keskiviikko 24. elokuuta 2016

Sieluni hymyt -haaste

Listaa ne pienet ja miksei suuretkin asiat, jotka tekevät juuri sinut onnelliseksi, jaa blogissasi tai muualla somessa ja lähde jakamaan hyvää mieltä eteenpäin haastamalla muutkin miettimään syitä olla onnellinen. Kirjoita siis niin viisi kuin sataviisi asiaa – ainahan näitä voi lisäillä jälkikäteen – ja laita vaikka huoneesi seinälle. Haaste alun perin blogeista Iltatähden syttyessä ja Musteella ja hopealla.

Tässä olisi lista suurista ja pienistä asioista, jotka saavat minut onnelliseksi...
  1. Hidas lumisade
  2. Kesäinen vesisade
  3. Tähtitaivaan tarkkailu
  4. Tuore kahvi
  5. Kirjat
  6. Hitaat aamut
  7. Kissani
  8. Eläinrakkaus
  9. Nightwish (kaikkien aikojen suosikkini)
  10. Tuomas Holopaisen sävellykset
  11. Marco Hietalan ääni
  12. Sonata Arctica
  13. Old school rock
  14. Inspiraatio tehdä kaikkea keskellä yötä
  15. Uskontotiede (uskontopolitiikka ja uskontososiologia)
  16. Historia
  17. Matkailu
  18. Haaveilu
  19. Suunnittelu
  20. Karpalovissy
  21. Salmiakki (mitä väkevämpää sen parempi)
  22. Taru Sormusten Herrasta
  23. Star Wars (alkuperäiset ♥)
  24. Studio Ghibli
  25. Kauhuleffat
  26. Youtuben kauhukanavat (Corpse Husband, Lazy Masquarade, urmaker etc. Jotkut kuuntelevat ASMR:aa nukahtaakseen, minä kuuntelen kauhukertomuksia)
  27. Täydellinen rentoutuminen
  28. Luonto
  29. Upeat maisemat
  30. Travelchannel.com
  31. Rankan viikon päättyminen
  32. Supernatural
  33. Gilmoren tytöt
  34. Sons of Anarchy
  35. Frendit
  36. Tv-sarjamaratonit
  37. Leffamaratonit
  38. Huonekaluliikkeet
  39. Kun saan jotain valmiiksi
  40. Lautapelit
  41. Jääkiekko
  42. Jalkapallo
  43. Siniset ruusut
  44. banggood.com
  45. Kun pitkä odotus palkitaan
  46. Illanvietto hyvässä seurassa
  47. Saunassa lukeminen
  48. Pienet hyvän tahdon eleet
  49. Ystävyyssuhteet

perjantai 19. elokuuta 2016

48h päivittyvä postaus | Loppu!

Päivä 1

Klo 13:15 - Aika aloittaa maratoonailu
On aika aloittaa 48 tunnin lukumaratoni. Kahvi on keitetty, aamupala on syöty ja kissa ruokittu. Päivä on pilvinen, tuulinen ja vähän kalsea ja fiilis juuri oikea lukemiseen. Aika kaivautua takaisin sänkyyn ja tarttua ensimmäiseen kirjaan, joka olkoon Julie Murphyn Dumplin.

Klo 16:45 - Köhien liikkeelle
Ei ihan aluksi lukeminen luistanutkaan, mutta kyllä tästä nyt ollaan liikkeelle päästy. Tuntuu niin oudolta lukea keskellä päivää, sillä olen yökukkuja ja saan tehtyä kaiken parhaiten aika illalla/yöllä/pimeän aikaan. Päivisin tuntuu kuin pitäisi tehdä jotain muuta kuin vain istua ja lukea, vaikka mitään tähdellistä ei olisikaan tehtävänä. Mutta Dumplin on lähtenyt ihan hyvin liikkeelle ja nyt vihdoin aletaan päästä siihen juoneen kunnolla kiinni.
Sivuja luettu: 139

Klo 18:55
Dumplin on tosi helppolukuinen kirja, mutta tässä ei oikein tapahdu mitään minkään saralla. En tiedä, oletin tämän olevan iskevämpi ja humoristisempi, etenkin kun tuo kauneuskilpailuaspekti otettiin mukaan. Luen tämän tänä iltana loppuun ja taidan sitten jatkaa Jojo Moyesin pariin.
Sivuja luettu: 227

