Ajattelin aloittaa uuden postaussarjan, jossa pohdiskelen tiettyjä otsikoita ja millaisia ajatuksia ne minussa herättävät. Inspiraatiota otan kirjoista, elokuvista ja tv-sarjoista – eli vähän kaikesta mikä vain herättää minussa tarpeen sanoa jotain. Keskustelu on todella tervetullutta!
Tämän ensimmäisen postauksen innoittajana toimii Kurt Sutterin luoma Sons of Anarchy –tv-sarja, jonka katsoin kokonaisuudessaan alle kolmen viikon aikana. Sarja on siis seitsemän tuotantokautta (92 jaksoa) pitkä, joten kyllähän sitä todella tiiviissä aikataulussa tuli Netflixistä jaksoja ahmittua ja kertoo jotain sarjan koukuttavuudesta. Sarjaa tähdittävät Charlie Hunnam, Katey Sagal, Maggie Siff, Kim Coates, Tommy Flanagan ja monet muut melkoisen tunnetut kasvot. Sarjassa nähdään vierailevissa rooleissa useta kuuluisuuksia, kuten Stephen King, Marilyn Manson ja Courtney Love. Olen aivan äärimmäisen iloinen, että rohkaistuin tätä katsomaan, sillä sen verran hienosta ja monipuolisesta sarjasta on kyse. Se sai minut myös pohtimaan antisankarihahmoja ja miksi he ovat niin mielenkiintoisia seurattavia.
Sons of Anarchy kertoo kuvitteellisesta Charmingin kaupungista, jota johtaa puoliksi järjestäytynyt rikollisuus ja puoliksi korruptoinut poliisilaitos. SAMCRO eli Sons of Anarchy Motorcycle Club Redwood Original on kaupungin rikollinen moottoripyöräkerho, joka pyörittää laitonta asekauppaa Kalifornian osavaltiossa. Sarja keskittyy kuvaamaan kerhon toimintaa sekä sen jäsenten elämää, jossa ei toiminnalta, ruumiilta ja draamalta vältytä. Päähenkilönä ja kertojana toimii Jax Teller, jonka unelmana on viedä kerhoa enemmän kohti laillista bisnestä, olla hyvä isä vastasyntyneelle pojalleen ja selvittää, kuka itse sisimässään on.
Minulla on tästä sarjasta niin paljon ajatuksia. Voisin sanoa, etten ikinä ole kokenut näin voimakkaita tunteita mitään sarjaa katsoessa (en edes Supernaturalia). Tuon maratonin aikana olen itkenyt enemmän kuin uskoin edes mahdolliseksi ja vihannut erästä hahmoa syvemmin kuin ketään koskaan aikaisemmin. Olen kokenut sen moraalisen dilemman, että kuinka voi olla niin kovasti sellaisten hahmojen puolella, jotka selvästi eivät ole ”hyviä ihmisiä”, mutta jotka ovat riittävät monikerroksisia etteivät heidän pahat tekonsa ole ainoita jotka määrittelevät heitä.
SAMCRO:n jäsenet ovat ehdottomasti antisankareita. He ovat itsekkäitä, välillä hyvinkin häikäilemättömiä ja valmiita tekemään pahojakin tekoja saavuttaakseen päämääränsä. Mutta heidän keskuudessaan vallitsee myös koodi uskollisuudesta, veljeydestä ja sitoutumisesta. He eivät ole mustavalkoisia, vaan todella monitasoisia ja -sävyisiä, mikä tekee heistä aivan yllättävän inhimillisiä ja rakastettavia hahmoja.
Olen tullut siihen tulokseen, ettei tuon sarjan hahmoja kuulu rakastaa niin kuin jotain hyviksiä tai olla samaa mieltä heidän tekojensa kanssa. Katsojan kuuluu nähdä heidän pahat tekonsa ja olla eri mieltä, joskus jopa halveksua heitä. Se kaikki kuuluu asiaan. Minulla ei ole mitään harhakuvia heidän hyvyydestään enkä edes yritä puolustaa heidän tekojaan. Rakastan noita hahmoja siksi että pääsen näkemään heidän tarinansa kaikkine hyvine ja huonoine hetkineen, kokemaan heidän maailmansa realiteetit ja muodostamaan monimutkaisen tunnesiteen heidän kanssaan.
Jax Teller on sarjan alussa hahmo, jonka puolesta liputin täysin. Hän ei nyt välttämättä ole hyvä ihminen, mutta hänellä on kuitenkin eräänlainen moraalinen koodi jota seuraa. Hän on tiettyyn pisteeseen asti oikeamielinen ja pyrkii toimimaan oikein läheisiään ja rakkaitaan kohtaan, mutta on samalla kykeneväinen tappamaan ihmisiä ja olemaan todella julma. Ei, en todellakaan kannattanut hänen kaikkia tekojaan – välillä suorastaan halveksuin niitä – mutta minusta oli aivan äärimmäisen mielenkiintoista seurata hänen matkaansa noiden seitsemän tuotantokauden ajan.
Antisankarit ovat paljon monimutkaisempia kokonaisuuksia mitä ”hyvikset”. Kirjoittajan täytyy olla tietoinen, millaista hahmoa on luomassa ja ollakseen lukijalle/katsojalle rehellinen, hänen täytyy olla yrittämättä selittää hahmoa tai oikeuttaa tämän tekoja. Hänen täytyy antaa vastaanottajalle mahdollisuus tehdä omat tulkintansa. Vastaanottajan täytyy irroittaa itsensä tästä todellisuudesta, asettua tuohon maailmaan ja kokea hahmo tämän ympäristössä, mutta ymmärtää sen romantisoitu merkitys. Vaikka olenkin täysin hullaantunut Sons of Anarchysta ja sen hahmoista, hyväksyisinkö saman meiningin tosimaailmassa? En tietenkään.
Pitäisikö siis tuntea huonoa omatuntoa ollessa antisankareiden puolella? Jokainen voi vastata tähän kysymykseen itse. Antisankarit antavat meille mahdollisuuden olla sen ns. ”pahiksen” tai ”huonon ihmisen” puolella. Meidän ei tarvitse olla joka välissä kauhistelemassa miten tuo hahmo voi tehdä jotain järkyttävää, vaan antaa omalle moraaliselle kellolle mahdollisuuden pysähtyä edes hetkeksi. Sitä täytyy hyväksyä, millaisesta hahmosta on kyse ja että moraalinen rappio kuuluu asiaa.
Sons of Anarchy oli minulle erittäin ilahduttava tuttavuus. Vaikka pari ekaa jaksoa eivät heti napanneetkaan minua mukaansa, siinä kuudennen jakson kohdalla yhtäkkiä huomasin olevani täysin koukussa. Siitä ei ollut paluuta. Rakastan sitä miten monisävyinen, raadollinen, julma ja lohduton, mutta myös dramaattinen ja koskettava sarja on ja miten se tarjoilee sekä mahtavan komedisia että sydäntä särkevän surullisia hetkiä. Kaudet kertovat selkeän tarinan, joka on samaan aikaan sekä Jax Tellerin kasvutarina että kertomus tuhon perinteestä ja sen kehän katkaisemisesta. Olen erittäin vaikuttunut.
Pidätkö sinä antisankareista? Kuka on suosikkisi? Oletko katsonut Sons of Anarchya? Jos olet, mikä on mielipiteesi sarjasta ja jos et, kiinnostaako?
