The Winner's Curse - Marie Rutkoski

Nimi: The Winner's Curse

Trilogia/sarja: The Winner's Trilogy, #1

Kirjailija: Marie Rutkoski

Kustantaja: Farrar Straus Giroux

Julkaisuvuosi: 2014

Sivuja: 359 englanninkielisessä e-kirjassa

Luettavaksi: Omasta hyllystä

Tähdet: ★★★☆☆

Juonikuvaus: Winning what you want may cost you everything you love...

      As a general’s daughter in a vast empire that revels in war and enslaves those it conquers, seventeen-year-old Kestrel has two choices: she can join the military or get married. But Kestrel has other intentions.

      One day, she is startled to find a kindred spirit in a young slave up for auction. Arin’s eyes seem to defy everything and everyone. Following her instinct, Kestrel buys him—with unexpected consequences. It’s not long before she has to hide her growing love for Arin.

      But he, too, has a secret, and Kestrel quickly learns that the price she paid for a fellow human is much higher than she ever could have imagined.

Ajatukseni: Tämän kirjan oikea tuomio on 2.5 tähteä.

Ah, The Winner's Curse... Niin hypetetty, niin rakastettu. Henkilökohtaisesti en oikein näe syytä tälle valtavalle hypelle, mutta ihan menevä tarina tämä silti oli.

Valorianit ovat valloittaneet Herranien maat ja orjuuttaneet heidät täysin. Kestrel on 17-vuotias Valorianien armeijan kenraalin tytän, jolle isä on laittanut valinnan eteen: joko hän menee naimisiin tai liittyy armeijaan. Kestrel ei tiedä mitään muuta kuin haluavansa soittaa pianoa. Valitettavasti muusikolle ei ole tuossa maailmassa sijaa, etenkin kun Kestrelissä olisi potentiaalia armeijan strategikoksi. Eräänä päivänä Kestrel päätyy orjahuutokauppaan ja päätyy huutamaan itselleen tuhottoman suurella rahamäärällä itselleen orjan, nuoren miehen, joka oletettavasti osaa laulaa... Siinä on voittajan kirous.

Kirjan suljettuani ensimmäinen ajatukseni oli, että olinko tosiaan lukenut saman kirjan mitä kymmenet tuhannet muut. Missasinko mahdollisesti jonkun hengellisen tason minkä kaikki muut ovat löytäneet? The Winner's Curse ja minä ohitimme toisemme kaukaa. Oliko tämä edes fantasiaa? Minä sanoisin ei, vaan lähinnä jotain vaihtoehtoishistoriallista romantiikkaa.

Minä pidin Kestrelistä. Aluksi. Hänen isänsä on antanut hänelle kaksi vaihtoehtoa: joko mennä avioon tai liittyä armeijaan. Kestrelillä ei ole mitään käryä mitä aikoo tehdä. Tästä minä itse asiassa pidin. Hän ei ole niitä puhvelin tahdolla ja päätöksentekokyvyllä varustettuja sankarittaria, vaan varsin realistinen nuori ihminen jolla ei tulevaisuudensuunnitelmia ole valmiina. Arin puolestaan? Already forgotten. Mitä hänessä on niin ihmeellistä? Miten hän eroaa kaikista niistä tuhansista YA-sankareista? Osasin arvata tyypin motiivit heti alusta lähtien (ennalta-arvattavuus oli itse asiassa ongelma ihan koko kirjan ajan) ja minua otti päätän miten helposti romanssi syttyi päähenkilöiden välille. Buuuu, romanssi...

Ei hemmetti että tämä kirja olisi ollut paljon parempi ilman tuota romanssia. Tiedän tiedän, tämä on YA-kirja ja niissä on lähes poikkeuksetta romanssi mukana, mutta aina ei tarvitsisi! On täysin ok jättää se romanssi myöhemmäksi (tai vaihtoehtoisesti kokonaan pois), sillä tämän kirjan tapauksessa erityisesti kirjan viimeinen kolmannes oli todella raastavaa luettavaa. Olisin halunnut lukea mieluummin politiikkaa ja vastakkainasettelua Herranien ja Valorianien välillä, en mitään sydämentykytyksiä tai omg-hän-loi-minuun-katseen–huokailua. YA-kirjojen huonoja puolia ovat väkisin väännetyt romanssit...

En oikein osaa sanoa, miksi tämä kirja tarkalleen ottaen on niin tykätty. Siis joo, tämä oli viihdyttävä ja kiva tarina, mutta ei minusta millään muotoa niin mullistava kuin hypetyksen perusteella luulisi. Tarinalla kestää aika kauan päästä vauhtiin, maailma ei ole mitenkään ainutlaatuinen, hahmot melko perustyyppejä ja ällistyttävän paljon jätettiin sattuman varaan. Ehkä tämä saa sen suuren hienoutensa kun puhutaan koko trilogiasta kokonaisuutena.

Tämän lukeminen oli kuitenkin helppoa ja suhteellisen nopeaa. Haluan kyllä lukea jatkot, sillä haluan ymmärtää miksi tämä trilogia tarkalleen ottaen on niin tykätty. Vaikka tämä eka osa ei sytyttänyt niin kuin luulin, ehkäpä jatkot sen tekevät.

