Everything, Everything - Nicola Yoon

Nimi: Everything, Everything

Kirjailija: Nicola Yoon

Kustantaja: Delacorte

Julkaisuvuosi: 2015

Sivuja: 320 englanninkielisessä e-kirjassa

Luettavaksi: Omasta hyllystä

Tähdet: ★★★☆☆

Juonikuvaus: Madeline Whittier is allergic to the outside world. So allergic, in fact, that she has never left the house in all of her seventeen years. But when Olly moves in next door, and wants to talk to Maddie, tiny holes start to appear in the protective bubble her mother has built around her. Olly writes his IM address on a piece of paper, shows it at her window, and suddenly, a door opens. But does Maddie dare to step outside her comfort zone?

      Everything, Everything is about the thrill and heartbreak that happens when we break out of our shell to do crazy, sometimes death-defying things for love.

Ajatukseni: Lopulta minäkin lakosin hypejunan eteen ja päätin ottaa Nicola Yoonin esikoisteoksen luettavaksi. Pidinkö? Toki. Onko tämä jotain erityistä? Eeh.

Maddy on tyttö, joka ei ole vuosiin poistunut kotoaan. Hän kärsii sairaudesta nimeltä SCID (Severe combined immunodeficiency) eli hän on allerginen koko ulkopuoliselle maailmalle. Mikä tahansa saattaa sairastuttaa ja tappaa hänet. Maddy on ihan sinut elämänsä kanssa, kunnes naapuriin muuttaa poika, Olly. Maddy ja Olly tutustuvat toisiinsa ja pian myös rakastuvat. Mutta tämä ajaa Maddyn muuttumaan aina vain tyytymättömämmäksi elämäänsä; sisällä oleminen ei enää riitä. SCID-elämä ei enää riitä Maddylle, ei enää nyt kun hän on päässyt maistamaan uudenlaista elämää Ollyn kanssa.

Aika absurdi, mutta myös söpö kirja. Minulla oli hauskaa. Hymyilin. Nauroin. Minua myös turhautti. Ja välillä ärsytti. Everything, Everything on kaikessa lyhykäisyydessään hyvin kokonaisvaltainen teos, joka sopii täydellisesti kiireen keskellä pikaiseksi välipalakirjaksi.

Huolimatta siitä, että pidin tästä teoksesta, minun suurin ongelmani oli SCIDin käyttäminen pelkkänä söpönä ”vikana”, joka tekee päähenkilöstä erityisen lumihiutaleen. Emme saa tietää tuosta taudista oikeastaan mitään. Maddy on hyvin tottunut tilaansa, mutta me lukijat emme ole. Olisin halunnut tietää enemmän Maddyn elämästä tuon taudin kanssa ja kuinka se vaikuttaa esim. hänen psyykeeseensä. Entä ne riskit, jotka saattavat sairastuttaa hänet? Miksi melkein kaikki saattaa sairastuttaa hänet? Miten Maddy on oppinut elämään vain sisällä? SCID olisi ansainnut enemmän puhetta, sillä kyseessä on ihan aito sairaus.

Mutta ei, sen sijaan saamme kyllä paljon insta-lovea ja toisen perään itkemistä. Saamme hyvin epäloogista ja typerää käytöstä. Ihmettelen, että Maddy, jonka koko elossaolo oletettavasti riippuu siitä tosiasiasta, ettei hän ota riskiä, on aivan harvinaisen itsetuhoinen. Jos joku kärsii osteoporoosista kannattaako tämän lähteä heti ensimmäisenä maastopyöräilemään rakkakivikkoon ilman suojia? Ei, koska sehän olisi aivan järjettömän typerää ja hengenvaarallista! Tämä sai minut pyörittelemään päätä niin paljon.

Nicola Yoonin kirjoitus kantaa hyvin tarinaa ja hänen dialoginsa on näppärää ja hauskaa. Tarina onkin hyvin dialogipainoitteinen ja olikin hyvä, että hahmot olivat suhteellisen persoonallisia artikulaation puolella. Yoonin teosta voin suositella contemporary-romansseista pitäville, mutta mitenkään erityisenä teoksena en tätä osaa pitää. Perus. Söpö mutta perus. Kaikella tavalla vain perus.

Everything, Everything on herättänyt valtavasti hypetystä ilmestyessään ja tämä hype on saavuttamassa myös Suomen. Iloisia uutisia jokaiselle kiinnostuneelle: Yoonin teos ilmestyy suomeksi huhtikuussa ja kantaa nimeä Kaikki kaikessa.

Lukunäyte: WHITE ROOM

I've read many more books than you. It doesn't matter how many you've read. I've read more. Believe me. I've had the time.

      In my white room, against my white walls, on my glistening white bookshelves, book spines provide the only color. The books are all brand-new hardcovers – no germy secondhard softcovers for me. They come to me from Outside, decontamnated and vacuum-sealed in plastic wrap. I imagine each book traveling on a white conveyor belt toward rectangular white stations wheere robotic white arms dust, scrape, spray, and otherwise sterilize it untill it's finally deemed clean enough to some to me. When a new book arrives, my first task is to wemove the wrapping, a process that involves scissors and more than one broken nail. My second task is to write my name on the inside front cover.