Klo 21:15 - Ensimmäinen kirja luettu.
Ja se kirja on Julie Murphyn Dumplin. Eeh, ei niin hyvä mitä toivoin, mutta juuri täydellistä maratonilukemistoa. Voisin nyt syödä jotain, tekaista cappuccinot ja aloitella Jojo Moyesin Kerro minulle jotain hyvää. Hirvittää ja jännittää tuon kirjan lukeminen. Haluan pitää siitä, mutta itseni tuntien romanttinen chick-lit ei nyt välttämättä kolahda. Pidän lippua kuitenkin korkealla! Ensin pidän kuitenkin nyt vähän taukoa.
Sivuja luettu: 333 

Klo 22:05 - Aika jatkaa!
No niin, tauko ohi ja aika paneutua Moyesin teokseen. Saa nähdä kauanko jaksan vielä lukea, sillä väsyttää aika paljon. Pari tuntia jos sitä vielä.


Klo 03:05
Okei tämä kirja on kyllä todella symppis. Voisiko Kerro minulle jotain hyvää olla ensimmäinen lukemani chick-lit joka oikeasti kolahtaa ja lujaa... Hyvältä ainakin vaikuttaa! Melkein harmittaa että on näin myöhä ja pitää mennä nukkumaan.
Sivuja luettu: 552

Päivä 2

Klo 16:05
Olen saanut kaupassa käytyä enkä tiedä, mitä nyt tekisin. Lukemaan en vielä malta alkaa, sillä liian hyvä päivä ajaa ajatukseni aina raiteiltaan. Saa nähdä, mitä keksin.

Klo 21:50
Ööööykheeeei, ehkä tässä pitäisi alkaa taas lipua kirjojen pariin. Olen tehnyt koko päivän kaikkea muuta kuin lukenut. Tämä 48 tunnin maratoni onkin parempi kun ehtii tehdä muutakin :D mutta mutta, Moyes kutsuu luokseen!

Klo 00:45
Tykkään tästä niin paljon. Onneksi uskaltauduin Moyesin pariin! Väsyttää ja päätä vähän särkee, mutta en malttaisi lopettaa lukemista nyt kun taas niin hyvässä vauhdissa olen. Vähän harmittaa, että tuhlasin koko päivän tekemällä kaikkea muuta kun olisin voinut vain tätä kirjaa ahmia ja viihtyä niin hyvin.
Sivuja luettu: 658

Klo 03:55 - Toinen kirja luettu
Sain juuri loppuun Jojo Moyesin Kerro minulle jotain hyvää ja voin sanoa, että tykkäsin todella paljon. En itkenyt enkä edes kyyneltynyt, vaan sen sijaan luin kirjan hymy huulilla tarinan ja hahmojen lämmittäessä sisimpääni. Mutta mitään juhlaa tuo teos ei pelkästään ollut. Se pani myös pohtimaan sen raskaita teemoja ja miettimään etiikkaa ja ihmisyyttä. Olen tosi tyytyväinen, että uskaltauduin tämän teoksen pariin. Olen nyt myös yllättävän virkeä ja pohdiskelen, jaksaisinko aloitella vielä Veljensä vartijaa. Minun pitäisi kylläkin käännellä jo unirytmiä, mutta jos nyt vielä yhden yön omistan lukemiselle...

Aaaah, syksy ja talvi ovat todellakin tulossa! Bongasin nimittäin ensimmäisen satelliitin tälle syksylle! Ihanaa pääsen taas piakkoin kunnolla tarkkailemaan tähtitaivasta ♥
Sivuja luettu: 806

DONE!
Siinä meni 48 tunnin maratoni. Sivuja luin yhteensä 943 (kaksi kirjaa kokonaan ja aloittelin kolmatta). Lukeminen sujui suhteellisen hyvin, mutta eilinen päivä meni minulla ihan kaikkeen muuhun kuin lukemiseen. Vasta illalla inspasi taas lukea. Mutta tästä syystä 48 tunnin maratoonailu olikin hyvä idea, sillä ei ollut kovat paineet vain lukea ja ehti tehdä muutakin :)

Luettua:
x Julie Murphy: Dumplin, 333 sivua (kokonaan)
x Jojo Moyes: Kerro minulle jotain hyvää, 473 sivua (kokonaan)
x Douglas Preston ja Lincoln Child: Veljensä vartija, 137 sivua (jäi kesken)
Yht. 943 sivua

Tällaisen vähän pidemmän maratonin voisin pitää joskus muulloinkin!