Lukunäyte: Chapter 1, Kestrel

Kestrel’s voice came out flat: “Fifty keystones.”

      The sudden, stunned quiet hurt her ears. Jess gasped.

      “Sold!” cried the auctioneer. His face was wild with joy. “To Lady Kestrel, for fifty keystones!” He tugged the slave off the block, and it was only then that the youth’s gaze broke away from Kestrel’s. He looked at the sand, so intently that he could have been reading his future there, until the auctioneer prodded him toward the pen.

      Kestrel drew in a shaky breath. Her bones felt watery. What had she done?

      Jess slipped a supporting hand under her elbow. “You are sick.”

      “And rather light of purse, I’d say.” The pointy-chinned woman snickered. “Looks like someone’s suffering the Winner’s Curse.”

      Kestrel turned to her. “What do you mean?”

      “You don’t come to auctions often, do you? The Winner’s Curse is when you come out on top of the bid, but only by paying a steep price.”

      The crowd was thinning. Already the auctioneer was bringing out someone else, but the rope of excitement that had bound the Valorians to the pit had disintegrated. The show was over. The path was now clear for Kestrel to leave, yet she couldn’t move.

      “I don’t understand,” said Jess.

      Neither did Kestrel. What had she been thinking? What had she been trying to prove?

      Nothing, she told herself. Her back to the pit, she made her foot take the first step away from what she had done.

      Nothing at all.

The Winner's Trilogy –trilogia

    0.5 Bridge of Snow (2014)

The Winner's Curse (2014)

The Winner's Crime (2015)

The Winner's Kiss (2016)

Toukokuun kooste

Viimeisiä vietiin kevään suhteen ja kesä on täällä, mutta oma lomani ei vielä ole saanut alkaa. 10. päivään pitää vielä jaksaa näiden hommien parissa, mutta sitten. Sitten. Loma.

En. Malta. Odottaa.

Toukokuussa aika meni ihan hullun nopeasti. On ollut kuuma, olen rampannut Turun ja Oulun väliä ihan liikaa, tehnyt tenttejä, stressannut, juonut niin paljon vissyä etten voi uskoakaan, totutellut vaelluskenkiin, lukenut jonkin verran, haikaillut kirjojen perään, suunnitellut kesäisiä lukulistoja, juhlinut äitimme häitä, katsonut jääkiekkoa ihan mielissäni ja kääntänyt katseen syksyn World Cupin suuntaan...

Alan olla todella kovasti loman tarpeessa. Kymmenen päivää vielä ja sitten!

Toukokuussa lukeminen sujui hyvin, mutta aikaa ei ollut riittävästi. Otin työn alle Pendergast-sarjan Tulikiven, ja aion kesällä jatkaa sarjan parissa. En ole Veljensä vartijaa lukenut ja minua vähän jännittää miten hullu Diogenes onkaan... :D Luin vihdoinkin myös Gillian Flynnin Dark Placesin, joka kutsui minua luokseen syksystä asti. Aion kesällä jatkaa tämäntyyppisten mysteerien parissa ja Paula Hawkinsin Nainen junassa on ehdottomasti vuorossa.

Toukokuussa luettua:

x Ruta Sepetys: Salt to the Sea

x Douglas Preston & Lincoln Child: Tulikivi (Pendergast, #5)

x Gillian Flynn: Dark Places

x Marie Rutkoski: The Winner's Curse (The Winner's Trilogy, #1) (Bloggaus tulossa!)

x Colleen Hoover: Slammed (Slammed, #1) (Bloggaus tulossa!)

5 kirjaa / 2183 sivua

Ihanaa ja kirjaisaa kesää kaikille!

Dark Places - Gillian Flynn

Nimi: Dark Places

Kirjailija: Gillian Flynn

Kustantaja: Phoenix

Julkaisuvuosi: 2009

Sivuja: 421 englanninkielisessä pokkarissa

Luettavaksi: Omasta hyllystä

Tähdet: ★★★☆☆

Juonikuvaus: Libby Day was just seven years old when her evidence put her fifteen-year-old brother behind bars.

      Since then, she has been drifting. But when she is contacted by a group who are convinced of Ben's innocence, Libby starts to ask questions she never dared to before. Was the voice she heard her borther's? Ben was a misfit in their small town, but was he capable of murder? Are there secrets to uncover at the family farm or is Libby deluding herself because she wants her brother back?

      She begins to realise that everyone in her family had something to hide that day... especially Ben. Now, twenty-four years later, the truth is going to be even harder to find.

      Who did massacre the Day family?

Ajatukseni: Gillian Flynn on helkkarinmoinen kirjailija. En osaa päättää, pitäisikö minun kunnioittaa häntä suuresti hänen kyvyistään luoda näin pirun ahdistavia tarinoita vai pelätä häntä hänen niin synkeän ajatusmaailmansa vuoksi. Varmaankin vähän molempia...