      PROPERTY OF: Madeline Whittier

Red Queen - Victoria Aveyard

Nimi: Red Queen

Trilogia/sarja: Red Queen, #1

Kirjailija: Victoria Aveyard

Kustantaja: Harper Teen

Julkaisuvuosi: 2015

Sivuja: 401 englanninkielisessä e-kirja

Luettavaksi: Omasta hyllystä

Tähdet: ★★★☆☆

Juonikuvaus: Graceling meets The Selection in debut novelist Victoria Aveyard's sweeping tale of seventeen-year-old Mare, a common girl whose once-latent magical power draws her into the dangerous intrigue of the king's palace. Will her power save her or condemn her?

      Mare Barrow's world is divided by blood—those with common, Red blood serve the Silver- blooded elite, who are gifted with superhuman abilities. Mare is a Red, scraping by as a thief in a poor, rural village, until a twist of fate throws her in front of the Silver court. Before the king, princes, and all the nobles, she discovers she has an ability of her own.

      To cover up this impossibility, the king forces her to play the role of a lost Silver princess and betroths her to one of his own sons. As Mare is drawn further into the Silver world, she risks everything and uses her new position to help the Scarlet Guard—a growing Red rebellion—even as her heart tugs her in an impossible direction. One wrong move can lead to her death, but in the dangerous game she plays, the only certainty is betrayal.

Ajatukseni: Red Queen oli minusta vain sen 2.5 tähden arvoinen lukukokemus.

Maailma on jakautunut puna- ja hopeaverisiin; punaveriset ovat tavallisia ihmisiä ja hopeaveriset eliittiä, jotka omaavat erikoisia voimia ja hallitsevat niiden kautta yhteiskuntaa. Mare Barrow on punaverinen, elää köyhyydessä ja yrittää avustaa perhettään varastamalla ja myymällä tavaraa. Hän tietää, ettei hänellä ole muuta tulevaisuutta kuin joutua vanhempien veljiensä lailla rintamalle jo vuosisadan kestäneeseen sotaan. Mutta sitten Mare kutsutaankin hopeaveristen palatsiin töihin, jossa hän joutuu sitten tilanteeseen joka paljastaa hänestä voimia, jollaisia ei ole koskaan ennen nähty. Hopeat päättävät väärentää hänen henkilöllisyytensä ja ottaa hänet asukkaaksi palatsiin ja kouluttaa hänet käyttämään voimiaan voidakseen vahtia häntä ja hänen ennennäkemätöntä punaveristä voimaansa.

Red Queen eli suomeksi Punainen kuningatar räjäytti pankit vuonna 2015. Valtavasti hypetettiin ja oli vaikea olla kuulematta tästä Aveyardin esikoisteoksesta. Minua ehdottomasti kiinnosti nähdä, mistä tässä oli nyt kyse. Tarinanhan oli väitetty olevan HUIKEA ja lopun petos JÄRISYTTÄVÄ.

Missasinko jotain? Luinko samaa kirjaa, mitä niin monet muut? Miksi minut jätettiin asemalle seisomaan hypejunan rynnistäessä ohitse? Ei, minusta Red Queen ei ollut häävi. Alussa maailma muistutti minua liikaa Nälkäpeleistä, koko tuo erityisvoimakonsepti oli ihan jotain X-Men-kamaa ja varsinkin ensimmäisen puolikkaan ajan en voinut lakata pyörittelemästä päätä, että kuinka mitäänsanomatonta meno oli.

Uuuu Mare tapaa suuuuuloisen pojan! Uuuu Mare pääsee palatsiin töihin! Uuuu Mare onkin erityinen lumihiutale ja niin speshul! Prinsessaleikkejä ja bling blingiä! Uuuu prinssejä! Kauniita miehiä! Kateellisia muijia! Mare the special snowflake!

Siis... 4.10 keskiarvo? Tämä kirja???

En pysty näkemään tuota huikeutta, mitä Goodreadsin yli kaksisataa tuhatta ääntä sekä yli neljän tähden keskiarvo lupailivat. En vain pysty. Kirjan ensimmäinen puolikas oli aika surkea, mutta toisella puolikkaalla toiminnan mukana aloin viihtyä vähän paremmin. Olen varmaan lukenut liikaa näitä koulutamme-sinua-käyttämään-übermegamahtavia-ja-ennennäkemättömiä-voimiasi-kirjoja, sillä HUOKAUS. Osasi olla puuduttavaa luettavaa.

Mutta sitten tosiaan kirjan toinen puolikas, kun toiminta nosti päätään, oli paljon viihdyttävämpi. Vähän enemmän tuota poliittista valtapeliä ja Mare tekee jotain muutakin kuin leikkii prinsessaa. Pääsemme näkemään vähän tuota vastakkaisasettelua kapinallisten ja hopeaveristen välillä sekä käännämme katseemme siihen pidemmän kaavan juoneen, joka tulee kantamaan sitten jatko-osiin. Sitä oli ihan kiva lukea.

Entä sitten se kuuluisa ja shokeeraava käänne?

NOT.

Osasin odottaa tuota pahamaineista käännettä ja ihan rehellisesti sanottuna arvasin sen jo ensimmäisen sadan sivun perusteella. Minusta se oli niin selvää kaikella tapaa, etenkin kun huomioi miten lukijalle hahmot esiteltiin. Red Queen ei riko sitä luihin asti kaluttua kaavaa millään tapaa ja se oli minulle pettymys.

Voinemme siis todeta, ettei Red Queen ollut minun mieleeni. Olen ihmeissäni, että tällä on niin korkea keskiarvo, sillä minun mielestäni tämä ei ollut yhtään mitään ihmeellistä. Samat teemat on pyöritetty myllystä läpi lukemattomia kertoja.