Huone - Emma Donoghue

Nimi: Huone
Alkuteos: Room
Kirjailija: Emma Donoghue
Kääntäjä: Sari Karhulahti
Julkaisuvuosi: 2010 (suomeksi 2012, Tammi/BON)
Sivuja: 323 suomenkielisessä pokkarissa
Luettavaksi: Omasta hyllystä
Tähdet: ★★★★☆

Takakannesta: Huone on riipaiseva kertomus viisivuotiaasta Jackista, joka asuu lukitussa huoneessa äitinsä kanssa. Jack ei tiedä, että Huone on vankila ja että hänen äitinsä on siellä vastoin tahtoaan. Jackille se on koti.
      Pienen pojan tarina vie mukanaan – vuoroin itkettää, vihastuttaa ja hymyilyttää. Järkyttävästä aiheestaan huolimatta kirja onnistuu olemaan toiveikas, hauska ja elämänmyönteinen.

Ajatukseni: Huone tuntui paikoitellen melkein liian realistiselta. Olen useasti lukenut näistä tosimaailman vankeustapauksista ja niiden varjo kummitteli ajatusteni taustalla todella voimakkaasti.

Viisivuotias Jack on elänyt koko elämänsä Huoneessa, pienessä tilassa, joka on hänelle koko maailma. Mutta kun Äiti paljastaakin yllättäen valheensa ja kertoo oikeasta maailmasta Huoneen ulkopuolella, alkaa epätoivoinen pakosuunnitelma muodostua heidän ainoaksi toivokseen. Kun Jack pääsee vihdoin ulkopuolelle, suuri maailma sekä pelästyttää että kiehtoo häntä. Jackillä on niin paljon uutta opittavaa ja koettavaa, jota varjostaa pelko ja kaipuu takaisin tuttuun ja turvalliseen Huoneeseen.

Olen lukenut Natascha Kampuschin omaelämäkertateoksen 3096 päivää ja minua inhotti ja suretti hänen kohtalonsa. Ajatus yhteen huoneeseen niin moneksi vuodeksi sulkemisesta on kammottava. Kuinka ihmisen psyyke voi kestää tuollaista? Monta vuotta sitten kun itävaltalaisen Elisabet Fritzlin 24-vuotista kidnappaus- ja vankeustapausta puitiin laajalti lehdistössä mieleeni jäi jonkun mielenterveysammattilaisen sanat tuollaisesta kokemuksesta toipumisesta; se riippuu kuulemma hyvin pitkälle siitä, onko tuon vankeuden aikana koettu minkäänlaisia iloisia ja onnellisia hetkiä.

Tämä pyöri mielessäni Jackin ja Äidin elämää lukiessani. Vaikka lapsi toikin Äidin elämään aivan uudenlaista merkitystä, on pienen kasvattaminen puutarhavajaan rakennetussa vankilassa todella vaikea tehtävä. Kuinka lasta opettaisi elämästä ja maailmasta kun tämä ei välttämättä koskaan pääse niitä näkemään? Kuinka kertoa hänelle televisiossa näkyvistä asioista tai Vanhasta Kehnosta, miehestä, joka heitä vankina pitää, mutta josta heidän selviytymisensä on myös täysin riippuvainen?

Kertojana toimii viisivuotias Jack, joka kuvailee ympäröivää maailmaa lapsenomaisen simplistisesti ja toistelevasti. Monet arkipäiväiset asiat, kuten haarukka, lusikka ja matto ovat hänelle ainutlaatuisia ja ansaitsevat erisnimen kirjoitusasun. Jack esittää paljon kysymyksiä ja jatkokysymyksiä ja hermostuu jos ei saa heti vastauksia tai jos ei ymmärrä heti kuulemaansa tai näkemäänsä. Kyllä, tämä narratiivi oli välillä melkoisen rasittavaa luettavaa ja olisin luultavasti paikoitellen nauttinut paljon enemmän kuvailusta Äidin silmin, mutta silloin Huone olisi menettänyt erityislaatuisuutensa, joka teki siitä niin hellän. Silloin se olisi ollut vaarassa muuttua perinteiseksi selviytymistarinaksi. Lapsen kertomana tarina tunkeutui voimakkaasti suoraan ihon alle, jonka mukana eli vahvasti emotionaalisella tasolla. Tuo narratiivi on nimenomaan Jack. Toki kieltä oli vähän avitettu, mutta se oli mitä subjektiivisin kuvaus viisivuotiaan lapsen kokemuksista ja näkemyksistä.

