Huhti-toukokuun kooste

Kesä on täällä. Vihdoinkin.

Huhti- ja toukokuu menivät ohi todella nopeasti. En kumpanakaan kuuna lukenut kovinkaan paljon näitä omavalintaisia kirjoja, sillä pääsykokeet häämöttivät toukokuussa edessä ja niihin piti keskittyä. Ja kiitettävästi keskityinkin, vaikka kokeissa sitten itsetunto rapisi. Tein Back in Business -postauksen, jossa kerron tarkemmin toukokuisia kuulumisiani kahden viikon ajalta.

Huhtikuussa suunnittelin kesän TBR-listani ja paljastin tässä postauksessa pohjattoman rakkauteni alkuperäistä Star Wars -trilogiaa kohtaan. Toukokuussa pääsin aloittamaan kesän rullaluistelukauden, mutta sateisen sään vuoksi en ole kovinkaan montaa kertaa päässyt vielä luistelemaan. Plaah, jos päivällä on aurinkoista, mutta muun tekemisen vuoksi en voi lähteä vielä luistelemaan ja päätän illalla mennä niin eiköhän vain silloin vettä tule. Kevät on vaikeaa aikaa ja siksi odotan aika kesää innolla säiden tasaannuttua (viime kesäkuuta lukuun ottamatta. Tuli räntää ja oli pakkasta.).

Otin osaa myös Kirjakaapin kummitus -blogin Jonnan kesäiseen kirjankansibingoon, jossa tarkoituksena on ruksia bingon ruutuja luettujen kirjojen kansien mukaan. Käytyäni katsomassa Insurgentin ja se innosti minua pohtimaan kirjojen pohjalta tehtyjä elokuvia ja niiden laatua tässä postauksessa. Päivitin myös blogin ulkoasun rennompaan ja kesäisempään. Kesti aikansa tottua uuteen värimaailmaan, mutta olen tyytyväinen uuteen ilmeeseen. Vaihtelu tunnetusti virkistää!

Purkki täyttyy hitaasti, mutta varmasti...

Olen pitkästä aikaa viettänyt kunnolla aikaa tv-sarjojen katsomisen parissa. Minulla on aivan tuhottomasti sarjoja ja leffoja need-to-watch-ASAP!!!-listallani ja sitä lyhentääkseni aloin katsoa Drop Dead Divaa. Sarja on niin hyvä oikeasti etten edes kestä :D Olen suunnilleen viikossa katsonut viisi kautta ja yksi on enää jäljellä. Tämän jälkeen pitäisi katsoa niitä tuhatta ja yhtä muuta sarjaa ja leffaa, tietysti kaiken muun tekemisen ohella.

Ja sitten taas kirja-aiheeseen.

Huhtikuussa luettua:

Rachel Caine: Glass Houses (The Morganville Vampires, #1)
Tämä kirja oli todella mitäänsanomaton. Teos on osa pidempää sarjaa ja luulen, että useampi osa pitäisi lukea että pääsisi kunnolla tunnelmaan. Olen vielä epävarma, että tulenko koskaan jatkamaan tämän sarjan parissa.

Mirkka Lappalainen: Jumalan vihan ruoska

Pääsykoekirja, joka oli aivan yllättävän mielenkiintoinen. Teos on hyvin informatiivinen ja hyvin kuvaava, jota luki mielellään. Meinasin tästä kirjoittaa oman arvion tänne blogin puolelle, kunhan saan taas inspiraation kaivaa kirja esille pimeästä kolkasta, johon olen sen nyt tunkenut etten selailisi sitä ja miettisi koko ajan mitä jätin pääsykokeeseen kirjoittamatta, mitä pitäisi lisätä ja mitä muokata.

Courtney Alameda: Shutter

Pidin tästä kirjasta aivan älyttömästi. Alameda käyttää Bram Stokerin Draculaa ihastuttavasti pohjana tarinalleen ja saa viihdearvon nousemaan huippuunsa. Suosittelen Shutteria kovasti!

Useita kirjoittajia: Ei tullut isä kotiin: Sotaorpojen kertomuksia

Tämä tarttui sattumalta kirjastosta mukaan ja pitihän se ottaa kotiin mukaan ja lukea. Surullinen kokonaisuus Suomen sodissa kaatuneiden lapsista.

Megan Miranda: Soulprint

Mirandan kirjat kolahtavat minuun lujaa. Hänen kirjoissaan on se jokin, joka vaikuttaa minuun ja rakastuttaa täysin tarinaan. Soulprint oli yksinkertaisesti upea teos.

Chris Priestley: The Last of the Spirits

Luin tämän, koska kansi on niin mielettömän kaunis. Kirja oli lyhyt ja yhdeltä istumalta luettu, mutta sopi kenties paremmin joulun alle. No, tulipa nyt luettua ja tykättyäkin. Seuraavaksi lienee edessä Dickensin alkuperäinen teos.

6 kirjaa / 1549 sivua

Toukokuussa luettua:

Robin Constantine: The Promise of Amazing

Heh, tämä oli kyllä yhdenlainen kirja. Tyyppi kaivaa kaivurilla omaa hautaansa niin häkellyttävällä tavalla, että se oli suorastaan surkuhupaisaa. The Promise of Amazing oli ihan jees, mutta ei mitään niin erityistä että muistaisin teoksen pitkän aikaa.

Kasie West: The Distance Between Us

Olen halunnut lukea Westin kirjoja kauan ja tämä ensimmäinen kokemukseni oli todella positiivinen. Tykkäsin kovasti.