Aion kuitenkin lukea jatko-osan. Olen siitä kiinnostunut, sillä Aveyard osasi jättää loppuun varsin hyvän koukun. Pidän odotukseni kuitenkin hyvin alhaisina, koska toisen osan kirous voi hyvinkin iskeä kyntensä siihen...

Lukunäyte: Chapter 1

This is the true division between Silvers and Reds: the color of our blood. This simple difference somehow makes them stronger, smarter, better than us.

      Samson spits, sending a sunburst of silverblood across the arena. Ten yards away, Cantos tightens his grip on his sword, ready to incapacitate Samson and end this.

      “Poor fool,” I mutter. It seems Kilorn is right. Nothing but a punching bag.

      Cantos pounds through the sand, sword held high, eyes on fire. And then he freezes midstep, his armor clanking with the sudden stop. From the middle of the arena, the bleeding warrior points at Cantos, with a stare to break bone.

      Samson flicks his fingers and Cantos walks, perfectly in time with Samson’s movements. His mouth falls open, like he’s gone slow or stupid. Like his mind is gone.

      I can’t believe my eyes.

      A deathly quiet falls over the arena as we watch, not understanding the scene below us. Even Kilorn has nothing to say.

      “A whisper,” I breathe aloud.

Red Queen | Hopea-sarja

    0.1 Queen Song (2015)

    0.2 Steel Scars (2016)

Red Queen | Punainen kuningatar (2015/2016)

Glass Sword | Lasinen miekka (2016/2017)

King's Cage (2017)

4. osa (2018)

Eleanor & Park - Rainbow Rowell

Nimi: Eleanor & Park

Kirjailija: Rainbow Rowell

Kustantaja: St. Martin Griffin

Julkaisuvuosi: 2013

Sivuja: 336 englanninkielisessä pokkarissa

Luettavaksi: Omasta hyllystä

Tähdet: ★★★★☆

Juonikuvaus: Two misfits. One extraordinary love.

      Eleanor... Red hair, wrong clothes. Standing behind him until he turns his head. Lying beside him until he wakes up. Making everyone else seem drabber and flatter and never good enough... Eleanor.

      Park... He knows she'll love a song before he plays it for her. He laughs at her jokes before she ever gets to the punch line. There's a place on his chest, just below his throat, that makes her want to keep promises... Park.

      Set over the course of one school year, this is the story of two star-crossed sixteen-year-olds—smart enough to know that first love almost never lasts, but brave and desperate enough to try.

Ajatukseni: Voi Eleanor & Park... Aw, tämä oli todellakin lukemisen arvoinen kirja.

Eletään kultaista 80-lukua, kun kaksi hyvin epätodennäköistä nuorta tapaavat koulubussissa ja muodostavat ystävyyden, joka muuttuu pian myös rakkaudeksi. Park on korealais-amerikkalainen nuori, joka lukee sarjakuvia, harratsaa karatea ja tietää olevansa pettymys isälleen. Eleanor on punatukkainen, isokokoinen tyttö, joka tulee hyvin rikkinäisestä perheestä ja köyhästä kodista. Heidän tarinansa alkaa sarjakuvan lukemisesta, joka kehittyy pian musiikin kuunteluun, sitten käsien hipaisuksi ja vielä niin paljon enemmäksi.

Minun täytyy myöntää, että Rainbow Rowell on kirjailija, johon minulla ei ole mitään intressiä. Luin Fangirlin ja silloin se oli ihan riemastuttava coming-of-age-tarina ja Eleanor & Park on oikeastaan ainoa hänen teoksistaan, joka minua oikeasti kiinnosti. Loput taasen? Eeeeh, ei juurikaan innosta.

Mutta Eleanor & Park. Enpä olisi osannut odottaa tykkääväni tästä niin paljon. Hypetys tämän kirjan ympärillä on ollut kovaa ja ihan suomennettunakin teos löytyy. Ja hyvä niin, koska E&P ansaitsee sen ihan täysin. Kyseessä ei ole edes pelkästään mikään teinien rakkaustarina, vaan myös kasvutarina, jossa kaksi hyvin epätodennäköistä nuorta rohkaistuvat toistensa seurassa.

En osaa sanoa, missä vaiheessa olin investoitunut tarinaan niin tiiviisti, että olin yhtäkkiä hyvin tunteellinen. Eleanor ja Park olivat molemmat niin hyviä hahmoja rasittavine ja hauskoine puolineen kaikkineen. Molemmat kamppailevat omien ongelmiensa kanssa, jotka ovat luonteiltaan hyvin erilaisia: Eleanor elää rikkinäisessä kodissa rikkinäisen äitinsä, pikkusisarusten sekä kammottavan isäpuolen kanssa, kun taas Park ei koe olevansa riittävän hyvä isälleen. Park on kiinnostunut sarjakuvista eikä osaa ajaa manuaalivaihteista autoa. Eleanor on punatukkainen, isokokoinen ja pukeutuu hyvin kummallisesti eikä sovi oikein mihinkään joukkoon. Park, puoliksi korealainen, haluaisi vain hävitä väkijoukkoon eikä erottua joukosta.

Kerronta vaihtelee Eleanorin ja Parkin välillä, mikä avasi hahmoja paljon enemmän kuin jos vain toisen hahmon näkökulmasta tarina olisi kerrottu. Oli niin sydäntä lämmittävää lukea näiden kahden hitaasti kasvavia tunteita ja kuinka he lopulta näkivät toisensa niin vahvasti, vaikka itsestä eivät paljoakaan kyenneet ajattelemaan. Heidän äänensä täydensi toisiaan kauniisti.