Huone on eloonjäämiskamppailua enemmän tarina oppimisesta elämään. Viisivuotias joutuu opettelemaan kokonaan uuden maailman ja kaikki ne suuret ja pienet asiat, jotka siihen kuuluvat. Äiti joutuu opettelemaan takaisin maailmaan, josta hänet suljettiin pois seitsemäksi vuodeksi. Kummallekaan tämä ei ole helppo muutos ja luvassa on paljon sydäntäsärkeviä kohtauksia ja kipuilua.

Tämä on kyllä häiriintyneen kaunis teos. Emma Donoghue on saavuttanut jotain hyvin erityistä Huoneella. Suosittelen lämpimästi. Elokuva oli myös todellinen elämys. Brie Larson teki hienoa työtä Äidin roolissa.

Lukunäyte: Lahjoja, sivut 58-59
Vanha Kehno huutaa. ”Mitä sitä oikein yrität?
      Äidin ääni värisee, hän kysyy: ”Mitä, mitä? Näitkö sinä pahaa unta?”
      Minä puren Vilttiä, se tuntuu suussa pehmeältä harmaalta leivältä.
      ”Yrititkö sitä jotain? Yrititkö?” Vanha Kehno puhuu hiljemmin. ”Minähän olen sanonut jo, että saat katua, jos –”
      ”Minä nukuin.” Äidin ääni on pieni ja tukehtunut. ”Älä – katso, katso, tämä typerä jeeppi vieri alas hyllyltä.”
      Jeeppi ei ole typerä.
      ”Minä olen pahoillani”, Äiti sanoo. ”Olen tosi pahoillani, minun olisi pitänyt panna se jonnekin, mistä se ei olisi pudonnut. Minä olen ihan hirveän --”
      ”Selvä.”
      ”Kuule, sammutetaan valo --”
      ”Ääh”, sanoo Vanha Kehno. ”Minulle riitti.”
      Kukaan ei sano mitään. Minä lasken yksi sekuntia kaksi sekuntia kolme sekuntia –
      Piip piip, Ovi avautuu ja sulkeutuu pam. Vanha Kehno on poissa.
      Lamppu naksahtaa uudestaan sammuksiin.
      Etsin käsillä Kauko-ohjainta Vaatekomeron lattialta ja tajuan jotain kamalaa. Kauko-ohjaimen antenni on ihan lyhyt ja terävä, se on varmaankin katkennut säleiden välissä.
      ”Äiti”, minä kuiskaan.
      Ei vastausta.
      ”Kauko-ohjain meni rikki.”
      ”Rupea nukkumaan.” Äidin ääni on niin käheä ja pelottava ettei se kuulosta ollenkaan häneltä.

tiistai 16. elokuuta 2016

48h lukumaratoni

Näin ennen loman loppua haluan viettää vielä yhden lukumaratonin. Minulla on ollut hyvin kirjaton elokuu tähän mennessä (Gilmoren tytöt on täysin syypää tähän!) ja nyt kun lukufiilis on kunnolla palautumassa, haluan ottaa siitä kaiken ilon irti.

Lukuajaksi päätin varata tällä kertaa 48 tuntia eli kaksi vuorokautta. Luen joko torstaista lauantaihin (18.-20.8.) tai perjantaista sunnuntaihin (19.-21.8.), katsotaan sitä lähempänä viikonloppua. Lukuajaksi varaan kaksi vuorokautta siksi, ettei aika vain lopu ennen kuin pääsen edes kunnolla vauhtiin jos vaikka jumittaa. Tämä on nimittäin ollut ongelmana minulla aikaisemmin :D

Tavoitteeni on lukea vain suomeksi, sillä lähes aina maratoonatessa hakeudun ensisijaisesti enkunkielisten teosten pariin. Haluan nähdä sujuuko lukeminen eri tavalla omalla äidinkielellä.

  • Jojo Moyes: Kerro minulle jotain hyvää
  • Douglas Preston & Lincoln Child: Veljensä vartija (Pendergast, #6)
  • Alan Bradley: Piiraan maku makea (Flavia de Luce, #1)
  • Julie Murphy: Dumplin: isosti tai ei ollenkaan
  • Thomas Keneally: Schindlerin lista

Nämä kirjat ovat sellaisia, jotka ovat antaneet odottaa jo hyvän aikaa. Haluan viimein hypätä mukaan Moyesin hypejunaan ja kokeilla josko Kerro minulle jotain hyvää saisi minut yhtä raiteiltaan mitä niin monet muut. Minulla on ollut vähän huono historia tämäntyyppisten romantiikkaitkukirjojen kanssa, sillä en oikein tunnu saavan niistä irti sitä tunnetta mitä pitäisi. Olen nähnyt elokuvan trailerin ja se vaikuttaa niin symppikseltä (Emilia Clarke ja Sam Claflin ovat molemmat tosi hyviä näyttelijöitä), joten vaikka osaan jo nyt ennustaa kirjan päätöksen odotan sen lukemista kovasti.