Tammikuun 3. päivä vuonna 1985, noin kello kahdelta yöllä 7-vuotiaan Libby Dayn perhe murhattiin hyvin raa'alla tavalla. Libby on varma, että hänen 15-vuotias veljensä Ben teki sen ja hänen lausuntonta panee veljen vankilaan elinkautista kärsimään. Lähes 25 vuotta myöhemmin aikuinen Libby elää ihmisiltä saamillaan lahjoitusrahoilla, rikkinäisenä ja epävakaana tekemättä mitään rakentavaa. Rahat alkavat olla kuitenkin loppu ja Libbyn täytyy keksiä keino tienata lisää päivätyön kuitenkin ollessa ehdottomasti pois listalta. Sopivasti häneen ottaa yhteyttä Lyle Wirth, rikoksista ja niiden selvittämisesät kiinnostuneen Kill Clubin edustaja. Kill Club on vakuuttunut Benin syyttömyydestä ja tarjoavat Libbylle rahaa, jos tämä alkaa penkoa murhayön taustoja. Libby ottaa tarjouksen vastaan ja selvittäessään tapahtumia hänen uskonsa Benin syyllisyydestä alkaa horjua.

Dark Places houkutteli minua siitä päivästä lähtien, kun sain syksyllä Sharp Objectsin loppuun. Aloitin tämän kirjan aamupalalla ja heti ensimmäisen lauseen kohdalla lusikka jäi puolitiehen roikkumaan:

I have meanness inside me, real as an organ. Slit me at my belly and it might slide out, meaty and dark, drop on the floor so you could stomp on it.

Joo, kiitos, jäi aamupala syömättä.

Luin tämän päivässä käytännössä yhdellä pitkällä istunnolla, sillä en malttanut laskea kirjaa käsistäni. Vaikka osasin arvata mysteerin jo hyvän aikaa ennen loppua, paloin halusta edetä tarinassa ja suorastaan janosin informaatiota. Lukeminen sujui todella nopsakkaa, vaikka siinä puolivälin tienoilla meinasikin tuntua vähän raskaalta. Kaikki se tavara on mukana varmasti tarkoin harkitusti, mutta välillä meinasi vähän uuvuttaa se ettei tarinassa edetty niin nopeasti mitä toivoin.

Flynn kirjoittaa aivan ällistyttävän epämiellyttäviä hahmoja. Libby Day on varsin vastenmielinen, hän on valehtelija ja lähes tulkoon kleptomaani, joka elelee lahjoitusten varassa hyvin velttona ja traumatisoituneena, täysin päivätyöstä vierottuneena aikuisena. Hän käyttää murhayötä hyväkseen yrittäessään saada edes jonkin verran rahaa elämiseen. Muissakaan hahmoissa ei persoonallisuuden puolesta ole kehumista, ja empatiaa on vaikea tuntea niitäkään kohtaan, jotka sitä kenties ansaitsivat. On mielenkiintoista, miten Flynn uskaltaa kirjoittaa näin karmeita hahmoja, varsinkin naisia. Hän ei tee eroa sukupuolten välille ja todistaa, että naiset voivat olla ihan yhtä huonoja hahmoja sekä ihmisiä mitä miehetkin. Hänen kirjoissaan ei kiiltokuvamaisia sankarittaria nähdä.

Minun kirjoissani Sharp Objects on edelleen paras Flynnin teoksista, mutta Dark Placesissä on jotain mikä jäi painamaan mieltäni todella kovasti. Huomasin ajattelevani tätä tarinaa vielä pitkään viimeisen sivun käännettyäni, pohtivani hahmoja sekä kirjan yleistä sävyä. Toisaalta Dark Places on kuin suoraan jostain CSI:n jaksosta saatananpalvontakultteineen, mutta taas toisaalta kirja onnistuu saavuttamaan aivan uuden tason kieroutuneiden hahmojen käsittämättömän rikkinäisessä ajatusmaailmassa. 

Dark Places kerrotaan kahdessa aikatasossa: Libbyn aikuisiässä sekä menneisyydessä Dayn perheen viimeisenä elinpäivänä, heidän äitinsä sekä Benin näkökulmasta. Kunhan totuin tähän kerrontaan, pidin siitä kovasti, mutta samalla koin sen hidastavan tarinankulkua merkittävästi. Se oli kuitenkin olennaista, sillä saamme hyvin kokonaisvaltaisen kuvan tuon päivän tapahtumista.

Gillian Flynnissä on sitä jotain. Hänen tarinansa menevät suoraan ihon alle ja jäävät pyörimään mieleen vielä pitkäksi aikaa kirjan suljettua. Flynn osaa kirjoittaa tekstiä, joka samaan aikaan lumoaa täysin, mutta myös puistattaa kuinka elävää ja terävää se on. Hän ei pelkää kirjoittaa hyvinkin groteskeja ja raakoja kohtauksia – itse asiassa hän kirjoittaa välillä liiankin raakoja kohtauksia. Minä en tosiaankaan hätkähdä helpolla, mutta minun piti skipata pari sivua kun meinasi alkaa ihan itkettää. Eläinten satuttaminen on sellaista mitä en kestä.