Aaaaa loppu oli niin... Oikeasti! Angst! En ole tyytymätön, mutta koen, että Eleanor ja Park ansaitsevat jotain muuta. Jotain enemmän. Minulla on ihan hullun ristiriitainen olo. Epilogi? Jatko-osa? Jotain?

Tykkäsin Eleanorista & Parkista paljon. Rainbow Rowell on minulle hyvin yhdentekevä kirjailija, mutta E&P? Niin hyvä.

Lukunäyte: Chapter 8, Park

She was reading his comics.

      At first Park thought he was imagining it. He kept getting this feeling that she was looking at him, but whenever he looked over at her, her face was down.

      He finally realized that she was staring at his lap. Not in a gross way. She was looking at his comics – he could see her eyes moving.

      Park didn’t know that anyone with red hair could have brown eyes. (He didn’t know that anyone could have hair that red. Or skin that white.) The new girl’s eyes were darker than his mom’s, really dark, almost like holes in her face.

      That made it sound bad, but it wasn’t. It might even be the best thing about her. It kind of reminded Park of the way artists draw Jean Grey sometimes when she’s using her telepathy, with her eyes all blacked out and alien.

      Today the girl was wearing a giant men’s shirt with seashells all over it. The collar must have been really big, like disco-big, because she’d cut it, and it was fraying. She had a man’s necktie wrapped around her ponytail like a big polyester ribbon. She looked ridiculous.

      And she was looking at his comics.

      Park felt like he should say something to her. He always felt like he should say something to her, even if it was just ‘hello’ or ‘excuse me.’ But he’d gone too long without saying anything since the first time he’d cursed at her, and now it was all just irrevocably weird. For an hour a day. Thirty minutes on the way to school, thirty minutes back.

      Park didn’t say anything. He just held his comics open wider and turned the pages more slowly.

Rebel Belle - Rachel Hawkins

Nimi: Rebel Belle

Trilogia/sarja: Rebel Belle, #1

Kirjailija: Rachel Hawkins

Kustantaja: Putnam Juvenile

Julkaisuvuosi: 2014

Sivuja: 352 englanninkielisessä e-kirja

Luettavaksi: Omasta hyllystä

Tähdet: ★★★★☆

Juonikuvaus: Harper Price, peerless Southern belle, was born ready for a Homecoming tiara. But after a strange run-in at the dance imbues her with incredible abilities, Harper's destiny takes a turn for the seriously weird. She becomes a Paladin, one of an ancient line of guardians with agility, super strength and lethal fighting instincts.

      Just when life can't get any more disastrously crazy, Harper finds out who she's charged to protect: David Stark, school reporter, subject of a mysterious prophecy and possibly Harper's least favorite person. But things get complicated when Harper starts falling for him--and discovers that David's own fate could very well be to destroy Earth.

      With snappy banter, cotillion dresses, non-stop action and a touch of magic, this new young adult series from bestseller Rachel Hawkins is going to make y'all beg for more.

Ajatukseni: Eräänä hyvin, hyvin varhaisena aamuna päätin ottaa työn alle jotain rentoa ja viihdyttävää, jonka läpi lukaisisi hetkessä ja jolle saisi nauraa ilman huolta huomisesta.

Harper Price joutuu Homecoming-iltanaan tilanteeseen, jota ei olisi osannut kuvitella villeimmissä unissaankaan: kesken tanssiaisten, Harper todistaa vessassa talonmiehen murhan ja tahtomattaan ottaa vastaan tämän oudot voimat, jotka puolestaan auttavat Harperia opettajansa tappamisessa korkokengällä. Wait, what? Harper saa tietää uusien voimiensa salaisuuden ja että hänen ensisijainen tehtävänsä on nyt suojella David Starkia, poikaa, jolla on hallussaan omat erikoiset voimansa. Ainoa vain, että Harperilla on oman elämänsä haasteet edessään ja tietysti se, että hän ja David ovat olleet napit vastakkain jo vuosien ajan.

Sain juuri sitä, mitä kaipasin. Rebel Belle oli runsaalla huumorilla höystetty, pilke silmäkulmassa kirjoitettu tarina, jonka parissa sain nauraa makeasti monet kerrat. Rebel Belle oli tutkassani aina ilmestymisestään asti, ja olen todella iloinen että nyt siihen vihdoin pääsin. Ehdottomasti lukemisen arvoinen.

Voi Harper, tarinan sankaritar! Hän elää unelmaansa: luokkansa priimus, laajat sosiaaliset aktiviteetit, hyvä perhe, komea, urheilullinen poikaystävä ja edessä hyvin valoisa tulevaisuus. Ja sitten yhtäkkiä hän joutuu lukituksi vessaan verta vuotava, kuolevan talonmiehen kanssa, joka myös vielä kaiken lisäksi suutelee häntä. Harperin saatua uudet voimansa, hän ikään kuin näkee maailman nyt yhtäkkiä ihan erilaisin silmin eikä itseironialta ja nappaavalta huumorista voitu välttyä. Harperin ”uusi minä” on yksi hulvattomimpia kertojia, mitä olen tänä vuonna lukenut.