Gayle Forman: I Was Here

Ei kolahtanut niin kuin toivoin. Kirja käsittelee kyllä vaikeaa aihetta, mutta toteutus meinasi olla vähän puuduttavaa luettavaa. Pidin kirjasta kuitenkin ihan kohtalaisesti. Forman ei vieläkään ole voittanut minua täysin puolelleen.

Jeffery Deaver: Luunkerääjä (Lincoln Rhyme, #1)

Petyin tähän kirjaan, sillä olin odottanut niin paljon enemmän. Myönnän pitäneeni elokuvasta enemmän ja kirja rassasi monella tapaa.

4 kirjaa / 1399 sivua

Toivotan (jälleen kerran) ihanaa kesää kaikille ja hyviä lukusäitä meille ulkolukijoille :)

Luunkerääjä - Jeffery Deaver

Nimi: Luunkerääjä

Alkuteos: The Bone Collector

Trilogia/sarja: Lincoln Rhyme #1

Kirjailija: Jeffery Deaver

Kääntäjä: Ilkka Rekiaro

Julkaisuvuosi: 1997 (suomeksi 1997, Otava)

Sivuja: 446 suomenkielisessä kovakantisessa 
Luettavaksi: Kirjastosta

Tähdet: ★★★☆☆

Takakannesta: Nimetön soittaja oli sanonut toivovansa, että uhri olisi kuollut…

      Konstaapeli Amelia Sachs astelee korkeassa heinikossa löytämättä mitään, valmiina jo panemaan pillit pussiin – kunnes puistattava näky pysäyttää hänet. Maasta törröttää ihmisen käsi. Elävänä haudatun miehen sormista yksi on kaavittu paljaaksi.

      Poliisin avuksi saadaan rikostutkimuksen konkari Lincoln Rhyme. Yhdessä hän ja Sachs muodostavat tehokkaan parivaljakon: työntapaturmassa halvaantunut Rhyme on tutkimuksen aivot, Sachs se joka toimii.

      Jäljet johtavat sarjamurhaajaan. joka tuntee outoa viehtymystä luihin, mutta jota myös älyllinen peli kiehtoo: seuraava uhri pelastuu, jos Rhyme vain ehtii ajoissa ratkaista hänen punomansa arvoituksen.

      Rhymelle kaveri on todellinen haaste. Miehellä on älliä kahden edestä, hän peittää johtolankansa nerokkaasti – ja hän pitää virkavaltaa pilkkanaan.

Ajatukseni: Tämän kirjan oikea tuomio on 2.5 tähteä.

Homman nimi on siis se, että olen nähnyt tämän kirjan pohjalta tehdyn elokuvan useita kertoja ja vaikka kuva ei ole mistään parhaimmasta päästä, on se ihan mukiinmenevä. Odotin kirjan lukemista kovasti, sillä niin monet ovat kehuneet tämän olevan paljon parempi mitä adaptaationsa.

Joten mitä nyt voinkaan sanoa? Son, I am disappointed.

NYPD on saanut nimettömän vihjeen elävältä haudatusta uhrista ratapihalla. Passipoliisi Amelia Sachs haravoi aluetta haaveillen samalla kauan odottamastaan siirrosta suhdetoiminnan piiriin, kunnes tekee järkyttävän löydän: maasta törröttää käsi, jonka yksi sormi on kaavittu paljaaksi luuhun asti ja siihen on pujotettu sormus. New Yorkin poliisilla on nyt käsissään tapaus, joka täytyy ratkaista nopeasti ja hiljaa kaupungissa järjestettävän YK:n rauhanseminaarin vuoksi. Poliisit hakevat apua kriminalistina tunnetulta Lincoln Rhymelta, nerokkaalta ex-poliisilta, joka joutui työtapahturmaan ja kuihtuu nyt neliraajahalvaantuneena sängyn pohjalla suunnitellen itsemurhaansa. Erikoinen murha herättää kuitenkin Rhymen sisällä pitkästä aikaa janon poliisintyötä kohtaan ja hän päättää auttaa murhaajan jäljittämisessä raahaten samalla Amelian mukaan tutkimuksiin, jotka ovat täysin ulkona hänen tuntemastaan työstä.

Luunkerääjä ei siis ihan napannut. Mikä mätti? Lähinnä kirjoitus, suomennos, kerrontatyyli, hahmot ja yleinen mitäänsanomattomuuden fiilis, joka velloi lukukokemukseni ympärillä. Ei hyvä! On olemassa ns. ”kirjoittamaton sääntö”, että kirja on lähes poikkeuksetta elokuvaansa parempi, mutta olen ollut muutamaan otteeseen oppositiossa tässä asiassa – ja olen taas. Kyllä, tunnustan! Pidin elokuvasta enemmän.

BÄÄÄM, siinä. Lukukokemustani häiritsi merkittävästi jatkuvasti ajatusteni taustalla pyörivä filmirulla leffasta enkä voinut lakata miettimästä samankaltaisuuksia ja eroavaisuuksia versioiden välillä. Elokuvan tarina onnistui voittamaan minut paremmin puolelleen ja ollakseni ihan rehellinen, hahmot ärsyttivät minua paljon vähemmän leffassa.

En osaa sanoa oliko kyse vain suomennoksesta ja sen huonontavasta vaikutuksesta kirjoituksen laatuun, mutta se rassasi minua. Sekä suomennos että kirjoitus molemmat rassasivat. On ihailtavaa, miten hyvin kirjailija on perillä rikospaikkatutkinnasta ja New Yorkin historiasta, mutta ai että etteikö kerronta olisi myös ollut aika kuivakkaa. Suomennoksen voidaan sanoa olevan silloin onnistunutta, kun lukija ei kiinnitä siihen niinkään huomiota. No tämän suomennoksen kyllä huomasi, nimittäin useiden kirjoitusvirheiden muodossa.