Minulla on jälleen kerran ristiriitainen olo lopusta, aivan kuten Gone Girlinkin kanssa. En osaa sanoa, olenko nyt tyytyväinen siihen vai en... Toisaalta se oli todella napakka, toisaalta en sitten oikein pitänyt kaikista kirjailijan ratkaisuista. Loppu olisi käytännössä voinut olla ihan mitä tahansa, mutta osa Flynnin ratkaisuista tuntuivat lähes tulkoon irrallisilta. Minulle jäi myös vähän epäselväksi pari seikkaa: Libbyn motivaatio alkaa penkoa tuon murhayön tapahtumia oli siinä että 31-vuotias Libby on persaukinen ja tarvitsee rahaa Kill Clubilta. Miten lopussa Libbyn rahatilanteelle kävi, kun totuus paljastuu? Kuinka hän vastedes elää? En ole varma kerrottiinko tätä. Entä ne eläinten jäänteet Benin kaapissa? Laittoiko Ben ne sinne? Entä miksi Ben oli vihkoonsa kirjoittanut Krissin lisäksi muiden tyttöjen nimiä?

Niinkin kammottavia psykologisia ahdituskeriä kuin Flynn kirjoittaakin, olen huomannut täysin ihastuneeni niihin. En voi edes sanoa tarkalleen pitäväni näistä kirjoista, mutta silti olen täysin hullaantunut. Flynn kirjoittaa ihan erilaisia kirjoja mitä olen koskaan ennen lukenut, joten niinkin kieroja kuin ne ovatkin, olen todella koukussa näihin. Rikkinäiset, epämiellyttävät hahmot, ahdistava ilmapiiri, rohkeus rikkoa rajoja ja vielä päälle todella tehokasta, suoraan iho alle menevää kirjoitusta... Nämä vetoavat minuun niin paljon. Sairaita kirjoja hyvin kiehtovalla tavalla.

Pakko muuten antaa Flynnille peukkua siitä ettei hän sekoita saatananpalvojia ja satanisteja keskenään. Elokuvassa (joka ei ole häävi...) puhutaan satanisteista, ja minua ärsytti. Saatananpalvojat ja satanistit ja vielä luciferianistit ovat kaikki eri uskonnon-/elämänfilosofian harjoittajia.

Ei ole epäilystäkään ettenkö lukisi myös Flynnin tulevia teoksia. Halajan aina vain enemmän tämäntyyppisiä kirjoja luettavaksi, joten jos tiedätte jotain niin vinkkailkaa!

Lukunäyte: Libby Day, Now, sivut 43-44

”Fact: Somewhere around 2 a.m. on January 3, 1985, a person or persons killed three members of the Day family in their farkhouse in Kinnakee, Kansas. The deceased include Michelle Day, age ten; Debby Day, age nine; and the family matriarch Patty Day, age thirty-two. Michelle Day was strangled; Debby Day died of axe wounds, Patty Day of two shotgun wounds, axe wounds, and deep cuts from a Bowie hunting knife.”

      I felt the blood rush in my ears, and told myself I wasn't hearing anything new. Nothing to panic about. I never really listened to the details of the murder. I'd let the words run over my brain and out my ears, like a terrified cancer patient hearing all the coded jargon and understanding nothing, except that it was very bad news.

      ”Fact,” the man continued. ”Youngest child Libby Day, age seven, was in the house at the time, and escaped the killer or killers a through a window in her mother's room.

      ”Fact: Oldest child Benjamin Day, fifteen, claims he was out sleeping in a neighbor's barn that night after an argument with his mother. He has never produced another alibi, and his demeanor with the police was extremely unhelpful. He was subsequently arrested and convicted, based largely on rumors within the community that he'd become involved in Satan worship – the walls of the house were covered in symbols and words associated with Devil worship. In his mother's blood.”

Salt to the Sea - Ruta Sepetys

Nimi: Salt to the Sea

Kirjailija: Ruta Sepetys

Kustantaja: Philomel Books

Julkaisuvuosi: 2016

Sivuja: 391 englanninkielisessä kovakantisessa

Luettavaksi: Kirjastosta

Tähdet: ★★★★★

Juonikuvaus: Winter, 1945. Four teenagers. Four secrets.

      Each one born of a different homeland; each one hunted, and haunted, by tragedy, lies…and war.

      As thousands of desperate refugees flock to the coast in the midst of a Soviet advance, four paths converge, vying for passage aboard the Wilhelm Gustloff, a ship that promises safety and freedom.
      Yet not all promises can be kept.

      Inspired by the single greatest tragedy in maritime history, bestselling and award-winning author Ruta Sepetys (Between Shades of Gray) lifts the veil on a shockingly little-known casualty of World War II. An illuminating and life-affirming tale of heart and hope.

Ajatukseni: Voin jo tässä vaiheessa sanoa, että Salt to the Sea on parhaita tänä vuonna lukemiani kirjoja. Upea teos. Kerta kaikkiaan upea.

Neljä eri tilainteista lähtöisin olevaa nuorta yrittävät selvitä toisen maailmansodan kaaoksesta ja löytää tiensä Wilhem Gustloffin, valtavan evakointialuksen, luokse. Joana on liettualainen tyttö, joka ajaa takaa valtava syyllisyyden tunne. Florian on itäpreussilainen poika, joka pitää hallussa suurta salaisuutta ja uskoo kohtalon ajavan häntä kohti Gotenhafenin satamaa. Emilia on 15-vuotias puolalainen tyttö, jota painaa suuri häpeä. Alfred on saksalainen matruusi, jota polttelee sisuksissa pelko mutta joka haluaa tehdä kaikkensa führerinsä ja Saksan eteen. Näiden neljän nuoren elämät kietoutuvat odottamatta yhteen, tahtoivatpa he sitä tai ei.