Rebel Belle palloilee kreikkalaisen mytologian mukaelmalla, jossa oraakkelit ja Paladinit ovat aitoa tavaraa. Harperille tämä uusi elämä ei olekaan kuitenkaan ihan sieltä mieluisimmasta päästä, sillä hänen tehtävänsä on suojella David Starkia, poikaa, jonka kanssa Harper on vuosia jo ollut napit vastakkain. Kivat siis heille molemmille, sillä heidän täytyy nyt oppia tulemaan toimeen keskenään ja luottamaan toisiinsa.

Tarinalla olisi ehdottomasti aineksia kompastua perusteinikliseisiin aina kolmiodraamasta mustasukkaisuusdraamaan asti, mutta Hawkins onnistuu välttämään nämä sudenkuopat onnistuneesti. Draama tuntui raikkaalta, se viihdytti ärsyttämisen sijastaan enkä voi osoittaa ainuttakaan hahmoa, joka olisi saanut tulla lakaistuksi maton alle suunnattomassa rasittavuudessaan. Wow, tällaisiakin kirjoja siis on olemassa.

Valitettavasti siinä puolivälin tienoilla tapahtui notkahdus ja tarinan tempo putosi puoleen hyväksi aikaa. Siinä vaiheessa vitosen aloitus putosi neloseen, kun en voinut olla huokailematta ja odottelemtsta, milloin tarina ottaisi taas tuulta purjeisiin. Tämä oli harmi, sillä kirjalla oli ehdottomasti potentiaalia ihan täysiin pisteisiin.

Rebel Belleä suosittelen varauksetta niille, jotka tarvitsevat pikaista apua lukujumin hoitoon.

Lukunäyte: Chapter 2

Okay. Okay, I can hadle this, I thought, even as panic started clawing through my chest.

      ”Mr Hall,” I started, my voice high and shaky.

      He just waved his hand at me and pressed his ear to the door. I don't know what he heard, but whatever it was made him turn and sag against the wall.

      And that's when I noticed the blood dripping on his shoes.

      ”Mr. Hall!” I cried, running toward him. My heels slid on the slick tile floor, so I kicked them off. I got to Mr. Hall just as he slumped to the ground.

      His face was pale, and it looked all weird and waxy, like he was a dummy instead of a person. I could see beads of sweat on his forehead and under his nose. His breath was coming out in short gasps, and there was a dard red stain spreading across his expansive belly. There was no doubt in my mind that he was dying.

      I knelt down next to him, my blood rushing loudly in my ears. ”It's gonna be okay, Mr. Fall, I'll go get someone, everything is gonna be fine.”

Rebel Belle –trilogia

Rebel Belle (2014)

Miss Mayhem (2015)

Lady Renegade (2016)

Syys-loka-marraskuun kooste eli osoitus syksyn saamattomuudestani

Jooh, tässä sitä nyt ollaan. Vuotta 2016 on enää kuukausi jäljellä ja kohta pitäisi olla aloittelemassa vuotta 2017. Aika menee. Ihan. Tajuttoman. Nopeaa. Tuntuu, että sanon nämä samat sanat jokaisessa koosteessa, mutta se on totta!

Koko syksynä en ole tehnyt koostepostauksia ja se johtuu siitä yksinkertaisesta syystä, ettei minulla ole oikeastaan mitään raportoitavaa D:

Olen ollut ihan jäätävän kiireinen. Opiskelut vievät niin paljon aikaa ja energiaa, koko ajan on joku deadline tai tentti häämöttämässä nurkan takana, tenttikirjat lasketaan kymmenissä ja stressitaso nousee tasaiseen tahtiin. Sitten kun on vapaa-aikaa lukemisen sijasta kääriydyn mieluummin peittoihin ja toljotan Netflixiä. Olen tv-sarjauutuuksia katsellut paljon sekä elokuviakin onnistunut kuluttamaan enemmän kuin pitkiin aikoihin. Timeless, Frequency, The Exorcist, Westworld... Nämä ovat olleet loistavia tuttavuuksia ja tuoneet sen kaipaamani rentoutuksen.

Tästä syystä blogi on ollut hiljainen muutaman kuukauden. En ole hirveästi lukenut, joten blogikaan ei siksi ole kauhean eloisa ollut. Tavallaan lukuintoa olisi, mutta sitten kun asetun alas kirjan kanssa tunnen heti valtavan huonoa omaatuntoa kun minun pitäisi opiskella siihen tai tähän tenttiin, kirjoittaa sitä tai tuota esseetä tai oppimispäiväkirjaa tai mitä nyt vielä. Minun niin pitäisi oppia tasapainottamaan aikani, mutta se on vaikeaa! Jo pelkästään unirytmin pitäminen tasaisena ja normaalina on työlästä -__-

En varmasti ole ainoa, jolla on kiire. Nostan hattua jokaiselle teille, jotka osaatte navigoida läpi tavallisen elämän kiireiden ja työn!

Syyskuussa en lukenut mitään! Waaat?? En mitään! Opiskelut alkoivat tykittää julmalla vauhdilla eteenpäin enkä saanut luettua yhtään mitään. Ensimmäinen kuukausi vuosiin etten ole ainuttakaan kirjaa lukenut. Jessus.

Lokakuussa luettua:

x Melina Marchetta: Finnikin of the Rock (Lumatere Chronicles, #1)

1 kirja / 401 sivua

Öymäigääd, ei kauheasti parempi lokakuukaan ollut .__.

Marraskuussa luettua:

x Abbi Glines: Until Friday Night (The Field Party, #1)

x Rachel Hawkins: Rebel Belle (Rebel Belle, #1) | arvio tulossa!

x Kiersten White: And I Darken (The Conqueror's Saga, #1)

x Rainbow Rowell: Eleanor & Park | arvio tulossa!