Kerronta tuntui todella ulkopuoliselta ja kaukaiselta, vaikka välillä pääsemme hyvinkin syvälle hahmojen pään sisään. En sinänsä kyllä pitänyt yhtäkään hahmoa järin kiinnostavana, mutta kun edes johonkin pitää tarttua niin kaipa se Lincoln Rhyme oli tarinan kantava voima. Tyyppi on tetroplagikko ja nero, mutta näivettyy sängyssä, täysin turhautuneena elämäänsä ja suunnittelee eutanasiaansa. Sitten vastaan tulee tämä uusi murhamysteeri, joka vetäisee kriminalistin uudelleen mukaan poliisintyöhön, vaikkakin sängystä käsin. Uskallan myös sanoa, että neron lisäksi Rhyme oli aivan helkkarinmoinen pässi. Ja Amelia! Angst. Angstangstangst. ANGST! Aikuinen ihminen... Juu kaipa näille hahmoille olisi pitänyt sympatiaa sankosta kaataa, mutta minusta saatiin nitistettyä lähinnä muutama pisara vain Rhymelle. Sen sijaan Amelia otti vain pannuun. ANGST.

Parhaimmat osiot tästä kirjasta olivat ne mysteerin ja johtolankojen selviämiset. Kun tarina sai viimein kunnolla tuulta purjeisiinsa, alkoi lukeminen sujua ja hieman kiinnostuinkin vielä millaisen lopun Deaver lukijoille tarjoili. Oli mielenkiintoista seurata, kuinka Rhyme ja kumppanit yhdistelevät pisteet toisiinsa ja ”vastaavat” murhaajan pyrkimykseen ”keskustella” heidän kanssaan rikospaikoille jättämiensä vihjeiden avulla. Tämä on kaikki sellaista, mitä on kiinnostavaa lukea. Valitettavasti tätä kiinnostavaa tavaraa ei ollut kirjassa riittävästi vetoamaan minuun enemmän.

En halua kuulostaa siltä, että koko kirja olisi ollut umpisurkea, koska sitä se ei ollut. Luunkerääjä ei vain toiminut minulla niin kuin toivoin ja halusin ja ne ärsyttävät asiat nyt oikein korostuvat kun tätä mietin. Mielipidettäni kirjasta muokkaa aika paljon mielipiteeni elokuvasta ja kenties juuri tästä syystä teos ei tehnyt minuun nyt oikein vaikutusta. Siispä annoin tämän isälleni luettavaksi saadakseni kuulla myös hänen leffaa näkemättömän mielipiteensä (vaihdamme kirjoja ja lukukokemuksia hyvin usein). Haen omantunnonkevennystä, kun näin kärjistän nyt ajatuksiani.

Mutta hei, en aio luovuttaa tämän sarjan suhteen. Kenties Luunkerääjä ei kolahtanut minuun niin hyvin suuri sen leffafiiliksen vuoksi enkä halua nakata näin mielenkiintoista sarjaa romukoppaan ikävämmän ensimmäisen osan perusteella. Lainasin jo toisen osan, Arkullatanssijan, kirjastosta ja meinasin senkin lukea. Arvioin sitten uudelleen, mitä mieltä tästä sarjasta olen.

Tuli aivan valtava ikävä erikoisagentti Pendergastia, joten aloitin Kuoleman asetelman heti tämän jälkeen. Näin sivumennen sanoen, suosittelen Pendergasteja tämän edelle. Onnistui voittamaan minut puolelleen paljon paremmin.

Lukunäyte: Toinen luku, sivut 38-39

”Jos hän ei kerran tullut tikkaita alas niin miten hän sitten pääsi haudalle?”

      ”Hän talutti uhria ratapölkkyjä pitkin. Todennäköisesti pohjoisesta.”

      ”Kiskoille ei ole tikkaita kummassakaan suunnassa.”

      ”Mutta radan suuntaisia tunneleita siellä on”, Rhyme jatkoi. ”Niistä on yhteys 11. avenuen vanhojen varastorakennusten kellareihin. Muuan kieltolain aikainen gangsteri, Owney Madden, kaivautti tunnelit voidakseen kuormata pontikkaa New York Centralin juniin, jotka menivät pohjoiseen Albanyyn ja Bridgeportiin.”

      ”Miksei hän sitten haudannut uhria tunneliin? Miksi hän otti sellaisen riskin, että raahasi hänet ylikulkusillalle asti?”

      Kärsimättömästi: ”Kai sinä ymmärrät, mitä hän meille sanoo?”

      Banks avasi jo suunsa mutta pudisti sitten päätään.

      ”Hänen oli pakko panna ruumis näytteille”, Rhyme sanoi. ”Hän halusi että se löydetään. Siksi hän jätti käden näkyviin. Hän vilkuttaa meille. Saadakseen huomiomme osakseen. Murhaajia on vain yksi, mutta hänellä on valitettavasti älliä kahden edestä. Jossain lähistöllä on ovi, josta pääsee tunneliin. Etsikää siitä sormenjälkiä. Niitä ei taatusti löydy. Mutta teidän pitää silti etsiä. Lehdistön takia. Kun tarina alkaa vuotaa... Onnea matkaan, hyvät herrat. Teidän on nyt jätettävä minut. Lon, kuulehan.”

      ”Niin?”

      ”Älä unohda päärikospaikkaa. Kävi miten kävi, sinun on pakko löytää se. Ja äkkiä.”

      ”Kiitos, Linc. Muista lukea raportti.”