Kun puhutaan merillä sattuneista pahimmista tragedioita, ihmiset tuppaavat ajattelemaan ensimmäisenä Titanicia tai Lusitaniaa, mutta monille eniten ihmisuhreja vaatinut Wilhelm Gustloff on täysin tuntematon laiva. Talvella 1945 Neuvostoliiton sukellusveneen pommittama Gustloff vei mukanaan yli kymmenentuhatta evakkoon pyrkinyttä matkustajaa, joista lopulta hukkui yli yhdeksäntuhatta. Yhdeksäntuhatta. Rinnastettavissa siihen, että Titanicin onnettomuudessa kuoli noin 1500 ihmistä.

Olin lukenut Wilhelm Gustloffista tyyliin joskus jostain Historia-lehdestä, joten tiesin, mihin hahmojen tarinat vääjäämättä etenivät. Olin henkisesti niin sitoutunut hahmoihin sekä tarinaan etten melkein halunnut lukea kirjaa loppuun. Sinne pääseminen sattui niin paljon eikä kyyneliltä vältytty. Sodissa ovat nimenomaan pahimpia nämä siviilikohtalot, sillä ei he jäävät täysin poliittisen valtapelin jalkoihin. Ihmisen henki on halpa kun puhutaan sodasta eikä poliittisia päättäjiä kiinnosta siviilien kohtalo. Sadattuhannet ja miljoonat kuolleet ovat vain tilastoja enää siinä vaiheessa. Sotilaat tappavat toisiaan syistä jotka ovat täysin heidän ulottumattomissaan. Päätökset sodista tehdään täysin muualla kuin itse tantereella eivätkä nuo päättäjät ole painamassa liipasemista osoittaessaan piippua toista ihmistä kohti. Tavalliset ihmiset ympäri maailman elävät täysin samalla tavalla – tekevät töitä ja hankkivat ruokaa pöytään – mutta heidän elämiään pitävät kämmenellään kourallinen ihmisiä, joilla on hallussaan kyky tuhota miljoonia ja nykyajan teknologialla samalla koko planeetta. Such is life, vai miten se meni...

Taivas miten Salt to the Sea onnistui hahmoillaan runnomaan tunteeni niin täysin. Pidin alusta asti Florianista, Joanasta sekä Emiliasta niin paljon ja toivoin heille pelkkää hyvää. Kun saamme tietää erinäisiä asioita heistä, se sattui ihan hemmetisti. Voi luoja kaikkia näitä hahmoja, jotka tulivat niin lähelle niin nopeasti, ja joiden puolesta pelkäsin niin paljon. Niin ihania hahmoja, aina Florianista Joanaan, Emiliasta Ingridiin ja wandering boystä shoe poetiin. He tuntuvat oikeilta ihmisiltä.

Mikään ei tunnu minusta lukijana paremmalta kuin huomata, miten paljon kirjailija on tehnyt töitä maailman ja taustojen suhteen. Ruta Sepetys on nähnyt niin paljon vaivaa taustatutkimuksen tekemiseen; hän matkusti tyyliin kuuteen maahan, haastatteli kymmeniä Gustloffin kyydissä olleita ja/tai heidän jälkeläisiään kuullakseen mahdollisimman paljon tuosta tapahtumasta. Tämä myös kaikki näkyy! Yksityiskohdat tekevät tarinasta realistisen ja voisin kuvitella sen pääsevän varsin lähelle todellisuutta. Oli myös todella mielenkiintoista, että Sepetys nosti esiin tunnetumman Katynin metsän joukkomurhan sijasta vähemmän tunnetun Nemmersdorfin tapahtuman, tuoden näin esiin Gustloffin lisäksi toisen toisen maailmansodan kauhujen jalkoihin jääneen tragedian. Salt to the Sea on hyvin opettavainen lukukokemus niin monella tapaa.

Salt to the Sea on niin hieno kirja ja kaikkien vähääkään aiheesta kiinnostuneiden tulisi se lukea. Nousi ehdottomasti Code Name Verityn rinnalle kun puhutaan toisen maailmansodan kuvauksista ja suosikkiteoksista.

Minun on ehdottomasti tutustuttava Sepetyksen muihin teoksiin!

Lukunäyte: Joana, sivut 1-2

Guilt is a hunter.

      My conscience mocked me, picking fihts like a petulant child.

      It's all your fault, the voice whispered.

      I quickened my pace and caught up with our small group. The Germans would march us off the field road if they found us. Roads were reserved for the military. Evacuation orders hadn't been issued and anyone fleeing East Prussia was branded a deserter. But what did that matter. I becase a deserter four years ago, when I fled from Lithuania.

      Lithuania.

      I had left in 1941. What was happening at home? Were the dreadful things whispered in the streets true?

      We approached a mound on the side of the road. The small boy in front of me whimpered and pointed. He had joined us two days prior, just wandered out of the forest alone and quietly began following us.

      ”Hello, little one. How old are you?” I had asked.

      ”Six,” he replied.

      ”Who are you traveling with?”

