuono kirja – ei suinkaan, tämä oli ihan ok ja viihdyttävä omalla tasollaan.

Kokeilkaa pois, jos kirja vastaan jossain kävelee!

Lukunäyte: One, Wren

I dropped my tray and wrapped my arms around him from behind. The words fist, thumb in, right above the navel came out from the recesses of my brain, and I squeezed upward several times to no avail. Someone yelled for help. There was desperate movement around me, but I continued pushing my fist into Gray’s abdomen until I felt his body release. Just as the band finished playing “The Girl from Ipanema,” a gooey mass tumbled out of his mouth and landed with a splat on the cocktail table in front of him. Someone groaned. Gray gripped the table, head down, and coughed. Sound. A good sign. My arms fell from around his waist, and I stepped back.

      His navy-blue jacket stretched taut across his back with each breath. Brown-suit guy put a glass of water in front of him, but Gray waved it off. He stood up straight and turned toward me, mouth dropped open like he had something to say.

      His dark brown eyes held mine for a second. Open. Honest. Longing. As if the hot-dog-tossing tool was just some mask he’d put on for the party. A wave of recognition coursed through me. Did I know him? No. I’d never seen him before... but... I took a step toward him.

      He blinked and lurched forward.

      ”Are you okay?” I asked.

      Then he hurled all over my black Reeboks.