      Hän sanoi, että tottakai hän muistaisi, ja näki miesten ottavan valheen täydestä.

Lincoln Rhyme –sarja

The Bone Collector | Luunkerääjä (1997/1997)

The Coffin Dancer | Arkullatanssija (1998/1998)

The Empty Chair (2000)

The Stone Monkey (2002)

The Vanished Man (2003)

The Twelfth Card (2005)

The Cold Moon (2006)

The Broken Window (2008)

The Burning Wire (2010)

    9.5 A Textbook Case (2013)

The Kill Room (2013)

The Skin Collector (2014)

Back in Business

Missed me? 'Cause I sure missed you!

Olen ollut M-I-A viimeiset kaksi viikkoa, sillä velvollisuudet piti hoitaa alta pois. Pääsykokeet ovat nyt ohi ja kesäni on alkanut.

Kävin viime viikolla Turussa tekemässä kaksi koetta, historian ja uskontotieteen/kansatieteen/folkloristiikan (kolmen aineen materiaali siis yhdessä kokeessa). Haluaisin opiskella uskontotieteitä, sillä uskonnot kiinnostavat minua kovasti maailmanlaajuisena ilmiönä ja nimenomaan se tutkimuksellinen ja maallisempi lähestymistapa niihin on minulle tärkeää (teologia on liian uskonnollista minulle ja minä olen liian sekulaari teologialle. Emme tulisi toimeen keskenämme.). Minulle on toisaalta ihan sama, olisiko pääaineeni uskontotiede vai historia, sillä molemmista pääsisin unelma-ammattiini, joka on uskontohistorian tutkija (kuulostanko siis vähän tylsältä :D).

Pääsykokeista jäi vähän paha maku suuhun. Aika loppui kesken toisen kokeen. Panostin liikaa muihin tehtäviin ja yhden tekstin kirjoittamiseen jäi liian vähän aikaa. Jouduin jossain viidessätoista minuutissa vääntämään vastauksen, jonka tietosisältö oli päin helvettiä ja jonka rakenne olisi saanut lukion äidinkielenopettajani itkemään katkeria kyyneliä. Hävetti joutua palauttamaan niin kamala vastaus. Se on myös se vastaus, joka ihan satavarmasti tulee hylkäämään koko suoritukseni siinä kokeessa. Mutta jooh, eipä kai siinä. En ole luovuttamassa, koska uskontotiede ja historia ovat ne minun juttuni.

Turku on kiva kaupunki ja tiedän, että osotteeni tulee vielä jossain vaiheessa olemaan siellä. Vietin tuolla visiitillä neljä yötä Omppuhotellissa ja parasta oli, että pääsin katsomaan jääkiekon mm-kisojen kulta- ja pronssiottelut isosta ruudusta. Jep, seuraan lätkän ja futiksen arvokisoja aktiivisesti. Tuli taas näiden mm-kisojen aikana nautittua helkkarin hyvästä pelistä ja myös ”hieman” kirottua jälleen tuomarointia (viime vuoden finaali ei ollut kaunista katsottavaa... saatika kuunneltavaa, ainakaan minun osaltani). Tuomarointi oli välillä ihan umpisuolesta. Sääli, että Suomi putosi sellaisen pelin jälkeen... Jääkiekko tosiaankin kuumentaa tunteet.

Aloitin virallisen kesäni maanantaina käymällä kaupungissa kavereiden kanssa. Tuli pääkirjastolla käytyä ja löysin juuri sen kirjan, mitä etsinkin, nimittäin Koushun Takamin Battle Royalen. Samalla reissulla tein ilahduttavan löydän: olin vajaa kuukausi sitten hukannut lempikirjanmerkkini ja löysin nyt sen palauttaessani yhtä kirjaa. Joo, se oli siellä välissä, missä muuallakaan :D Onneksi en palauttanut kirjaa vilkaisematta kannen alle... Olisin menettänyt suosikkini. Kävimme myös kahvilla ja kirjakaupassa, josta kävelin ulos tyhjin käsin. Siinä on sitä itsehillintää, mitä tarvitsen. Yritän rajoittaa uuden luettavan hankintaa ja olen onnistunut aika hyvin, muutamaa poikkeusta lukuun ottamatta.

Battle ja rakas kirjanmerkkini ♥

Ja näin tyylikkäästi (ja itselleni anteeksiantavasti) liu'un kirja-aiheeseen... Kävin tänään hakemassa postista kauan odottamani paketin. Olen haikallut Anthony Doerrin teoksen perään jo syksystä asti, sillä se vaikuttaa juuri minun kirjaltani. Lisäksi toissa viikolla ilmestyi viimeinkin Susan Een Penryn and the End of Days -trilogian viimeinen osa, End of Days. Olen odottanut kirjaa puolitoista vuotta. Puoli. Toista. Vuotta. Ette voi kuvitellakaan miltä tuntui saada se kaksi viikkoa sitten käsiin, mutta olla vielä lukematta muiden velvollisuuksien puskiessa edelle. Musertavaa, voin luvata. Nyt kiireet ovat sitten ohi ja saan vihdoin tarttua näihin kauan odottamiini teoksiin. En voisi olla iloisempi!

Näitä olen odottanut niin kauan.

On siis lienee sanomattakin selvää, että aion omistaa kesäni kaiken muun kivan lisäksi myös lukemiselle. Listasin huhtikuun alussa kesän TBR-listani ja yritän parhaani mukaan – mutta stressiä ottamatta – lukea läpi nuo kirjat. Olen spontaani lukija ja menen tunteen mukana, mutta minulla on myös työpöydän reunalla kirjapino, joka kiljuen odottaa päästä luettavaksi. Tein siis myös touko-kesäkuulle oman listan, jonka kirjat ainakin yritän kahlata läpi.