4 kirjaa / 1522 sivua

Marraskuu oli sentään ihan vähän parempi. Sain neljä kirjaa luettua ja jatkettua muutamaa keskeneräistä. Tämä määrä johtui lähinnä siitä, että joinakin aamuina heräsin todella aikaisin ja minulla oli muutama tunti ylimääräistä aikaa lukemiseen.

Joulukuu tulee olemaan sinne kahdennenkymmenennen päivän tienoille asti hullun tiukka. Paljon deadlineja ja tenttejä luvassa, jotka luonnollisesti vievät aikaani yksinoikeudella. Siihen asti saatan vain tyhjentää kupolia lukemalla Mustan tikarin veljeskunta -kirjoja, jotka ovat täydellistä hömppää tähän kiireen keskelle.

Jaksamisia jokaiselle teille. Kohta on joulu ja uusi vuosi! :)

And I Darken - Kiersten White

Nimi: And I Darken

Trilogia/sarja: The Conquerors Saga, #1

Kirjailija: Kiersten White

Kustantaja: Delacorte Press

Julkaisuvuosi: 2016

Sivuja: 498 englanninkielisessä e-kirja

Luettavaksi: Omasta hyllystä

Tähdet: ★★★★☆

Juonikuvaus: NO ONE EXPECTS A PRINCESS TO BE BRUTAL. And Lada Dracul likes it that way. Ever since she and her gentle younger brother, Radu, were wrenched from their homeland of Wallachia and abandoned by their father to be raised in the Ottoman courts, Lada has known that being ruthless is the key to survival. She and Radu are doomed to act as pawns in a vicious game, an unseen sword hovering over their every move. For the lineage that makes them special also makes them targets.

      Lada despises the Ottomans and bides her time, planning her vengeance for the day when she can return to Wallachia and claim her birthright. Radu longs only for a place where he feels safe. And when they meet Mehmed, the defiant and lonely son of the sultan, who’s expected to rule a nation, Radu feels that he’s made a true friend—and Lada wonders if she’s finally found someone worthy of her passion.

      But Mehmed is heir to the very empire that Lada has sworn to fight against—and that Radu now considers home. Together, Lada, Radu, and Mehmed form a toxic triangle that strains the bonds of love and loyalty to the breaking point.

      From New York Times bestselling author Kiersten White comes the first book in a dark, sweeping new series in which heads will roll, bodies will be impaled... and hearts will be broken.

Ajatukseni: Vouuu, Kiersten White, mitä oletkaan luonut... Paranormaali on satukirja verrattuna And I Darkeniin.

Mikäli et tunne Vlad Seivästäjän (Vlad the Impaler) tarinaa, kannattaa ottaa siitä selvää. Äijä ei ollut mikään rakastava hyväntekijä.

And I Darken on Vlad Seivästäjän tarina, mutta tässä versiossa Vlad on Ladislava Dracul, aggressiivinen tyttö, joka haluaa todistaa itsensä isälleen, veljelleen Radulle, Osmanien valtakunnalle, koko maailmalle. Kun Ladan ja Radun isä myy lapsensa Osmanien sulttaanille pantiksi Valakian uskollisuudelle valtakunnalle, joutuvat he nyt oppimaan elämään tuossa uudessa todellisuudessa. Lempeälle Radulle se on helpompaa, hän saa ystäviä ja löytää rauhan islamista, mutta Lada ei suostu verhoamaan itseään tuohon maailmaan. Hän tunnustaa itsensä vain Vallakian prinsessana, eikä asetu alennettuun naisten asemaan.

Hyppäsin mukaan tarinaan valtaisalla innolla, sillä tämä oli yksi tämän vuoden ykkösteoksia, joihin täytyi aivan ehdottomasti päästä. Olin innoissani ja yllättynyt Whiten hyvin rohkeasta ja epätavallisesta aihevalinnasta. Mutta voi miten vaikeaa tarinaan oli päästä mukaan. ~20% kohdalla oli jo luovuttamassa ja jätin kirjan syrjään useammaksi kuukaudeksi. Juoni ei ole nopeatempoinen ja kertoo Ladan tarinan hänen syntymästään asti, maailma on massiivinen ja yksityiskohtainen, eikä hahmoista saa välttämättä oikein mitään irti.

Luojan kiitos en luovuttanut! Kun sitten muutaman kuukauden tauon jälkeen otin tämän uudelleen syyniin kunnolla keskittyen, innostuin toden teolla tarinasta. Vaikka olin välillä aika tylsistynyt, muutama aivan älyttömän voimakas kohtaus sekä hahmokaarti voittivat nuo harvat hetket kirkkaasti. Olen aivan tajuttoman vaikuttunut And I Darkenista!

Lada ei todellakaan ole konventionaalinen YA-sankaritar. Hän on hahmo, joka ajaa about 90% muista YA-sankarittarista kiljuen mäkeen. Lada on brutaali, ankara, vihainen. Hyvin vihainen. Hänen on vaikea hyväksyä omaa sukupuoltaan maailmassa, jossa naisen asema ei ole miehen vertainen. Hän ei suostu taipumaan Osmanien valtakunnan ja islamilaisen maailman sukupuoli jaotteluun eikä missään nimessä aio taipua perinteiseen naisen rooliin. Lada haluaa hallita itse itseään, voittaa Valakian valtaistuimen itselleen ja todistaa olevansa vaarallinen vastustaja. Hän on määrätietoinen, peloton ja lyö edestään jokaisen, joka seisoo hänen tiellään.