      He paused and dropped his head. ”My Omi.”

      I turned toward the woods to see if his grandmother had emerged. ”Where is your Omi now?” I asked.

      The wandering boy looked up at me, his pale eyes wide. ”She didn't wake up.”

Things We Know by Heart - Jessi Kirby

Nimi: Things We Know by Heart

Kirjailija: Jessi Kirby

Kustantaja: Harper Teen

Julkaisuvuosi: 2015

Sivuja: 304 englanninkielisessä e-kirjassa

Luettavaksi: Omasta hyllystä
Tähdet: ★★★★☆

Juonikuvaus: Quinn Sullivan lost the love of her life when her boyfriend, Trent, died in an accident their junior year. In an attempt to get closure, she reached out to the recipients of his donated organs. Though some answered her letters, the one Quinn feels matters most--the person who received Trent's heart--has been silent.

      Nineteen-year-old Colton Thomas has spent the last several years in and out of hospitals waiting for a heart transplant. Now that he's finally received a new heart, Colton is regaining strength, and he's walking away from his bedridden past with no intention of looking back. He doesn't want to know about the person who had to die so that he could live. He only wants to move forward.

      But Quinn can't let it go. Venturing outside the system to find Colton, Quinn takes a risk in hopes of finally laying her memories to rest. But what begins as an innocent conversation quickly becomes an attraction--and to make matters worse, Colton has no idea how they're connected. His zest for life pulls Quinn from her months of sorrow but leaves her torn between honesty and utter betrayal. Because no matter how hard she's falling for Colton, each beat of his heart reminds her of all she's lost.

Ajatukseni: Things We Know by Heart oli todella nopea- ja helppolukuinen (hyvän mielen) kirja, jonka läpi lentää hetkessä ja joka jättää jälkeensä yleisen tyytyväisyyden tunteen. Täydellisen sopiva laiskalle kesäpäivälle.

Quinn Sullivanin poikaystävä Trent kuolee äkillisessä onnettomuudessa ja tämän elimet laitetaan jakoon elinluovutukseen. Surun murtama Quinn ottaa yhteyttä viiteen Trentin elimiä saaneeseen, toivoen näin saadakseen edes pienen lohdun ja mahdollisuuden jatkaa elämässään. Neljä viidestä vastaa kirjeeseen, mutta Trentin sydämen saanut 19-vuotias nuorukainen ei koskaan vastaa. Quinn päättää siis omin voimin etsiä tämän käsiinsä, joutuen samalla vaikeaan tilanteeseen huomatessaan nauttivansa todella Colton Thomasin seurasta. Colton ei vastannut Quinnin kirjeeseen, sillä päätti sydänsiirännäisensä jälkeen jättää kaiken sen ikävän taakseen. Tietämättään Quinnin todellista motiivia tulla tapaamaan häntä, Colton haluaa viettää aikaa tämän kanssa ja ottaa samalla huolestuttavia riskejä terveytensä suhteen. Vaikka molemmat heistä alkavat pikku hiljaa päästä yli ikävistä kokemuksista, Quinnin salaisuus uhkaa repiä heidät erilleen.

Kesä on todellakin täällä, sillä haluan kovasti lukea kevyitä ja rentoja contemporaryjä. Tämän otin luettavakseni ihan sattumalta ja luinkin kirjan yhdeltä istumalta. Tarinaan oli niin helppo uppoutua ja Jessi Kirbyn kirjoitustyyli soljui niin mukavasti eteenpäin, etten halunnut lopettaa lukemista hetkeksikään.

Things We Know by Heart käsittelee aihetta, jota en usein ole nähnyt YA-kirjallisuudessa: elinsiirtoa. Neal Shusterman on aikaisemmin omalla karulla tavallaan taklannut tätä aihetta, mutta The Unwind Dystology on ihan omaa luokkaansa eikä näitä voi verrata keskenään. Kirjailijana Jessi Kirby on samassa kategoriassa mitä Jandy Nelson eli minun-pitäisi-lukea-hänen-kirjojaan-mutta-en-edelleenkään-ole-sinne-asti-edennyt. Nyt tämän Kirbyn teoksen luettuani voin sanoa, että kylläpä hän osaa kirjoittaa. Proosa soljui niin miellyttävästi eteenpäin, että siihen oli todella helppo uppoutua ja luinkin kirjan yhdeltä istumalta. Jotkut kirjailijat osaavat pelkällä kirjoituksella vetoamaan niin syvästi lukijaan että lukisi vaikka asennusmanuaaleja jos ne vain heidän käsialaansa on. Kirby on näitä kirjailijoita.

Tämän kirjan suurin heikkous oli päähenkilömme Quinn. Vaikka hänessä ei ollut mitään vikaa, koin silti hänen todella ohueksi hahmoksi. Emme opi tuntemaan häntä juuri ollenkaan, sillä hänestä ei kerrota mitään tuon tragedian jälkimaininkien ulkopuolella. Emme myöskään saa mitään irti Trentistä, muuta kuin että hän oli urheilija ja hän kuoli. Tämän vuoksi oli vähän vaikea muodostaa minkäänlaista yhteyttä Quinniin ja hänen suruunsa. Toisaalta pidin sitten kovasti siitä, miten näitä taustojen puutteita kompensoitiin kuitenkin Coltonissa ja hänelle jopa annettiin ihan tarina ja luonne.