Veljensä vartijan haluan lukea nyt kerta en kesällä siihen ehtinytkään. Tulikivi loppui niin hyrisyttävästi, että tämän osan lukeminen jännittää kovasti. Alan Bradleyn Flavia de Luce on kiinnostanut minua sarjana jo kauan. Porukat tuntuvat hyvin pitkälti pitävän siitä, joten kun kesällä ensimmäisen osan omaksi ostin haluan nyt päästä mukaan sisäpiiriin ja kokeilla, josko yksitoistavuotiaan salapoliisin seikkailut minuun kolahtaisivat. Murphy puolestaan tuo mieleeni Kody Keplingerin – toivottavasti on yhtä hyvä mitä The DUFF. Keneallyn Schindlerin listaa olen jo keväästä asti kirjastosta hakenut, mutta se on aina ollut lainassa. Vihdoinkin nyt sen onnistuin saamaan käsiini, joten lisään senkin lukupinkkaan.

Liity ihmeessä mukaan, jos suinkin siltä tuntuu! Valikoi tältä viikolta itsellesi sopivat päivät ja tartu vain kirjaan :)

torstai 11. elokuuta 2016

The Winner's Kiss - Marie Rutkoski

Nimi: The Winner's Kiss
Trilogia/sarja: The Winner's Trilogy, #3
Kirjailija: Marie Rutkoski
Kustantaja: Farrar Straus Giroux
Julkaisuvuosi: 2016
Sivuja: 496 englanninkielisessä e-kirjassa
Luettavaksi: Kirjastosta
Tähdet: ★★★★☆

Juonikuvaus: Some kisses come at a price.
      War has begun. Arin is in the thick of it with untrustworthy new allies and the empire as his enemy. Though he has convinced himself that he no longer loves Kestrel, Arin hasn’t forgotten her, or how she became exactly the kind of person he has always despised. She cared more for the empire than she did for the lives of innocent people—and certainly more than she did for him.
      At least, that’s what he thinks.
      In the frozen north, Kestrel is a prisoner in a brutal work camp. As she searches desperately for a way to escape, she wishes Arin could know what she sacrificed for him. She wishes she could make the empire pay for what they’ve done to her.
      But no one gets what they want just by wishing.
      As the war intensifies, both Kestrel and Arin discover that the world is changing. The East is pitted against the West, and they are caught in between. With so much to lose, can anybody really win?

Ajatukseni: On niin kultaista saada loppuun trilogia tai sarja. Tuntuu että on todella saavuttanut – suorastaan voittanut – jotain. Vielä parempaa on saada loppuun sarja, joka on nostanut tasaisesti tasoaan ja joka päättyy erittäin hyvällä nuotilla.

Kyseessä on trilogian viimeinen osa, joten ihan pieniä spoilereita luvassa!

Kestrel on joutunut vankileirille maanpetturuussyytteet niskallaan ja raataa päivittäin niska limassa mieli turtuneena. Kun Arin saa viimein tietää totuuden Kestrelin osuudesta juonitteluun ja lähtee heti uhkarohkealle pelastusretkelle. Kestrel ei kuitenkaan ole enää ennallaan. Nämä kaksi yrittävät nyt löytää toisensa uudestaan ja sotia sota, joka määrittelee monien valtakuntien kohtalon.

The Winner's Trilogy on neljäs tänä vuonna loppuun lukemani sarja. Minulla on tavoitteena lukea vähemmälle näitä miljoonaa keskeneräistä sarjaa, joita olen ehtinyt aloittaa vuosien varrella. Tämä tehtävä tulee olemaan loputon, mutta ei se mitään, yrittänyttä ei laiteta!

Minulla oli aika korkeat odotukset, etenkin kun toinen osa oli niin suuri parannus avaukseen verrattuna. Luottoni Rutkoskin tarinankerrontakykyihin kohosi huimasti ja samalla minua hieman hirvitti; entä jos toisen osan hyvyys olikin pelkkää tuuria? Entä jos tarina yksinkertaisesti lässähtäisi kolmannessa osassa eikä saisi ansaitsemaansa päätöstä osakseen? The Winner's Crimen loppu oli hykerryttävä ja halusin tämän trilogian päättyvän kunnialla, mutta aina on olemassa se armottoman pettymyksen vaara.