Yrittäkää saada selvää käsialastani :D

Tällaista listaa olisi tiedossa. En kuitenkaan aio ottaa paineita kaikkien lukemisesta. Lista antaa vain osviittaa, mitkä teokset odottavat vuoroaan.

Oi hei jei, sain takaisin Game of Thronesin kolmosseasonini puolen vuoden lomailulta! Tehtiin kaverin kanssa jo suuret suunnitelmat useamman vuorokauden kestävästä GoT-maratonista. Edellisen pidin hänen kanssaan viime kesänä ja tuli valvottua pari yötä putkeen. Oltiin vähän kuolleita jälkeenpäin, mutta hauskaa oli :D Sarja. On. Niin. Hyvä. Toivottavasti kirjatkin ovat!

Tässä meille maratoonattavaa. Neloskausi olisi vielä aika jees.

Eipä minulla muuta pointtia tässä postauksessa ollut kuin infota olevani elossa, päivittää blogi ajan tasalle ja kertoa, mitä olen touhunnut ja mitä suunnittelen touhuavani.

Mikä niissä pahvilaatikoissa kissoja oikein viehättää? :D

Oikein hyvää kesää siis kaikille! :)

Kirjankansibingo! (päättynyt)

Kirjakaapin kummitus -blogin Jonna keksi laittaa kesäksi pystyyn kirjabingon ja päätin viime vuoden tavoin ottaa osaa (viime kesänä bingoa emännöi Le Masque Rouge -blogin Emilie). Tällä kertaa kirjabingon ideana on tutkiskella kirjojen kansia ja ruksia ruutuja niiden perusteella.

Kyllä, tunnustan, I judge books by their covers. Kauniit ja mielenkiintoiset kannet nyt vain tuppaavat vetämään katsettani puoleensa tehokkaammin ja tavallisesti hankin omaan hyllyyni mieluummin kansia, joita on kiva katsella :D

Tämä haastehan on siis aivan omiaan minulle, sillä pääsen nyt ihan tositarkoituksella arvostelemaan kansia ja valikoimaan myös niiden perusteella luettavani ;)

Haasteaika: 15.5.2015 – 15.8.2015

• Luonto: The Vanishing Season – Jodi Lynn Anderson
• Siluetti: Kuoleman asetelma – Douglas Preston & Lincoln Child
• Mies: Wayward Pines: Ei pakotietä – Blake Crouch
• Sininen: Dream Boy – Mary Crockett & Madelyn Rosenberg
• Piirroskuva: An Ember in the Ashes – Sabaa Tahir
• Keltainen: Second Chance Summer – Morgan Matson
• Nainen: Hysteria – Megan Miranda
• Lapsi: Harry Potter ja viisasten kivi – J.K. Rowling
• Monta henkilöä: Harry Potter ja salaisuuksien kammio – J.K. Rowling
• Mustavalkoinen: Gone Girl – Gillian Flynn
• Pariskunta: Fangirl – Rainbow Rowell
• Kasvokuva: Behemoth – Scott Westerfeld
• Eläin: Harry Potter ja Azkabanin vanki – J.K. Rowling
• Värikäs: Open Road Summer – Emery Lord

Bingo on virallisesti päättynyt! Sain bingoiltua itselleni yhden bingon ja pari kappaletta jäi yhtä ruutua vaille vajaaksi. Kahdesta teoksesta en ole vielä ehtinyt kirjoittaa, mutta liitin ne mukaan tuohon listaan. Kesäinen bingoilu oli oikein mukavaa taas, joten suurkiitokset Jonnalle tämän järjestämisestä!

I Was Here - Gayle Forman

Nimi: I Was Here

Kirjailija: Gayle Forman

Kustantaja: Viking

Julkaisuvuosi: 2015

Sivuja: 270 englanninkielisessä kovakantisessa

Luettavaksi: Kirjastosta 
Tähdet: ★★★☆☆

Juonikuvaus: Cody and Meg were inseparable.

      Two peas in a pod.
      Until... they weren’t anymore.

      When her best friend Meg drinks a bottle of industrial-strength cleaner alone in a motel room, Cody is understandably shocked and devastated. She and Meg shared everything—so how was there no warning? But when Cody travels to Meg’s college town to pack up the belongings left behind, she discovers that there’s a lot that Meg never told her. About her old roommates, the sort of people Cody never would have met in her dead-end small town in Washington. About Ben McAllister, the boy with a guitar and a sneer, who broke Meg’s heart. And about an encrypted computer file that Cody can’t open—until she does, and suddenly everything Cody thought she knew about her best friend’s death gets thrown into question.

      I Was Here is Gayle Forman at her finest, a taut, emotional, and ultimately redemptive story about redefining the meaning of family and finding a way to move forward even in the face of unspeakable loss.

Ajatukseni: Gayle Formanin kirjat (tai ainakin nämä kaksi mitä olen lukenut) ovat minulle jonkinasteinen tenkkapoo, sillä en millään tunnu löytävän yhteistä säveltä näiden kanssa. Niin tunteella latautuneita kirjoja, mutta jättävät minut sivurajalle seisomaan.