Kirjan yleinen sävy on aika surullinen, mutta myös hyvin lohdullinen. Sain lukea tätä välillä hyvinkin suuri pala kurkussa, niin onnistuneesti Kirby latasi tekstinsä tunteella. Vaikka pidinkin loppua ihan liian hätiköitynä ja nopeana rykäyksenä, tarina pääsi kuitenkin juuri siihen tavoitteeseen mihin pyrkikin. Miksipä sitä sitten sitä lähteä vaikeammaksi vetämään...

Erittäin nopeasti luettu teos, joka sopii hyvin juuri kesäiseksi välipalakirjaksi.

Lukunäyte: Chapter 1

They say time heals all wounds, but meeting those people that afternoon – a makeshift family of strangers brought together by one person – healed more in me than all the time that passed in the days that had come before.

      It’s why, when day after day went by with no reply from the last recipient, I started looking for him. It’s the reason I searched – matched up dates with news stories and hospitals – until I found him so easily, I almost didn’t trust it. It’s also why, around anyone else, I’ve pretended like I understand the reasons he hasn’t responded. That, like the woman at Donor Family Services told us, some people never do, and that’s their choice.

      I’ve acted like I don’t think about him every day and wonder about that choice. Like I’ve made peace with it. But alone, in those endless hours that stretch to eternity before the morning, I always come back to the truth: that I haven’t at all. And I don’t know if I can unless I do this.

      I don’t know what Trent would think if he knew. What he would say if he could somehow see. But it’s been four hundred days. I hope he would understand. For so long, I was the one with his heart. I just need to see where it is now.

Parhaat katsomani tv-sarjat, osa 2

1. Supernatural (2005-)

12+ tuotantokautta

240+ jaksoa

Pääosissa: Jensen Ackles, Jared Padalecki, Misha Collins, Jeffrey Dean Morgan, Jim Beaver

Supernatural keskittyy kuvaamaan Sam (Padalecki) ja Dean (Ackles) Winchesterin, yliluonnollisia olentoja metsästävien veljesten yritystä selvittää, mikä oikein murhasi heidän äitinsä 22 vuotta sitten. Kun yllättäen heidän isänsä (Morgan) katoaa, lähtee Dean hakemaan metsästäjän elämän jättäneen, lakiurasta haaveilevan Samin avukseen tämän etsimiseen, mutta kun Samin tyttöystävä kuolee samoissa olosuhteissa missä heidän äitinsäkin, päättävät veljenset lähteä tien päälle, metsästää kaikkea pahaa matkalla etsiessään isäänsä ja vastauksia.

Supernatural on minulle se ykkönen kaikista. Kaikkien aikojen lempisarjani. Pitkäaikaisin fanituksen kohde. Sarja, johon en tähän päivään mennessä ole vieläkään kyllästynyt. Dean Winchester on edelleen niin ♥ Lempinaamataulu koko television historiassa, ainoa jonka katseluun en koskaan kyllästy. En tietenkään pidä hahmosta vain naaman vuoksi, vaan sitä enemmän itse hahmosta. Pidän Deanin persoonasta ja kuinka mahtavan uhrautuvainen hän perheensä puolesta on. Pidän hänen huumoristaan ja sarkasmistaan, aivan kuten niistä monimutkaisista myrskyistä joita hahmon sisällä tuotantokausien ajan näemme. Pidän niin paljon Deanin ja Samin veljessuhteesta, samoin kuin Deanin ja Castielin ystävyydestä. Uskolliset hahmot voittavat minut aina puolelleen.

Mutta siis ihan oikeasti, yksitoista vuotta. Yksitoista. Olen katsonut sarjaa vuodesta 2005 asti eli ihan alusta lähtien. Bloody Mary oli ensimmäinen jakso, minkä koskaan katsoin. En ole usein jaksanut näin kauan rakastaa jotain sarjaa (tai elokuvia sen puoleen) ja puhumattakaan siitä miten en koskaan kyllästy katsomaan jaksoja, jotka olen nähnyt valehtelematta satoja kertoja aikaisemminkin. Saan edelleen niin paljon irti etenkin ensimmäisistä kausista, samalla kun nauran miten kersan näköisiä Dean ja Sam niissä ovat.

Täytyy kuitenkin tunnustaa, että niinkin paljon kuin tästä sarjasta pidänkin, toivon silti ettei uusia tuotantokausia enää kovin montaa tehdä. En nimittäin halua, että sarja pilataan väkisin tekemisellä. Haluan Supernaturalin päättyvän komeasti, mutta alan pikku hiljaa kyseenalaistamaan miten ihmeessä se voisi tapahtua. Tuntuu, että hahmoille on tapahtunut kaikki mahdollinen mitä vain voi tapahtua. Toivon totisesti, että tekijät keksivät tavan päättää kaiken kunnialla.