Mutta en pettynyt. En alkuunkaan.

Hieman hätkähdytti Arinin hahmo kirjan alussa. Hän ei ole enää se sama tyyppi mitä ensimmäisessä osassa. Hän ei ole ollut enää sama tyyppi sitten edellisen osan lopun tapahtumien. Kestrel uhrasi kaiken Arinin ja Herranien puolesta ja joutuu maksamaan petturuudesta kovan hinnan, mutta Arin ei sitä tiedä eikä halua tuntea enää mitään tätä kohtaan. Hän on sulkenut kaikki tunteet pois ja häntä ajaa puhdas raivo, kostonhimo sekä kylmä, laskelmoiva lähestyminen tulevaan sotaan Valorianien kanssa.

Tämä puoli hahmosta oli aivan äärimmäisen mielenkiintoinen. Loputtomasti kiehtovampi kuin Arin ensimmäisessä osassa. Nyt saatan muistaa hänet. Nyt saatan ajatella tätä trilogiaa myöhempinä aikoina ja todeta nähneeni todella kiinnostavaa hahmokehitystä tylsästä tusinatavaraprinssistä uniikimmaksi, armottomaksi ja hieman synkäksi hahmoksi. Standing ovation to you, Marie Rutkoski.


The Winner's Kiss pyörii taas enemmän romanssin ympärillä, mutta tällä kertaa se ei haitannut minua. Olen nyt niin kiintynyt näihin hahmoihin, mitä en todellakaan olisi uskonut ensimmäisen osan perusteella. Luin nyt mielelläni Kestrelin ja Arinin tarinaa ja miten koko tämä trilogia on tullut päätökseensä.

Tässä sitä nyt tosiaan ollaan. Voin hyvillä mielin heittää hyvästit Rutkoskin trilogialle ja odotella ilolla hänen tulevia töitään.

Lukunäyte: Chapter One
Write a message to your emperor,” Arin said to the Valorian captain. ”Tell him what he's lost. Tell him he'll pay if he tries again. Use your personal seal. Send the message and I'll let you live.”
      ”How noble,” Xash said, contemptuous.
      The Valorian said nothing. He was white-lipped. Yet again Arin marveled at how the Valorian reputation for bravery and honor so often fell short of the truth.
      The man wrote his message.
      Are you really a boy, like Xash says? the god asked Arin. You've been mine for twenty years. I raised you.
      The Valorian signed the scrap of paper.
      Cared for you.
      The message was rolled, sealed, and ushed into a tiny leather tube.
      Watched over you when you thought you were alone.
      The captain tied the tube to a hawk's leg. The bird was too large to be a kestrel. It didn't have a kestrel's markings. It cocked its head, turning its glass-bead eyes on Arin.
      No, not a boy. A man made in my image... one who knows he can't afford to be seen as weak.
      The hawk launched into the sky.
      You're mine, Arin. You know what you must do.
      Arin cut the Valorian's throat.

The Winner's Trilogy trilogia
    0.5 Bridge of Snow (2014)
The Winner's Kiss (2016)

tiistai 9. elokuuta 2016

Heinäkuun kooste

Heinäkuun kooste tulee yli viikon myöhässä. Olen ihan kummallisessa jamassa enkä tiedä, mistä päästä minun pitäisi alkaa asioita hoitamaan, että saisin kuviot selviksi.

Jos sanon etten saanut mitään pahemmin aikaan niin ei kaukaa heitä :D Koska en tosiaankaan saanut mitään aikaan. Menin fiiliksen mukana ja fiilikseni sattui olemaan aika laiskalla päällä joten se tarkoitti paljon Netflixiä, Viaplaytä, Gilmoren tyttöjä (ansaitsee erityismaininnan ♥), lojumista, tuoreita herneitä ja isäni häiden juhlimista. Kävin kyllä myös Roomassa ja Pompeiissa, joten kai se lasketaan tekemiseksi. Meinasin kirjoittaa Roomasta erillisen postauksen, mutta sitten laiskuus iski ja homma venähti ja nyt pari viikkoa myöhemmin en saa enää mitään aikaiseksi.

Lyhyesti siis Roomasta:
  • Härregyyd miten kuuma. Karvaa vaille (ja varmasti ylikin) +40 astetta! Ei luoja oikeasti miten ihmiset toimivat tuollaisessa helteessä...???
    Lukemat puoliltapäivin.
  • Kävin suunnitelmien mukaisesti katsomassa Capuchin kryptan ja vau, siinäpä vasta omaperäinen paikka. Ehdottomasti käymisen arvoinen. Sisällä oli valokuvuaskielto, joten en saanut kryptaa ikuistettua kameralle, mutta kirjanmerkin muistoksi ostin.