”On our wedding night,” she said, “I will cut out your tongue and swallow it. Then both tongues that spoke our marriage vows will belong to me, and I will be wed only to myself. You will most likely choke to death on your own blood, which will be unfortunate, but I will be both husband and wife and therefore not a widow to be pitied.”

Lada on hahmo, josta ei välttämättä pidä, mutta jota kuitenkin vääjäämättä kunnioittaa. Olin välillä hiukan häiriintynyt hänen aggressiivisuudestaan ja välillä vaikuttunut hänen urheudestaan olla oman itsensä hallitsija.

Ja sitten on Radu. Voi lempeä, ystävällinen Radu! Hän on Ladan vastakohta. Radu löytää Osmanien valtakunnasta paikkansa, ei tunne mitään kytköksiä entiseen kotiinsa Valakiassa, löytää rauhan islamista ja saa ystäviä sulttaanin joukoista. Siinä missä Lada luottaa fyysiseen voimaan, Radu on älykäs ja osaa sanoillaan kääntää hyvinkin räjähdysherkän tilanteen edukseen. Vaikka Radu antaa itsestään hyvin lempeän kuvan, hänessä on myös hurjan laskelmoiva ja yllättävän kylmäkin puoli. Tämä tekee hahmosta hullun mielenkiintoisen.

Uskallan käyttää sanaa eeppinen kuvaillessani tätä vaihtoehtoishistoriallista tarinaa. Odotukseni kahta seuraavaa osaa kohtaan ovat monumentaaliset ja olen niin uskomattoman vaikuttunut Whitesta, etten voisi millään kuvitella pettyväni. Odotan Ladan ja Radun tarinan saavan muutamia todella karuja ja yllätyksellisiä käänteitä (minulla on pelko mitä tulee käymään). En. Malta. Odottaa.

Kyllä, suosittelen And I Darkenia kovasti. Valtavan varoituksen sanasen kuitenkin annan, että kannattaa antaa tälle teokselle kunnolla aikaa eikä odottaa jotain sykettä ylös saavaa jännitysnäytelmää. Silloin tulet pettymään.

Lukunäyte: Chapter 3

Lada stood as tall as her short, stocky legs allowed. “This is my home! I am the Order of the Dragon! I kill infidels!”

      One of the three men accompanying Vlad murmured something in Turkish. The nurse felt sweat breaking out on her face, her neck, her back. Would they kill a child for threatening them? Would her father allow it? Or would they simply kill her for being unable to control Lada?

      Vlad smiled indulgently at his daughter’s display, then bowed his head at the three men. They returned the bow and swept out, acknowledging neither the nurse nor her disobedient charge. “How many infidels have you killed?” Vlad’s voice, this time in the melodic romance language tones of Wallachian, was smooth and cold.

      “Hundreds.” Lada pointed the knife at Radu, who hid his face against the nurse’s shoulder. “I killed that one this morning.”

      “And will you kill me now?”

      Lada hesitated, lowering her hand. She stared at her father, recognition seeping across her face like milk dropped in clear water. As quick as a snake, Vlad snatched the knife out of her hand, then grabbed her by the ankle and lifted her into the air.

      “And how,” he said, her upside-down face level with his, “did you think you could kill someone bigger, stronger, and smarter than you?”

      “You cheated!” Lada’s eyes burned with a look the nurse had come to dread. That look meant injury, destruction, or fire. Often all three.

      “I won. That is all that matters.”

      With a scream, Lada twisted herself up and bit her father’s hand.

      “God’s wounds!” He dropped her on the floor. She tucked into a ball, rolled out of his reach, then crouched, baring her teeth at him. The nurse cringed, waiting for Vlad to fly into a rage and beat Lada. Or beat her for her failure to keep Lada tame and docile.

      Instead, he laughed. “My daughter is feral.”

The Conqueror's Saga –trilogia

And I Darken (2016)

Now I Rise (2017)

3. osa (2018)

Until Friday Night - Abbi Glines

Nimi: Until Friday Night

Trilogia/sarja: The Field Party, #1

Kirjailija: Abbi Glines

Kustantaja: Simon Pulse

Julkaisuvuosi: 2015

Sivuja: 336 englanninkielisessä e-kirja

Luettavaksi: Omasta hyllystä

Tähdet: ★★★☆☆

Juonikuvaus: To everyone who knows him, West Ashby has always been that guy: the cocky, popular, way-too-handsome-for-his-own-good football god who led Lawton High to the state championships. But while West may be Big Man on Campus on the outside, on the inside he’s battling the grief that comes with watching his father slowly die of cancer.

      Two years ago, Maggie Carleton’s life fell apart when her father murdered her mother. And after she told the police what happened, she stopped speaking and hasn’t spoken since. Even the move to Lawton, Alabama, couldn’t draw Maggie back out. So she stayed quiet, keeping her sorrow and her fractured heart hidden away.

      As West’s pain becomes too much to handle, he knows he needs to talk to someone about his father—so in the dark shadows of a post-game party, he opens up to the one girl who he knows won’t tell anyone else.

West expected that talking about his dad would bring some relief, or at least a flood of emotions he couldn’t control. But he never expected the quiet new girl to reply, to reveal a pain even deeper than his own—or for them to form a connection so strong that he couldn’t ever let her go…

Ajatukseni: Ennemminkin sen 2.5 tähteä. Tykkään tästä vähemmän mitä nyt oikeasti alan miettiä.