2. Frendit (1994-2004)

alk. Friends

10 tuotantokautta

236 jaksoa

Pääosissa: Jennifer Aniston, Courtney Cox, Lisa Kudrow, Matthew Perry, Matt LeBlanc, David Schwimmer

Rachel Green karkaa omista häistään ja päätyy asumaan New Yorkiin lukioaikaisen ystävänsä Monica Gellerin luokse. Siellä hän tutustuu uusiin parhaisiin ystäviinsä Phoebeen, Joeyihin, Rossiin ja Chandleriin eikä huumoria puutu heidän elämistään. Päivät ja sitä myötä vuodet kuluvat Central Perkissä istumiseen ja kahvia juomiseen, romanttisten draamojen ratkomiseen, unelmatöiden etsimiseen ja ihan vain elämästä nauttimiseen.

Frendit on ihana! Ehdottomia lempisarjoja, jonka jaksot olen katsonut läpi useammin kuin jaksan edes laskea. Itse asiassa maalis-huhtikuussa maratoonasin jaksot jälleen kerran alusta asti. Frendit on minulle sellainen sarja, jonka pistän taustalle pyörimään samalla kun teen jotain muuta; esim. kun kokkaan tai kirjoitan. Osaan jaksot ulkoa, joten ne käyvät minulle leppoisasta taustaäänestä.

Minun lempifrendini on ehdottomasti Chandler Bing. Tykkäsin hänestä aina eniten ja hänellä on parhaat onelinerit. Kuka on sinun suosikkisi?

3. Serranon perhe (2003-2008)

alk. Los Serrano
8 tuotantokautta

147 jaksoa

Pääosissa: Antonio Resines, Belén Rueda, Verónica Sánchez, Natalia Sánchez, Jesús Bonilla, Fran Perea, Víctor Elías, Antonio Molero, Nuria González

Diego (Resines) ja Lucía (Rueda) menevät naimisiin ja yhdistävät perheensä Madridin Santa Justaan. Diegolla on kolme poikaa, vanhin Marcos (Perea), keskimmäinen Guille (Elías) sekä nuorin Curro, ja Lucíalla kaksi tytärtä, vanhempi Eva (V. Sánchez) ja nuorempi Teté (N. Sánchez). Kukin yrittää tottua uuteen tilanteeseen ja kestää aikansa ennen kuin uusperhe löytää yhteisen, vaikkakin hyvin kaaoksellisen sävelen. Santa Justassa asuu myös niin Lucían äitiä kuin Diegon veljeä, puhumatakaan vanhoista lapsuudenystävistä Fitistä (Molero) ja Candelasta (González). Tästä alkaa hulvaton yhteiselo, jossa ei kämmennykseltä, komiikalta sekä draamalta vältytä.

Kaverini tutustutti minut Serranoihin lukiossa ja auta armias miten olen saanut nauraa tälle sarjalle. Aivan hillitöntä viihdettä ja kohellusta! En kestä Diegoa, Santiagoa ja Fitiä jotka toilailevat itsensä aina niin pahaan jamaan, tekevät aivan naurettavia johtopäätöksiä ja ovat kuin yleiset typerykset! :'D Sitä on niin tuskaisaa seurata ettei tiedä itkeäkkö vai nauraakko heidän touhulleen. Sarja tarjoilee aivan hullun hauskoja ja kahjoja hetkiä, esim. kun Fiti luulee saaneensa ebolan, tai kun Raul uskottelee kaikille olevansa homo koska luulee sen nostavan mahdollisuuksia saada Eva sänkyyn, tai Marcosin rattopoikuusepäily, tai kun ääliökolmikko (Diego, Fiti ja Santiago) kaappaavat Lucían ja Candelan joogaleiriltä kun kuvittelevat sen olevan joku itsemurhakultti – ja niin niin niin monet muut helmet!

Olen ikuisesti kiitollinen Jennille, että hän antoi minulle ekan kauden katsottavaksi ♥. Hän taisi tutustuttaa minut sanoin ”Marcos heitti Evan roskiin”. Olen sittemmin hankkinut kaikki kahdeksan kautta ihan itselle asti ja katsonut ne läpi useamman kerran – tälläkin hetkellä, itse asiassa. Serranon perhe on hurjan hyvä sarja, jota suosittelen koko sydämestäni komediasta ja draamasta pitäville. Ainoa vain, että netistä ei juurikaan jaksoja löydy ja periaatteessa ainoa mahdollisuus katsoa kaikki jaksot on hankkia kaudet itselle. Mutta se todellakin on sen arvoista, voin panna vaikka pääni pantiksi.

Ihan tekee mieli alkaa lukea espanjaa että saisi selvää heidän paahtamisestaan :D

~ ~ ~ ~ ~

Parhaat katsomani tv-sarjat

Osa 1

Osa 2

Osa 3

~ ~ ~ ~ ~

TÄNÄÄN ON LÄTKÄN FINAALI!!! NYT LEIJONAT SE KULTA KOTIIN!

Edit. Enpä olisi uskonut eilisen Usan-ottelun perusteella, että Kanada pelaisi näin tehokasta ja vahvaa peliä tänään O.o

No ei tullut kultaa mutta ainakin Leijonat todella tekivät töitä hopeansa puolesta. Tiukka peli, valitettavasti Kanada kuitenkin vei. Hieno turnaus ja upeasti ovat pojat pelanneet!

Nyt sitten katse alkaa siintää World Cupin suunnassa syksyllä :D