    Kuva Googlesta.
    Kuva Googlesta.
  • Kävin myös katsastamassa Vatikaanin ja Pietarin kirkon, Hadrianuksen hautamonumentin, oikeustalon, valkoisen goottilaisen kirkon, Espanjalaiset portaat, Fontana di Trevin.

    Joku kirkko tai jotain...
    Hadrianuksen hautamonumentti.




  • Kävin päivän matkan Napolissa Vesuviuksella ja Pompeiilla. Kiipesin Vesuviuksen huipulle ihailemaan kraateria ja maisemia, otin mukaani pari hohkakiveä ja nappailin paljon kuvia. Myös Heir of Fire pääsi kuvaan, koska raahasin kirjaa joka paikkaan mukaan. Wha' can ya do!

    Näkymät Vesuviukselta alas Napoliin.
    Heir of Fire was here.
    Metsäpalo Vesuviuksen rinteellä. Tuo oli vasta alkua.
    Vesuvius on tuon savun takana.
  • Sain Napolin kosteasta meri-ilmastosta sekä yötä päivää pauhaavasta ilmastoinnista inhottavan flunssan – joka herättää allekirjoittaneessa surkuhupaisia tunteita – ja siksi viimeinen Rooma-päivä meni minulla pilalle. En pystynyt menemään ulos kun oli niin kökkö olo.
  • Yllä mainitun syyn vuoksi en päässyt katakombeihin, joille tuon viimeisen päivän olin varannut... :( Ensi kerralla kai sitten... Harmittaa!

Heinäkuu alkoi lukemisen osalta todella vahvasti, mutta sitten se vain lässähti enkä ole sitten Roomaan lähdön saanut luettua tyyliin mitään. Kyse ei ole edes mistään lukujumista; en vain ole saanut aikaiseksi tarttua kirjaan ja lukea. Kesäkuun alussa olin ihan varma, että lukisin loman aikana ihan hillittömiä määriä, mutta kuinkas sitten kävikään. Ei hyvin :D

Heinäkuussa luettua:

x Marie Rutkoski: The Winner's Kiss (The Winner's Trilogy, #3) (bloggaus tulossa!)
x Emma Donoghue: Huone (bloggaus tulossa!)

5 kirjaa / 1992 sivua

Ei nyt olekaan ollut ihan niin kirjaisa kesä mistä ennen lomaa haaveilin. Toistan samaa virttä kun sanon, että aika on mennyt ihan hullun nopeasti ja piakkoin on taas aika palata opiskelujen pariin, joten vapaa-aikakin meinaa olla lopuillaan. Toivottavasti nyt elokuussa saisin luetuksi, sillä kovasti tekisi mieli!

Tässä oli minun heinäkuuni, kuis teikällä sujui? :)

torstai 4. elokuuta 2016

Patikoimassa Pallaksella ja Levillä

Kävin nyt elokuun alussa isäni ja hänen vaimonsa kanssa Levillä ja naapurissa Pallaksella patikointiretkellä. Kahtena päivänä kävimme maastossa; ensimmäisenä päivänä Pallaksella ja toisena Levillä.

1. päivä: Pallas – Rihmakurun kota – Pallas, 20 km

Lähdimme liikkeelle suunnilleen yhden aikaan iltapäivällä. Kelit olivat muuten hyvät, mutta tunturin huippu oli niin raskaassa pilvessä ettei ylhäällä pariakymmentä metriä pidemmälle näkynyt. Ilma oli vähän viileä ja tuulinen, mikä sopikin aika hyvin patikointiin. Matkaa määränpäähämme Rihmakurun kodalle oli 10 kilsaa suuntaansa.

Seuraavana vuorossa kuvaspämmäystä. Otin paljon kuvia ja tässä on niistä osa. Luvassa paljon turhia otoksia lähes samannäköisistä paikoista ja sumusta.

Matka alkaa.
Tässä sijaitsi Pallas-tunturin ensimmäinen(?) hotelli vuosina 1938-1944.
Lähestymme pilvirajaa.
Oi suunnannäyttäjämme.
4 km takana, 6 kodalle ja 10 vielä takaisin.
Huippu! Voit asettaa kasaan oman kivesi.
Näkymät olivat suorastaan huikeat huipulla.
Tältä näyttää tie Valhallaan.