YA-contemporaryt ovat niin ihanan nopealukuisia, että jos ollenkaan tuntee lukujumin uhkaavan, sen kun vain yhteen tällaiseen tarttuu ja lentää läpi muutamassa tunnissa.

Maggie ei ole sanonut sanaakaan sen jälkeen, kun kaksi vuotta aikaisemmin hänen isänsä murhasi hänen äitinsä suoraan hänen silmiensä edessä. Kun hän muuttaa viimein sukulaistensa luokse asumaan, hän törmää aivan äärimmäisen ylimieliseen, törkeää poikaan. Mutta West pitää sisällään salaisuutta; hänen isänsä on kuolemassa syöpään. West yrittää peittää tuskaansa esittämällä ulospäin itsevarmaa, välinpitämätöntä mänttiä. Maggie kuitenkin näkee hänen lävitseen. Eräissä juhlissa West päätyy purkamaan tunteitaan Maggielle ollen varma ettei tämä puhuisi sanaakaan takaisin, mutta sitten Maggie vastaakin. Nämä kaksi löytävät toisistaan tuen surussa ja menetyksessä, joka tuo heidät lähemmäksi toisiaan.

Ensimmäinen Abbi Glinesin kirjani oli ihan jees. Ei loistava, ei huono, mutta ihan jees. Eikö kuitenkin kuulosta vähän surkealta, että voin kuvata tätä teosta vain keskinkertaiseksi? Ehkä niin. Minua kihetoi kirjan tarjoama asetelma ja toivoin kovasti, että sitä olisi ylläpidetty kauemmin. Sen sijaan Glines halusi näköjään vain syöksyä siihen romanssiin, ja se menetti minun mielenkiintoani tarinaa kohtaan.

Maggie oli todellinen Mary Sue. Hän on ylimaallisen kaunis, viaton, puhtoinen, koskematon, ja jokainen XY-kromosomiparin omaava hahmo on aivan haltioissaan siitä ilmestyksestä, mitä Maggie on. Muut naishahmot kuvataan sitten ilkeämielisinä ämminä, jotka suunnilleen huoraavat itsensä koulun suosittujen urheilijoiden liiveihin. Että hohhoijaa, onpahan taas kyllä aikamoinen jaottelu naishahmojen välillä. Maggieta ja aikuisia lukuun ottamatta jokainen tyttö saa erittäin vastemielisen kylmää kyytiä. Mitä pirua nyt oikeasti, Abbi Glines?

Tässä oli todella hienosti kirjoitettuja kohtauksia, joiden tunnepitoisuus sai palan nousemaan kurkkuun. Glines osaa todellakin kirjoittaa tekstiä, joka kolahti välillä hyvinkin kipeästi. Mutta pääasiassa en ollenkaan pystynyt tuntemaan vetoa romanssiin. Minua vähän vieroksutti asetelma, jossa nämä kaksi hahmoa toimivat toistensa kainalosauvoina... En voi sille mitään, mutta en osannut lopettaa miettimästä, millainen tulevaisuus tuollaisella suhteella voisi olla. En osaa pitää sitä pidemmällä tähtäimellä kovinkaan terveenä.

Mutta toisaalta oli ehkä vain oma vikani, kun lähden YA-romanssia lukemaan kaivaten enemmänkin platonista ystävyyttä. Kai minun olisi kuulunut vain hullaantua tähän kuvioon, missä päähenkilöpari ammentaa voimaa toisistaan. Oh well.

En halua kuitenkaan mollata tätä liikaa. Until Friday Night oli viihdyttävä, nopealukuinen ja raskaista teemoistaan huolimatta yllättävänkin hupaisaa luettavaa paikoitellen. Mutta Friday ei ollut kuitenkaan mitään ihmeellistä. Tuskin tulen muistamaan tätä kovinkaan kauan.

Mutta hei, luen kyllä ihan mielelläni jatko-osat, mikäli ne joskus alennuksesta saan napattua.

Lukunäyte: Chapter 19, I Have Nightmares Every Night

I knew. I knew all too well. I knew terror and fear. I knew demons that haunted you at night instead of the sweet dreams we believed in as children. I knew more than he could imagine.

      I nodded. “Yes,” I whispered hoarsely, desperate to assure him he wasn’t alone. My voice sounded strange yet familiar.

      This was the second time I had spoken to him. Once because he infuriated me, and now because I understood he needed to know he wasn’t alone. Pain came to all of us at some time or another. It was how we learned to cope with it that determined our future. In this moment I chose to speak. Silence was normally how I coped, but for the first time since I’d witnessed my father kill my mother, I wanted to speak. I wanted to reassure someone else.

      His eyes widened. “You talked,” he said, staring at me intently. “Again.”

      I didn’t say anything in response. I had spoken because he needed me to. But to talk, just for conversation? I couldn’t do that. I was still afraid to hear my voice.

      “Is it true? About what Gunner told me... Did you see your dad...” He trailed off. He knew my past. Someone had found out and was spreading it around. I knew it would happen eventually.

      I thought about my answer. I didn’t talk about that night with anyone. Remembering was too hard. Too painful for any human to endure. But West was losing a parent too.

      So I nodded. I wouldn’t give him any more than that. I couldn’t put into words what I’d seen. Not again.

      “Shit. That’s tough,” was all he said.

The Field Party –sarja

Until Friday Night (2015)

Under the Lights (2016)

After the Game (2017)