Codyn paras ystävä Meg on tehnyt itsemurhan ja jättänyt koko lähipiirinsä täysin järkyttyneen tyhjiön reunalle. Cody ei pysty ymmärtämään, mitä tapahtui ja kuinka hän ei nähnyt merkkejä Megin aikomuksesta tappaa itsensä. Codyn mennessä Megin collegeen pakkaamaan hänen huoneensa, löytää hän Megin kannettavalta tietokoneelta epäilyttävän, koodisuojatun tiedoston. Cody päättää ryhtyä jäljittämään Megin askelia ja ottaa selvää, mitä todella tapahtui ja mikä ajoi Megin niin lopulliseen ratkaisuun.

I Was Here käsittelee rankkaa aihetta – itsemurhaa ja läheisten selviytymistä – joten kannattaa varautuneesti tämä kirja lukea. En olisi itsekään tätä lukenut ellei olisi kirjastosta löytynyt, sillä mikään mukava aihe ei ole kyseessä. En myöskään pidä siitä tunteesta, jossa kyseenalaistan että olenko tosiaan näin tunnevammanen kun kirja ei välttämättä iskekään suoraan tunteisiin.

Meh, rankasta aiheestaan huolimatta minusta tämä kirja oli aika kuivakka. Sama fiilis tuli kun luin If I Stayta, että kyllä nyt varmasti pitäisi silmien hikoilla kyyneliä, mutta kun ei vain kolahda. Ai että etteikö tämä olisi myös ollut aika pitkäveteistä luettavaa, erityisesti keskivaiheilla. Viidesosa jos kirjasta olisi editoitu pois niin olisin todennäköisesti onnistunut löytämään enemmän tarttumapintaa tähän tarinaan.

Yksi suurimmista ongelmistani oli se, että emme pääse tutustumaan hahmoihin oikein mitenkään. Kyllä, Cody on yllättäen menettänyt parhaan ystävänsä ja kyllä, hän on surun murtama, mutta emme pääse tutustumaan häneen millään tavalla kun koko hänen hahmonsa rakentuu tuon tragedian ympärille. Olisin nähnyt mielelläni enemmän takaumia Codyn ja Megin ystävyydestä, jotta olisin paremmin ymmärtänyt sen laatua ja vähemmän Codyn ailahtelevaa romanssia tyypin kanssa, joka oli suuressa roolissa tönäisemässä Megin lähemmäs kuilun reunaa. Ei Ben huono ihminen ollut, mutta vieroksuin heidän romanssiaan.

Kun Cody ryhtyy jäljittämään Megin verkkojalanjälkeä aloin jo luulla, että hänen kuolemassaan olisi jotain muutakin ollut meneillään. Että ehkä se ei ollutkaan itsemurha, vaan joku teki sen päätöksen Megin puolesta. Odotin jo hieman hämmentynein fiiliksin, että olisiko tämä sittenkin jokin trilleri tai vastaavaa ja hetken aikaa Forman johdatteli minua harhaan. En tiedä, mitä tästä ajattelin. Melkein ihan toivoin, että tämä kirja olisi ollut sittenkin trilleri.

Mutta tällä kirjalla oli myös hetkensä. Kun Cody viimein löytää äitinsä kanssa yhteisen sävelen, kun hän viimein vuodattaa ulos kaikki tunteensa, kun hän viimein pääsee sinuiksi kaiken kanssa... Ja kissat. Alussa Cody löytää Megin kissanpennut ja inhosin niin syvästi ajatusta, että Cody vain hylkäisi ne johonkin eläinkotiin, mutta onneksi ne saivat hyvän kodin. Se oli minulle tärkeämpää kuin mikään muu. Jep, eläimet ovat heikko kohtani enkä voi sietää niiden kaltoinkohtelua. Mutta koska kissat saivat hyvän kodin, annan tähden pelkästään sille.

I Was Here ei aiheeltaan välttämättä sovi kaikille, mutta uskoisin Gayle Formanin fanien pitävän tästä kirjasta. Minulle I Was Here oli vähän niin ja näin, mutta ei tämä laisinkaan ole mistään huonoimmasta päästä. Keskivertoinen YA contemporary, joka varmasti kyllä löytää lukijansa.

Lukunäyte: Chapter 9, sivut 55-56

I see some people are crying. I made them cry. I've become toxic. Drink me and die. ”I'm sorry,” I say before I bolt.

      I run off the grassy area, back to the road, heading out of the park, toward the main street. I need to get out of here. Out of Tacoma. Out of Meg's world.

      I hear footsteps behid me. It's probably Alice or possibly Stoner Richard, but I have nothing to say to them, so I keep running, but whoever's behind me is faster than I am.

      I feel a hand on my shoulder. I spin around. His [Ben's] eyes, this time, look the color of a sky after sunset, almost violet. I've never seen someone whose eyes change colors, like some moon ring to the soul. If he even has a soul.

      We stare at each other for a minute, catching our breath.

      ”I can tell you things. If you want.” His voice has that growl, but there's also a hesitancy.

      ”I dont want to know those things.”

      He shakes his head. ”Not that. But I can tell you things. If you want. About her [Meg's] life here.”

Kirjasta valkokankaalle

Kävin tänään katsomassa Insurgentin ja se pisti hieman miettimään näitä viime vuosina ilmestyneitä YA-adaptaatioita ja niiden laatua. Luin Divergentin lähes kaksi vuotta sitten ja pidin siitä kovasti, mutta en edelleenkään ole edennyt jatko-osiin. Olen ikään kuin menettänyt kiinnostukseni koko tarinaa kohtaan. Ei sillä, että se olisi huono, vaan olen vain siirtynyt muiden pariin.

Olin siis skeptinen mennessäni katsomaan Insurgentin. Edellinen leffa oli muistini mukaan aika uskollinen kirjalle lopun hienosäätöä lukuunottamatta (korjatkaa jos olen väärässä, sillä en muista enää tarkasti) ja olin kuullut, että tämä toinen leffa olisi melkoisen erilainen kuin kirjansa. Minua epäilytti olisiko Insurgentista palauttamaan kiinnostustani tätä tarinaa kohtaan.