Tästä alkoi reitin märin osuus.
Tuli täällä rämpiessä Taru Sormusten Herrasta mieleen.
Johan meinasi alkaa kirkastua mitä alemmas tunturista tultiin.


Viimeiset metrit (portaat) kodalle.
Rihmakurun kota. Kahvia!
Ja matka takaisin alkaa. Oli muuten huisi kuuden kilometrin yhtäjaksoinen nousu.
Varsinkin tämä nousupätkä oli kiva. Vedenpitävät kengät ♥
Ensimmäisen päivän viimeiset metrit edessä. 19,5 km kävelyä takana. Puoli kilsaa vielä edessä.

Sauna tuntui taivaalliselta tämän jälkeen...

2. päivä: Levin Ice Age -geopolku, 9 km

Toisena päivänä ideana oli ottaa vähän rennommin ja etsiä reitti Leviltä. Reitiksi valikoitui Ice Age -geologinen polku, joka kilometrietapeilla antaa jonkun näppärän nippelitiedon miljoonien vuosien takaisista eläinlajeista ja vastaavaa. Reittiä povattiin Levin sivuilla varsin helpoksi, mutta täytyy kyllä sanoa ettei ihan ollut. Maasto koostui rakkakivikoista, pitkospuista, pusikoista ja niin edelleen eikä reitti pelkästään missään puurajan tuntumassa pysynyt. Kyllä sitä sai ihan hyvin tuon reitin aikana sykettä ylös ja jalkoja helliksi.

Levillä kävellessä tuli ihan kauhea ikävä laskettelua. En ole kahteen talveen nyt päässyt, joten otan tavoitteeksi tänä talvena päästä taas rinteeseen.

Toisen päivän aloitus.




Tiedän tiedän, paljon (liikaa) maisemakuvia, mutta en voinut itselleni mitään!



Ollapa lunta ja sukset!
Välillä laskeuduttiin sitten tällaiseenkin maastoon.
Kahvitauon paikka.
Huippukodan näkymät. Ihanaa että sää kirkastui!
Tätä osuutta oli tosi mukava kulkea.
Seitsemän kilsaa takana, kaksi edessä.
Vaikka kännykän kamera ei ihan paras olekaan, tämä kuva mielestäni todella onnistui :)
Perillä ollaan! Tuo mäki vielä alas ja ollaan takaisin Levi Summitilla.
Hotellin edessä hengaili poro ihan rennosti.
~ ~ ~ ~ ~

Olin tätä reissua varten hankkinut upouudet Meindlit (saksalainen kengänvalmistaja), sillä niiden povattiin olevan patikointiin ja vaellukseen ihan huippuluokkaa. Kestävät kuulemma kaikkea muuta keliä ja pintaa paitsi lunta ja jäätä, jolloin pohjien pito häviää. Dokumentoin kävelyn aikana kenkieni kuntoa ja kuinka ne kestivät erilaisia olosuhteita. Välillä polku oli rentoa hiekkaa, välillä rämmimme nilkkoja myöten vedessä ja mudassa, välillä piti ylittää rakkakivikkoja.

Seuraavana vuorossa todella tyylikkäitä otoksia kengistä. Anywhere, anytime.





Polvitaipeita myöten housut kurassa :D

Kenkien pohjat ovat hyvin jäykät mikä tarkoittaa sitä, että niillä voi astua hyvin todella hankalassa maastossa, ovat tukevat ja vedenpitävät. Kesti aikansa tottua niiden painoon jaloissa, mutta kyllä sekin siitä. Erinomaista oli se, että kun toisena päivänä satoi vettä, kenkien pito ei ollenkaan pettänyt.

Rakkakivikossa Meindlit olivat loistavat.
Meindlit 10/10

Vaikka olinkin ajanut sisään noita kenkiä, ne olivat silti melko uudenkarheat ja maasto hyvin erilaista kuin millä olin niitä testaillut. Lopputuloksena oli kahden päivän ja 29 kilometrin tunturien ylitysten jälkeen todella kipeät kantapäät. Iho on kuoriutunut ihan vereslihalle asti ja prkl että sattuu. Piti apteekista hakea rasvalappuja ja haavasidosta helpottamaan. En kuitenkaan paljon vähempääkään odottanut. Meindlit saavat minulta ehdottomasti 10/10 ja tiedän, että seuraavalla patikointireissulla kengät tuntuvat vieläkin paremmilta. En yhtään kadu ostosta!

Patikointi oli todella kivaa ja haluan päästä uudestaan! :D