Pidin Insurgent-leffasta ihan kohtuullisesti. Jälki oli laadukasta, näyttelytyö onnistunutta ja Uriahkin viimein esiteltiin. Nämä kaksi Divergent-sarjan leffaa ovat mielestäni nyt kallistuneet keskiverron paremmalle puolelle. En tiedä, kuinka erilainen tämä oli kirjaan verrattuna, mutta leffan ottama suunta oli minusta varsin mielenkiintoinen. Jätti myös tunteen, että ehkäpä sittenkin pitää lukea kirjat vain nähdäkseni, kuinka erilaisia versioita nämä ovat.

Oliko teidän mielestänne Insurgent mistään kotoisin?

YA-adaptaatiot ovat selvästi hyvin suosittuja ja niiden tekemistä kannattaa jatkaa, mutta tapa, kuinka tarinaa aletaan lähestyä on kriittisen tärkeä. Mikä on mielestänne parasta antia viimeaikaisissa kirjojen pohjalta tehdyissä elokuvissa? Minulle ensimmäisenä tulevat mieleen Harry Potterit tai Nälkäpelit. Ne on yksinkertaisesti hienosti tehty. Lähdemateriaalia on kunnioitettu, mikä jättää ainakin minulle hyvän mielen leffasta. Tekijät ovat selvästi ymmärtäneet kirjojen maailman ja teemat, joita ne pyörittelevät ja tutustuttavat katsojan hahmoihin rapakkoa syvällisemmin. Tällaisia versioita pitäisi olla enemmänkin!

Sitten on niitä todellisia floppeja. Ajatelkaapa kaikkea sitä hukattua potentiaalia, mikä Percy Jackson -leffoissa on nakattu menemään. Ne kaksi tehtyä elokuvaa olivat kamalia. Lyhyesti ja yksinkertaisesti kamalia. Niistä herää minulla ainoastaan yksi kysymys: miksi? Miksi? En pysty ymmärtämään, mitä noiden elokuvien tekijöiden päissä liikkui jo kun pelkkää käsikirjoitusta valmisteltiin. Lukivatko he edes kirjoja? Mitä ihmettä tapahtui? Siinä tuhlattiin mahdollisuudet mammuttimaiseen, kenties Harry Potterin tasoiseen menestystarinaan. Kaksi epäonnistunutta elokuvaa on ajanut koko PJ-sarjan filmatisointimahdollisuudet lopulliseen romukoppaan, jota tuskin tullaan enää pelastamaan. Tämä on aivan valtavaa potentiaalin tuhlausta.

Nämä järkyttävimmät flopit ovat sellaisia, jotka voivat pettää sekä kirjojen ystävät että ne katsojat, jotka saattaisivat innostua lukemaan ne kirjat. Kuvitelkaapa tilannetta, jossa Harry Potterit olisi tehty samalla tyylillä mitä Percyt. Monet päättivät lukea kirjat nimenomaan elokuvien perusteella ja jos leffoissa olisi ryssitty, olisi moni varmasti jättänyt Potterit lukematta. Huonot adaptaatiot ovat kaksiteräinen miekka: kirjojen ystävät joutuvat kestämään järkyttävän huonoja leffaversioita ja monet voivat jättää kirjat lukematta kun näkevät todella surkean leffan.

Toinen aika epäonnistunut elokuvaversio oli City of Bones, mikä oli sääli, koska tarinaahan sarjassa riittää todella paljon. Mutta se, mikä pelasti tämän sarjan Percyjen kohtalolta oli ymmärtää, että on parempi aloittaa alusta ja lähestyä tarinaa tv-sarjan muodossa. Olen tästä ratkaisusta varsin mielissäni! On sellaisia kirjoja, jotka toimivat paremmin tv:ssä ja Claren sarja on yksi niistä. TMI:ssä on meneillään niin paljon ja maailma on aika laaja, että tv-sarja antaa niille reilusti aikaa kehittyä ja avautua katsojalle, toisin kuin elokuvassa se kaikki ahdetaan pariin tuntiin tehden siitä sekavantuntuisen. TMI tarvitsee aikaa ja tilaa toimiakseen kunnolla, joten tv-sarja on erittäin fiksu ratkaisu.

Delirium-tv-sarjan yritelmä on toisaalta yksi "hyvä" esimerkki siitä, miten tarina toisaalta voidaan pilata myös sitä kautta. Ensimmäisen jakson perusteella (joka löytyy YouTubesta) en ollenkaan ihmettele, miksi sarja hylättiin. Siinä oli tungettu koko ensimmäinen kirja yhteen 40 minuutin jaksoon. Erittäin huono ratkaisu, selvistä syistä! Jakso oli ahdas, sekava, pinnallinen ja tuntui pelkältä pikakelaukselta.

Ymmärrän kyllä, että tekijöiden täytyy välillä ottaa taiteellisia vapauksia saadakseen tarinan toimimaan paremmin valkokankaalla. Tähän vaikuttavat monet tekijät, kuten esimerkiksi kirjassa käytetty kerrontamuoto. Ensimmäisessä persoonassa kerrottu tarina voi olla haastava muuttaa kiinnostavasti valkokankaalle, mutta Nälkäpelit ovat onnistuneet tässä oikein hyvin. Kyllä, näemme tarinan pääasiassa Katnissin näkökulmasta, mutta samalla pääsemme ymmärtämään tapahtumia laajemmalla rintamalla näyttämällä pätkiä muiden hahmojen tekemisistä. Tällaiset ratkaisut toimivat.

Taiteelliset vapaudet ovat täysin hyväksyttäviä, kunhan mopo ei täysin karkaa tekijöiden käsistä ja lopputulos ole jotain aivan katastrofaalista. Uskollisuus on mielestäni kaiken A ja O. Ainakin minä arvostan sitä, että elokuva edes pyrkii olemaan uskollinen lähdemateriaalille. Percy Jacksoneissa tehtiin jotain niin käsittämätöntä etten varmaan ikinä pysty ymmärtämään miksi.

Uskon, että monet lukijat haluavat nähdä enemmänkin kirjoja valkokankaalla ja uskon myös, että monet lukijat haluavat nähdä nimenomaan laadukkaita filmatisointeja. Laadukkaat kuvat palvelisivat kaikkia: lukijat saisivat nauttia hyvästä leffaversiosta, monet voisivat innostua lukemisesta hyvän adaptaation jälkeen ja laadukkaita leffoja yleensä mennään enemmän katsomaan ja siten tekijät saisivat tulonsa. Kaikki voittaisivat!

Tämä aihe on tietenkin sellainen, joka jakaa paljon mielipiteitä. Se mikä on toiselle hyvä leffa ei välttämättä ole sitä toiselle ja taas toisin päin. Nämä ovat vain minun mietteitäni.

~ ~ ~ ~ ~

Joitakin kirjoja, joita haluaisin nähdä valkokankaalla tai tv-sarjana:

x Neal Shusterman: Unwind

Tästä sarjasta saisi varmasti aivan upean leffasarjan, jos tekijät vain kunnioittaisivat lähdemateriaalia ja tutustuisivat hahmoihin riittävän hyvin. Ilmeisesti tämän leffaversio on aktiivisessa tilassa, mutta uutisia ei ole kuulunut eikä suuntaan tai toiseen ole tuotanto edennyt, joten saa nähdä tuleeko tästä mitään. Toivottavasti tulisi, sillä haluan nähdä Connorin ja Risan ilmielävänä enkä vain mielessäni!

x Laini Taylor: Daughter of Smoke & Bone

Tämä trilogia on yksi ehdottomista suosikeistani ja Laini Taylor yksi lempikirjailijoistani ikinä. Hän kirjoittaa niin tajuttoman kauniisti! Tämä trilogia olisi upea elokuvina, kunhan projekti luovutettaisiin oikeiden tekijöiden käsiin. Tämänkin oikeudet on ostettu, mutta ilmeisesti mitään ei tässä olla vielä tehty.

x Bernard Beckett: Genesis

Todella vaikuttava kirja, joka jätti täysin häkeltyneeksi ja sanattomaksi. Tämän filmatisointi olisi todella haastava tehtävä monesta syystä (joita en paljasta spoilereiden vuoksi), mutta kunhan todella keskityttäisiin laadukkaaseen jälkeen, olisi elokuvakin varmasti todella puhutteleva ja tyhjentävä kokemus. Liikaa ei katsojalle kuitenkaan saa näyttää ettei vain pilaisi yllätystä.

x Douglas Preston & Lincoln Child: Pendergast–sarja

Nauttisin suunnattomasti, jos tämä sarja tehtäisiin elokuviksi tai tv-sarjaksi. Molemmat kävisivät. Olen jo valinnut Paul Bettanyn mielessäni täydelliseksi Pendergastiksi. Nyt siis vauhtia huopatossuihin ja tätä projektia suunnittelemaan!

x Marissa Meyer: Cinder

Tämä sarja on niin luova, että näkisin tämän enemmän kuin mielelläni valkokankaalla. Kyseessä on niin häikäisevä kirjasarja, että elokuvat varmasti löytäisivät laajan yleisön... kunhan alkuperäismateriaalia kunnioitettaisiin. Erityisesti nyt kun klassikkosadut ovat kovassa huudossa, Cinder sopisi tähän porukkaan loistavasti.

x Elizabeth Wein: Code Name Verity

Yksi kaikkien aikojen lempikirjoistani, joka särki sydämeni perusteellisesti. Oi voi :( Toisen maailmansodan kuvaukset ovat todella suosittu leffa-aihe, mutta näitä elokuvia tehdään enemmän miesvoittoisella hahmokaartilla. CNV sen sijaan kuvaa kahden tytön ystävyyttä ja uskollisuutta sodan keskellä. Haluan tämän elokuvaksi niin kovasti. Kyseessä on nimittäin niin tajuttoman koskettava ja kivulias tarina.

Tässä näin muutama kirja, jonka näkisin mielelläni valkokankaalla tai telkkarissa. En lähde luettelemaan kaikkia, sillä listasta tulisi piiiiitkä :D

~ ~ ~ ~ ~

Nyt odottelen mielenkiinnolla muutamia tulevia elokuvia, joista tammikuussa 2016 julkaistava The 5th Wave on kenties ykkösenä. Pidän Chloe Moretzista näyttelijänä ja pidän häntä onnistuneena valintava Cassien rooliin. Totta kai sitten odotan viimeistä Nälkäpeli–leffaa, jonka toivon tekevän kunniaa edellisille osille ja päättävän sarjan samalla hyvällä nuotilla.

Tämä on nyt tällainen tajunnanvirtamainen kirjoitus, mutta halusin purkaa hieman ajatuksiani näistä filmatisoinneista.

Mitä mieltä olette näistä viimeaikaisista leffoista? Mitä tulevia elokuvia odotatte? Mitkä kirjat toivoisitte filmattaviksi? Jakakaa ajatuksianne!